Hei Vilijonka!
Olen pahoillani puolestasi. Halusin vastata ja lähinnä tuoda lapsen näkökulman asiaan. Mainitsit jossain kohtaa, ettet ole vielä puhunut lapsesi kanssa asiasta.

Itse olen n. 10-vuotiaana käynyt läpi samanlaisen tilanteen; pieni paikkakunta, isäni alkoi pelehtiä lähinaapurin huomattavasti nuoremman naisen kanssa. Naisella oli aviomies ja pienet lapset. Touhua jatkui vuosia ja tilanne päätyi kahteen avioeroon.

Vanhempani kuvittelivat, etten minä tiennyt tilanteesta mitään, vaikka todellisuudessa nyt aikuisena, kun asiasta on puhuttu selvisi, että minä lapsena vaistosin äitiä ennemmin, että jotain väärää on meneillään. Silloin n. 30 v. sitten kuviteltiin että lapset ovat näille asioille kuuroja ja sokeita, eikä lapsille puhuttu mitään.

Siksi sanonkin, että jos tilanne teillä jatkuu tuollaisena edelleen, niin kerro lapsellesi asiasta isää kuitenkaan mollaamatta. Lapsella on oikeus rakastaa kumpaakin vanhempaansa vaikka nämä toisiaan loukkaavatkin. Minulla esim. eräs sukulainen suorastaan kielsi minua tapaamasta isääni. Se oli kova paikka silloin, enkä häntä toki totellut, mutta ikäviä muistoja siitä jäi. Isäni oli ja on edelleen minulle hyvä isä, vaikkei liitto äitini kanssa kestänyt. Olen äidilleni kiitollinen siitä, että vaikka hän tuli petetyksi mitä karkeimmalla tavalla, niin hän ei yrittänyt viedä isää minulta.

Ja jos vielä katson tuota otsikkoasi "kannattaako enää toivoa", niin lähtisin miettimään tuota siltä pohjalta, että voisitko ajatella, että suhteenne toimisi, pystyisit antamaan anteeksi ja rakentamaan luottamuksen uudelleen, jos mies yht'äkkiä haluaisi jatkaa suhdettanne? Jos vastaus on kielteinen, niin sitten ei ehkä kannata toivoa, vaan kerätä voimia ja alkaa pikkuhiljaa järjestämään omaa ja lapsesi tulevaa elämää kuntoon. Voimia toivon kovasti sinulle!
t. Kirsikka

Täällä mennään päivä kerrallaan, pahimpaan varautuen. Tänään oli mieheni puheesta lauseiden välistä luettavissa uhkailua ja ihan suoraankin sanottuna. Hän ilmoitti laittavansa huomenna eropaperin vetämään ja kysyi allekirjoitanko heti. Sanoin, että eihän minun heti tarvitse mitään allekirjoittaa, johon hän totesi uhkaavasti, että selvä, sitten hän käyttäytyy mua kohtaan samalla tavalla edelleen (alistavasti ja huonosti). Ja sanoi vielä, että ero hoidetaan sitten niin kuin hän haluaa... huh huh... onneksi Suomessa noudatetaan avioerotilanteessakin lakipykäliä. Saa nyt sitten nähdä milloin kirje saapuu... Ajatukset ovat menneet vuoristorataa ja välillä tunnen itseni voittajaksi ja välillä ihan luuseriksi. Taas täytyy korostaa, että onneksi ystävät auttavat je keskusteluissa on aina avautunut uusia näkökulmia. Kyllä minä ja lapset tästä selvitään!!!

Hei Kirsikka2!
Kiitos paljon viestistäsi!!! Tilanne on nyt viikonloppuna mennyt niin herkkään vaiheeseen, että kertominen on ollut melkein väistämätöntä. En minäkään missään nimessä halua viedä lapselta isää, joka isänä on hyvä! Eilen mieheni ilmoitti, että tuo toinen nainen muuttaa hänen luokseen, mutta tänään hän soitti pettyneenä, että näin ei ilmeisesti käykään. Tuo nainen ei pysty lastaan jättämään. Jos näin käy ja mieheni asuu yksin, kerromme asian pojallemme 'lievempänä'. Silloin voisimme kertoa, että isä ja tuo rouva olivat ihastuneita, ja että se aiheutti mielipahaa meille toisille puolisoille jne... Katsotaan nyt päivä kerrallaan. Olen kovasti rukoillut, että rouva päättäisi jäädä kotiin ja lopettaisi vehtaamisen ja huopaamisen. Miehenikin on siitä jo ihan rikki. Itse haluaisin ehdottomasti aloittaa puhtaalta pöydältä ja jatkaa avioliittoa. Tiedän kaikki ne virheet, joita olen tehnyt ja olen tällä hetkellä hyvin nöyrällä mielellä. Uskon pystyväni anteeksiantoon!! Miltä sinusta silloin lapsena tuntui se, että isäsi loikkasi naapurin kainaloon? Oliko tällä naapurilla lapsia, joiden kanssa olit leikkinyt ja olivatko vanhempanne olleet perhetuttuja?

