Kiitos taas vastauksista. Kyllä miekin, ukko olen sitä mieltä, että pitää olla muistoja kuolleista. Muuten heistä olisi vaan hautakivi, sulla ei ees sitä. On lääkärikin sanonut, että mulla on vaan vaihe, että en muista.

Kyllä tiedän, että äidistäni tuntui pahalta löytää ne pillerit, toisaalta se on sanonut, että olipa hyvä kun jäi töistä pois siivoaa. Se olikin jotain johdatusta ja kai silläkin oli joku tarkoitus mikä myöhemmin selviää. Olen kyllä kiittänyt äitiäni, ensin haukuin ja raivosin. Nyt yritän olla niin, että kerron heti jollekin vaikka enolle, jos alan suunnitteleen. Kun ne suunnitelmat tavallaan alkavat aika tyhjästä. Suutun jostain, koulussa haukutaan, tai itse sanon jollekin mitä en halunnut sanoa. Sitten vaan huomaan, että kohta suunnitelmat ovat valmiina ja huomenna pitäisi kuolla. Enää siinä vaiheessa ei osaa peruutella. Pitää aikaisemmin alkaa puhuun. Ja kyllä nyt toisetkin vähän tarkemmin kyselevät mitä hommailen. Eikä ne sitä pidä minään huomion hakuna multa vaan oikeesti tarvitsen muiden apua,

Eihän opet mua kiusaa tietenkään, pistävät vaan koulusta kotiin ja muutaman viikon jäähylle, kun sanon niille suorat sanat. Yleensä mua siinä vaiheessa on kiusattu niin paljon, että tarvitsen lomaa hermoille. Pärjään hyvin kun on vaan muutaman oppilas. ort. uskonnossa ja venäjässä on vaan viisi, eikä niillä tunneilla kukaan koskaan hauku vaikka mie selitän koko tunnin jotain asiaa.

Eilen katsoin tv aspergren-ihmisistä ohjelmaa ja huomasin, että mie taidankin olla vammainen. Kun tulin tähän uuteen kouluun , en pärjännyt yhtään. Kokeista sain 10 mutta en esim osannut mennä ruokajonoon. En tietänyt mikä mun paikkani oli siinä jonossa, kun joka päivä oli eri järjestys, Sitten en syönyt ollenkaan. Siihenkin tarvitsen enon apua, se vaan käski rauhassa odotella ja jäähä aina viimeiseksi. en sitäkään itse tajunnut. En ennen ole ollut isossa ryhmässä, yleensä jos järjestys jotenkin muuttuu, mie meen sekaisin.
Eilen tajusin myös, kun katsoin niitä ihmisiä siinä ohjelmassa, että taitaa se koulukiusaaminen ihan musta itsestäni johtua. Mun tapani ja järjestyksen vaatiminen on sairasta ja mie ärsytän tavoillani muita ihmisiä. Musta jos tehtäisiin elokuva, varmaan ihmiset kuolisivat nauruun. Mulla on esim. ma- vaatteet, ti-vaatteet, jne. järjestys ei saa sotkeentua.

Mitäs paljon hyövää, jos olen 10 oppilas, kirjoista olen kaiken oppinut. Mutta en osaa mitään normaali ihmisten juttuja, en ikinä pärjää muiden joukossa.
Kyllä kai mie sen ihmesiemenen voinkin keksiä, yhdistelen kaavoja, numeroissa olen taitava. Mitä sitten? Sittenkö pitäsi se siemen maailmalle esitellä mie varmaan sanoisin, että painukaa hiiteen kaikki. Mua oksettaa olla tällainen ihminen. Ukki aina sanoi, että olen omanlaineni mutta mie tunnen itseni vaan erilaiseksi ja sopimattomaksi tähän maailmaan.

Olisikohan sinun maanvaiva aika hiukan hellittää. Kiusaus ei edellenkään ole sinun syytäsi, sinulla on oikeus olla omanlaisesi omine tapoinesi, eikä kiusaajille pitäisi koskaan antaa periksi. Mutta, mitä, jos kuitenkin nyt antaisit?

Olisikohan semmoinen mitään, että kävisit yksityisopetuksessa ja koulussa kävisit vaan ne pienryhmät joissa pärjäät. Jättäisit suuret ryhmät kokonaan pois. Antaisit itsellesi aikaa toipua äitisi kuolemasta etkä väkisin yrittäisi sopeutua ryhmään missä sinun tapojasi ei kunnioiteta eikä ymmärretä.

