Järjellä vai tunteella?
Niin…kertokaapa se…
Järki sanoo, että kannattaa odottaa ja katsoa, sillä liian paljon on pelissä, mutta sydän on eri mieltä.
Olen 37v mies ja elänyt parisuhteessa hieman yli 8 vuotta. Parempi puoliskoni, kutsun häntä kirjaimella T, kärsii lievistä mielenterveydellisistä ongelmista, mm. paniikkihäiriöstä, joka on tehnyt hänet läheisriippuvaiseksi, eritoten minusta.
Läheisriippuvuus ilmenee siten, että hänen on vaikea olla kotona yksin, ellei tiedä jonkun tukiringin henkilön olevan maisemissa. Ringissä on muutama sukulainen, jotka asuvat lähistöllä, mutta heillä on kohtuullisen tuomitseva asenne T:n ongelmia kohtaan, joten tiedän olevani tärkein lenkki.
Muutama kuukausi sitten kuvioihin tuli mies, jota kutsun nimellä M. He tutustuivat toisiinsa hiljalleen ja ovat tänä päivänä hyviä ystäviä. He ovat molemmat hyviä keskustelijoita ja nauttivat toistensa seurasta, sillä myös M:llä on itsensä kanssa selvittämättömiä asioita, joita he myös käsittelevät.
T kertoi minulle voineensa suhteessamme huonosti jo jonkin aikaa ja olen tämän itsekin huomannut. Olen omalta osaltani koettanut tehdä T:n tien niin helpoksi kulkea kuin mahdollista, jotta hänellä olisi aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä itseensä.
M:n mukaantulon jälkeen T:n vointi on selkeästi kohentunut mikä on tietenkin mukavaa, mutta hieman kaivertaa se, että siihen tarvitaan toinen mies. Myönnän, että ole syvällisissä asioissa niin taitava keskustelija kuin M.
Lisäksi T kertoi, että saattaa tuntea M:ää kohtaan muutakin kuin silkkaa pelkkää ystävyyttä. Missä määrin, se on tosin hänelle epäselvää.
Asuntotilanteemme mahdollistaa sen, että he voivat viettää aikaa toisessa asunnossamme ja käydä keskustelunsa siellä.
Itse olen toisessa asunnossa sillä aikaa.
Viime aikoina on käynyt myös niin, että T ei enää halua vaivata tukiringin muita osapuolia vaan pyysi, että saisi kutsua M:n luokseen minä lähden esim. töihin tai muuten asioille. Minä suostuin tähän, sillä tiedän, että se on T:lle helpotus, edellä mainitut asennoitumiset huomioon ottaen.
Tätä siis tapahtuu useita kertoja viikossa.
Kolmena perättäisenä perjantaina T kertoi menevänsä parhaan ystävättärensä luo saunomaan ja istumaan iltaa tyttöjen kesken.
Tämä ystävätär on T:n harvoja luottohenkilöitä, joiden kanssa hän pystyy ylipäätään liikkumaan.
Pidän itsekin tästä ystävättärestä paljon, sillä koen hänet luotettavaksi, joten kun aloin tuntea pahaa oloa T:n ja M:n tilanteen johdosta, otin ystävättäreen yhteyttä ihan vaan keventääkseni sydäntäni ja sainkin kuulla, että T ei perjantaisin olekaan ollut siellä missä olisi pitänyt.
Tästä tietenkin pistin T:n tilille ja sain selville, että häntä oli alkanut ahdistaa ja hän oli kokenut huonoa omatuntoa minun pahan olon johdosta ja siitä syystä ajatellut, että olisi parempi jos hän menisi M:n luo viettämään aikaa minun tietämättä, ajatusmallilla: Mitä ei tiedä, ei voi satuttaa.
Olen aina luottanut T:hen ja luotan edelleenkin, sillä hän ei ole mikään patologinen valehtelija,
eikä tällaista ole aiemmin sattunut.
Kävimme asiasta pitkät keskustelut ja päätimme, että juttu on loppuun käsitelty.
