kaipuu eksän kainaloon
Siitä on jo kaksi vuotta kun minä jätin silloisen poikaystäväni. Olimme seurustelleen viisi vuotta, joista kaksi asuneet saman katon alla. Hän oli minun ensimmäinen, ensirakkauteni. Paras ystäväni. Eron jälkeen minulla ei ole ollut mitään suhteeksi laskettavaa. Baarisekoiluja, satunnaista seksiä tuttujen ja puolituttujen kanssa, mutta niitäkin vain yhdellä kädellä laskettava määrä. Yksi ihastuminen, varattuun mieheen sekin. Eron jälkeen ollaan eksän kanssa päädytty myös samaan sänkyyn muutamaan otteeseen. Seksi on hänen kanssaan yhtä ihanaa kuin aina ennenkin, kenenkään muun kanssa en ole nauttinut niin paljoa, saanut edes orgasmia. Viimeisimmän kerran päädyttiin sänkyyn nyt kesällä. Sovittiin että se on pelkkää seksiä, sitä me molemmat kaipasimme ja siltä se oikeasti tuntuikin. Erilaiselta kuin ennen, en tuntenut sellaista ihastumista kuin aikasemmin ja huomasin että olin epävarma vartalostani, mitä en ennen hänen seurassaan ole ollut, koska tiedän hänen rakastavan minua juuri sellaisena kuin olen. Sovittiin ettei pidetä mitään yhteyttä tämän kerran jälkeen, ja sitä kestikin noin pari kuukautta, mikä on pisin aika kun ei olla oltu mitenkään yhteyksissä eron aikana..
Nyt taas olen kauheasti ruennut miettimään häntä. On niin kova ikävä! Haluaisin hänen kainaloon, hänen viereen. Haluaisin palata yhteen. Haluaisin ja haluaisin. Olen pähkäillyt että olenko tehnyt hirveän virheen jättäessäni hänet. Kaikki ystäväni ovat sitä mieltä että minun pitäisi unohtaa hänet ja päästä yli. Mitä jos en itse halua unohtaa? Tai päästä yli? Ei ole päivääkään ettenkö miettisi häntä. Ihmisenä olen liian nössö. Ajattelen liikaa mitä ystäväni ajattelevat, pelkään että he hylkäisivät minut jos nyt haluaisin palata yhteen, vaikka todellisuudessa tiedän ettei näin kävisi.
Onko täällä ketään kenellä on samoja fiiliksiä? Onko se oikeasti niin että siinä on syynsä miksi eksä on eksä? Voiko eksästä tulla vielä nykyinen, onnellisella lopulla?
Me oltiin yhdessä kuin yksi ihminen. Vaikkei ajatusmaailma ja aatteet täysin kohdanneet, niin tiedettiin täysin mitä toinen jostain asiasta ajatteli. Puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän oli minun paras ystävä, ja tiedän sen etten koskaan tule löytämään miestä kenen kanssa minulla olisi samanlainen yhteys tai kuka rakastaisi minua yhtä paljon ja samalla tavalla kuin entinen.
Miksi ihmeessä jätit hänet, jos hän oli niin täydellinen ja ihana?
Se oli monien asioitten summa, mutta päällimmäisenä ja raskaimpana koin sen että jouduin itse huolehtimaan taloudesta ja kodista. Siivosin, tein ruuan. Opiskelina ja kävin niiden lisäksi töissä että meillä oli rahaa millä elää. Poikaystävä oli työttömänä pitkään (eikä siis saanut mitään tukia mistään, koska ei kyennyt/viitsinyt niitä hakea) kun tulin kotiin hän makas sohvalla, aamutakki päällä just heränneenä. Voileipätarvikkeet päivän lojunu pöydällä.. En kokenu että mua arvostettiin, enkä ollut onnellinen. Tätä oli jatkunut siis pitkään.. Sillon kyllä tiesin että se ei voinut jatkua niin, enkä katunut eropäätöstä. Kunnes nyt. :/
Hei Tupupupuna,
Nyt vaikuttaa siltä, että haluat vain tuttuun kainaloon lämmittelemään. Malta miettiä hetki minkä näköistä elämää haluat. Arjen monet vuodet vaativat veronsa, vaikka olisi kunnollinenkin mies. Noilla lähtökohdilla urakka näyttäytyy ylivoimaiselta. Tulee kyllä vahvasti mieleen, että kannattaa jättää eksäsi kouluttaminen perhekelpoiseksi jonkun toisen, mahdollisesti jämerän masokistin harteille.