Vaikuttaa kyllä aika vaikealta tuo tilanne..
Kurjaa on jos ette pysty keskenänne juttelemaan kunnolla ilman riitoja. Jos te jo terapiassakin asti käytte.. Eikö siitä ole apua ollut?
Mielestäni tuo miehesi tekee väärin, jos hänellä on paha olo menneisyydestään, ei hän saisi sitä sinuun purkaa. Hänen pitäisi oppia luottamaan sinuun. Ei kukaan jaksa noin ahtaalla olla parisuhteessa jos toinen vain syyttelee ja on mustasukkainen.. Jos ei saa olla oma itsensä. Eikö hän sinuun rakastunutkin kun olit oma itsesi? Kai hän sinua rakastaa? Hänen pitäisi ehkä käsitellä myös tunteensa isäänsä..
Vaikea paikka on.

Ja tiedät kyllä itsekin miten väärin se on että lyöt.. Se on hyvä. Koska väärinhän se on. Ja se että tiedostat sen, ja haluat sen muuttuvan, ja se pelottaa sinua kertoo jo paljon. Ymmärrän kyllä halun lyödä kun on ahtaalla ja oikein koskee. Ymmärrän sen todella hyvin. Itsellänikin on se olo ollut joskus miestäni kohtaan.
Oletko siellä terapiassa jutellut tuosta?
Pitäisikö teidän mennä yhdessä sinne terapiaan? Parisuhdeterapiaa?
Ehkä teidän pitäisi miettiä vaikka vain pientä taukoa suhteeseenne? Miettisitte molemmat mitä haluatte. Ja saisitte hieman lisää voimia ehkä..
Sinulla on tällä hetkellä kai olo ettet pysty hengittämään kunnolla..?! Tauon ei tarvitse merkitä eroa. Se pitäisi miehesikin tietää.. Jos hän ei osaa ymmärtää sitä, jos sinä kerrot hänelle että miten sinua ahdistaa hänen käytöksensä ja pelottaa omasi.. En tiedä. Ja jos ammattiauttajastakaan ei ole apua..
Ainakin pieni tauko olisi ehkä paikallaan, ellei ero.
Tuo parisuhde saattaa vetää teiltä molemmilta kaikki voimat olemattomiin jos siihen ei saa parannusta.
Juttelu.. sitähän sanotaan että se on kaiken a ja o.
Ja hänenkin pitäisi tulla sieltä "pelkojen pesästään" pois, ja kuunnella mitä sinä sanot, eikä pitäisi miettiä että menettää sinut..? Tuota menoa hän itse ajaa sinut pois..
Toivon todella että saisitte asiat selvitettyä, ja jos/kun sinäkin häntä rakastat..
Voimia!!!!

Ymmärrettävää, että epäluottamusta aiheuttavat lapsuuden ja menneisyyden tapahtumat vaikuttavat miehesi mustasukkaisuuden tunteisiin ja pahoihin riitoihinne.

Sinun kannattaisi ekaksi varmaan kysyä itseltäsi, että haluatko todella tehdä kaikkesi sinun ja miehesi suhteen parantamiseksi. Jos sinä olet aina riidan tullen valmis ns. heittämään kirveen kaivoon, niin en ihmettele, että miehesi on epävarma ja mustasukkainen sinusta hänen perhetragediansa myöskin huomioonottaen. Haluatko vain olla se kokeneempi vanhempi nainen vai tasavertainen kumppani miehesi kanssa?

Jos sinulta löytyy tahtoa, niin tue miestäsi, kehu, rakasta ja yrittäkää luoda luottamusta. Hyvä tapa mieltänne painavien asioiden purkamiseen voisi olla myös kirjoittaminen, ja tekstejä voi lukea ja pohdiskella jälkeenkinpäin. Vanhoja möykkyjä ei voi haudata, ne täytyy avata, muuten ette pääse asioissa eteenpäin, mutta siihen vaaditaan molemminpuolista luottamusta. Sano se miehellesikin.

Tsemppiä teille!

Ensinnäkin voimia sinulle ja paljon mitä ikinä teetkin.