Puhuin myös M:n kanssa tästä tapahtuneesta ja hän oli tietenkin pahoillaan. Vannotin molemmilta rehellisyyttä tulevaisuudessa vedoten siihen, että totuus sattuu vähemmän. Sanoin myös, että vierailut M:n luona voin hyväksyä, jos niistä minulle kerrotaan. Sanoin myös, että toivoisin heidän kuitenkin olevan meidän kakkosasunnossa.
Nyt mietinkin lähinnä omaa osuuttani tässä jupakassa.
Koen, että ainoa virheeni on se, että en hallitse T:n tarvitsemaa keskustelutaitoa. Keskustelemme kyllä monista asioista, siitä ei ole kysymys, mutta T kokee, että hänen omista asioistaan on helpompi puhua M:n kanssa.
T:n hyvinvointi on minulle kuitenkin tärkein asia ja olen valmis tekemään paljonkin sen eteen, mutta missä se raja sitten kulkee? Missä vaiheessa kävelen itseni ylitse?
Vaihtoehtoja on ainakin kolme, voisimme erota, jolloin he olisivat vapaita tekemään mitä haluavat tai he voivat erota, jolloin me saisimme oman päiväjärjestyksemme takaisin.
Kolmas vaihtoehto on jatkaa näin.
Jos me eroaisimme, tiedän että moni asia tulisi hankalammaksi T:n elämässä, käytännön jutuista alkaen jatkuen aina sydämen asioihin, sillä tiedän, että en ole kuitenkaan ihan kuka tahansa.
Jos he lopettavat suhteensa, T:n olotila palannee takaisin siihen tilaan missä hän on ollut suhteemme viimeiset kolme vuotta, eli hän voi huonosti.
Tai jos jatkamme näin en tiedä kauanko minun pääni kestää.
Tilanne on tällä hetkellä kolmosvaihtoehdon mukainen, mutta mitähän tästä seuraa
Ei pidä unohtaa, että T on minulle tärkeintä maailmassa
Kommentteja kiitollisena odottaa
-Summerson-
Hei ja oikein paljon voimia sinulle 🙂🌻
Olet joutunut tilanteeseen, jossa kaikki tuntuu epäselvältä ja pelottavalta. Oikeassa olet siinä, että ajan mittaan asiat alkavat seljetä, kun saatte puolin ja toisin miettiä, mitä haluatte pitkän päälle. Alat myös paremmin ymmärtää, onko parempi puoliskosi vielä valmis jatkamaan kanssasi vai ei.
Näitten juttujen käsittely vie sitä pidempään olen huomaavinani, mitä vaikeampia henkisiä ongelmia osapuolilla/osapuolella on. Kun olen lukenut tarinoita, joissa jompikumpi halajaa paremmille vesille, mitä ehjempi suhde ja pari, sitä nopeammin he pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, haluavatko jatkaa vai ei. Mikä ei ole esimerkiksi tilanne omalla kohdallani. Minulta itseltäni vei pitkään ennen kuin edes tajusin, että miehelläni on vaikea ongelma, ettei hänen käytöksensä olekaan normaalia. Saati sitten ennen kuin jaksoin ajatella selkeämmin, miten tästä eteenpäin.
Yhden asian kuitenkin haluaisin sinulle sanoa, se ettei kerrota totuutta minusta osoittaa, että on jotain peiteltävää. Tämä ihan maalaisjärkiheittona. Se kuulostaa varmasti kovalta, mutta eiköhän se kuitenkin ole raaka totuus. Ymmärrän, että puoliskosi on sinulle maailman tärkein, niin itsekin olen kokenut, että puoliskoni on minulle kaikki kaikessa. Koko elämäni jota ilman en voi elää. Ja silti... olen kuukausia asioita työstettyäni ymmärtänyt ja oppinut myöntämään sen, minkä järkitasolla tietenkin tiesin, ettei ketään voi pitää väkisin. Jos mieheni rakastaa jota kuta toista, en voi hänen tunteitaan kieltää. Eikä silloin minun omilla tunteillani ole enää merkitystä.
