Joulu tulee, pidetäänkö salassa mahdollinen ero

Joulu tulee, pidetäänkö salassa mahdollinen ero

Käyttäjä tähänkö on tultu aloittanut aikaan 05.12.2008 klo 19:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 05.12.2008 klo 19:05

Kolme viikkoa on kulunut siitä kun sain kuulla, ettei mieheni haluaa lähteä pois, koska ei enää näe rakkautta liitossamme. Pari päivää sen jälkeen, hoksasin hänellä olevan toisen naisen, jonka hän myönsi. On rakastunut ja nyt pitäisi päättää, miten hoidetaan homma.
Olemme olleet kimpassa 24 vuotta, kaksi lasta 12v ja 16v. Lapset eivät vielä tiedä asiasta, ainakin niin luulen. Arki sujuu riitelemättä lasten edessä, puhumme kyllä kovasti asioista, kun lapset ei ole paikalla. Eniten mietin tällä hetkellä joulua, menemmekö kaikki yhdessä sukulaisiini jouluksi, niin kuin ei mitään olisi vai kerrommeko kaikille nyt kriisistämme? Mistä saa voimia näyttelemiseen, koska niin moni läheinen ihminen kokee varmasti pahaa mieltä, jos nyt heille kerromme. Onko näin pitkän parisuhteen jälkeen jaksettava odottaa vielä muutama viikko?
Ja toinen asia joka tänään yllättäen tuli mieleeni, kun mietin haluanko edes yrittää parisuhteen korjaamista, jos mieheni itse siihen valintaan päätyy, lähtisinkö kokeilemaan irtonaista seksisuhdetta, jotta voisin vertailla mieheni seksiä ja samalla ajattelin, ettei tässä ole enää mitään menetettävää!
Tuntuu aika hirveeltä, kun unelmat ovat särkyneet, todellisuus silmien edessä ja kuitenkaan siihen ei ehkä ollut muuta syytä kuin normaali arkielämä, jossa helposti puolisoa pitää itsestäänselvyytenä, ja eikä jakseta panostaa parisuhteeseen.
Vaikka kuinka hyräilen, Pettäjän tietä, ajatuksissani ajattelen , Tää voispa olla unta, eikä totta pettävää.

Käyttäjä nennykkä kirjoittanut 08.12.2008 klo 13:41

Hei, Kovasti voimaa sinulle!

Ajatuksena sanoisin että jos mahdollista, 24 vuoden jälkeen antaa aikaa yli pyhien ennen kertomista. Antaa lapsille hyvä joulu ja tosissaan molemmat tehdä siitä sellainen. Niin siinä ei varmasti olisi mitään pahaa.Ajattelen itse sitä lasten kantilta sillä tavoin, että jos tämä uutinen tulee heille shokkina juuri nyt jouluksi, se tulee mahdollisesti varjostamaan tuleviakin jouluja. Ero ja se shokki muisto liittyisi aina jouluun?

Toisaalta,, jouluna on paljon myös vapaata ja pyhiä, ja näin ollen aikaa keskustella asioista rauhassa lastenkin kanssa. Jos kykenette eroamaan siististi ja tehden asioista mahdollisimman helppoja lapsille. Mutta jos odotettavissa on repiviä riitoja niin ehkä pitäisi odottaa.. juurikin tuon joulun "leimaantumisen" takia?

Nämä ovat minun ajatuksiani, ja ne pohjaavat siihen miten meille joulu on perheen ja rauhan juhlaa.

Salaaminen on rankkaa ☹️ Tiedän sen kokemuksesta, vaikka erilaisessa tilanteessa olemmekin. Meillä salaaminen jatkuu koska jatkamme yhdessä. Eron tullessahan on tietenkin pakko kertoa ja lapsille teidän tapauksessa varmasti ensimmäisinä etteivät vain kuule muualta, ovathan jo sen verran "isoja".

