Kauanko tätä oikein jatkuu....
Moi!
Minulla on elämä tällä hetkellä niin sekaisin,että toivon jostakin löytyvän ihmisen joka pystyisi edes jollain tavalla auttamaan ja ymmärtämään tätä hullunmyllyä 😟
Lähdetään nyt siitä,että jouduin kaksi vuotta sitten laittamaan oman 16-vuotiaan lapseni pois kotoa,koska hänellä oli vakavia päihdeongelmia,viina,lääkkeet,huumeet… Se asia on kyllä järjestynyt,lapsi palasi tänä jouluna kotiin kokonaan ja päihderiippuvuus on saatu hallintaan. Tämä lapsi on edeltävästä liitostani ja nykyisen mieheni kanssa minulla on kaksi-vuotias lapsi,joka sairastui kolme kuukautta sitten 1-tyypin diabetekseen ja se oli jo kova isku,vaikkakin sitä osasi odottaa,koska miehelläni on myös edellä mainittu sairaus. Siitä päästäänkin seuraavaan meille sattuneeseen kriisiin,eli miehelleni lapsemme sairaus on ottanut tosi koville,hänelle nousi omat lapsuuden traumat sairaudesta mieleen,kotona oli hoidettu vaan ja ainostaan sairautta, ei rakastettu lasta lapsena,vaan potilaana. Miehelläni ei ole itsetuntoa ollenkaan ja hänen äitinsä ei vieläkään jätä miestäni rauhaan neuvoineen yms… mies on 35-vuotias, mutta ei ymmärtänyt äitinsä hallitsevuutta elämässään,ennenkuin lapsemme syntyi/sairastui ja kun hän alkoi käsittämään edes jollain tavoin asioita,hän sairastui vaikeaan masennukseen,joka johti itsemurhan yritykseen insuliinin yliannostuksella, reilu kuukausi sitten,eli mieheni on aikuispsykiatrisella osastolla toistaiseksi ja minä sinnittelen kaksi-vuotiaan diabeetikon kanssa kotona,onneksi olen hoitovapaalla… On vaan sattunut ja tapahtunut niin paljon,että ei tiedä mistä tätä lähtisi purkamaan??? Diabeteksen hoito menee kyllä ihan mukavasti,mutta tästä itsemurhayrityksestä olen aivan sekaisin,en tiedä mitä pitäisi ajatella,kestänkö miehenikin sairauden vai mihin tämä tilanne oikein johtaa😟 Paljon on kysymyksiä,mihin en saa vastauksia… Löysin itse mieheni meidän autostamme yöllä,satuin näkemään,että autossa poltetaan tupakkaa meidän parkkipaikalla,menin katsomaan tilanteen ja löysin mieheni aivan sekavana autosta,viereisellä penkillä oli kolme tyhjää insuliinikynää… Hän itki ja huusi,käski minun mennä pois yms yms… Tämä teksti on varmaan hyvin sekavaa, kaikki vaan pyörii mielessä,mutta ulosanti on aika heikkoa. Tämä vanhempi lapseni,joka palasi vasta kotiin,etsii omaa asuntoa ja liikkuu tietysti paljon kavereiden kanssa,kun oli niin pitkään poissa kotikaupungista,auttaa kyllä minua pienemmän kanssa,käyttää koiraa ulkona yms… en kuitenkaan halua häntä kuormittaa liikaa näillä murheilla,ettei hänen vanhat ongelmat toistu,eikä muutenkaan… Kaikenlisäksi minun puoleni suku on todella alkoholisoitunutta,heistä ei ole apua,ovat vaan haukkuneet kun laitoin aikoinaan lapseni laitokseen,olenhan huono äiti,kun haluan lapselleni hyvän elämän ilman päihderiippuvuutta😐 Sisareni opetteli mittaamaan verensokereita lapselta,jotta pääsin käymään oman terapeuttini luona (olen käynyt muutaman vuoden aina kun on tullut joku isompi kriisi) ja toisinaan yksin kaupassa,nyt hän sitten laitteli viestiä,että käytän vaan häntä hyväkseni yms yms….ja nämä asiat ovat todellakin ainoita,jonka vuoksi olen lapselleni hoitajaa pyytänyt!!!??? Sisareni on myös alkoholisti,eli voi olla viikkoja juomatta,mutta voi myös juoda monia viikkoja…. Lapseni jätin hoitoon,kun tiesin ettei sisareni ollut juonut pitkään aikaan ja hoidot kestivät noin 1.5 tuntia kerralla… Eipähän tarvitse enää kysellä,en kaipaa tuollaisia ihmisiä elämäämme…oma isäni myös haukkuu ja halveksii minua,vanhemman lapseni vuoksi,hän oli yksi niistä,jotka ostivat/tarjosivat lapselleni viinaa yms…ennenkuin laitoin lapseni laitokseen,isäni juotti lasta myös hänen kotilomillaan…. Pari kuukautta sitten isäni oli alkanut ahdistelemaan tytärtäni,oli yrittänyt suudella,laittaa kättä tytön housuihin jne…mutta ONNEKSI tyttö sai pidettyä puolensa,sen jälkeen tyttö ei ole ukkinsa kanssa ollut tekemisissä,vaikkakin puoli sukua painostaa tyttöä sopimaan tämän alkoholisti ukin kanssa asiat…😠 sitä tyttö ei kylläkään tee!!! Nämä sukulaiset kaikenlisäksi yrittävät humalassa soitella suht usein ja pelkkä nimen näkeminen puhelimessa ahdistaa ihan hirveästi,en pysty edes vastaamaan niihin puheluihin,olen niin kyllästynyt tähän sukuun,olenhan saanut siinä helv…sä elää koko elämäni. Äitini on ainut keneen pidän säännöllisesti yhteyttä,mutta hänkin on jo yli 70-v,joten lapsenhoitajaa en hänestä edes tekisi/pyytäisi,ainut on joku pikainen kaupassa käynti. No,eiköhän tässä ole tällä erää ihan riittävästi,koittakaa nyt jotain tolkkua saada tästä, vaikka hyvin sekavaa onkin…