Tämä kaikki varmasti kuulostaa iskulta vasten kasvoja, mutta usko minua, kivun kautta joko pääsette takaisin entistä ehompaan yhteiselämään tai otatte eron. Ilman kipua ja surua ette pääse mihinkään, vain kidutatte toisianne. Ota huomioon sekin, että olen mitä pidempään olen itse näitten kipeitten kysymysten ympäri pyörinyt, alkanut huomaamaan, että joskus muualle hakeutuva puolisko hakee itselleen tekosyiksi näitä masennuksia ja puhekumppaneiden tarpeita... näin on tehnyt omakin puoliskoni erittäin taitavasti... hän sanoo tarvitsevansa tilaa hengittää, ja ihmisiä jotka häntä piristävät...
Kaiken surusi keskellä sanoisin sinulle näin, älä heitä toivoasi, kriisistä puhkeaa aina jotain uutta kaunista kunhan jaksamme vain sen työstää loppuun saakka. Se vie aikaa ja kysyy voimia, mutta on vaivan väärtti!!! Riippumatta siitä jäättekö yhteen tai muutatteko erilleen. Mitä nyt et tietenkään edes jaksa ajatella.
Jaksamisia.
Hei Summerson, tilanteesi on kyllä todella vaikea! Voin kuvitella ristiriitaiset tunteesi, sillä haluaisit varmasti ratkaista asiat parhain päin niin itsesi, vaimosi kuin parisuhteennekin kannalta. Otat vaimosi ja tämän tilanteen todella hyvin huomioon, se on hienosti tehty! 🙂👍 Sinun ei kuitenkaan kannata suostua sellaiseen, mikä tuhoaa mielenterveyttäsi. Ei ole teidän kummankaan etu, jos itsekin palat loppuun, masennut tai jotain. Sinun pitää tehdä pelisäännöt selväksi vaimosi kanssa.
En kuitenkaan suhtaudu tilanteeseen niin jyrkästi kuin jokujossakin. Myös itse olen oman suhteeni alussa salannut mieheltäni asioita, sillä hän oli (ja on) todella mustasukkainen, eikä olisi antanut minun olla missään tekemisissä kenenkään miespuolisen kanssa. Minulla oli kuitenkin jonkun verran miespuolisia kavereita, joiden kanssa oli mukava jutella kaikesta. Liikuin joskus heidän kanssaan salaa, koska arvelin kaikkien osapuolten selviävän siten helpommalla. Jotain tuli kuitenkin aina joskus ilmi ja mieheni oli aivan varma, että olin pettänyt häntä, vaikkei mitään ollut meinannutkaan tapahtua. Meille tuli niin pahoja ongelmia, että lopetin yhteydenpidon kaikkiin muihin miespuolisiin. Se oli minulle suhteellisen suuri uhraus ja sai minut moneen kertaan miettimään suhteemme lopettamista. En usko, että mitään on tarvinnut sattua, vaikka vaimosi olisi jopa vähän ihastunut tähän toiseen mieheen. Tosin tätä en voi kuitenkaan tietää. Oleellista kuitenkin on, että asetelma vaivaa sinua, joten älä anna sen jatkua. Oletteko käyneet parisuhdeterapiassa tai jossain muualla puhumassa yhdessä? Se voisi ehkä avata suhteenne solmuja tai ainakin antaa uusia näkökulmia.
Miten sitten päätätkin toimia, paljon voimia sinulle, koska varmasti tarvitset niitä! 🙂👍
Hei,
Aikanaan minun eroni lähti liikkeelle siitä että miehelläni oli naisystävä...no tänä päivänä he ovat naimisissa.
Minä en kestänyt tilannetta,ja sitä että en vielä tänäkään päivänä usko että mies ja nainen voivat olla ystäviä että siihen viriää seksuaalista jännitettä. Toivon ettei sinun liittosi kariudu samaan tilanteeseen.Kysyy todella paljon voimia että jaksaa seurata sinunlaista tilannetta.