Voimia *halaus*

Käyttäjä Minna85 kirjoittanut 10.12.2008 klo 06:41

Jestas sentään! 🤔
Toivoon sinulle ensinäkin todella pajon voimia! ja *halaus*
"Lapsen näkövinkkelistä" vosin sanoa samaa kuin edeltävä kirjoittaja, eli kannattaa sinnitellä kertomisen kanssa joulun ylitse. Minulla kun on henk.kohtainen kokemus lähes samankaltaisesta tilanteesta.Vanhempani olivat eläneet avioliitossa 10 vuotta. Olin silloin 13-vuotias, kun isäni sitten ilmoitti kesken jouluruoan syömisen ,että hänen on lähdettävä käymään pikaisesti töissä. Hän oli silloin leipomossa töissä ja sanoin äidilleni, että on saattanut unohtaa uunin päälle. Tuolla reissulla isä on vieläkin, elää nyt jo toisen naisen kanssa ym.(Hän oli se "päälle jäänyt uuni"). Tuo teko pilasi minun, siskoni sekä veljeni joulun, pukkia ei tullutkaan.."joulupukkimme" oli jättänyt meidät.
Pieninä lapsina emme heti tajunneet miksi äiti itkee, jonka seurauksena oli itkukuoro. Onneksi "Tiina tonttu" sitten toi lahjat kuusen alle...tuohon asti olin aina rakastanut joulua, nyt se on minulle vaan muutama vapaa päivä töistä. Tietysti me neljä äitini, minä, siskoni ja veljeni olemme joulun yhdessä, mutta perhejuhlan merkitys on kärsinyt todenteolla. Äitini kertoi meille lapsille tuosta kaikesta, kun kovasti kyselimme missä isä on? Hän kertoi, että he olivat isäni kanssa puhuneet erosta ja sopineet että vasta joulun jälkeen kertovat meille miten asiat nyt ovat. Tuolla hetkellä olimme todella vihaisia ja hämmentyneitä isää kohtaan. Olen vieläkin katkera isälleni, enkä ole pahemmin pitänyt häneen yhteyttä häneen. Joten neuvon sinua taistelemaan lastesi takia. He ansaitsevat ihanan perhejuhlan.
Voimia sinulle!!!!! 🙂👍

Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 10.12.2008 klo 12:25

Hyvältä tuntuu, kun löytyy kannustusta ja välittämistä. Vaikeeta tää silti on, niinkun varmaan tiedätte. Tänään oon tätä mieltä ja huomenna taas ihan toista mieltä. On tunne, että miksi tässä taistelee eroa vastaan ja miksi pitää jaksaa kiusata itseään?

Me on pystytty aika paljon puhumaan keskenämme ja käytiin ulkopuolisen kanssakin puhumassa, ja joulu on nyt päätetty tosiaan viettää yhdessä mun sukulaisissa. Mutt sen jälkeen, toivon, että joulu olisi pikaisesti jo ohi, jotain pitää tapahtua. Jos mieheni haluaa lähteä muualle miettimään, kumman valitsee, en todellakaan voi tietää haluanko häntä enää takaisin. Näkeekö sen vasta, kun toinen asuu muualla? Pitääkö mun antaa hänelle aikaa tunteidensa selvittelyyn? Tuskaa on se totuus, että on niitä tunteita muualle kuin mulle, mikä tuntuu pahalta käsittää? Mieheni sanoi kyllä, että teen asiat hänelle paljon helpommiksi, jos nyt jo sanon etten halua jatkaa.

Puntaroin pieniä jokapäiväisiä asioita, joita me ollaan tehty yhdessä ja mietin miten kaiken sitten teen yksin? Ja sitten tuntuu, etten jaksa yksin lasten kasvatusta, sitä aamusta iltaan menoa, vaikka toteankin yksin suuremmilti sen tähänkin asti hoitaneeni. Mieheni on toki osallistunut perheen töihin, mutta minä oon ollut se hallitseva ja ohjat käsissä oleva tyyppi.Kait se tästä jotenkin hoituu, päivä kerrallaan, kunhan ne vaan kulkis nopeasti.

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 10.12.2008 klo 12:43

Hei,

Voimia sinulle joulun läpiviemiseen.

Herätti vain tuo kommenttisi miettimään miestäsi vastuunkantajana:
"Mieheni sanoi kyllä, että teen asiat hänelle paljon helpommiksi, jos nyt jo sanon etten halua jatkaa."

Olet ilmeisestikin saanut kantaa paljon vastuuta perheenne elämän pyörittämisestä ja nyt mies on lykkäämässä päätöstä myös omasta erostaan sinulle - voisi kyllä hävetä, ettei sen vertaa ole miestä kantamaan omaa elämäänsä, että ihan itse päättäisi halunsa. (toki sinä itse osaltasi pohdit mitä haluat, mutta sehän on asia erikseen).

