Katkera ja vihaa täynnä
Tilanne on se että mies on pettänyt minua kaksi kertaa. Ensimmäisen kiinnijäämisen yhteydesssä keskustelimme ja päätimme yrittää ja mielestäni aviolliittomme lähti täysin uusille raiteille, parempaa suuntaan. Luulin että kaikki tulisi menemään paremmin, mutta en tiennyt, että mies jatkoi kaksoiselämää sen h*** kanssa. Hän jäi uudemman kerran kiinni ja jälleen olin jatkamassa uudestaaan ja tällä kertaa mies oli sitä mieltä että ihan oikeasti yritetään. Mies on kovasti ollut aviomiestä ja perheenisää ja uskoisin että tällä kertaa ollaan ihan oikeasti yrittämässä, mutta mutta, epäluuloni on niin kovasti pinnalla. Olen niin katkera ja vihainen. Haluaisin mennä parisuhdeterapeutille, mies ei. Olen jo aiemmin miettinyt, että pilaanko nyt kaiken kun en pääse näistä tunteista eroon ja nyt mieskin on sen jo sanonut ääneen, että hän haluaisi unohtaa ja aloittaa meidän kanssa uudestaan, mutta minä se jaksan tuoda asian aina esille ja hyökkään häntä kohtaan vihamielisesti, että mahdollisesti pilaan kaiken. En todellakaan halua pilata kaikkea, yritän ajatalle positiivisesti ja miettiä, että minun pitäisi olla tyytyväinen, että mies valitsi meidät eikä sitä viiden pennin h****. Auttakaa, miten saan helpostusta tähän tuskaan. Miten te olette onnistuneet kääntämään nuo vihan purkaukset pois ja ajatukset muualle. Minulla tulee joka päivä se h*** ja heidän suhde mieleen ja yritän itselleni jankuttaa älä ajattele, älä ajattele, mutta huonosti olen onnistunut.☹️
Yrittää voi ja anteeksikin voi antaa, mutta se unohtaminen, tai oikeammin uudelleen luottaminen on työn ja tuskan takana. Ei kannata miehenkään odottaa, että sinä noinvaan sormia napsauttamalla sen kaiken uudelleen kokoat, kun kaikki on miljoonana sirpaleena jaloissasi. En ymmärrä onko se miehinen ajatustapa vai mikä ihme, mutta kun miehet "jää kiinni", niin he odottavat, että vaimokulta antaa anteeksi ja kaikki jatkuu kuten ennenkin, seuraavaan kertaan asti. He eivät tosiaankaan (ehkä) ajattele, millainen elämän pirstoutuminen silloin tapahtuu, heidän mielestään seon pikkujuttu, virhearvio, sattumus, mutta kun se ei ole petetylle naiselle pikkujuttu.
Sanoppa sille miehelle, ajattelee asian päinvastoin, miten toimisi jos sinä olisit se pettäjä.
Unohtaminen ja anteeksi antaminen ei tapahdu hetkessä. Voi viedä vuosia ennen kuin pääse yli pettämisestä. Unohtaa sitä ei voi koskaan.
Minulle kävi samalla tavalla (totuus ei selviä koskaan-viestiketju) ja se todella otti koville. Luulin myös, että kiinnijäämisensä jälkeen mies olisi lopettanut suhteen, mutta itse asiassa se jatkui pitkään sen jälkeenkin vielä. Yhä vielä tänäkin päivänä väittää, ettei ole ollut enää suhteessa tähän naiseen sen jälkeen kun jäi kiinni, viestitellyt vaan. No enhän minä sitä usko, niin paljon jäi kaikenlaisesta valehtelusta kiinni. Tämän naisen lisäksi oli kaikenlaista muuta treffi-hakua netistä, prepaid-liittymiä ym. Tästä kaikesta huolimatta emme eronneet. 🤔
Nyt on kulunut jo yli vuosi siitä kun sain tietää sivusuhteesta ja voin sanoa, että joka ikinen päivä se on mielessäni. Toiset päivät on helpompia ja toisinaan se yhä satuttaa, mutta päivä päivältä uskon sen helpottavan. Onneksi lasten kanssa touhutessa ja heidän harrastuksensa parissa ollessa ajatukset eivät edes tule mieleen.
Miehen kanssa ollaan ihan hyvissä väleissä ja hän kohtelee minua paremmin kuin aiemmin, mutta kun riitaa tulee en mahda sille mitään, että asia tulee samassa esille. Mies ei tietenkään sitä ymmärrä miksi vielä sitä märehdin, mutta näin se vaan menee. Mitään ei sille mahda ettei siitä asiasta eroonkaan pääse.
