Olen seurustellut miesystäväni kanssa miltei puoli vuotta, tavattu lähinnä viikonloppuisin, enimmäkseen minun luonani. Välimatkaa on jonkin verran, ei kuitenkaan satoja km.
Suhteemme on sujunut mukavasti, mies on melko avoin, kiltti, huumorintajuinen ja seksikin ollut ihan hyvää, ja kipinä on säilynyt.
Viime aikoina pientä hiipumisen tunnetta ollut, kuitenkin ollaan aina palattu entiseen. Koen hänen seurassaan oloni hyväksi, saan olla oma itseni ja hän sanonut samaa minusta. Hän väitti olleensa yksinäinen ennen minua, ja että olen jotain mitä hän on kaivannut elämäänsä. Runoja, kukkia tälläistä olen häneltä välillä saanut, sekä hellyyttä ja huomioimista. Koskaan ei ole ilkeää sanaa kuulunut, meillä on mennyt vaan molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Kuitenkin, pientä luottamuspulaa olen välillä potenut. Alussa mies meni joskus kavereidensa kanssa, nyt ne reissut ovat jääneet, olemme kotona viikonloppuisin. Ulkoilemme teen hyvää ruokaa, katsomme telkkaa yms.
Kun kysyin kesäloman vietosta, hänellä ei ollut mitään suunnitelmaa. Itsekin olen vapaalla, no viikonlopun olimme yhdessä, sitten hän palasi kotiinsa. Odotin että olisi puhuttu kesästä ja yhdessäolosta, juhannuksesta yms. Ei mitään hän ottanut puheeksi.
En ole hänen luonaan käynyt juurikaan, kerran vaan. En ole tavannut hänen kavereitaan, en lapsiaan, hän kyllä minun lapset useasti. Olen muutaman vuoden vanhempi, hän hieman alle 50. Olen reipas ja huumorintajuinen, niin hänkin. Kuitenkin koen ns. hylätyksi tulemisen tunteita aika ajoin kun kaikki on vaan päivä kerrallaan elämää.
En halua sitoutua ainakaan vielä sormuksin, ja hän lupaili muuttaa lähemmäs, muttei ole enää tehnyt asian suhteen mitään. Koen että olen jotenkin varalla hänen elämässäään, ja joskus olen epäillyt hänellä olevan muitakin suhteita vaikka kieltää sen. Soitellaan monta krt päivässä, ja tekstiviestit kulkee. Muttei tänään. ihan mykkää.
Nyt viimeisen vkl.n jälkeen, pian ei mitään havaintoa pariin päivään. Hiljaista, ei tekstiviestiä ei mitään. Hänen paras kaveri eronnut ja hieman juoksupäällä, olisiko mennyt hänen kanssaan. Olen ihan ihmeissäni, luulen että hän haluaa jättää minut, ilman mitään riitoja, selityksiä. Olen masentunut en oikein pysty keskittymään mihinkään.
Hän on facebookissa, ei ole ilmoittanut olevansa varattu, vaikka seurstelumme alussa ilmoitti seurustelevansa, ei enää aikoihin. On naiskavereita paljon, no väittää ettei ole mitään sen kummempia. Kuitenkin, osa tiedoista piilossa joita en näe koska en ole itse siellä. Olenko vainoharhainen? Onko mies narsisti???
Minulla on vaan aavistus että hän lomailee jossain jonkun naisystävän luona, ja se raastaa minua. Hän ei varmaan tule mitään myöntämään koskaan. Mutta niinkö vähän minä hänelle merkitsin, että jättää minut näin, ilman mitään keskusteluja tms. Nyt kesällä olisi mukava vähän reissata, eipä ole yhtään innostunut kun olen vihjaillut.
Onko hän ns. pelimies? On kieltänyt, joskus sitä suoraan kysyin? Mun olo on aika kurja, enkä tiedä mitenkä jaksaa eteenpäin. En saa oikein mitään aikaseksi, kun into kaikkeen on kadonnut. Ja minä kun odotin tästä kesästä jotain aivan muuta.
Hei!
Miksi jätät korttisi yhden miehen varaan. Jos et ole aviossa hänen kanssaan eikä sinulla ole lapsia ts. olet vapaa, niin miksi odottaisit häntä ja jättäisit elämäsi elämättä.
