Lainaus sivuston ohjeista: ”Teemaryhmät ovat näkyvyydeltään rajattuja siten, että vain ko. ryhmiin käyttöoikeuden
saaneet käyttäjät näkevät niihin kirjoitetut viestit.”

Käytännön kysymys: mitä ovat nuo teemaryhmät, kun minulla näkyy Keskusteluryhmät-sivustolla vain ”Avoimet
keskustelut” -otsikon alla olevat keskustelut? Miten noihin teemaryhmiin pääsee mukaan ja missä ne ovat, vai olenko
nyt hiukan hakoteillä?

Sitten asiaan, eli kännykkäahdistukseen. Se alkoi pikku hiljaa, kun ex-suhteeni mies soitti varmasti 10-20 kertaa
päivässä. Jouduin olemaan aina valmiina, koska puhelu tulee. Vastaamattomuudesta joutui selittämään ja kertomaan
mitä juuri silloin tein yms. Jos hän ei ollut vihainen niin sitten hirveän ahdistunut siitä etten vastannut, joka tapauksessa
”itsenäisyyteni” aiheutti suuria tunteita aina.

Tällä hetkellä en seurustele, mutta elämääni kuuluu ihminen, joka käyttäytyisi samoin kuin ex jos antaisin sen tapahtua.
Olen saanut rajoitettua tilanteen 1-5 puheluun päivässä. Mutta ahdistavaa silti, vaikka hänellä on ”asiaa” soittaessaan.
Kaipaa tukea ja neuvoa, eikä aina omiin asioihinsa, kysyminen on toki perusteltua, mutta ajankohta ja tiheys ei. Itse
olen tottunut odottamaan esim. seuraavaan päivään, että tapaan ihmisen jolle minulla on asiaa, kaikkea ei tarvitse heti
kaataa toisen päälle, vaikka itsellä asioista ja kysymyksistä ahdistus olisikin.

Kolmas puhelinahdistus tulee vanhemmista. Kun aluksi muutin omilleni opiskelun päätyttyä, äiti piti tapana soittaa
aamulla, koska tiesi että haluan nukkua joskus kymmeneen. Muutenkin soittoja tuli harva se päivä, jos en vastannut piti
kovasti selvittää missä olin yms. Kun aloin seurustella alussa mainutun häirikön kanssa, yritin salata asiaa
vanhemmilta. Ilmeisesti se aistittiin, koska puhelut ajoitettiin viikonloppuun, ja jos puhelimeni oli pois päältä
(mustasukkaisen exän takia) saattoivat vanhempani soittaa naapuriin, mikä minua vaivaa!!

Nykyisin kotiväki soittaa kerran viikossa, en voi moittia. Mutta oma ahdistukseni on kasvanut jäädäkseen kai. Vai
onkos normaalia, että sunnuntaiaamuna ensimmäinen ajatus on, pitäisikö jo laittaa kännykkä päälle. Tai jos se on yön
ollut päällä ja äänettömänä, ahdistuneena hiippalen puhelimen luo, katson varovasti onko siellä viestejä tai puhelua, jos
ei ole, helpotuksen huokaus on konkreettinen. Minua ahdistaa kerran viikossa puhelunkin odottaminen kotoa, vaikka
itse puhelu on yleensä niin ok kuin se voi olla, suhde ei ole paras mahdollinen, mutta se on aivan eri sarjan asia kuin
tämä kännykkäpelkoni.

Tänä aamuna kännykkä oli äänettömänä, yöpöydän laatikossa ja minua ahdisti huomattavasti enemmän kuin jos se
olisi keittiössä tai kokonaan kiinni JA pois makuuhuoneesta. Sen läsnäolo on kuin ahdistava ihminen. Tiedän liudan
neuvoja: laita se kiinni, älä katso koko päivänä jne. Mutta kun elämässäni on muutamia ihmisiä, joiden puhelut ei
ahdista, joiden kanssa voin olla vain viikonloppuisin enkä halua missata yhteydenottoja, jotka tulee kuitenkin suht
harvakseen kiireisen elämän takia. Ostelen uusia puhelimia, koska vanhojen soittoääni aiheuttaa jo niin hirveän
paniikin. Tässä tämä, enpä osaa enempää itseäni selittää 😟