Pitkästä aikaa tulin tänne taas kirjoittelemaan. On ollut omalla tavallaan aika kaksijakoinen olo.

Toisaalta, haluan sanoa kaikille masennuksen kanssa painiville, että kyllä se olo helpottaa joskus, ainakin joiksikin hetkiksi. Mulla on nyt ollut pari-kolme viime viikkoa jotenkin paljon kevyempi olo kuin aiemmin. En tiedä ihan tarkalleen miksi, koska mun elämäntilanteeni ei ole erityisemmin muuttunut parempaan suuntaan.
Toki on muutama aika iso juttu. Hoitoni on vihdosta viimein järjestynyt ihan asiallisesti, käyn niin psykoterapiassa (psykoterapeutilla, jonka kanssa tulen hyvin toimeen ja jonka kustantaminen ei kaada talouttani) kuin opintopsykologilla.
Eräs asia, joka varmasti ihan oikeastikin on auttanut paljon, on se että vihdosta viimein tajusin, että viinalla en saa suruani hukutettua, että sen tuoma ilo on vain tilapäistä eikä oikeasti muuta mitään. Se ei olekaan enää maistunut tipankaan vertaa.
Samaten jotenkin yliopisto-opiskelujen organisointi on mennyt hiukan paremmin, tai ainakin olen saanut siirrettyä loppuunpalamistani melko paljon myöhemmäksi 😀
Exän miettiminenkin on jäänyt jo paljon vähemmälle, en ole paljoa häntä nähnyt muttei se oikeastaan ole minua haitannutkaan, niin tunnekylmältä kuin se ehkä kuulostaakin.
Ehkä se johtuu näistä seikoista sitten – ja toisaalta erään toisen toiveen heräämisestä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Niille, jotka vakavissaan pohtivat ammattiavun hakemista esim. psykologilla tai psykoterapiassa käymisen muodossa, voin sanoa: Hakekaa ihmeessä apua, ja jos joku sitä teille tarjoaa, niin teillä on ehdottomasti oikeus ottaa se vastaan! Se vaatii joskus paljon sitkeyttä ja hermoja, mutta kun aika alkaa parantaa haavoja, niin se maksaa itsensä takaisin 🙂👍 Jokaisen elämään kuuluu tietysti huonojakin päiviä, mutta ei se suvantovaihekaan ole ikuinen. Voimat palaavat ihan varmasti, kun sitä vain antaa itselleen luvan hakea apua muualta.

Sitten siihen nykytilanteeseen enemmän, josta tuossa aiemmassa mainitsin ”toiveena”… Tiedostettuani etten enää saa exääni takaisin ja hyväksyttyäni ajatuksen pitkän ajan jälkeen, alkoi kuitenkin tuntua siltä, että jonkun haluaisin löytää rinnalleni. Päätin sitten koittaa useampia eri keinoja: kävin yökerhoissa, jätin treffisivustoille ilmoituksia, aloin etsiä seuraa nettichateissa… Etsintä oli pitkä ja turhauttava prosessi, täynnä yritystä, erehdystä ja pahaa oloa, mutta se palkittiin… tai ainakin tähän asti kuvittelin niin.

Kuten jo aiemmissakin viesteissäni olen kirjoitellut, useimmat lähtivät suorilta pois, tai sitä useammin – ja kivuliaammin – antoivat ymmärtää olevansa kiinnostuneita, ja sitten esim. antoivat väärät yhteystiedot. Osa jopa nauroi päin naamaa. Sitten, eräällä kerralla, juttelin ihan vain yleisesti chatissa erään tytön kanssa. Hän alkoi jutella kanssani niitä näitä, ja vähitellen aloimme huomata olevamme kiinnostuneita toisistamme. Vaihdoimme keskenämme sähköposti- ja Messenger-osoitteita, tapasimme säännöllisesti verkossa jne. Aloin olla tosi iloinen: hän oli aivan ihanan oloinen, ymmärtäväinen, suvaitsevainen, ja hänen kanssaan oli tosi helppoa puhua niistäkin asioista, jotka edellisessä suhteessa olivat tosi vaikeita. Ja sanomansa mukaan hänelläkin oli sellaisia tunteita minua kohtaan. Tätä jatkui noin kuukauden verran.

Mutta nyt on kulunut jo muutamakin päivä siitä, kun hän on viimeksi ottanut yhteyttä. Toisaalta aika on vielä niin lyhyt, että tuntuu hölmöltä murehtia vielä tällaista. Ja onhan hän lisäksi aiemmillakin kerroilla joskus myöhästynyt ja se on herättänyt minussa samanlaisia tunteita. Sitten saman illan tai viimeistään seuraavan päivän aikana hän on ottanut yhteyttä.
Nyt kuitenkin on jotenkin hiukan erilainen olo. Jotenkin sellainen, että jotain on todella pahasti pielessä. Viime yhteydenotosta häneltä on kulunut jo viisi päivää, eikä hän ole sanonut mitään, joka antaisi ymmärtää, että viestintä on loppunut tai pidemmällä tauolla. Lähetin toissapäivänä sähköpostia, jossa kysyin tilanteesta, mutten ole saanut vastausta siihen. Mieleni risteilee kamalasti monen eri vaihtoehdon välillä.
Helpottavinta olisi, jos jostakin syystä hänellä vain olisi jostakin syystä tullut todella pitkä tauko viestintään, jos esim. hänen tietokoneeseensa on tullut jotakin häikkää. Vaikka tämä osoittaisi, että olen vain hieman liian herkkä tällaisille, niin asiat voisivat palata taas kuntoon…

…mutta sitten on kaksi pahempaakin vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, ettei hän enää olekaan kiinnostunut minusta. Jos hän onkin löytänyt jonkun toisen, tai vain jostakin syystä onkin muuttunut samanlaiseksi kuin aiemmatkin: ”Ei vain kiinnosta, enkä halua pitää yhteyttä. Jääkööt ihmettelemään.” Ajatus tuntuu pahalta, ja pelkään että se taas vetää mielialani pohjalukemiin, jos totean tuon todeksi.

Vielä hirveämmältä tuntuu kuitenkin maalailla mielessään toisenlaista kauhukuvaa. Se tulee väkisinkin mieleen, vaikka sitä ei haluaisi edes miettiä.
Hän kertoi, että hänen edellinen poikaystävänsä oli henkisesti (ehkä fyysisestikin?) väkivaltainen: uhkailua, puhelimitse ahdistelua, kiukuttelua. Eikä kuulemma suostunut auttamaan. Hän kertoi, että kerran tämä asianomainen oli tulossa hänelle, ex-poikaystävän vanhempien mukaan ”aikeinaan käydä käsiksi”. Se tilanne sitten selvisi ilman sen kummempia seurauksia… Mutta nyt olen alkanut pelätä, että ehkä tämä exä on jotenkin käynyt hänen kimppuunsa… se on aivan hirveä mielikuva ☹️

Pelottaa, kun kokee tuntevansa ihan liikaa… rakastuu liian helposti, huolestuu aika vähäisistäkin jutuista, ja on sitten tosi avoin kivulle, pystymättä mitenkään suodattamaan sitä tai edes tulemaan toimeen sen kanssa.. 😞

Millä tunnemaailmaan saisi edes jotain tolkkua?