Heippa vilijonka
Joo anna vaan miehesi sanoa mitä vaan ( esim et hoidetaan ero sit hänen tavallaan )
sillä se ei todellakaan mene niin kuin toinen sanoo.
sitä en tiedä onko miehelläsi henkinen yliote jne mut tuollainen uhittelu kyllä on toiselta osapuolelta ihan tyypillistä.
Mut kerron sulle suunnilleen miten erohommat menee / etenee
eli toinen kun jättää erohakemuksen niin haaste mies tuo sulle tiedoksiannon jonka joudut allekirjoittamaan.
sit harkinta aika on 6 kuukautta.
siinä sitten selvitellään lasten huoltajuudet.
elatusmaksut.
sit ositukset ( omaisuuden jako )
sit jos homma jatkuu niin toinen laittaa 6 kuukauden päästä toisen erovaiheen ja taas saat tiedoksiannon jonka joudut allekirjoittamaan ja se on sitten lopullinen ero.
tuossa pääpiirteittäin asian kulku mut aina voi mutkia tulla matkaan riippuu riitaisuudesta ja jos toinen haluaa olla hankala jne.
Ja niinkuin sanoin älä allekirjoita mitään papereita jos et tiedä mihin olet nimesi laittamassa
ennenkuin olet asianajajan kanssa neuvotelleet.
Olethan ottanut asianajaan yhteyttä??? se hoitaa sinun etuasi / puoltasi ( siis sinun asianajajasi )
Miehesi asianajaja ja miehesi ja naapurin rouva on tietyllä lailla sit sinun vihollisesi.
Asianajajia on muuten kunnallisella puolella ja se on halvempi vaihtoehto.
Joo kirjoita miten olet jaksanut ja kysy jos on askarruttavia asioita niin vastaan.
Kivaa kevättä sulle

Hei Vilijonka!
Vastailen ensin kysymyksiisi; tällä naapurin naisella, kenen kanssa isäni alkoi pelehtiä, oli silloin kolme alle kouluikäistä lasta ja ok aviomies. Perheemme olivat naapureita ja perhetuttuja oltiin myös. He kävivät perheenä meillä paljon ja me heillä.

Itse vaistosin asian tosiaan ensimmäisten joukossa. Se tuntui tietenkin tosi epämiellyttävältä, siltä yritti lapsena sulkea silmänsä ja ajatella ettei se ole totta. Siinä vaiheessa, kun äitinikin jo tiesi tilanteesta ja välit perheiden kesken luonnollisesti viilenivät, tuntui tietenkin ahdistavalta jo äidinkin puolesta. Naapurin rouvan mies katseli maailmaa niin ruusunpunaisten lasien läpi, että hän tiesi asiasta vasta ihan loppusuoralla, kun eroja alettiin hakemaan.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että paljon helpompi minulle olisi ollut että ero olisi tullut nopeammin. Äitini katseli ja odotti isän "viisastuvan" useita vuosia. Se aika varjosti lapsuuttani aikalailla.

Jos tästä jotain hyvää voi sanoa, niin siitä olen tyytyväinen, ettei tuo isäni suhde ollut mikään hetken hullutus vaan se on kestänyt näihin päiviin saakka. Perheemme ei siis hajonnut minkään ohimenevän ihastuksen vuoksi. Vanhempani ovat olleet hyvissä väleissä eron alkuvuosien jälkeen. Tämän naisen lapsien ja heidän perheiden kanssa olemme kuin sisarpuolet ja lapsemme ovat kuin serkukset keskenään. Jotain hyvää siitä siis poiki, mutta toki olisin mieluummin pitänyt ehjän perheen, jos sen olisin voinut valita.

Kuulostaa siltä, että tuo miehesi uusi nainen leikkii törkeästi tilanteella, huopaa ja soutaa ja sitten kun pitäisi jotain päätöksiä tehdä, pakittaa. Eiköhän hänen olisi pitänyt jo aikaisemmin miettiä oma suhteensa lapseensa ja pystyykö kotoa lähtemään. En jaksa uskoa, että jos hän miehesi mukaan lähtee, niin siitä mitään kestävää on tulossa. Särkyy vain kaksi perhettä hetken ihastuksen tai seikkailunhalun vuoksi.