Jaksamista!🙂🌻

Käyttäjä Aria minor kirjoittanut 10.12.2008 klo 13:29

Kylläpä olette tilanteessa, erota voiko ei. Heittääkö menemään kaikki ne yhteiset vuodet vai rakentaako pettämisen jälkeen uusi elämä ja uusi luottamus.

Sanotaan, että uudessa suhteessa helposti toistaa samaa kaavaa. Toimii samoin, valitsee samanlaisen puolison. Jos ei ensimmäisessä ole vikaa niin jää miettimään, että paraneeko tuo vaihtamisesta. Jotenkin, tuntuu kun yhteiset vuodet velvottaisivat yrittämään vielä.

Vuodet väljäännyttävät suhteen. Pitäisi kai koettaa muistella niitä hyviä hetkiä, syitä, jotka ovat pitäneet yhdessä. Erossa aukeaa monta haavaa ja epäonnistuminen konkretisoituu.

Miehesi ei ilmeisesti ole suinpäin eroamassa, koskapa sanoo asian tulevan hänelle helpoksi jos haluat erota. Hän siis miettii.

Itse olen nähnyt, kokenut, että jotenkin, ihan vastuullinen ihminen ihastuu, rakastuu ja järjen ääni unohtuu. Tulee tehtyä enemmän kuin aikoisikaan. Ja sitten, kuinka ihanalta tuntuu, jos voi saada anteeksi. Voisitko sinä antaa miehellesi anteeksi? Onko hän se, jota rakastat ja haluat rakastaa. Voisiko hän osallistumalla perheen arkeen enemmän saada sen oman paikkansa takaisin vai oletko jo päättänyt. Kuinka loukattu olet sisältäsi ja voisiko sitä mitenkään hyvitellä? Onko miehellä mahdollisuuksia?

Tuo kaikki vaatisi avoimuutta, halua ja tahtoa, rohkeutta avata itsensä, kertoa tunteistaan ja päästää lähelle.

No, oma mieheni antoi minulle anteeksi rakastumisen. Oltiin siitä mahdolliosuudesta puhuttukin, että mitä jos meistä toinen rakastuisi johonkuhun kolmanteen. Voitaisiinko antaa anteeksi. Hän antoi minulle anteeksi ja se tuntui valtavan helpottavalta. Että hän voi minusta välittää ja rakastaa vaikka olenkin tällainen. Kun en itsekään ymmärrä miten sitä voi toimivassa liitossaan rakastua johonkuhun muuhun.

Ihminen on "vain" ihminen. Ja tunteilleen ei voi mitään, mutta teoilleen voi. Teoilleen voi nytkin, vaikka siis on tehnytkin toinen "vääriä" tekoja. Mietin vaan, että kuinka väärin tuo rakastaminen sitten on? Onko oikeastaan kysymys siitä kuka rakastaa enemmän.

No. menee filosofiseksi.

Voimia jouluun ja uuteen elämään, samalla tai eri miehellä...

Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 11.12.2008 klo 12:50

Joopa joo, ne tunteet tuntuu jylläävän. On yhdessä mietitty, mitkä on säännöt nyt kun asutaan saman takton alla. Pitäisikö hänen kokonaan katkaista välit tähän toiseen naiseen, nainen kun lähettelee sähköpostia työhön. Itse en sitä oikein siedä, perheneuvoja piti sitä taasen hyväksyttävänä, jotta ei tulisi ihan mahdotonta kaipuuta sinä aikana, kun ei yhteyttä pidetä, jottei tulisi tunnetta, että on ihan pakko nähdä. En tiedä?

Tiedän, että miestäni pelottaa, kun ei voi olla varma mistään ratkaisusta, mihin sitten päätyykin. Ensin, kun on puhuttu hänen muuttamisestaan muualle yksin miettimään, ajattelin asian olevan OK! Mutta, nyt en tiedä, jos hän muuttaa, onko vielä palaamista kotiin? Miksi hän voisi vaikkapa kokeilla, minkälaista asuminen tämän toisen naisen kanssa olisi, ja palata sitten, jos ei olekaan mielenkiintoista? Enhän voi olla varma, vaikka muuttaisi yksin, miten paljon tän toisen kanssa viettää aikaa.Tällä hetkellä luottamusta häneen ei vielä ole niin paljon. Olisinko se toinen vaihtoehto, ei tunnu järkevältä. Enkö voi sitten ruveta elämään omaa elämääni ja yrittää saada sen raiteilleen ilman miettimistä paluusta vanhaan?