Mielestäni et ole vammainen, olet sinunlaisesi. Jos säännöt ja aikataulut ovat sinulla tärkeitä, ei kenelläkään ole oikeus niitä pilkata. Mutta ei päätä kannata seinään iskeä, varsinkin, jos hermot menevät.

Elämä kaikille, myös minä työskentelen paljon nuorten kanssa, en ole ammattilainen, elämä vaan on opettanut nuoria ymmärtämään. Olen oikeastaan koirien kouluttaja ja sen mukana olen tutustunut moniin nuoriin.
Maanvaivankin opin tuntemaan koiranpennun kautta, olemme muutenkin nettituttuja kuin tämän tukinetin kautta. Siksi kai otinkin kantaa kirjoitukseesi aika jyrkästi. Nythän asia selväksi kirjoitettiin.

vähän Ukko kirjotat samaa kuin eno äsken puhui. Ollaan ennenki kyllä puhuttu, että kävisin vaan pienryhmät ja sitten yksityisopella. Kokeissa kävisin koulussa.
en ole suostunut kun aattelen, että koulutan itseni pois aspergrenistä. että mie olisin tavallinen ihminen, kun oikein yrittäisin. Mutta ei se taida kovin nopeasti onnistua.

Aamulla menin kouluun, oli iso ryhmä. Ope on kyllä kaikille sanonut että mulla on aina sama paikka, toiset menvät mihin kerkiväät. Yksi sitten ei taas muistanut, että mie tulen tunnille ja istui mun paikalle. Oli jo tavarat levittänyt , sitten ope sanoi, että ei kai mua nyt yksi kerta haittaa, jos istun takana. Mie aattelin, että nyt itseäni koulutan ja menin taakse. Yhden oppilaan sitten piti kysyä että kaatuko maailmani ja mie tietenkin aloin itkeen. vaikka mie itse en välittänyt väärästä paikasta, niin mussa asuva aspergren meni vaihteeksi taas sekaisin. taas piti lähteä sairaalakouluun kesken päivän.
eihän tämmöistä kukaan ymmärrä ja mie kyllä tajuan, että joku haluaakin multa kysyä, että kaatuko maailmani. Itse aloin taas miettiin itseni tappamista, meni ohi kuitenkin.

ja tähän ostikkoon liittyy aika paljon tämä minun aspergrenkin aika tavalla. Nämä vanhemmat eivät tietäneet, että olen näin hankala tapaus, kun minut adoptoivat. Mun as on vasta viime marraskuussa todettu. aina olen ollut mutta ei siitä ole paljon välitetty, yleensä olen ollut hankala murrosikäinen. tiedä olisiko mua kukaan kotiinsa halunnut jos kaikki mun sairaudet olisivat tietäneet.

Maanvaiva, ei aspergerin toteaminen tee sinua hankalammaksi kuin mitä olet tähän asti ollut. (Anteeksi, luotan siihen, että ymmärrät mitä tarkoitan. 😉)

Adoptiovanhempasi kyllä ovat tienneet millaisen tytön itselleen saavat, niin luulen. Ja halunneet sinut silti.

Hyvä, että tällä kertaa meni ohitse mietteet itsesi tappamisesta. Vuosien kuluessa ja aikuisuuden lisääntyessä elämäsi helpottaa, siitä olen aivan varma.

Mielestäni Ukko ja enosi miettivät viisaita. Sanoit, ettet ole suostunut koska haluat kouluttaa itseäsi pois aspergerista. Se ei liene mahdollista, karu totuus. Sen sijaan on hyvinkin mahdollista oppia uusia käyttäytymistapoja huonoiksi havaittujen tilalle. Mutta sellainen tapahtuu hitaasti. Ihminen oppii uutta sitä helpommin mitä enemmän saa myönteisiä kokemuksia muuttuneesta käyttäytymisestään.
Uuden oppimiseen tarvitaan motivaatiota ja voimavaroja.

Jaksatko 'kouluttaa' itseäsi toisenlaiseen käyttäytymiseen, jos tämänhetkinen elämäsi koulussa on pettymyksiä ja turhautumista täynnä? Voimasi menevät koulupäivistä selviytymiseen ja kun et selviydy, masennut.

