Kaiken pitäisi olla hyvin, miksi sille ei tunnu?
Tuntuu, että elämä on vain odottelua, olen sulkenut itseni pulloon… Unelmia on ollut paljon. Paljon luuloja omista kyvyistä ja mahdollisuuksista. Ja moni unelmista on toteutunutkin: parisuhde, kolme tervettä ihanaa lasta. Tuska on kuitenkin kova, kun en moisesta onnesta osaa nauttia. Olen vain onneton ja itseeni tyytymätön.😭
Paha oloni peilautuu perheeseeni, olen kärttyisä ja pinnani palaa liian helpolla. Tästä taas tunnen lisää syyllisyyttä. Lapsista herkin,esikoinen tuntuu hänkin jo oirehtivan ja parisuhde…no se käy säästöliekillä. mieheni jaksaa kuitenkin välillä minua tukea, välillä tuntuu että hänkin on avun tarpeessa. Olen tutkinut syntyjä syviä, syyttänyt milloin mitäkin ja ketäkin kasvustani tällaiselle mutkalle. Kävin tämän viimeisimmän raskauden aikana psykologillekin juttelemassa. Sama tunne tuli taas kuin joskus nuoruudessa – vastauksia ei löydy.. ei tietenkään.. mutta viha ja kaunaisuus omaa lapsuuden perhettä kohtaan nostaa päätään. Nuoruudessani kärsin bulimiasta – ja näin jälkeenpäin ajatellen masennuksesta. Lapsuuteni on ollut kuitenkin kutakuinkin onnellinen – vanhempieni välillä oli kuitenkin kismoja, joita he selvittelivät huutamalla ja isän nyrkein. Ja vaikka onnellisia hetkiä oli varmasti enemmän kuin näitä teini-iän jälkeen koettuja välienselvittelyjä – ovat ne päällimmäisinä muistissani, peittäen alleen kaiken muun.
Ikävistä ja vaikeista asioista en ole koskaan oppinut puhumaan avoimesti. Tämän takia menen yhä ”lukkoon”, kun olisi aika puolustautua. Toisten vihaiset kommentit saavat minut aikuisenakin jähmettymään ja tuntuu, että voisin laskea alleni. hengitys tuntuu salpautuvan ja on vaikea koota itsensä. Tilanteen jälkeen koen aina suunnatonta vihaa ja raivoa. Sitten en pysty nukkumaan öisin, kun pyörittelen asioita mielessäni. Sanotuksi saan mitään harvoin. Silloinkin tuntuu, ettei minua kuunnella. tai sitten lyön ”yli” liian kauan asoita omassa päässä pyöriteltyäni ja saan kummeksuntaa osakseni.
Synnytyksestä on nyt kulunut jo lähes kolme kuukautta, enkä ole täysin pohjalle valahtanut – kuten raskausajan masennuksessani pelkäsin. Tunnen, etten kuitenkaan saanut asioita selvitettyä itselleni. Tuntuu, että ne vain uinuvat sisälläni. Olen jälleen ”pullottanut” itseni ja pahat tunteeni – odottamaan parempaa hetkeä purskahtaa ilmoille. Mieleni sanoo, nytkään ei sovi. Nyt pitää nauttia lapsista ja kantaa heistä huolta.
Lapset ovat vain hetken pieniä. Haluaisin niin kovasti siitä nauttia ja antaa heille paljon. Olen kuitenkin vain saamaton, kireäpinnainen akka, joka tuntuu odottavan kokoajan jotain tapahtuvaksi. Jotakin pelastusta tähän tilanteeseen.
Elämä tuntuu lipuva ohitse, kuinka pääsisin siihen mukaan?😑❓
Kertokaa muut, miten umpisolmua voi alkaa selvittelemään, kun tuntuu että asoita on niin paljon, ettei tiedä oikein mistä päästä aloittaa – kuten tästäkin poukkoilevasta viestistä ehkä huomaa.😯🗯️
Hei 🙂🌻
Raskauden jälkeen voi olo olla juuri kuvailemasi kaltainen. Itselläni on myös useampi lapsi ja olen saanut kokea samanlaista aloitekyvyttömyyttä tai tunteiden yliherkkyyttä tai miksi sitä nyt sitten sanoisi. Minun tilanteeni poikkeaa sinun tilanteestasi vain siinä, että mieheni on alkoholisti ja aina pois kotoa, joten olen joutunut yksin tai äitini avulla selviämään arjesta lasten kanssa.
Et tainnut kirjoituksesa sanoa, oletko ollut kauan kotona vai jäitkö työstä äitiyslomalle. Jos olet ollut useamman vuoden kotona, niin voit kokea turhautumista ja ahdistusta samojen asioiden toistuvuudesta. Eli yritän sanoa, etta tarvitset ehkä pientä irtiottoa arjesta.
vauvasi on vielä pieni ja tarvitsee varmasti äitiä vierelleen joka päivä, mutta jo oman terveyden kannalta kannattaisi nyt ajatella myös itseä. Olisiko vaikka miniristeily tai kylpylä viikonloppu sopiva irtiotto?
Oletko ajatellut mitä haluaisit elämälläsi tehdä kun äitiysloma loppuu? Sehän on kuitenkin ohi aivan hujauksessa. kannattaa harkita tarkkaan aikooko jäädä hoitovapaalle, jos kotona oleminen ahdistaa tai pinna palaa pienimmistäkin asioista lasten kanssa.