Käyttäjä kirsi67 kirjoittanut 11.12.2008 klo 20:44

🙂🌻hei.Luin kaikki viestit. Minusta väärin, että mies yrittää sinua laittamaan päättämään hänenkin puolesta.Päättäköön hän yksin mitä haluaa ja kantakoon vastuun siitä myös.Minusta tuntuu kaikkien viestien lukemisen jälkeen,että sinä olet kantanut koko ajan kaikesta yksin vastuun. Sinä päätä yksin mitä sinä haluat.Tottakai hyvä saada apua kolmannelta esim.perheasiainkeskukselta ulkopuolisen silmin ja kokemuksesta. Itse olin aikanaan kauan naimisissa ollessani lasteni yksinhuoltaja. Kyllästyin juomiseen, pettämiseen ym. Otin itse asumiseron ja sanoin, että haluan miettiä yksin kaikkea rauhassa. Asumiseron aikana mies sitten näytti todellisen karvansa mm.uhkailun, kiristämisen muodossa.Eli en harkinnut enää muuta kuin eroa. Tottakai ajattelin sata kertaa mikä paras vaihtoehto lapsille.Teillä omat asiat ja oma elämä. Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista! Muista pitää itsestäsi hyvää huolta ja rakastaa itseäsi paljon! Niin jaksat kävi miten kävi.Tsemppiä!!!🙂👍

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 13.12.2008 klo 12:19

Hei,

Meidän tilanteessamme miehen ollessa epävarma siitä mitä haluaa (meillä ei ole lapsia) , sain ammattilaisilta (tukinetin henkilöltä sekä pariterapeutilta) neuvon asetta rajat. Eli tuon yhteydenpidon katkaisemisen siksi aikaa, kun mies miettii mitä tahtoo.

Toisen naisen mielestä tämä oli äärimmäisen epäreilua (!!!) ja en tietenkään olisi mitenkään voinut valvoa noudattaako mieheni asettamaani rajoitusta (toinen nainen totesi tekstiviestissää ettei rakkaus tunne rajoja ja kieltoja...ja piti muutaman kerran yhteyttä mieheeni vastoin tämän toivetta ilmoittamalla katkaisevansa heidän suhteensa ja sitten muutaman tunnin kuluttua tuli toisiin ajatuksiin ja perui taas eron).

Riski oli tietenkin siinä, että mieheni ei rajoitukseen olisi suostunut. No, se olisi sitten ollut hänen valintansa. Kysyin häneltä, toivooko hän minun tekevän ratkaisun puolestaan ja näin pääsevän helpolla - tämän mieheni kielsi ehdottomasti. Hän halusi itse päästä selville omista tunteistaan ja siitä mitä haluaa elämältään.

Mielestäni ratkaisevan tärkeää oli, että tuo yhteys tähän tunnemyllerryksen aiheuttajaan katkesi. Tilanteet ja henkilöt ovat kuitenkin kukin erilaisia. Mieti, mitä itse haluat ja mihin olet valmis, millaista elämää haluat elää esim. 5 vuoden päästä - edelleen kantaa kaiken vastuun yksin - vaikka parisuhteessa olisitkin?

Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 16.12.2008 klo 15:51

Moikka,

sovittiin, ettei ennen joulua mieheni ole enää missään yhteydessä toiseen naiseensa. Kului yksi vaivainen yö, kunnes oli jo lähdössä toivottomaan henkilökohtaisesti hyvää joulua! Kysyi mielipidettäni, olin juuri silittämässä ja meinasi kyllä verhot palaa! Olin eri mieltä, kokosin itseni, sanoin tee mitä teet ja lähdin menoilleni. Ainoa hyvä asia oli, että pystyi rehellisesti kertomaan aikomuksestaan.Illalla tullessani kotiin, hän kertoi, ettei ole käynyt missään, kun tämä toinen ei halunnutkaan tavata!?