Luulen että nyt on kysymys siitä että puolisosi ei ota vastuuta teidän liitosta,on helpompi käpertyä oman pahan olon "varjoon" kuin ottaa vastuu. Hän on kuitenkin vastuussa omasta elämästään ja siitä miten tämä ystävyyssuhde vaikuttaa teidän suhteeseenne.Nyt minusta sinä kannat sitä vastuuta aivan liikaa. Minä viheltäisin pelin poikki. ei sinun tarvitse jaksaa...ja pelin poikki viheltämisellä tarkoitan sitä että nyt on keksittävä muu ratkaisu tilanteeseen.Ei mies voi viedä sinun paikkaasi henkisen suhteen takia,se kuuluu suhteessa sinulle.Apu on löydettävä muualta,tämä ei ole ratkaisu puolisosi ongelmiin.
Asuntoasianne hiukan mietitytti,miksi näin? onko se ongelmanne ydin.
ajatuksin,Patinatar 🙂🌻
Hei ja kiitos teille kaikille!
Olen saanut mieltä avartavia neuvoja sekä jatkamisen puolesta, että vastaan...
Myönnän, että hieman hämmentää, kun molemmissa vaihtoehdoissa on selkeästi puolensa.
Itse olen kaiketi jotenkin noussut tilanteen yläpuolelle, sillä toisinaan ei enää tunnu miltään.Se tietenkin saattaa olla huonokin merkki, sillä olen kadottamassa myös keskusteluhaluni vaimon kanssa koko asiasta ja tilanteesta...masentaa...
Onneksi hän edelleen jaksaa repiä minut keskusteluun mukaan, sillä myönnän, että se helpottaa. Meillä on aina ollut hyvä keskusteluyhteys ja sen avulla olemme monta asiaa selvittäneet.
Eilen illalla tuli kuppi taasen täyteen ja viime yö meni valvoskellessa. Aamulla vasta kun sain pahan olon purettua keskustelemalla sain muutaman tunnin nukuttua ja kaikki näytti heti valoisammalta. Sehän tässä niin petollista onkin. Kun oma olo on hyvä, on kaikki hyvin ja päinvastoin.
Yöllä huomasin, että minulla on "ihoikävä". Saan virtaa akkuihini halauksista ja silittelyistä.
Meillä on fyysinen kosketus jäänyt varsin vähälle viime aikoina, sillä vaimoni ei ole halunnut antaa mitään vääriä käsityksiä hellyydenosoituksilla tilanteen tai suhteemme selkiytymisestä.
(Enkä tällä "fyysisellä" tarkoita nyt kammaritouhuja, tosin eipä sielläkään mitään ole tapahtunut kohta kolmeen kuukauteen.)
Totesin tähän, että niin kauan kun minä olen tässä haluan saada halauksen silloin tällöin, eikä sen tarvitse merkitä sen enempää, enhän minäkään umpihöhlä sentään ole.
Niin kauan kun hän tuntee jotain minua kohtaan, saa hän myös luvan koskettaa.
Kerroin tuntevani itseni koiranpennuksi, joka kulkee häntä heiluen väkijoukossa rapsutuksia ja silittelyjä vailla, mutta kukaan ei tee mitään, potkivat vaan kauemmaksi...Sain halauksen ja toisenkin...ja nukahdin...😴
-Summerson-
Asuntotilateestamme sen verran...
Asumme kerrostalossa ja aikoinaan naapuriasunosta muutti asukas pois ja tarvitsimme lisätilaa, joten vuokrasimme myös tämän toisen asunnon. Sitä käytämme, esim. työhuoneistona ja pitkämatkalaisten vieraiden majoittamiseen.
Hei vaan,
Niin se tulee menemään ja mielialat ylösalas kunnes löydätte seesteisemmän ratkaisun. Älä ole huolissasi, vaikka tämä tunteiden ja mielialojen vaihtelu väsyttävää onkin.
