Kommentoikaapa, mitä mieltä olette valehtelusta parisuhteesta. Nyt en niinkään ajattele pettämistä ja sellaista, mistä tällä palstalla on ollut paljon puhetta.

Minun miehelläni on sellainen huono tapa, että hän usein valehtelee jostain pikkuasioista. Tapaukset ovat aina sellaisia, että hän ei ole tehnyt jotain asiaa minun toivomallani tavalla ja jotenkin pakonomaisesti kuitenkin väittää tehneensä. Useimmiten asiat ovat hyvin pieniä, vaikkapa kotitöiden tekemättä jättämisiä. Joskus ne ovat olleet vähän isompiakin. Esimerkiksi hänen olisi pitänyt mennä johonkin tärkeään juttuun eikä ole jännittämiseltään uskaltanut. Ja sitten hän ei ainakaan heti uskalla sanoa sitä vaan sepittää jotain. Yleensä minä kuitenkin huomaan hänen valehtelevan, hän jää kiinni tai tunnustaa melko pian itse. Joskus hän on salannut jotain pidempäänkin.

Hän on siis kova jännittämään erilaisia asioita ja hänellä on ollut mielenterveyden kanssa monenlaisia ongelmia. Kuitenkin hän on mielestäni hyvin urheasti taistellut eteenpäin ja kuntoutunut. Minusta hän on monella tavalla hyvä mies; hellä ja huomaavainen. Olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta eli teini-ikäisestä asti. Rakastamme toisiamme ja haaveillemme lapsistakin. Minua kuitenkin tämä valehtelu-kuvio suhteessamme häiritsee. Se häiritsee myös miestäni, joka aina pyytää anteeksi ja vannoo, että tästä lähtien puhuu aina totta. Kuitenkin hän pian uudestaan valehtelee jotain, vaikka ihan pientäkin -ja kokee taas itsensä epäonnistuneeksi ja huonoksi. Pienimmillään ne on vaikka sellaisia, että hänen olisi pitänyt ripustaa pyykit narulle ja minä kysyn puhelimessa, onko hän sen jo tehnyt. Hän sanoo tehneensä sen jo, vaikka oikeasti ryntää puhelun jälkeen vasta tekemään sen. Usein hänellä on lähes olemattomat mahdollisuudet olla jäämättä kiinni valheestaan, mutta silti hän lähes automaattisesti sanoo sen, mitä hänen odotetaan tehneen eikä totuutta.

Kyse ei ole siitä, että hän jatkuvasti jättäisi kotityöt tekemättä tai olisi muuten vastuuton. Kyllä hän yleensä hoitaa hommansa. Paitsi joitain vuosia sitten hän oli tosi masentunut ja silloin oli välillä aika paljon heikompaa. Opiskelut eivät silloin sujuneet ja sitä hän peitteli. Viime vuosina ne ovat taas sujuneet, kun koulutusta tuli vaihdettua paremmin sopivaan.

Hän myös puhuu minulle paljon asioistaan ja tunteistaan, myös vaikeista sellaisista. Valehtelu ei tapahdukaan yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa keskustelemme rauhassa, vaan esim. jos minä soitan kiireessä ja kysyn, onko joku asia tehty. Tai jos häntä on jonnekin meno jännittänyt liikaa, on hän voinut salata (valehdellen) sen joitain tunteja, mutta sen jälkeen puhunut siitä pitkästikin minulle ja ruotinut tilannetta pohjiaan myöten.

Miten minun kannattaisi suhtautua ja toimia tämän ongelman suhteen? Mielestäni parisuhteessa tulisi olla luottamus ja rehellisyys kunniassa. Onko oikein, että olen aina valehtelusta vihainen? Pitäisikö sitä jotenkin ymmärtää hänen jännittämisensä takia? Olenko liian ehdoton rehellisyyden suhteen? Minua se kuitenkin loukkaa ja ahdistaa muuten hyvässä parisuhteessa. Valehteluiden toistuttua sitä alkaa epäillä toisen puheita aina. Esimerkiksi jos hän kertoo onnistuneensa jossain opiskelujutussa, en uskalla heti iloita, kun mietin, onko se totta. Olemme kyllä puhuneet asiasta monesti, mutta silti aina sama tapahtuu uudestaan aika ajoin. Osaatteko nähdä syitä tällaiselle toistuvalle kuviolle? Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten tämän kuvion saisi muutettua?