Nyt siis tauko on todella alkanut ja kait mulla pitäisi olla rauhallinen mieli. Kaikkea muuta. Aamulla kävellessäni bussille, jalat kulki, mutta sydän ei. Monta kertaa päivän aikana, olen meinannut lähteä kotiin. Sattuu niin paljon. Tekisi mieli luovuttaa, käskeä lähtemään, mutta on vaan kait joulun yli kestettävä. Huh, kun sattuu.

Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 28.12.2008 klo 19:24

Joulu on ohi, ja empä toista samanlaista haluaisi koskaan enää viettää. Salat on pidetty sisällä ja sen kyllä sydämessään tuntee. Ihan pakko kirjoittaa johonkin, vaikken mitään järjellistä kirjoittaisikaan.

Kotiin tultiin ja mies lähti tapaamaan toista. Ei pystynyt pyynnöstäni huolimatta valitsemaan tai tekemään päätöstään jatketaanko me yhdessä yrittäen korjata suhtettamme vaiko valitseeko hän toisen. Tunteet hänellä toista kohtaan on kuulemma vahvat, mutta ovatko ne tarpeeksi vahvat, jotta voi tämän meidän yhteisen jättää taakseen. On itselläni sellainen heittopussin fiilis, eli jos toinen ei huoli niin minä huolin. Voiko näin alas vajota, vai rakastanko miestäni niin paljon? Tiedän ettei yksipuolinen rakkaus kanna pitkälle, mutta olisin valmis häntä tukemaan ja etsimään meidän väliltä sitä mitä on joskus ollut. Helppoa ei se varmaan tulisi olemaan, mutta olisin siihen valmis. Nyt katselen kelloa ja odotan...jospa se tänään ratkeaisi...

Käyttäjä JJ78 kirjoittanut 30.12.2008 klo 15:23

Tervehdys..

Täällä on ollut ja elämäni kamalin joulu. Olen suurin piirtein samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Meillä tämä ero vaan on jo vireillä ja suku tietää tilanteen.. Joulu vietettiin kaikesta huolimatta sukujouluna ja joulupäivänä vielä isännän isomummin luona. Kyllä oli kaikkien aikojen joulunäytelmä minun puoleltani..

Yhdessä ollaan oltu 11vuotta, joista naimisissa 6,5 vuotta. Meillä on kaksi lasta, tammikuussa 6v. täyttävä poika ja syyskuussa 2v. täyttävä tyttö. Elämä on ollut aika kaoottista.. isäntä on sairastellut ja toista lasta tehtiin kolme vuotta. Vihdoin ja viimein koeputkihedelmöityksellä tärppäs..

Tällä hetkellä olo on aika petetty. Miehellä on ollut 8kk tunteita toista naista kohtaan.. Eivät ole kuulemma petipuuhiin asti menneet.. Avioeroa mies haki yksin ja paperit tuli yllätyksenä minulle postista.. Neidin 1v. synttäreiden jälkeen parin päivän päästä oli minunkin pakko kirjoittaa nimeni niihin papereihin tai muuten edessä olisi ollut oikeudenistunto.. Vedet silmissä ja neiti kainalossa vein nimelläni varustetun paperin käräjäoikeuteen.. ; (

Pari kuukautta olin miehelleni kuin yli-ihana vaimo.. Tein kaiken niin kuin tiesin mieheni haluavan.. Olin rakastava vaimo, kotihaltija, kokki, siivooja, pyykkääjä, lastenhoitaja jne. En vaatinut mieheltäni mitään muuta kuin perheelle yhteistä aikaa.. Marraskuun viimeisellä viikolla isäntä oli lähtenyt kotoa kun olin lasten kanssa ulkoilemassa.. Keittön pöydällä odotti lappu.. "Rakas, Selvittelen ajatuksia. Meidän liitto on ohi. En pysty elämään saman katon alla. Olen pettynyt itseeni! Rakastan lapsiamme. Haluan, että erotaan ja sovitaan sovussa. Välitän sinusta, mutta se ei riitä."

Tämän viestin jälkeen isäntä meni vanhemmilleen yhdeksi yöksi ja sitten muutti isänsä kotipaikalle..

Tämä toinen nainen on minullekin tuttu.. Esikoisen kummin sisko. Hän oli kihloissa itsekin kun rupesi vehtaamaan minun mieheni kanssa.. Elämä pienessä kunnassa tulee olemaan todella vaikeaa kun joutuu kohtaamaan tätä naista ja hänen sukuaan..