Sinulla tuntuu kuitenkin olevan hyvä mies, joka tukee ja kuuntelee sinua. Ehkä nyt on aika miettiä mitä oikeasti elämältä haluaa. Mikä on se asia mistä on aina unelmoinut. Nyt kannattaisi miettiä mitkä ovat keinot unelmien toteuttamiseen. Muista, että vain sinä itse olet kykenevä sen tekemään. ja jos nyt ajattelit ettei unelmia voi toteuttaa kun on lapset hoidettavana, niin minä sanon, että se on täyttä puppua.
Ota arjesta kiinni ja ala elämään sitä unelmaa mikä sinulla on. Kukaan ei sitä sinulle tule ojentamaan, vaan sinun on se itse otettava käyttöösi😉
Esimerkin voin antaa omasta elämästä. Minulla on kuusi lasta ja olin viidennen synnyttyä aivan maassa ja ajattelin, että olen tuomittu elämään lasteni armoilla koko elämäni. Minun äitini kysyi mitä haluan tehdä ja minä kerroin hänelle. Hän sanoi, ettei kukaan tee sitä sinun puolestasi. Hain kouluun minne olin aina haaveillut ja pääsinkin. Olen suorittanut useita alaan liittyviä oheiskursseja ja saanut uskomattoman määrän uusia ystäviä. Olen päässyt jopa matkustelemaan. Nuorimmaiseni on nyt 7kk, mutta aion jatkaa unelmani toteuttamista ja valmistun ammattiin josta olen aina unelmoinut noin vuoden kuluttua.
Voit ihmetellä onko se totta, kun miehenikin on aina poissa. Kyllä se vain on. valitettavasti jouduin myös eroamaan miehestäni, sillä hänen juomaputkensa oli loppumaton ja hän tuskin kävi enää lastensa luona ja oli siinä hänellä ulkopuolinen suhdekin. No se masensi, mutta en ole aikonut antaa periksi. Lapset olen saanut järjestetyksi hoitoon aina tarvittaessa ja mummo tulee apuun, kun ja jos muita ei ole saatavilla. Nyt on arki kotonakin toisenlaista. Lasten kanssa on voimia ja halua puuhailla ja huomaan, etten suutu enää juuri mistään.
Tärkeä neuvo; Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella 🙂👍
Mieti nyt mikä on sinun unelmasi ja ala toteuttamaan sitä. Siitä saat uskomattoman paljon voimaa arkeesi ja pääset pois rutiinista. Huomaat katselevasi kohta lapsiasikin aivan uudessa valossa ja rakastavai niitä entistä enemmän.Parisuhteellekin on varmasti hyötyä kun saat enemän energiaa itseesi. Sinun unelman ei tarvitse olla mitään suurta, se voi olla jotain ihan pientäkin mistä saa mielen hyväksi. Kannattaisi kokeilla niistä unelmista puhumista miehen kanssa, jos se onnistuisi paremmin ensin.
kaikkea hyvää sinulle ja paljon voimia vauvan kanssa. Kerrothan taas mitä kuuluu
Ystäväsi Ruuth🙂🌻
Hei jos!
Kaikki ei aina ole hyvin, vaikka pitäisi olla. Sellainen on jotenkin raastavaa, koska ei voi suoraan kertoa muille, mikä mättää. Tiedän tunteen, sillä itse olen välillä ollut tosi masentunut, ahdistunut ja väsynyt elämään. Osaksi syy on varmaan menneisyyden haamuissa, sillä lapsuuteni on masentuneen alkoholisti-isäni vuoksi arvaamatonta ja turvatonta. Minustakin on usein tuntenut, etten koskaan saavuta sitä, mitä todella haluaisin. Sitten tajusin, etten edes tiedä, mitä se käytännössä on. Aloin selvittää tätä itselleni ja toteuttaa unelmia yksi kerrallaan. Aloitin opiskelut, vaikka alussa tuntuikin, etten koskaan saa kuitenkaan niitä valmiiksi. Nyt saan kuitenkin huomenna kandin paperit ja maisterin opinnotkin ovat jo hyvässä vauhdissa. Lähdin reilu vuosi sitten puoleksi vuodeksi vaihtoon Italiaan ja kävin sinä aikana myös muissa maissa. Onhan noita varmaan muitakin, mutta nuo nyt tulee ensimmäisenä mieleen. En olisi lukion jälkeen koskaan uskonut pääseväni tähän pisteeseen, sillä tunsin vain toivottomuutta ja kyllästymistä elämään. En uskonut, että sillä olisi mitään annettavaa. Unelmat ovat tietenkin erilaisia eri ihmisillä, sinun unelmasi voivat olla jotain aivan muuta. Oletko selvittänyt itsellesi, mitä kaikkein eniten haluaisit? On sekä itsesi että lastesi kannalta tärkeää, että löydät ilonaiheita ja sisältöä elämääsi. Myös viha ja kauna ovat minulle tuttuja, tuskin koskaan pääsen niistä täysin irti, mutta niidenkin kanssa oppii elämään. Myös ruuth antoi tuossa tosi hyviä neuvoja, eiköhän se elämänilo sieltä jostain masennuksen alta vielä löydy! 🙂🌻