Ikävä kuulla tilanteestasi.

Olet vielä niin nuori...Kerro tyttöystävällesi, että rakastat häntä, mutta anna hänelle myös toivomaansa omaa aikaa (taukoa)

Jos hän ei halua jatkaa, hän ei ole sinun arvoisesi!

Näytä, että pärjäät ilman häntäkin, se saa hänet varmasti katumaan että jätti sinut.

Moi, Muistan edelleen sen tunteen kun ensimmäinen pidempiaikainen tyttöystäväni jätti minut. Olin aivan rikki useamman päivän ja se kipu jota tunsin oli musertava. Tunsin itseni hylätyksi, arvottomaksi ja että minua ei enää koskaan kukaan rakasta. Olin teini ja tunteet oli sen mukaiset. Nyt useamman parisuhteen jälkeen, asia sattuu edelleen niin, että en osaa itsekään erota vaikka pitäisi, en edelleenkään kestä sitä kipua ja sillä on varmaan oma tarkoituksensa - pitää pari yhdessä. Mutta se on aika primitiivinen tarve nykymaailmassa, enää ei ole vaarana lajin säilyminen ainakaan lisääntymisen puolesta, päinvastoin tuo tunne jopa aiheuttaa monia turhia kuolemia ja onnettomia ihmiskohtaloita ympäri maailman. Se johtaa hallitsemattomana mustasukkaisuuteen, kontrolliin ja jopa väkivaltaan. Asioita joita varmaan vähiten toivoimme rakkaille.

Useamman eron jälkeen olen oppinut, että jos toinen ei halua olla minun kanssani, niin en voi sille mitään. Toista ei voi omistaa, toista voi vain rakastaa. Omistushalu on se joka johtaa mustasukkaisuuteen ja siihen kipuun ja suruun. Jostain syystä tytöt osaavat erot paremmin, he haluavat enemmän kokemuspohjaa kuin pojat jotka usein ajattelevat, että jos jonkun saat, pidä siitä kiinni. Tämä on varmaan yleistys ja vailla totuuspohjaa,  mutta niin minusta tuntuu, En usko, että maailmassa on meille sitä yhtä ainoaa oikeaa, vaan loputon määrä ihmisiä joita voimme rakastaa ja silloin saamme myös takaisin rakkautta. Kaikkien kanssa ei onnistu parisuhde, mutta niitäkin ihmisiä maailma on täynnä. Siksi en enää pelkää eroa, olen opetellut pärjäämään täysin omillani ja tiedän, että löydän rakkautta ja parisuhteen halutessani.

Olen kiitollinen niille ystäville, jotka ensimmäisten erojen aikana jaksoivat lohduttaa ja toistaa kliseisiä lauseita kun minusta tuntui, että elämä loppui. Siinä tilanteessa taisi olla tärkeintä, että asiasta pääsi puhumaan ja joku oli läsnä, sanojen sisältö tuntui silloin vääriltä kun ainoa mikä omasta mielestä olisi auttanut oli, että tilanne palaisi ennalleen.

Tästä ensirakkaudesta en ole kuullut sen jälkeen, enkä siitä jonka matkaan hän lähti. Välillä hän tulee mieleen, mutta positiivisesti ja olisi kiva tietää, että hänellä on ollut hyvä elämä. se tuska oli minun tuskaa ja siitä jäi omat muistot ja ehkä haavat, mutta se oli myös arvokasta kokemusta seuraavaa kertaa varten. Joku voisi sanoa, että kohti seuraavaa pettymystä, mutta ei se niin mene. Kaikki suhteet loppuvat lopulta ja kukaan meistä ei elä ikuisesti. Mutta voimme aina rakastaa.

Tommy Helsten on todennut, että "saat sen mistä luovut". Tämä on paradoksi, joka on osoittautunut monesti todeksi. Kun pelkäämme menettävämme jotain, tarraudumme tiukemmin siitä kiinni ja sitä varmemmin sen asian menetämme. Kun vastaavasti olemme valmiita luopumaan jostakin, osaammekin toimia niin, että saamme sen. Parisuhteessa pelko saa usein tarrautumaan, mikä aiheuttaa vastareaktion toisessa ja todellisuudessa ajamme toisen pois. Antamalla tilaa, annamme toisen olla oma itsensä ja samalla myös itsemme ja mahdollistamme parisuhteelle kasvualustan ja tilaa kasvaa. Ja joskus myös huomaamme, että kasvua ei tapahdu ja silloin on etsittävä parempi kasvualusta.

Voimia!