Mustasukkaisuus on todella vaikea asia. Uskoisin että miehesi pitäisi ensinnäkin saada selvitettyä omat suhteensa isäänsä selviksi niin ettei mitään vihaa ole. Toivottavasti hän käsittelee näitä asioita siellä terapiassa. Ja hyvää on se että hän on terapiaan lähtenyt. Moni mieshän ei sinne mene.

Se että riidellään niin sehän ei sinällänsä ole pahasta. MInusta se enemmänkin puhdistaa ilmapiiriä, mutta jos se on useammin tapahtuvaa niin siloin on jotain "vialla". Myös tuo sinun mainistsemasi lyöminen niin minusta kertoo että jotain pitää tehdä ja pian.

Oletko kertonut terapeutille noista lyömisistä ja riidoista..
Ja minusta sinun kannattaa kertoa myös siitä että miehesi ei suostu puhumaan kotona asioista, joten että jos te voistte käydä myös parina siellä ja näin taas selvitellä asioita.

Minulla ei ikävä kyllä ole kokemusta asiastasi.

Ja tästä ei sinällänsä ollut varmaan mitään apua, mutta voimia ja haluaus.🙂🌻

Heipsis.
Luin tuon sinun juttusi ja ajattelin kertoa omista kokemuksistani, ovat vähän samantyyppisiä.
Suhde entiseen poikaystävääni(avopuolisoon) oli yhdenlainen vuoristorata, joka onneksi loppui n. vuosi sitten. Me muutimme yhteen melko nuorina vuoden yhdessäolon jälkeen, jonka jälkeen riitoja ja erimielisyyksiä alkoikin tulla tiuhaan. Hän oli kanssa tosi mustasukkainen kaikesta, kavereista ja heidän kanssaan viettämästäni ajasta. Varsinkin jos menimme ulos.. Puhumattakaan nyt sitten miehistä, heille en saanut edes puhua.
Meilläkin oli molemmilla omat ongelmamme lapsuudessa ja tottahan toki ne aiheuttavat vielä enemmän kaikkea riitaa ja ongelmia, mutta ei tämän hetkisiä asioita saa laittaa pelkästään lapsuuden syyksi vaan ne on haluttava tiedostaa, käsitellä ja muuttaa omia ajatuksiaan ja käytöstään. Pitkä prosessi tietty...
Meilläkin meni riidat siihen, että hän ei välittänyt, mitä sanoin ja ärsytti ja minä en kestänyt vaan löin häntä. Riidat vaan lisääntyi ja kasvoi ja oltiin vähänväliä eroamassa, pakkasin kimpsuja ja kampsuja ja lähdin pois, hän pyyteli takaisin, puhuttiin, annettiin anteeksi, sovittiin, luvattiin yrittää ja kaikki meni takaisin samaan vanhaan.
Mikään ei sitten muuttunut ja lopulta me päädyttiin siihen vaiheeseen, jossa riitely oli suunnilleen jokapäiväistä ja me tapeltiin aika rankasti. Siis, että hänkin löi minua. Ihan hirveäksi hullunmyllyksi meni, ei sitä jaksa, yritin kerran itsariakin. Sitä rakastaa ja tahtoo yrittää ja yrittää luottaa, vaikkei se oikein onnistu ja kuitenkin haluaisi vaan lopettaa, kun ei jaksa. Siitä on sitten aika paha lähteä, kun ei ole voimia eikä itsetuntoa, ei jaksa, ei usko että edes pärjää...
Toivon, ettei teillä mene tohon pisteeseen saakka.
Kun teillä nyt kuitenkin on jo noin paljon kaikkea ongelmaa, niin kannattaisi ottaa joku aikalisä suhteesta, tietty helpommin sanottu kuin tehty, kun asuttekin yhdessä. Mutta kannattaa nyt kuitekin ihan vakavasti pohtia, mitä teette, ettei tarvii parin vuoden kuluttua herätä huomaamaan, että olette pari ihmisrauniota.
Voimia!🙂

Juu, ensiksi kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet lukea tämän mun viestin, ja iso kiitos niille jotka jaksoivat vastata siihen 🙂🌻