Ajattelen asian niin, että ensin sinun pitäisi saada kokea olevasi täysin hyväksytty ja ihan hyvä tyyppi sellaisena kuin olet. Vaikka miten elämäsi menee sekaisin joutuessasi luopumaan omasta pulpetistasi.

Tarvitsisit turvallisen ympäristön voidaksesi tuntea itsesi hyväksytyksi. Koulu ja opiskelu on niin tärkeä asia, että siellä koettua turvattomuutta vastaan lähiomaisetkaan eivät juuri kykene taistelemaan niin tärkeä kuin sinä heille oletkin.

Siksi siirtyminen pois normaalista opetuksesta, jos se vain suinkin käytännössä on mahdollista, tuntuisi minustakin ihan järkevältä. Se voisi olla yksi keino välttää päivittäisiä pettymyksiä ja masennuksen aiheita.
Yksityisopetuksessa voisit saada myös tukea toiveellesi 'kouluttautua pois aspergerista'. Saisit apua uusien käyttäytymistapojen opetteluun, jos sellaista apua kaipailet. Tavallisessa koulussa opettajat pystyvät tukemaan sinua hyvin vähän vaikka kuinka haluaisivat, niin luulen.

Maanvaiva, pystytkö luottamaan siihen, että ympärilläsi olevat ihmiset opettajia myöten - ja ennen kaikkea adoptiovanhempasi - pitävät sinua korvaamattoman arvokkaana ihmisenä juuri sellaisena kuin olet? 🙂🌻

Mirri

Kiitos Mirri vastauksesta. Mulla on motiivia oppia uusia asioita eli kouluttaa itseäni. Ei vaan lukemalla vaan tätä aspergren puoltanikin. Voimia on aina välillä vähän, sitten sammuu kokonaan. Aina, kun palaan sairasloman jälkeen tavalliseen koulurytmiin on vaikeampaa. Muut ovat jo tottuneet, että mua ei olekaan häiritsemässä. Sanoo ne kyllä aina, että kiva kun tulit takaisin mutta oikeasti vissiin tarkoittavat, että pitikö sun vielä tulla tänne, olisit pysynyt poissa.
Mie tein tosi suuren virheen, kun tulin uuteen kouluun. Vaadin itselleni oman pulpetin, tietyn paikan ruokajonossa, en osaa olla hiljaa, kinastelen opejen kanssa ja paljon muuta. Jos uuvelleen saisin alkaa, niin olisin hiljaa eka vuoden.

Olen kyllä jo paljon as-tapojani karsinut pois. En saa raivokohtauksia, jos asiat ei mene juuri niinku suunnittelin. Ennen hajotin paikkoja, nyt itken. Nykysin osaan jo vähän miettiä mitä vastaan, kun joku jotain kysyy eli mie osaan jo hieman ei-suorasti vastata. Olen oppinut, että kysyjä ei välttämättä oikeastaan haluakaan mitään vastausta. Kiitos hyvää, on aika hyvä vastaus monelle ihmiselle.

Mutta sitä mietin, että mitä, jos nyt lähden pienryhmään niin miten koskaan opin joukossa oleen? Ei mulla ole mitään vaikeuksia sairaalakoulussa tai pienryhmässä. entäs sitten, kun olen enempi aikunen ja meen yliopistoon? pakko mun joskus on oppia syömään ilman että on tietty paikka, tai olla luennolla ja istua missä vaan.
eikä se ole siitä kiinni, että muut mua ja mun as hyväksyisi. mie itse en hyväksy, että olen erilainen. Aspergren on siitä vaikea juttu, että tietää miten pitäisi olla toisten joukossa, mutta ei hallitse itseään niin hyvin, että osaisi olla. Koko ajan tajuaa, että on erilainen. ja mikä oikeus mulla on vaatia, että kaikki mun omituiset tapani hyväksyvät.

ja, olisi aika hölmöä vaatii, että luokan 24 oppilasta jotenkin ottaisi huomioon mun tapani. Mie olen 1 ihminen vastaan 24 tavat. Mun se pitää muuttua normaaliksi tai sitten häipyä pois. Niin mie teenkin varmaan, vielä viikon koetan osaanko olla muiden kanssa. Sitten häivyn yhteiskunnasta sairaalakoulun turviin enkä varmaan ikinä pääse enää takaisin normaali yhteiskuntaa. Minusta tulee varmaan pieni nero, joka on suljettu laitokseen.
ja enkä mie voi perhettäni rasittaa niin, että niiden pitäsi joka hetki pelätä, että itseni tapan.

