Joulusta selvinneenä, mutta uuden vuoden pelossa...
Vaikkakin joulu on perinteisesti lämminhenkiseksi ja läheisien kanssa vietettäväksi käsitetty, niin mietinpä tässä, että itselleni uuden vuoden vaihtuminen aiheuttaa turhan ja tyhjän olon.
Olen ensimmäiset pyhät ilman avopuolisoani, jonka kanssa olen aikaisempina vuosina nauttinut yhteisestä rauhasta… Joulun sain nyt onnellisesti selvittyä vanhempieni avulla, mutta uusi vuosi onkin toinen juttu. Olen hermostuneempi kuin kuvittelin, koska nyt tajuntaani iskee, kuinka yksin sitä voikaan jäädä. Kun perinteisesti olen puolisoni kanssa suunnitellut jotain mukavaa, olemme nähneet ystäviä yms, niin nyt, ei mitään… Minulla on kyllä omiakin kavereita, mutta jotenkin heillä on nyt omat puuhat, enkä ole halunnut itse itseäni kutsua ulkopuolisiin juhliin.
Kauhun tunnetta aiheuttaa myös se, että kukaan juhlivista ei ole kysynyt, että miten vietän vuodenvaihteeni. Minun on paha olla myös siksi, että silloin kun itse olen ollut parisuhteen kiemuroissa, en ole täysin aina muistanut yksinäistä ystävääni… Tosin silloin olin myös nuorempi, enkä osannut pitää käsissäni kaikkea mitä elämään kasvaminen vaati. Nyt ymmärrän kantapään kautta, miltä tuntuu, kun ihmiset ’unohtavat’, mitä sen yksinäisen arki ja juhla on. He ovat kyllä minulle hyviä kun juttelemma tai näemme, mutta mitä sitten, kun tulen kotiin tästä ovesta, kun mietin mitä ihmettä keksisin seuraavan päivän täytteeksi, teen yksin ruuan, ajattelen pieniä hetkiä…
Olen pystynyt olemaan melko hyvin itsekseni, mutta näin juhlan aikaan tällainen katoaminen yksinäisyyteen tuntuu raskaalta…
Olen myös todella vihainen puolisolleni. Vaikka olisihan minunkin pitänyt ajoissa omaa elämää ja ystäviä hankkia, niin en yhtäkkiä kuvitellut, että rakas ihminen voisi pettää, satuttaa ja jättää yksin.
Vuoden vaihtuminen on ollut minulle aikaisemmin hauska juhla, yksi vuoden kohokohdista, eli sekin ehkä vaikuttaa… Varsinkin kun moni muu ympärillä juhlii. Noh, toisaalta en tiedä, kestäisinkö kuitenkaan olla niissä juhlissa, katsella suukkojen vaihtoa keskiyöllä. Ehkä voisin surkuhupaisesti nostaa maljan mahtavalle sinkkuudelleni ja vahvalle minälleni. Sillä se on lupaukseni ensi vuodelle (tai yksi monista), jotta nyt katson itseeni ja pidän huolta omista asioistani. Mutta ehkä teen tämän yksin hiljaa kotonani…
En ehkä ole uskaltanut myöskään ajatella juhlimaan lähtöä, koska pelottaa miten selviäisin kotiin kaupungin läpi, kun jännitän ihmisiä ilotulitteiden kanssa ja humalaisina…
Huoh, tästä tuli näin yön tunteina sekava selitys, mutta tämähän olikin kanava kelle voi jutella kun ei viitsi ihmisille soittaa ja yöllä tämmöistä valittaa😟
Hei!
Olet selvästi tekemässä vielä surutyötä erosi jälkeen. Silloin kun minun mieheni jätti minut, lasteni kanssa ja otti heti tilalle melkein viisitoista vuotta nuoremman naisen, koin varmasti samankaltaisia tunteita, joista häpeä omasta kelpaamattomuudesta oli päälimmäisenä.
En osaa neuvoa muuten kuin miten itse siitä selvisin. Laitoin paperille kaikki ne asiat mistä olin haaveillut, mahdottomatkin ja ihan hupsut pienet. Otin tavakseni ajatella, että nyt voin tehdä päätökset kysymättä kenekään mielipidettä. Aloin pyrkiä unelmia kohden toteuttaen niistä yhden kerrallaan ja tunsin oloni koko ajan paremmaksi. Minun haaveitani olivat ihan tällaiset itsetuntoa kohottavat naisten jutut, kuten hiuspidennys, laihdutin 6kg, hankin napakorun, varasin ulkomaanmatkan, kävin ravintolassa ja olin valomerkkiin asti ilman että olisi ollut huono omatunto, kävin elokuvissa... tässä vain osa ja tänävuonna aion toteuttaa kolme uutta unelmaa.
Sitten jossain vaiheessa kun pahin kipu hellitti olin löytänyt uudelleen oman naiseuteni ja huomasin, että minähän olen sinkku ja maailma on miehiä pullollaan...nyt minulla on mahdollisuus etsiä ja valita sieltä vain parasta...saatoin sanoa hymyillen eikin.
Oikeasti haluan toivottaa sinulle voimia ja annan hyvän neuvon. Ota tavaksesi hymyillä, vaikkei niin hymyilyttäisikään...hymy on suora tie hyvään oloon...se tuo luoksesi ihmisiä, sillä hymyilevää on helppo lähestyä ja hymyilevälle haluaa puhua. En epäile hetkeäkään ettetkö sinä selviäisi🙂🌻
Voimarutistus sinne😉 -ystäväsi ruuth
Pitipä tuossa kiittää vastauksestasi.
Sanoit hyvin, että "Aloin pyrkiä unelmia kohden toteuttaen niistä yhden kerrallaan ja tunsin oloni koko ajan paremmaksi."
Tämä on myös minun tarkoitukseni tänä vuonna🙂 Suhteessani sain tuntea, että olin jotenkin itsekäs ja vaadin asioiden menevän minun tavallani, mutta yhtäkkiä yksin huomaankin, että olenkin yllättävän paljon elänyt toisen maailman mukaan. Nyt yritän tuntea (jopa) riemua siitä, että en joudu miettimään toisen tekemisiä ja mukauttamaan omiani, vaan annan mennä vaan. Myös jaksamista omiin unelmiin on enemmän.
On tosiaan tervettä myös huomata, että niitä miehiä tosiaan on... Vakavaa suhdetta en uskalla vielä ajatella, mutta olen yllättänyt itseni ajattelemasta sitä, kuinka voisin hetken aikaa viettää vähän vapaamuotoisempaakin elämää, jossa olisi vain mukava vaikka käydä treffeillä ilman perheenperustamisssuunnitelmia yms... Olin avoliittooni todella sitoutunut, mutta nyt en jaksa hetkeen miettiä, koska sitä alttarille astelisi tai vauvoja pyöräyttelisi... Nekin unelmat haluan vielä joskus, mutta voisi sitä ensin etsiä ihan vain hyvää oloa, pitkästä aikaa.
Hymy on myös tärkeä, ja maailmaa valloittava olemus, olenkin onnekseni välillä huomannut käveleväni kadulla melko pystypäin ja tuntuu, että ihmiset jopa huomaavat sen. Toivon ainakin niin
😉