Minä itse kävin läpi sen miltä se tuntuu, ns. "pettää" miestä kostoksi.. Kaksi miestä olen jo testannut.. No, toisen kanssa on kyllä tunteet pelissä ja toinen oli vain sitä.. On ollut pelottavaakin huomata miten mieheni on mustasukkainen minun tekemisistäni, vaikka hän itse tästä perheestä ja suhteestä lähti.. On mies aika hajalla.. Hän ei tiedä minun seikkailuistani, joita muuten ei olis tullu ikinä jos avioliitto ei olisi vaakalaudalla..

Voin sanoa rehellisesti, että sain oman itsetuntoni takaisin.. Oli ihana huomata, että minuakin kohtaan voi joku tuntea vetoa jne. En kadu kumpaakaan seikkailua..

Salaa toivon, että tuo toinen seikkailu poikisi vielä oikean parisuhteen.. Tunteet on pelissä molemmilla..

Haluan toivottaa voimia! Nämä on todella kimurantteja juttuja, mutta loppupeleissä sinun on ajateltava mitä sinä itse todella haluat !!!

Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 31.12.2008 klo 10:04

Meitä on aika monta, kenellä on vaikeaa. Kaikki tuntuu välillä niin turhalta ja mitä ihmiset oikein haluaa elämältään, mikään ei riitä.
Meidän tilanne on ratkennut niin että ero tulee. Mies on niin rakastunut toiseen ettei halua lähteä meidän parisuhdettamme korjaamaan, en voi muuta kuin luovuttaa. Keskusteluja on käyty yhdessä tosi paljon ja ammattilaisenkin luona, mutta nyt siis lähdetään eri suuntiin. Jontenkin päätös on helpottanut oloani, vaikkakin pahin varmaan on vielä edessä. Lapsille pitää kertoa, ja yritän tehdä kaikkeni, jotta pystyisimme tekemään sen rehellisesti ja niin etteivät he joudu valitsemaan kummankaan puolta, vaan että he näkisivät ettemme kumpikaan heidän elämästään minnekään katoa. Seuraava askel on miehen asunnonhaku ja muutto, siinäkin on otettava huomioon lapset. Vielä en voi tietää, mitä he haluavat, ehkäpä en mieti vielä sitä vaan keskityn nyt ensin kertomiseen.
Elämä jatkuu, se mun on ymmärrettävä ja kohdistettava rakkauteni muualle kuin mieheeni ja selvitä eteenpäin.

Käyttäjä Sekaisin kirjoittanut 05.01.2009 klo 09:14

Sydämestä ottaa ja voin tuntea kammottavan olosi, nimim.kokemusta on. Toivonkin sinulle voimia jokaiseen hetkeen ja loppuun kuluneen lauseen; asioilla on taipumus järjestyä.

Itse olin vuosi sitten tilanteessa, jossa olin raskaana ja mies ilmoitti kolme päivää ennen joulua, että on rakastunut toiseen ja miettii yhteiselomme jatkuvuutta. Olin toki huomannut viitteitä miehen huonosta olosta jo pitkään ja tivasin väkisin syyn esiin.

Meillä tilanne on nyt "onnellisesti" sellainen, että poika on syntynyt ja mies huomasi jossain vaiheessa haluavansa jatkaa perhe-elämää ja tunnusti ns. rakastumisensa olleen vain hetken huumaa ja rakastuneensa minuun uudelleen. Tiedän, että kaikilla tarinoilla ei ole yhtä onnellista loppua, mutta tässä tarinassa opin sen, että asioiden suhteen ei pidä hoppuilla. Meilläkin mietittiin erilleen muuttamista yms. Mutta kun se erilleen muuttaminen mielestäni vain kannustaa jatkamaan sitä toista suhdetta ja melkein vääjäämättä käy huonosti.

Toisaalta tuollainen epävarmuus ja asioiden ratkaisemattomuus on henkisesti niin raskasta, että päätökset pitäisi pystyä tekemään nopeasti. En toivoisi pahimmalle vihamielellenikään sellaista helvettiä mitä itse sain kokea.

