Hei minun mielipiteeni on ettei alkoholisti parane koskaa. Läheinen joka useimmiten on puoliso - kärsii ja lapset tietenkin ja muut läheiset, sukulaiset, naapurit.. Vaikka raitistuminen olisikin tapahtunut vuosikymmenten jälkeen ovat haavat syviä. Luottamuksen rakentaminen vaikeaa. Toki kunnioitan suuresti raitistuneita, enemmän kuin kukaan voisi kuvitella...mutta pohjalla on kuitenkin ajatus...entas jos sittenkin... Omaan luottamiseen liittyy aina riski ja se on takaraivossa, epäily kahlitsse, rasittaa ja riistää ilon elämästä.
Itse olen tavannut ihmisen joka on raitistunut kauan kauan sitten. En ollut häntä koskaaan nähnyt alkoholisoituneena. Kunnioitan häntä suuresti ja olen sanonut sen hänelle. On kuitenkin käynyt niin että hän on kertonut läheltäpiti tilanteita olleen näinä raitistumisen vuosina. Kun luottamus läheisillä on mennyt niin sen rakentaminen vaatii suunnattomasti voimia. - Tuon tunnuustamisen jälkeen olen suhtautunut varauksella tuohon ihmiseen - jos luottamus rikkoontuu tuosta syystä jonain päivänä niin se on siinä, sen tiedän nyt jo.
Alkoholistiin ei tulisi jäädä riippumaan oli lapsia tai ei - -. Oman elämän hallinta ja itsestä välittäminen sekä lapsista, ovat tärkeimpiä asioita. Alkoholistissa riittää holhoamista jos sen linjan ottaa ja häntä voi holhota (juomaan) vaikka kokonainen seurakunta mutta kun ihminen on päättänyt juoda ja on viinan orja niin siihen ei auta aina paraskaan lääke. Sanoisin että lasten ja oman itsen hyvinvointi, arvostaminen ja voimien kerääminen tulevaisuutta varten olisi tärkeä. Oletko käynyt AA:n omaisten kanssa keskusteluja, heiltä voisi löytyä huomattavan suuri vertaistuki. Voimia.

Ihan ensiksi haluan sanoa, että olen pahoillani, että olette tilanteessa, jossa elämä muodossa tai toisessa on pättymässä. Olen itse sitä mieltä, että olkoon ihminen sitten alkoholisti, narkomaani tmv., moralisointi kuoleman tai vaikean vammautumisen tapahtuessa tyyliin; "niin makaa kun petaa, mitäs eli semmosta elämää ? "
Kuitenkin, älä syytä itseäsi tapahtuneesta. Et olisi voinut pitää häntä siipiesi suojassa, ettei hän olisi päässyt tuhoamaan itseään. Sinulla on myös täysi oikeus suruun, vaikka teitkin päätöksen eramisesta. Isäni kuoli alkoholisoituneena 39-vuotiaana ja vuosia myöhemmin eräs läheiseni sanoi minulle viisaat sanat; Alkoholistia ei pysty rakastamalla parantamaan ja niinhän se todellakin on.
Oliko isä kuinka aktiivisesti lastensa elämässä mukana ? Ymmärrän surusi heidän puolestaan. Vanhemman menettäminen,ongelmaisenkin, on menetys lapsille.
Iästä riippuen koita olla avoin lapsille entisen puolisosi tilasta. Ehkä tärkein viesti, jonka heille voi välittää (ainakin itse olisin sitä aikanaan toivonut), että vaikka isä käyttäytyi niinkuin käyttäytyi, hän kuitenkin rakasti lapsiaan, hän ei vaan kyennyt ilmaisemaan sitä.
Sinulle toivotan voimia raskaassa elämäntilanteessa. Tunne ne tunteet, jotka sisimmästäsi kumpuavat. Kaikki niistä ovat oikeutettuja.

Niin, olen harkinnut tuota AA:n läheisten ryhmää. Olisi varmaankin hyvä juttu tässä tilanteessa. Lapset eivät tavanneet isäänsä kovinkaan usein viime aikoina. No, voipi sanoa ettei ollenkaan. Tosin mies soitteli keskimmäiselle säännöllisesti ja muutenkin he olivat läheisimpiä. Niinpä tämä lapsi nyt on ottanut isänsä tilanteen raskaasti. Haluaa käydä sairaalassa katsomassa isäänsä ja kyselee isästään. Ja on kovin surullinen. Toiset lapset suhtautuvat välinpitämättömän oloisesti tähän, mutta näen että kyllä tämä heihinkin koskee. Itsellä tunteet heittelee laidasta laitaan, mutta olen joutunut menneinä vuosina käsittelemään tätä alkoholismia niin perin juurin, että tuntuu että kuitenkin tämä on helpompi hyväksyä nyt. Paljon on tosiaan saanut tehdä työtä siinä asiassa, että ymmärtää ettei voi tehdä mitään.

Tämä "odotusaika" on raskasta, se että joutuu katsomaan läheisen kärsimystä ja kokemaan monet tunteet ja odotuksen tuskan vierellä, syö voimia." Kaikella on määräaikansa". - Toivon että löydät voimavaroja esimerkiksi AA-ryhmän omaisista myös raitistuneet alkoholistit ovat uskomattoman hienotunteisia kokemuksesta opettavaisia ihmisiä. Luonnossa liikkuminen ja muu harrastus on ihan hyvä muistaa. Lapset ovatkin se toinen juttu. Meidän perheessä toimi terapiakoira. Aivan pieni koiranpentu on hellyttävä, vie lähes kaikkien huomion, sen hoitaminen ja ulkoiluttaminen ja kaikki muu touhu sen kanssa virkistää. -

Mies kuoli. Nyt sitten yritämme totutella ajatukseen ja raahustaa päivästä toiseen. Siitä olen kiitollinen, että on opiskelupaikka johon mennä ja saa ajatuksiinsa muutakin kuin tämän. Viikonloppu oli kyllä raskas, mutta nyt asiaa alkaa paremmin hyväksyä. Kyllä se tästä, pikkuhiljaa.

Osanottoni.
Miten teillä menee nyt ?

Osanottoni ja voimia eve.

Välillä itselläni on parempia päiviä, mutta sitten tunteet heittelee laidasta laitaan. On vain niin outoa ajatella, että exä on oikeasti kuollut, eikä takaisin tule. Toisina päivinä se on helpompi ymmärtää kuin toisina. Lapsilla on myös näitä tunteiden vaihteluita. Välillä kotosalla on rauhallisempaa, ja toisinaan lapset rähisevät keskenään tavallista enemmän. Positiivista on ollut se, että lapset ovat omatoimisestikin tulleet juttelemaan asioista.