mie tän päivitän, kun niin moni on lukenut. Niin, että viikko meni aika mönkään. Ajattelin, että nyt tosissani yritän olla niin kuin kaikki toiset oppilaat. Enkä välitä yhtään mitään missä istun, enkä missä seison ruokajonossa, enkä kyseenalaista mitään open opetusta. Pieleen meni kaikki, kaksi päivää jaksoin olla normaali-ihminen. Sitten meni koulussa taju kankaalle, joudun käymään sairaalassa ja sitten olen maannut sängyssä kaksi päivää.

Nyt tiedän, että kun on Asperger-ihminen niin pitää elää omien tapojen mukaan tai sitten ei jaksa elää.Ja vaikka musta tuntuu, että olen luuseri ja periksi antaja, niin siirryn yksityisopetukseen ja käyn sairaalakoulua.

Niin, kun täällä on äitejäkin, niin haluaisin teiltä kysyä, että mitä asioita te puhutte oman tyttönne kanssa. tarkoitan näitä naisten juttuja mitä on. Mitkä ovat sellaisia äiti-tyttö juttuja mistä puhutte oman lapsenne kanssa. ja onko olemassa sellaisia juttuja mitä ette halua teidän oman lapsenne teille puhuvan. Hitsi, kun epäselvästi selitän. Mutta nyt, kun mulla on äiti, niin mie en tiedä mitä asioita sille saa tai on soveliasta puhua.

Ethän toki ole luuseri, viisaita päätöksiä olet tehnyt. Nyt käyt rauhassa, omien voimiesi mukaan, koulua. Olet oma itsesi, etkä paljon ajattele mitä toiset sinusta ajattelevat. Opettelet ensin hyväksymään itse itsesi.

Jaa, nytkö haluat käyttöohjeen äitiisi. Minulla on ollut vaan poika, mitähän me puhuttiin. Kalastuksesta, sitten kaikkea maan ja taivaan väliltä mitä mieleen tuli. Varmaan voit äitisi kanssa puhua ihan kaikkea mitä haluat. Enhän minä osaa neuvoa naisten juttuja mutta ei varmaan ole asiaa mitä äidiltä ei voi kysyä.

Mulla on ollu kolme äitiä eikä yhtään isää. Kaksi lasta mulla on tyttö ja poika. Aika samoja juttuja puhun kummankin kanssa. Ovat kyllä jo aikuisia. Olisi mullakin ollut käyttöä äidin käyttöohjeelle. Samoin puolison käyttöohjeelle ja nyt lapsenlapsien...Itseasiassa mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tätä maailmaa ja ihmisiä ihmettelen. Itseänikin.

Mikä se sitten estää tekemästä niitä käyttöohjeita. Vaikka äidistä miekin taidan olla huono mitään sanomaan. Mutta, jos ajattelen mistä oman tyttöni kanssa haluaisin puhua tai mitä hänestä haluaisin tietää, niin ainakin;

1. kuukautisten alkamisajan, kun niissä hommissa tyttö yleensä aluksi tarvitsee äidin apua ja ehkä lisää viikkorahaa.
2. jos, on poikakaveri, niin haluaisin tietää milloin alkavat seksihommat, että voisimme yhdessä tytön kanssa hommailla ehkäisyvälineitä

Mutta en oikeastaan halua kuulla kaikkia pieniä salaisuuksia mitä nuoret yleensä harrastavat keskenään. Niin taas ovat sellaisia juttuja mitä kerrotaan tyttökaverille.

Siinä jotain, joku muu äiti voikin jatkaa. Kun todellakaan minulla ei ole kokemusta mitä äidin kanssa voi puhua. Itse olen näitä äitiasioita opetellut puhumaan anopin kanssa. Aluksi ajattelin, että eihän näin tyhmiä voi maailman paras miniä anopilta kysyä. Nykyisin, olen jo oppinut, että anoppi on vaan onnellinen kun kyselen.
Niin varmaan on normaaliäidinkin kanssa; äidit ovat tyytyväisiä mitä enemmän tyttö juttujaan kertoo itsestään.

Miehen käyttöohje: kohtele miestäsi niin kuin hän olisi kallis astianpesukone. Jos toimii hyvin, täyttele ja tyhjennä tarpeen mukaan, välillä on hyvä käyttää kalkinpoistoainetta. Jos, mie vinkuu eikä toimi hyvin, potkaise ja hauku ensin, sitten vie vaihtoon.