Jos seurustelet tai "seurustelet" hänen kanssaan niin olet silti vapaa, et varattu, ainakaan minun mielestäni. Ja jos seurustelu on tuota miltä annat sen ymmärtää niin etkö
jo jättäisi koko miehen omaan arvoonsa. Hänhän voi olla narsisti, kuten jo epäilitkin,
ja arvaa miten paljon hän nauttii kun palvot häntä, ruikutat jne jne. Ja eikun menoksi
, ei sinun tarvitse ajatella HÄNEN hyväänsä vaan OMAA hyvääsi! Hyvää kesää
🌻🙂🌻!
ero_kesäk_2006 kirjoitti 9.6.2011 9:56
Hei!
Miksi jätät korttisi yhden miehen varaan. Jos et ole aviossa hänen kanssaan eikä sinulla ole lapsia ts. olet vapaa, niin miksi odottaisit häntä ja jättäisit elämäsi elämättä.
Jos seurustelet tai "seurustelet" hänen kanssaan niin olet silti vapaa, et varattu, ainakaan minun mielestäni. Ja jos seurustelu on tuota miltä annat sen ymmärtää niin etkö
jo jättäisi koko miehen omaan arvoonsa. Hänhän voi olla narsisti, kuten jo epäilitkin,
ja arvaa miten paljon hän nauttii kun palvot häntä, ruikutat jne jne. Ja eikun menoksi
, ei sinun tarvitse ajatella HÄNEN hyväänsä vaan OMAA hyvääsi! Hyvää kesää
🌻🙂🌻!
Kiitos juuri noin itsekin ajattelen! Mietin onko oltava "uskollinen" kun tapailen häntä, mutta emme me ole mitään sopineet, ei hänkään koskaan kysele tai vakuuttele minulle mitään, miksi siis minunkaan täytyisi. On vaan yksi elämä, ja mukavia ihmisiä muitakin jotka olisivat kiinnostuneita minusta, jotkut vaan ystäviksi jäävät ja hyvä niin.
En enää itke häntä, katsotaan jos ottaa yhteyttä, olen kylmän rauhallinen enkä ala kyselemään mitään, itsenäistyn ja alan arvostamaan itseäni enempi. Tapaan häntä jos haluan ja silloin kun minullekin käy, ei aina hänen ehdoillaan.
Hyvää kesää ja kiitos lämpimästä ja voimia antavasta kannanotostasi! Hyvää kesää Sinullekin!🌻🙂🌻
Ihanaa kesän alkua !
Kyllä minullekin tuli heti ensimmäiseksi mieleen, että mies on narsisti. Itse elin yli 20 vuotta narsistimiehen kanssa ja nyt olen eronnut ja ihmettelen vieläkin, etten huomannut merkkejä jo seurusteluaikana. Silloin tosin ei puhuttu mitään narsismista.
Tuo hänen salailunsa ja se että hän vähättelee naistuttujensa merkitystä Face bookissa on mielestäni narsistin vallankäyttöä. Samoin se, että hän on luvannut muuttaa lähemmäksi. Herää kysymys, että onko sinun kannaltasi väliä asuuko hän 50km vai 30km päässä. Merkitystä olisi sillä, että asuuko hän samalla paikkakunnalla vai peräti kanssasija sillä, että hän on avoin ja rehellinen. Jo se, että epäilet tiettyjä asioita toisista naisista ja lomailusta toisen naisen kanssa on hälyyttävääja aika todennäköisesti olet oikeasti.
Anteeksi kauheasti, että olen näin suorasukaisen, en jaksa enää elämässä lässyttää.
Olet aivan varmasti ansainnut miehen, joka sinusta todella välittää ja myös osoittaa sen. Elämän pitäsi olla ihanaa ainakin siltä osin, ettei tarvitse epäillä toista koko ajan, sillä se murentaa sinua ihmisenä ja naisena. Olet kuitenkin ainutlaatuinen, joten elä onnellista elämää!
nainen49 kirjoitti 9.6.2011 19:22
Ihanaa kesän alkua !
Kyllä minullekin tuli heti ensimmäiseksi mieleen, että mies on narsisti. Itse elin yli 20 vuotta narsistimiehen kanssa ja nyt olen eronnut ja ihmettelen vieläkin, etten huomannut merkkejä jo seurusteluaikana. Silloin tosin ei puhuttu mitään narsismista.