Lisäksi se on merkillistä, että miehesi siitä sinulle kertoilee pettyneenä, ettei yhteenmuutto onnistanutkaan. Sinä kuulostat olevan tuossa porukassa se vahvin lenkki. Toivon, että sinulla riittää voimia pysyä vahvana ja älä tosiaan suostu mihinkään pikaisiin toimenpiteisiin eron, omaisuusasioiden tai minkään suhteen. Jos taas pystytte jatkamaan yhteiseloa tasavertaisina ja menneestä viisastuneina, niin mikäs sen parempaa.
Ja edelleen toivon sinulle kovasti voimia,
terkuin Kirsikka

Hei Kirsikka2 ja muut lukijat!
Kiitos paljon vastauksista, paljon olen miettinyt. Eilen tämä 10-vuotias poikamme oli kovin alakuloinen koulusta tullessaan, mutta osasyy taisi olla pieni sattunut haaverikin. Mieli muuttui kyllä, kun keskustelin hänen kanssaan ja kerroin, että hän voi milloin vaan mennä isin luo, onhan tämä hänelle maailman paras isä. Kerroin myös omat tunteeni isäänsä kohtaan ja hän sai kummasti paremman mielen. Tämä meidän tilanne on tavallaan helpompi sen takia, että isä muutti omaan asuntoon. Nyt meidän ei tarvitse riidellä lasten aikana eikä minua ärsytä se, että mies viestittelee ja soittelee toiselle naiselle. Miehenikin haluaa jo keskustella ja toivon, että tällä viikolla saamme joku ilta sellaisen kahdenkeskisen ajan varattua. Epäilen kyllä, että hän ei silti halua enää kotiin palata, mutta aina kannattaa yrittää🙂. Jospa rauhalliset keskustelut saisivat hänet miettimään asioita ja tajuamaan mitä on menettämässä enkä nyt tarkoita itseäni, vaan tätä meidän ihanaa perhettä. Kyllä yhdessä kuitenkin on mukavampi olla ja uskon todella, että saisimme uutta virtaa suhteeseemme täydellisestä asioiden läpikäymisestä, sillä nyt olemme rypeneet niin syvällä. En voi kuin odottaa ja elää päivän kerrallaan...

Voimia sinulle, kuulostaa siltä että miehesikään ei sitten loppuun asti ajatellut kuvioitaan. Nainen ei ainakaan ole niin palavasti rakastunut että voisi jättää kaiken ja aloittaa alusta miehesi kanssa ja kuvittelevatko he tosiaan ettei heidän suhteeseen arki tulisi vaan ikuisesti mennään vaaleanpunaisten pilvien päällä? Minun mieheni huora manipuloi miestäni ja sai ajatuksia päähän (vaikka miehenikään mikään viaton ollut), mutta esitteli unelmia millaista heidän elämä olisi yhdessä jos minua ja lapsia ei olisi olemassa ja yritti vakuuttaa miestäni, että lapset kyllä selviytyvät avioerosta. Ehkä sinun miehelle on esitelty näitä samoja unelmia ja miehesi meni sitten uskomaan kaiken mitä sanotaan. Oletko ollut yhteydessä tähän naapurinaisen mieheen? Mitä hän on mieltä tästä kuviosta? Uskomatonta miten aikuiset ihmiset voivat tarkoituksella sekoittaa kahden perheen elämät vain sen takia että ei muisteta että ihastuminen on ihana tunne ja tämä sama tunne on omaa puolisoaan kohtaan ollut myös suhteen aluassa, mutta ei se ikuisesti kestä eikä sitä saisi verrata turvalliseen rakkauteen joka vakituinen parisuhde tuo tullessaan kaiken arjen kera.

Olet Viljonka uskomattoman vahva ja rauhallinen. Älä silti ajattele, että aina täytyy olla vahva, saat murtua ja hajota, kokoat sitten itsesi taas uudestaan. Toivottavasti sinulla on hyvä tukiverkosto.
Toivotaan että kaikki menee parhain päin.

