En tiedä enää missä mennään parisuhteessani. Olemme seurustelleet 1,5 v ja mies oli niin rakastunut minuun että aloin ihmetellä miten kukaan voi olla edes noin rakastunut. Eräänä iltana sain kuuulla toisen vanhempani vakavasta sairaudesta ja päätin kuitenkin lähteä kaikesta huolimatta festareille alkuperäisen ajatuksen mukaan. Humalapäissäni olin jutellut mieheni kaverin tyttöystävän kanssa ja kertonut kaverin piilopullosta ja siitä että mieheni ei pidä kaverin naisystävästä.

Tapahtumasta on kulunut 4 kuukautta enkä saa mieheeni mitään yhteyttä. Hän sanoi, että ei ole oikeasti niin vihainen tapahtumasta, mutta silti hän ei vastaa puheluihini ja viesteihini. Asiaa hän selvittää kyseisen kaverin tyttöystävän kautta ja juttelee muille ihmisille asioistamme, mutta minulle ei suostu puhumaan. Olen koittanut laittaa viestiä, mutta hän ei vastaa niihin. Ei kuulemani mukaan tiedä mitä haluaa.

Minulla on joka päivä paha olo asiasta. Äitini sairauden ohessa joudun käymään läpi vielä tätä prosessia. Elämä tuntuu todella raskaalta, sillä minulla on hoidettavanani äitini yrityksen lisäksi omat työni ja opiskeluni. Mihin katosi ihminen jonka luulin tukevan minua? Tiedän että olen toiminut väärin ja olen ansainnut rangaistukseni, mutta missä se raja tulee vastaan? MIksi en saa tukea ja apua silloin kuin sitä itse eniten tarvitsisin? Tuntuu siltä että kivi on jatkuvasti rinnan päällä eikä sitä saa pois vaikka mitä tekisi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta joku ratkaisu olisi saatava. Yksi ainoa ystäväni joutuu kuuntelemaan minua ja samaa valitusta asiasta jatkuvasti. En voi vaatia häneltä sitä, hänen omien murheidensa lisäksi. Olen siis aivan yksin. MInun on äitini takia jaksettava eteenpäin, voimilla millä tahansa. Kumpa jotenkin saisin tämän kiven pois rinnaltani.