Tuo hänen salailunsa ja se että hän vähättelee naistuttujensa merkitystä Face bookissa on mielestäni narsistin vallankäyttöä. Samoin se, että hän on luvannut muuttaa lähemmäksi. Herää kysymys, että onko sinun kannaltasi väliä asuuko hän 50km vai 30km päässä. Merkitystä olisi sillä, että asuuko hän samalla paikkakunnalla vai peräti kanssasija sillä, että hän on avoin ja rehellinen. Jo se, että epäilet tiettyjä asioita toisista naisista ja lomailusta toisen naisen kanssa on hälyyttävääja aika todennäköisesti olet oikeasti.
Anteeksi kauheasti, että olen näin suorasukaisen, en jaksa enää elämässä lässyttää.
Olet aivan varmasti ansainnut miehen, joka sinusta todella välittää ja myös osoittaa sen. Elämän pitäsi olla ihanaa ainakin siltä osin, ettei tarvitse epäillä toista koko ajan, sillä se murentaa sinua ihmisenä ja naisena. Olet kuitenkin ainutlaatuinen, joten elä onnellista elämää!
☹️ Kiitos kun kirjoitit, ja ymmärrät minua! Olet varmaankin oikeassa, kaikki allekirjoitan mitä ajattelit asiasta. En vaan tiedä, miksi sitä ei ymmärrä ajoissa, miksi lähtee mukaan suhteeseen jos alussa pienet varoituskellot kilisee, miksi sitä sulkee korvansa ja silmänsä. Miksi haluaa antautua sellaiseen josta ei hyvää seuraa.
Miksi tuntuu siltä, että narsistiset henkilöt vainuavat minut jo kaukaa, olenko todella niin helppo ja läpinäkyvä? Näkyykö huono itsetuntoni ja kiltteyteni niin hyvin? Miten opin löytämään sellaisen tutkan, joka varoittaa minua jo alkumetreillä ihmisistä, joilla on noita luonnehäiriötaipumuksia?
Löydänkö ikinä aitoa, toista tukevaa ja rehellistä, uskollista miestä kumppanikseni? Hassua sanoa, mutta miehet tuntuvat aika helposti jotenkin ihastuvan minuun, ja moni haluaisi tutustua paremmin. Olen kai aika luonteva, minun kanssani on helppo jutella, he sanovat. No olen aika tarkka siitä, kenen kanssa alaan paremmin tutustua mutta usein menee metsään, teen vääriä valintoja, vaikken niin monen kanssa olekaan seurustellut eroni jälkeen, mutta kuitenkin jotain on.
Olenko niin sinisilmäinen ja hyvä kohderyhmä miesten huiputuksille, ja olenko jättänyt noteeraamatta jonkun hyvänkin, rehellisen tyypin, sortuessani näihin jotka tuottavat vaan pitemmän päälle tuskaa? Miten oppisin tuntemaan itseni, etten enää pettyisi, että oppisin olemaan valikoivampi. En niin altis imarteluille, kehuille (sitähän narsu osaa alussa).
Mutta kun sielu on niin rikki, on se vaan balsamia haavoulle kun joku antaa huomiota ja ylistä. Että sitä onkin sokea. Ne onnenhetket olivat ihania, muutta se suru mitä niistä seurasi, on vielä pahempi. Sellaista en toivo kellekään.
Silti, tämä mies on satuttanut minua tavallista enempi, koska luulin oikeasti hänen aitouteensa, enkä millään haluaisi uskoa totuutta. Olen koko viikon olllut ihan alamaissa, en jaksa tehdä enkä innostua mistään, haluan vain itkeä paljon, olen itsesäälin ja murheiden murtama.
Kyselen koko ajan, miksi, miksi tämä mies valehteli ja koukutti minut niin täydellisesti, miksi. Meillähän oli hauskaa, hän selkeästi oli ihastunut, pitkät suudelmat, kiihkeys, ei sitä voi näytellä jos ei ole vetovoimaa. Olihan hänen edes silloin pidettävä minusta.
Toivon että piristyn pian, työt seisoo, kaikki on niin synkkää, taas. Vaikka luulin jo päässeeni yli. Ei vieläkään, mitään yhteydenottoa, ja minulla tunne ettei enää ikinä tulekaan.
Hän hylkäsi minut hymyilevin huulin, lämpimin suudelmin viimeisen kerran tavatessamme.
Hvää kesää Sinulle nainen 49🙂🌻