Hei maanvaiva,

minä itse aikoinaan kirjoitin tänne kun itselläni as-lapsi. Se helpotti kun sain puhua, ja purkaa itseäni äitinä.

Minusta on surullista lukea että koitat epätoivoisesti luopua as-piirteistäsi. Se on täysin mahdotonta koska olet se mikä olet. As-ihmiselle on todella tärkeää että hänellä on ympäristö joka ymmärtää häntä..ettei tule sellainen olo että pitää varoa tekemisiään, sanomisiaan jne.

Tietysti voit ja sinun pitää opetella tiettyjä toimintatapoja pois. Mutta se tapahtuu todella pienin harppauksin. Poikani kanssa ollaan otettu yksi pieni tavoite johon olemme vuodessa panostettu että hän kasvisi kyseisestä tavasta pois. Monesti ne ovat juuri näitä pinttyneita rutiininomaisia tapoja ym. vielä on todella paljon asioita/tilanteita joissa voisi harjoitella toimimaan toisin. Olen myös huomannut että on myös asioita joista ei voi harjoitella pois vaan ne pitää hyväksyä.

Olen myös kokeillut erillaisia rasvahappoja ym. luontaistuotevaihtoehtoja poikaani. Nyt on kokeilussa syvänmeren rasvahapot ja minusta se on lisännyt hänen keskittymiskykyään ja vähentänyt raivokohtauksia.
Mutta ei ne toki ihmelääkkeitä ole, vaan tärkein on se ympäristö jossa on. Oletko normaaliluokalla? Minun lapseni ei ole eikä taatusti siellä pärjäisikään. Ollaan asuttu täällä pääkaupunkiseudulla kolmisen vuotta ja luokka on tosi mahtava missä hän on. Opettaja sanoi suoraan että siitä onkin aikaa kun hänellä on ollut as-oppilas ja lainasi kirjastosta pinkan asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Olen myös kohdannut paljon ihmisiä jotka eivät tiedä asiasta mitään, ja kuvittelevat tietävänsä...ohjeita kyllä piisaa..

Pojastani olen huomannut että raivareita lisää, uudet tilanteet kun hän ei tiedä miten pitäisi toimia. Tai uudet ihmiskontaktit, lapseni on todella sisäänpäinlämpiävä ja käyttäytyy "vihamielisesti" kohdatessaan uuden ihmisen. Tavallisesti vie noin vuoden verran kun hän täysin on hyväksynyt ihmisen ja se tietysti edellyttää että näkee usein kyseistä henkilöä.

Oma pulpetti, sama luokka, sama paikka ruokalassa saman porukan kanssa on todella tärkeitä pojalleni. Jos hän yllättäen joutuu vieraaseen luokkaan, eri pulpettiin, tai vaatteet eri naulakkoon tms. on hän kuin sokea joka ei tiedä miten pitää toimia. Tavallan hän lukittuu. Kotona sitten koettu vieras tilanne laukeaa raivarina kun on pitänyt skarpata ja tilanne viennyt ylimääräistä energiaa.

Raivarit on yleensä meillä rajunpuoleisia ja se mekkala kuulu rivitalon toiseen päähän. Siinä sitten odottelen että pahin myrsky laantuu. Tietysti pitää valvoa ettei hän vahingoita itseään/muita tai tavaroita.Tosin ollaan sovittu että tavaroita saa rikkoa ennemmin kuin toista vahongoittaa. Joskus kun on pakko johonkin purkaa..😭

Toivottavasti sinulla maanvaiva on vahva tukiverkosto, joka koostuu kestävistä ihmissuhteista.

Ja muista että olet arvokas sellaisena kuin olet! Monet yhteiskunnan määräämät säännöt tai tavat toimia on vain tapoja vailla perusteluja miksi toimimme näin. Jos ajatellaan asiaa toisinpäin ihmiset voivat oppia as-henkilöiltä paljon hyviä tapoja..he kun ovat rehtejä, ikuisia kritisoijia ja asioiden kyseenalaistajia sekä tehokas ajankäyttö on heillä hanskassa mikäli sitä saa toteuttaa.

Aurinkoista kevään odotusta sinulle, ja paistaa se päivä risukasaankin..

t.jane