Välillä on valoisampaa, mutta nyt taas tuntuu että en jaksa. Vaikka kyseessä ei ole edes iso riita, mutta se miten hän puhuu minulle, (olen yliherkkä kaikille kielteisille äänensävyillekin..) niin en jaksa sitä ollenkaan.
Tänään taas suutuin kun hän puhui minulle rumasti ja lähdin pois paikalta, nyt ei taas puhuta toisille..Lapsellista, hän ei viitsi pyytää anteeksi, koska kuulemma minulta ei voi pyytää, en hyväksy sitä, ja niin olen aiemmin tehnytkin, koska hän on suunnilleen sylkäissyt sen suustaan, ja se ei kauheasti vakuuta minua siitä, että hän olisi oikeasti pahoillaan.
No, eilen hän kysyi missä kaverini luuraavat, sanoin rehellisesti että ehkä hekään eivät jaksa enää tätä tilannetta.
Siitä sitten alkoi kamala valitus että hän on kaikki kaverinikin vienyt minulta.Kummasti vaan ei ole koskaan tyytyväinen niihin, joku on liian hutsu, vie minut muiden miesten seuraan, toinen ei moikkaa häntä, tai ei halaa, ihan sama mikä on niin koskaan ei kelpaa.
No, nyt lähen kyllä helvettiin täältä,menen jumpalle purkamaan agressiot, siellä ainakin unohtuu pahat asiat!
Mutta KIITOS VIELÄ TEILLE JOTKA VASTASITTE JA LUITTE MUN VIESTIN!
Tuli olo, etten oo yksin täällä..ja saa vastata vieläkin..
Haleja!
Luutu

😉 No niin, jumppa tekee hyvää. Mullakin on välillä tapana mennä vaikka lenkille päästämään höyryjä pihalle, kun muuten päässä sanois naps..
Et oo yksin, muista se. Eiköhän toikin asia sun päässäs johonkin suuntaan ratkea, kun sitä tarpeeks kauan kelailet. Ja se mitä sitten päätätkin tehä, miltä susta tuntuu, on se oikea päätös, luota vain ittees.
Toivottavasti saat asiasi ja ittesi kuntoon!🙂🌻

No hei! Nyt tilanne on meillä se, että olemme käyneet erikseen terapeutilla ja yhdesti yhdessä. Minulla on vain koko ajan ahdistunut olo mielessä, vaikka nyt emme ole riidelleetkään, mutta pelkään että en enää tahdokaan olla hänen kanssaan. Pelkään siis sitä, että ne kaikki riidat ja loukkaukset puolin ja toisin ovat saaneet tämän aikaan, että en enää jaksa. Rakastan kyllä häntä yhä, mutta tuntuu että en jaksa enää uskoa tähän juttuun.

Onkohan kellään kokemusta siitä, miten on saanut luottamuksen ja uskon parisuhteeseen takaisin.??
Mies on tällä hetkellä vielä saman katon alla, emme riitele, emmekä paljonkaan keskustele asioista, koska hän on todella loukkaantunut siitä, että tahdon erota.

Jotenkin tuntuu siltä, että jos taas sanonkin että yritetään vielä, niin tämä jatkuu kuitenkin samanlaisena ja jonkun ajan päästä hän taas räjähtää. Hän on luonteeltaan stressaajatyyppi,ahdistuu tulevasta, saako työpaikkaa, valmistuuko tms. Ja kukaanhan muu paitsi hän itse ei voi vaikuttaa siihen miten asennoituu elämään.

Viimeiset pari viikkoa on siis mennyt niin, että emme ole riidelleet, mutta hän on käyttäytynyt inhottavasti minua kohtaan muutaman kerran, ja olen niistä todella loukkaantunut. Mustasukkaisuusdraamaa ei ole nyt ilmentynyt, mutta se johtuu siitä, etten ole ollut samassa paikassa viettämässä iltaa, jos olemme olleet ulkona.

Olen kertonut hänelle että ajattelen eroamista, ja tuntuu siltä että en näe yhteistä tulevaisuutta. Toisaalta tahtoisin yrittää vielä, mutten usko että siitä mitään tulee kuitenkaan.

Mitä olette mieltä? Niin ja ystävistäni, he ovat melkein kaikki sitä mieltä, että jätä se ihminen, se ei ole oikea sinulle.
Hän on luonteeltaan todella vaikea, pidättyväinen, epäileväinen ja arka ja rentoutuu hyvin harvoin siten, että päästää ketään lähelleen.