Hyvää vappua kaikille! Elämä on mennyt vuoristorataa ja välillä on todella tullut romahdus. Onneksi olen jaksanut lasten aikana skarpata, mutta välillä yksin ollessa tulee kauhea tuska. Olen saanut onneksi nukuttua olosuhteisiin nähden melko hyvin. Ystävätär oli viikolla pari päivää minun tukena ja hyvä olikin, sillä tiistaina mieheni kävi kertomassa nuorimmalle lapsellemme, että hän ei asukaan asunnossaan yksin, vaan naapurin rouvan kanssa. Tuo keskustelu ei montaa minuuttia kestänyt eikä mieheltä löytynyt empatiaa edes halata lasta, kysyi lopuksi iloisena mitä vappuna tehdään, sanoi morjens ja lähti. Viime pyhänä rouva muutti hänen kanssaan asumaan, mutta ei kuitenkaan ole vieläkään kertonut omalle lapselleen, että naapurin setä asuu hänen kanssaan. Hän haluaa suojella viimeiseen asti sitä, että muka lähtisi toisen miehen matkaan. Minua oksettaa ja tekee todella pahaa pelkkä ajatuskin. Onneksi kotimme remontti on valmis ja pääsemme lasten kanssa takaisin. Edelleenkään emme ole mieheni kanssa keskustelleet. Hän sanoi, että saan selvittää oman pääni missä haluan, mutta lasten maksuista hän voi lähteä sossuun keskustelemaan. Keskiviikkona tuli eropaperit, torstaina oli 10-vuotishääpäivä, joten on tämä ollut melkoinen viikko. Nyt tuntuu, että en jaksa yhtään mitään, tekisi mieli mennä peiton alle itkemään ja itkemään. Yhdestä asiasta olen saanut voimaa, siitä, että mieheni raivoaa minulle ja lyö luurin korvaan, vaikka olen ihan rauhallinen, ilmeisesti ei ole kovin helppoa uudessakaan suhteessa. Eikös ihmisen luulisi olevan tyyni ja rauhallinen, jos on oikein rakastunut ja onnellinen?? Tiedän, että tässä on raskas puolivuotinen edessä, mieheni tekee taatusti kiusaa kaikella mahdollisella tavalla. En kyllä ymmärrä miksi hänen täytyy minua ja lapsia kiusata, emmehän me ole häntä pettäneet, itse hän halusi lähteä ja sanoi sen olevan ainut oikea ratkaisu. Onkohan tunnelin päässä valoa???

Heippa vilijonka
Yleensä se on noissa erojutuissa riitelyä ja toinen hankaloittaa asioiden hoitoa
ja tekee asiat hankalaksi ja kiusaa.
Se elatusmaksu on sit lakisääteinen ja niissä on minimi määrät paljonko joutuu maksamaan
ja niinkuin olen sanonut että älä allekirjoita mitään sopimuksia jos et tiedä mitä olet
allekirjoittamassa.
Olethan itse ottanut asianajajaan yhteyttä???
Kyllä sinä jaksat ja selviät vaikka on välillä vaikeata pidä vaan huolta omasta jaksamisesta
ja hyvinvoinnista ja jos mahdollista pidä ystäviin / tukihenkilöön yhteyttä heikkoina hetkinä
niin pääset vaikeimman ajan yli ja senkin jälkeen.
Kyllä tunnelin päässä on valoa ja edetään hiljakseen vaan elämässä eteenpäin
ja sinusta tulee vahvempi ihminen.
Voi välillä itkeäkin sillä se helpottaa elämää kummasti ja peitonkin alla olla vaan.
Mulla on jännä juttu kun käyn saunassa niin otan löylyä niin kummasti asiat helpottaa.
kokeile sinäkin saunaa?
kirjoittele miten olet jaksanut???
Kaunista kevättä sulle

Hei Vilijonka,
olen todella pahoillani puolestasi, ettei tilanteenne lähtenyt mitenkään korjaantumaan, vaikka olisit ollut valmis yrittämään ja anteeksi antamaan.
Tuo, että miehesi on kärttyinen ym. kuvaa kyllä sitä, ettei se elo naapurin rouvan kanssa taida niin auvoista olla kuin ehkä etukäteen kuvittelivat.
Minun perheessä eletään raskasta aikaa sitä kautta, että meidän perhettä on kohdannut erittäin vakava sairaus. Siksi tuntuu vielä suuremmalta vääryydeltä tuo, että perhe rikotaan tuollaisten jo ennalta huonoon lopputulokseen tuomittujen haihatusten vuoksi. Yritetään tahollamme jaksaa päivä kerrallaan ja olla lapsillemme se hyvä ja luotettava vanhempi. Voimia sinulle, lämpimin ajatuksin
-Kirsikka