Muista sekin, ettei kukaan ulkopuolinen voi päättää mitään teidän puolestanne. Vain te kaksi voitte tietää, mitä todella haluatte suhteeltanne. Ja vain te kaksi voitte päättää haluatteko jatkaa vai ette. Tänne kirjoittelu auttaa, sekä toisten tarinoiden lukeminen selkeyttää myös omia ajatuskuvioita. Emme aina näe omaa suhdettamme selkeästi, koska katsomme liian läheltä. Sitten muitten tarinoita lukiessa tulee silloin tällöin niitä ahaa-elämyksiä huomatessaan, että JUURI NIINHÄN se menee minunkin elämässäni. Ja sitten mysteerit avautuvat hiukka lisää.
Minusta joku kirjoitti osuvasti, että tuli mitä tuli, kyllä sinullakin on oikeus pitää paikkasi vaimosi elämässä eikä vain nuoleskella rippeitä. Eli ei huushollin ulkopuolisten suhteiden pitäisi mennä sinun edellesi. Ja olen aivan samaa mieltä muiden kanssa siitä, että huolehdi omasta jaksamisestasi. Se on todella tärkeää nimenomaan silloin, kun elämä potkii päähän.
Jaksamisia
Kyllähän se niin on että jos käydään syvällisiä keskusteluita toisen miehen kuin parisuhteessa olevan miehensä kanssa ja vietetään noin aikaa niin ei siinä kovin helposti voi välttyä ylilyönneiltä..ihastuminen ja muu.Sinun kuitenkin pitäisi olla se ensimmäinen jolle puoliskosi puhuisi asioita.Ehdottaisin terapiaa vaimollesi jos hän ei siellä vielä käy ja avioliittokurssit/leirit olisivat mielestäni hyödyllysiä.Mikäli haluatte molemmat yrittää jatkaa yhdessä ja löytää taas parempaa yhteistä säveltä.Mutta se niin läheinen suhde siihen toiseen mieheen vaikka se vaimoasi auttaisikin ei missään nimessä ole hyväksi teidän parisuhteelle.
Kaikkea hyvää toivoen teille 🙂🌻
Hei kaikille...
Päätimme erota, tai oikeastaan hän päätti, että voi olla parempi lähteä eri reittejä, sillä hän ei voi elää ilman, eikä kanssa..."with or without"..☹️..lienee sitten helpompi ilman...
No, emännyys toivoi jonkinasteista ylimenovaihetta siksi aikaa, että saa itseään niin kuntoon, että pärjää itsekseen. Lupauduin olla jonkinaikaa kuvioissa mukana, jo hänen poikansakin takia. Tosin asun omassa asunnossani seinän takana.
Eniten hirvittää se, että tämä uusi ystävä alkaa rampata täällä entistä enemmän...minun entisessä kodissa...minun entisen naisystävän luona, jota edelleen rakastan yli kaiken...☹️
Kiitos teille kaikille, ehkä se elämä tästä jatkuu...
Olen löytänyt jo uuden rakkaudenkin...se ei petä, eikä jätä...2900 kiloa rautaa V8-moottorilla...siitä on muuten yllättävän paljon ollut apua vaikeinakin aikoina, kun on hypännyt "Letukan" penkille ja vaihtanut maisemaa...että tälläistä tällä kertaa...
-S-
Hei vaan,
Olen onnellinen puolestasi. Ei siksi, että ero olisi koskaan helppo, mutta jos pääsette rauhassa eroamaan, ettekä kieriskele piinapenkissä loputtomiin, se on sittenkin paras ratkaisu.
Tuo toiseksi jäämisen tunne on riipaiseva, tiedän... mutta minä ainakin pidän parempana sitä että asiat selviävät puolin ja toisin.
Kyllä sinä tästä nouset uuteen uhoon, usko pois 🙂🌻 Voimia 🙂👍
Voimia sinulle!
Onhan tuo tosi ikävää, että rakastamasi nainen ei halua jatkaa liittoanne. Toisaalta entinen tilanne ei vaikuttanut kovin terveeltä. Kyllä siihen joku muutos oli tultava.
Uskon, että saatte silti jatkossa olla ystäviä etkä kokonaan menetä rakastasi. 🙂🌻