Hei

Olen ollut 14,5- ja 12- vuotiaitten lasteni viikonloppuäitinä viimeiset 7 vuotta. Tapaan heitä pääsääntöisesti joka toinen viikonloppu. Ennen eroa olin ollut viimeiset 7 vuotta täysipainoisena kotiäitinä. Päätöksen syihin silloisesta ratkaisusta lasten jäämiseen isällensä en tässä nyt paneudu, mutta vaikeata on sopeutuminen kaikille alusta asti ollut 😞

Kotonaan lapset tulevat ja menevät, tapaavat kavereitansa ja käyttäytyvät niin kuin lapset yleensä. Minun luonani he sitävastoin ovat minussa kiinni. He lähtevät pistäytymään keskenään ulkona vain harvoin ja silloinkin, kun niin tapahtuu, ovat he jo kohta tulossa takaisin sisälle. Olen kuin hoitotäti. Näin on ollut alusta asti. Heillä ei ole luonani kavereita, eikä ”mitään tekemistä”. Viikonloput ovat meille kaikille yleensä enemmän uuvuttavia kuin antoisia 😟

Tänä syksynä on kaikkien entisten huolenaiheitten lisäksi tullut uusi ongelma. He ovat alkaneet nimittelemään toisiaan todella rumasti ja vanhempi on taitava mitätöimään nuorempaa. He käyvät toisiinsa käsiksi ja raapimisjälkiä syntyy tuon tuosta. He käyttäytyvät kotonansa aivan samoin. Aikaisempi kurinpito-osaamiseni on ollut kutakuinkin välttävän arvoista, mutta hiuksenhieno auktoriteettini ei nykyisessä tilanteessa mitään paina 🤕

Olisin lähtenyt keskustelemaan perheneuvolaan koko porukalla, lasten isä mukaanlukien, mutta he eivät halua sitä. Olen neuvoton ja koen olevani ongelman kanssa yksin, sillä olen uupunut tilanteeseen, enkä näe siksi eteenpäin 😯🗯️

Löysin kuitenkin tämän kanavan purkautua etsiessäni väyliä ongelman ratkaisuun. Vaikeaa on koittaa purra kovaa pähkinää rikki omin hampain, eli jos jollakin löytyy pähkinänsärkijä, niin otan sen mielelläni vastaan ☺️

Käytännön neuvoja kaivaten ja niistä etukäteen kiittäen, äitikki 🙂🌻