Vaikka meillä yhteiselo jatkuu pääasiassa onnellisissa merkeissä, en ole päässyt asian yli vielä ja toivoisinkin neuvoja, miten kaiken voisi vain jättää taakseen. Vaikka asian "loppuun saattamisesta" on jo kulunut melkein puoli vuotta, asia on joka ikinen päivä mielessä ja tunnen suurta katkeruutta miten mieheni ja silloinen paras ystäväni kykenivät moiseen tekoon. Tiedän, että katkeruus vain raunioittaa ihmisen mutta sanokaa hyvät ystävät miten siitä pääsee irti..

Kehoitankin miettimään tarkasti asiaa vielä niin pitkälle, että jos päätätte jatkaa yhteiselämäänne niin pystyttekö nauttimaan siitä ja elämään kaunista elämää vai tuleeko asia olemaan aina mielessä ja "piikkinä lihassa". Eihän tuollainen asia ikinä unohdu, eikä ehkä pidäkkään, mutta ei sen tarttis olla joka hetki mielessä.😟

Sekalainen kirjelmä taisi tulla, mutta pointtina kuitenkin se, että VOIMIA SINULLE suhdesotkun selvittämiseen ja elämässä eteenpäin jatkamiseen!!!!🙂🌻

Käyttäjä tähänkö on tultu kirjoittanut 05.01.2009 klo 11:02

Voisin jo varmaan vaihtaa kirjoittamaan eri otsikon alle...
Vielä ei päädyttykään eroon. Eropaperit olin jo tulostanut ja nimet oli papereissa, harkitsin se vuoksi ettei miehenikään ollut asiasta varma.

Mutta miten nyt eteenpäin, asuntoa miehelle haetaan, jotta voisi harkita rauhassa, saisi välimatkaa minuun ja voisi rauhassa tapailla toista naista!
Mutta emme ole vielä siinä tilanteessa, miten jaksan tämän väliajan?
Viime lauantaina kertoi menevänsä omille menoilleen ja siinä illalla sitten romahdin. Laitoin ilkeän tekstiviestin ja pyysin soittamaan. Soittikin, puhuttiin ja rauhoitun. Mutta heidän iltansa oli piloillla. niinhän tietysti minunkin.
Lapsille kerrottiin tilanteesta sunnuntaina, että solmuja meidän välillä on ja harkitaan meidän suhdetta, kerrottiin myös toisesta ihmisestä ja siitä ettei heistä kumpikaan vanhempi luovu. Jotain siihen malliin, ja lapset ottivat kaiken aika hyvin vastaan. Tämä oli tietenkin vasta alkua ja ennenkuin isän muutto ja kaikki on toteutunut, hekin voivat muuttaa suhtautumistaan. Sen näkee vasta ajan kanssa.

Mutta suurin tuskani on nyt, miten voimme elää saman katon alla kun mieheni tapailee toista? Onko ehdotuksia? Pystynkö tähän ja löytyykö minulle tästä ns. mitään hyötyä, vai pelkkää ahdistusta?Onko nyt tauon paikka uuden kanssa, kunnes asuu muualla?

Käyttäjä Sekaisin kirjoittanut 06.01.2009 klo 12:06

Mieti tarkoin, mitä tässä tilanteessa haluat ja pidä itsestäsi huolta. Älä rupea toisten kynnysmatoksi. Mielestäni tilanteenne alkaa olla ikäänkuin arabimaissa ja jokaisen miehen toiveunissa; kaksi vaimoa samaan aikaan. Ratkaisut eivät koskaan ole helppoja eivätkä asiat mustavalkoisia, mutta älä anna kenenkään pitää sinua kynnysmattona. Miehesi käyttäytyy todella väärin sinua kohtaan jos asuu kotona ja tunnustaa pitävänsä samalla yllä toistakin suhdetta. Ketään ei voi vahtia, eikä pidäkkään, mutta jos miehesi todella haluaa miettiä suhdettaan sinuun niin silloin ei saisi olla toista suhdetta "päällä"..

Sinulle voimia jaksamiseen, lastesi ja etenkin itsesi takia. Älä anna kenenkään vielä oman arvon tuntoasi, olet hieno ihminen ja selviät kyllä eteenpäin elämässä -kävi miten kävi. Vanha sanonta kuuluu, että kaikki mikä ei tapa, se vahvistaa...! Tiedän kokemuksesta, että tuo sanonta ei vaikeina aikoina paljon lohduta, mutta paistaa se aurinko risukasaankin🙂👍