Hei,
Kirjoitan pitkästä aikaa kuulumisiani. Elämä on mennyt eteenpäin joten kuten, välillä itkien ja välillä jopa huumorilla höystettynä. Mieheni ja naisensa ovat loukanneet minua tekemisillään, mutta jotain ovat ottaneet opikseenkin. Ei ole varmasti heilläkään helppoa, jos ei ole minullakaan. Olemme eläneet lasten kanssa arkea niin hyvin kuin mahdollista ja olen selvinnyt ilman romahduksia. Tai onhan niitäkin ollut, mutta ei onneksi lasten aikana. Kummallista kyllä minulla on edelleen tunteita miestäni kohtaan, mutta en tiedä johtuuko se pelkästään siitä, että en ole päästänyt vielä irti menneestä vai siitä, että en kerta kaikkiaan hyväksy tuota suhdetta. Henkinen väsymys on ollut melkoinen ja asioihin tarttuminen on ollut todella työlästä. Kotimme ei ole remontin jäljiltä vieläkään kunnossa ja kaiken tavaran selvittäminen on ollut raskasta, kun mies ei ole halunnut auttaa. Onneksi saan olla vielä 1,5 kk lomalla ja koitan todella lomaillakin ja ladata akkuja. Tuntuu vaan koko ajan niin väärältä ja turhalta koko erotouhu, hajottaa ja repiä rikki kaikki mitä on vuosien varrella ollut. Kait tästä joskus selviää...pari vuotta menee ovat tuttavat lohdutelleet. Oikein mukavaa kesän jatkoa kaikille!!🙂🌻

Heippa Vilijonka
Joo kirjoita vaan kuulumisia niin helpottaa elämääsi.
Älä anna entisen aviopuolisosi ja rouvan loukata itseäsi pidät vaan itsesi vahvana
vaikka vaikeata ja kipeätä välillä tekee.
Irrottaudut hiljakseen vaan miehestäsi
siitä se hiljakseen uusi elämä lähtee menemään aikaahan se vie
toisilla vähemmän toisilla enemmän aikaa mutta elämän on vaikeuksista huolimatta jatkuttava
ja tulet vahvempana ihmisenä maaliin kun tuon ongelman olet käynnyt läpi.
Onkos nyt elämä mennyt yhtään parempaan suuntaan?
Onhan sulla ollut heikkoina hetkinä ystävät, kaverit, tukihenkilö jne tukena?
Milläs lailla ne on sinua loukanneet?
Kaunista kesää sulle

Hei, kesä on mennyt välillä paremmalla mielellä ja välillä huonommalla. Olin jo saanut päätäni hiukan parempaan kuntoon, mutta mieheni osoitti haluavansa keskustella mikä on hyvä, mutta siinä revittiin jo hiukan umpeutuneet haavat auki. Olen tällä hetkellä aivan rikki ja olen huomannut, että mieheni on itsekin hyvin sekavassa mielentilassa. Hän syyttää minua ihan kaikesta, minä olen ainoastaan käyttäytynyt huonosti meidän suhteessa. Loukkaukset ovat olleet tekoja, ovat yhdessä tulleet pihaani hakemaan lapsia, ovat ja kulkevat kuin aviopari, kävivät poissaollessani jopa kotonani, vaikka molemmilla on vielä harkinta-aika menossa. Minulla on nyt sellainen tunne, että jos keskustelut auttavat miestäni selvittämään päätään, ne saavat minut entistä surullisemmaksi. Mieheni puhui asioista, jotka ovat erittäin merkittäviä perheeni kannalta, mutta hän kielsi ehdottomasti minua puhumasta kenellekään. Hänellä itsellä on tuo toinen nainen, jonka kansa voi keskustella ja sen lisäksi hän on jutellut yhden hyvän ystävänsä kanssa. Voiko ihmistä kohdella tällä tavalla???😑❓

Toivoisin, että käytät omaa harkintaasi, noissa miehen kieltämissä asioissa, sillä jos ne on merkittäviä tiedän perheen kannalta, niin mies voi pelata, asiassa kuin asiassa, omaan pussiinsa, niin paljon kuin pystyy ja ilikii.
Hyvähän seon jälkeenpäin syytellä toista, ehkä asioista, joita et ole silloin edes virheiksi osannut ajatellakaan, omaa omaatuntoaan hän hyvittelee, sillä hyökkäys on joskus paras puolustus.
Ota joku asiantuntija kaveriksesi, oikeusaputoimistossa on, joka ainakin osaavat neuvoa, eikä ihan maltaita maksa.
Kulje pystypäin!