Eipä taas muuta.

Hei luutu, luin tarinasi ja toivon voimia. Omasta taustastani kerron sen verran että mustasukkaisuus erotti minut miehestäni muutama kuukausi sitten. Olemme edelleen hyvissä väleissä ja rakkautta riittää, mutta asiasta emme ole pystyneet puhumaan.

En ole mikään "neuvoja", mutta voisin ottaa kantaa kysymykseesi, kuinka luottamus saadaan takaisin. Sehän ei ole ihan "yks kaks" juttu vaan vaatii aikaa, aikaa ja aikaa. Meidän kohdallamme totaalinen asumusero toi kummallekin näkökantoja asiaan, mutta vaikka olemme nyt muutaman kuukauden erillään asuneet (yhdentoista vuoden jälkeen) niin emme ihan ole asiasta yli päässeet. Luottamus rakennetaan ainoastaan ajan kanssa. Ehkä teilläkin olisi hyvä pitää aikalisä ja katsoa vieläkö tunteita riittää toisianne kohtaan. Tosin siinä on vaaransa että menetätte toisenne, mutta mikäli välillänne on tosi rakkautta niin kyllä se sen kestää.

Uskon edelleen että minä ja mieheni olemme vielä jossain vaiheessa yhdessä, en tiedä koska ja milloin, mutta joskus. Käymme kumpikin MTTssä juttelemassa ja olemme kumpikin saaneet lääkkeet tilanteeseen.

Elämä potkii välillä päähän, mutta ei muuta kuin eteenpäin. Ja kovasti voimia sinulle, painit vaikean asian kanssa! 🙂

Olen lukenut viestejäsi ja elänyt kanssasi. Itse paini samojen asioiden kanssa ja tiedän, että luottamus on vaikea rakentaa uudelleen lukemattomien riitojen ja pahojen sanojen jälkeen. Olen pakannut tavarani lukemattomia kertoja ja lähtenyt mutta aina kuitenkin palannut takaisin nöyryytettäväksi. Miksi? Sitä en tiedä. Olen aina pitänyt itseäni vahvana ihmisenä ja pitkään hautonut päässäni eroamista mutta tosi paikan tullen en uskallakkaan. Henkisesti olen ihan rikki niin kuin varmasti sinäkin! Meidän tilanteessa roolit ovat vain toiin päin. Minä olen menettänyt luottamuksen niin monta kertaa, että olen muuttunut vainoharhaiseksi ja jopa sairaalloisen mustasukkaiseksi. Häpeän ja inhoan tätä piirrettä itsessäni. Toivon sinulle voimia etsiä jotakin parempaa. erilainen ja onnellinen elämä on mahdollinen, jos uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen!!!!!!!!!!

Hei!Laitanpa minäkin lusikkani "mustasukkaisuus soppaan"..Niin,se luottamus,miten saavutetaan takaisin.Vaikeaa!
Laitoinkin viestiä tänne omasta tilaanteestani.Rakastan miesystävääni ja hän minua,uskon.Jotain on,kun en ihan luota häneen.
Inhoan myös näitä omia piirteitäni,jotka saavat minut sanomaan asioita,
joita kadun.Miesystäväni ei halua kertoa kaikista menoistaan,joita on,kun emme ole yhdessä.Ei hän kyllä vaadi sitä minultakaan.
Puhumme paljon asioista,mutta nämä ovat sellaisia,joista hän ei suostu oikein puhumaan.Sitten tulee tunne,että jotain salataan.
Olen kysynyt häneltä ja hän sanoo,ettei salaa mitään.On kyllä kauheaa,kun tuntuu,että on itse jotenkin sekopää.
Emme asu yhdessä,mutta meillä on hyvä suhde muuten.Ellei olisi näitä mustia kohtauksia...Nyt olimme monta päivää yhdessä.Riita tuli.
Onkohan se niin,että me jotka olemme mustasukkaisia,kehitämme omassa päässämme juttuja,jotka sitten purkautuvat,kun tulee sellainen tilanne.
Olen todella koettanut miettiä,mikä aiheuttaa näitä.Vaikka ei ole mitään konkreettista syytä.
Meillä on nyt sitten taukoa tässä.Kumma,ei tunnu hyvälle sekään.
Kaipaan häntä paljon,kun emme ole yhdessä.
Jos jollain on neuvoja.Ovat tarpeen!

