Poikani valmistui ammattikoulusta vuosi sitten ja armeijasta hän pääsi tänä kesänä. Nyt poika etsii paikkaa yhteiskunnassa. Hän on työtön, ja mikään ei kiinnosta.

Itse olen mielenterveyskuntoutuja. Muutama vuosi sitten sanoin itseni irti silloisesta työpaikasta ja lähdin opiskelemaan. Tuolloin olin hyvin huonossa kunnossa, sairastin vaikeaa masennusta. Kuntouduin opiskelun aikana niin, että pystyin jättämään lääkkeet jo yli vuosi sitten.

Koulusta valmistuin vuoden vaihteessa. Nykyisen työpaikkani havaitsin hyvin vaativaksi jo ensimmäisten viikkojen aikana. Ja surukseni olen todennut stressinsietokynnykseni olevan hyvin matalalla.

Olen seurustellut 4 vuotta nykyisen miesystäväni kanssa. Mies on hyvä. Kaikki on periaatteessa hyvin. Jokin kuitenkin tökkii. En osaa sanoa, haluanko edes seurustella tämän miehen kanssa. Ihan niin kuin olisin hänen kanssaan vain, koska minulla on hyvin vähän ystäviä ja pelkään yksinäisyyttä.

Minulla on työmatkaa 70 km, joten ajan päivittän vähintään 140 km. Lisäksi työpäivän aikana tulee joskus ajettua jopa 200 km. Miesystäväni luo matkaa on 50 km. Aikaa kuluu ratin takana.

Olen tuskastunut työpaikkaan, työmatkaan ja tähän samperin parisuhteeseen. Sitten vielä poikani aiheuttaa minulle päänvaivaa.

Minun piti myydä asunto pois, kun poika pääsee armeijasta, ja muuttaa miesystävän luo asumaan. Mutta nyt poika ei halua lähteä opiskelemaan, eikä hän halua mihinkään töihin. Hänellä ei ole muuta paikkaa, missä asua. Minun tuloni vaikuttavat hänen työttömyyskorvauksensa määrään niin, että käytännössä joudun elättämään hänet. Olemme tosi tiukoilla, kun vielä työmatkabensaankin menee n. 200 euroa kuussa.

Aloin kirjoittaa tätä juttua siksi, kun mietin, että oikeastaan voisin yrittää unohtaa nuo pojan vaikeudet. Tarkoitan, että poika tosiaan etsii paikkaansa tässä yhteiskunnassa ja minun tehtäväni on tukea häntä. Nyt näyttää siltä, että minä yritän elää hänen elämäänsä ja että siksi hänen asiansa ahdistavat minua.
Minunhan on itselläni selvitettävänä se, haluanko seurustella ja kuinka tiivisti ja haluanko muuttaa miehen kanssa yhteen. Ja toinen vaativa asia on se, että minun on jaksettava käydä töissä. On omassakin elämässä elämistä.