Tsemppiä kovasti sinulle ja muista, että aika parantaa. Se kuinka pitkä se aika on riippuu jokaisesta itsestään ja siitä kuinka suhde tällaisen jälkeen kehittyy.
🙂👍
Hei,
exavomieheni petti minua mennen tullen 7vuoden ajan. Aina välillä törmäsin näihin naisiin, jotka kovin avuliaasti kertoivat missä avokkini oli heidän kanssaan aikaa viettänyt. Olin nuori silloin ja itse ihan kokematon ja haavat, jotka siitä jäivät olivat syvät. Ja vaikuttivat vielä nykyisessäkin suhteessani. Hulluudellani, epävarmuudellani ja mustasukkaisuudellani ajoin nykyisen avomieheni siihen, että kyseli jo exvaimoltaan pääsisikö takaisin kotiin 😉 tokihan tähän liittyy muutakin eikä ole noin mustavalkoista.
Pointtini on, että valinta ja Päätös on sinun. Tuska on kova, eikä sitä pysty hoitamaan kukaan muu kuin sinä itse. Kukaan ei pysty sitä millään puheilla tai minkäänlaisilla lupauksilla poistamaan. Tuskan helpottuminen vaatii Päätöksen. Päätös, että päästät irti. Konkreettisesti luot mieleesi mielikuvan miten päästät epäluottamuksesta ja epävarmuudesta irti. Epäluottamus ja epävarmuus ja tuska ovat toisen luomaa - ne eivät ole sinua eikä sinun tarvitse niitä kantaa. Päästä irti. Aina kun tuska nousee mieti miten päästit jo siitä irti, koska et sitä tarvitse. Miehesi kantakoon tuskan ja epävarmuuden ja epäluottamuksen. Kantamalla tuskaa ja epävarmuutta sisälläsi luovut itsestäsi. Ja ajat miehesi pois. Ja sen jälkeen tunnet vielä suurempaa epäluottamusta ja epävarmuutta ja tuskaa ja epäonnistumista.
Epäreilua? Kyllä - ehdottomasti. Vaikeaa? Kyllä - ehdottomasti. Päätöksen tekeminen on kuin tupakanpolton lopettaminen, pitää muistutella itselleen joka päivä, että tänäänkään en polta. Olen päästänyt irti.
Minä päästin irti 2.1.09. Silloin tapahtui se mihin olin avomiestäni ajanut. Hän oli palaamassa takaisin exänsä luo. Jos ex olisi hänet takaisin ottanut niin hän olisi palannut. Tuska oli ihan älytön - itse asiassa varmaan niin suuri, että joku kipupiste ylittyi. Ja tein päätöksen. Päästin irti. Jos mieheni haluaa löytää kodin jostain muualta, haluaa sivusuhteita -- mitä tahansa -- siinä ei vahtimiseni auta. Tai epävarmuuteni. Tai epäluottamukseni. Tai tuskani. Menetän vain itseni ja itsekunnioitukseni. Ja mieheni jokatapauksessa. Päästin irti. Nyt vastuu on miehelläni. Hän kantakoon epävarmuutensa ja tuskansa siitä, että minua loukkasi. Minä hänet ehkä siihen ajoin, mutta päätös tehdä niin oli hänen. Hän kantakoon vastuun.
Ja minun on helpompi olla. Ja mieheni on helpompi olla.
Hei,
Neitsyt67 puhuu todella asiaa.
Omalla kohdallani ei ollut kyse fyysisestä pettämisestä (pettämisestä kylläkin), mutta mieheni suunnitteli jo ystävättäreni kanssa mahdollista tulevaisuutta yms. suudeltiin ja kaikkea sitä salaisine työpäivän aikaisine tapaamisineen, pitkiä puhelinkeskusteluja jne.... Tilanne käytiin läpi ja avioeroa mietittiin. Mies huomasi kuitenkin haluavansa jatkaa kanssani.
Tuo tapahtui viime kesänä. Huomaan aika ajoin ajattelevani heitä yhdessä ja kaikkea sitä. Yritän opetella katkaisemaan ajatukset - ja tuo epävarmuus. Neitsyt67:n neuvot ovat hyvät, täytyy päästää irti. Tuska ja epävarmuus vain kuluttavat. Toista ei voi vahtia, voi vain toimia niin ettei omaa käytöstään tarvitse katua.
🙂🌻