Hei taas ja kiitos kun olette vastailleet viestiini.Kirjoitinkin toiseen ketjuun jo eilen, ja taas tuntuu pahalta.
Hän soitti minulle nyt töihin ja pyysi puhelimen välityksellä anteeksi, kumma homma että kotona ei voi kasvotusten pyytää. Toisaalta en enää usko niihin koska mikään ei kuitenkaan ole muuttunut.
On kauheaa kävellä hänen kanssaan kadulla, kun tuttuja tulee vastaan. hän jää aina tietoisesti taka-alalle, josta pälyilee epäillen kukahan ex hoito tuossakin on. ei väliä onko mies vai nainen, hän joskus jopa karkaa paikalta. Arvatkaa vaan hävettääkö tällaisen kanssa käveleminen kaupungilla.

En oikeasti usko että tästä suhteesta tulee mitään, mutta tuntuu että ei vain ole voimia, en jaksaisi mennä vanhempienkaan luo, he ovat jo vanhoja ja huolestuisivat vain kovasti.
Kunpa vain saisin voimia lopettaa tämän suhteen.

Hei taas, luin tätä omaa aloittamaani viestiketjua ajatuksen kanssa, ja alkoi oikein ärsyttämään se,että edelleen olen saman tyypin kanssa ja koko ajan tapellaan.

Olen nyt yrittänyt lopettaa suhdetta,mutta hän ei suostu siihen, hän ei aio muuttaa pois asunnosta joka on alunperin minun itselleni vuokraama.Hän vaan vähättelee minua ja haukkuu hulluksi.

Olen todella ahdistunut ja en tiedä miten tästä pääsee eroon..
Toivon että hän tajuaisi lähteä..
Onko kellään samankaltaista ollut, että mies ei suostu tajuamaan ettåä suhdetta ei voi enää parantaa.

Tämän kesän uusin pommi on hänen pelihimonsa,pelasi äitinsä rahoja 1000€...tunnusti sitten hädissään minulle,ja lainasin hänelle rahat,jotka hän kyllä maksoi takaisin sovittuna ajankohtana,ei siinä mitään,mutta se,että asiasta ei saa puhua,hänellä ei ole ongelmaa..

Tuntuu siltä,että mustasukkaisuudesta mentiin pelihimoon, mitä vielä odottelen,sitä että hän alkaa juomaan???

Kunpa hän nyt tajuaisi oikeasti lähteä.

Hei Luutu,

Luin viestiketjua sieltä täältä. Olet ilmeisimminkin pattitilanteessa miehesi kanssa.
On varmastikkin raskasta olla kengissäsi, mutta tunnut kuitenkin olevan se henkisesti vahvempi, eheämpi ja voimakkaampi, joten tilanne ei näytä niin huonolta kuin miltä tuntuu. Ja sinulla on ystäviä jotka tukevat ja auttavat varmasti sinua jos tarvitset.
Sanoisinkin että jos kerran haluat miehesi pois suhteesta ja asunnostasi niin laita kova kovaa vasten ja ilmoita että et halua hänen asuvan siellä enään. Anna joku inhimillinen aikaraja jolloin hänen on muutettava pois. Ja ainahan voit pyytää jotain ystävääsi tueksesi varmistamaan muuttopäivänä että näin myös käy. Miehesi kun tuntuu olevan todella riippuvainen sinusta koska ei suostu lähtemään edes huonosta suhteesta vai pitääkö hän suhdetta toimivana?
Ja jos mikään ei tunnu auttavan, niin ainaha voit miettiä vaihtoehtoa että lähdet itse. Uusi osoite ei ole välttämättä huono idea; uusi alku puhtaalta pöydältä.

Tsemppiä ja voimia. Kyllä ne ajatukset vielä kirkastuvat ja tiedät mitä haluat. Osaat kyllä toimia niiden mukaan sitten.