Hei!

Kirjoittelen nyt ensimmäistä kertaa tänne. Toivon että tästä kirjoituksesta olisi ehkä jollekulle muullekin, kuin itselleni hyötyä. Olen kuitenkin tosi väsynyt tätä kirjoittaessani, joten pyydän anteeksi jos ajatukset riveillä tuntuvat harhailevan. Lisäksi en oikein ole varma, mihin kategoriaan tämä pitäisi kirjoitella, kun puhun sekä parisuhteesta (joka on minulle todella tärkeä) että itsestäni.

Tilanteeni on sellainen, että huonon itsetuntoni ja itsevarmuuteni takia olen noin 10 vuotta epäillyt avovaimoni, ja oikeastaan ennen teini-ikääni jo kaikkien ihmisten vilpittömyyttä ja rehellisyyttä aikaan noin viikko takaperin. Yhteensä noin 25 vuotta.

Siis noin viikko takaperin hoksasin tuon, että miksi olen avovaimoani (ja kaikkia muita) epäillyt aina ja kun sen oivalluksen sain, tietenkin kerroin heti asian avovaimolleni.

On täysin ymmärrettävää, että vaimoni joutui tunteiden sekamelskaan, vihan, pettymyksen ja katkeruuden kouriin minua kohtaan ja liittoamme kohtaan, koska on sen noin 10 vuotta yrittänyt turhaan saada minua tajuamaan olevansa luottamukseni arvoinen ja itse tietenkin vajosin voimattomuuden, masennuksen ja itsesyytösten, joista olen kärsinyt käytännössä koko elämäni, kouriin. Oivalsin kuitenkin sen asian, että haluan muuttua paremmaksi ihmiseksi, päästä eroon menneisyyden haavoista (vanhempien erot, heidän alkoholisminsa, koulukiusaaminen, jatkuva turvattomuuden tunne, tunteiden ja lahjakkuuksien, harrastuksien ja kiinnostuksen kohteiden soimaaminen ja tukemattomuus).

Paremmalla ihmisellä tarkoitan, että haluan palauttaa itsetuntoni, itsevarmuuteni, perusturvallisuuden tunteen sekä itsenäisyyden elämääni. Tai pikemminkin ei palauttaa, vaan ensimmäistä kertaa elämässäni luoda nämä itselleni, ottaa vastuuta ja olla itse se ”vanhempi” joka tukee ja kannustaa. Niin, että itselläni, ja sen seurauksena puolisollani, ja ihmisillä elämässäni olisi parempi olla. Tilanne oli jossakin vaiheessa jopa niin paha, että pelkässä kaupassa käyminen tuotti suurta ahdistusta. Onneksi kauppakammosta pääsin eroon jo hieman aikaisemmin. 🙂

Niinpä päätin ensimmäisenä asiana alkaa avata itseäni enemmän, jutella asioista avoimesti läheisten ihmisten kanssa, ja löysin yhden uudenkin ihmisen, ennen tuttavan, mutta nyt uuden, ihan oikean sellaisen ystävän jolle voin puhua IHAN kaikesta (ensimmäisen sellaisen elämässäni), kun lähdin tälle tielle.
Aloin hakemaan perspektiiviä elämään ja parisuhteeseen avoimesti suvun piiristä, sisarusten ja muiden sukulaisten parisuhteista ja miten he elävät niin, että kuitenkin saavat elää myös omaa elämäänsä parisuhteessa ilman epäilyjä tai kiinni roikkumista ja onko mustasukkaisuutta ym. Hain myös paikkakuntani kirjastosta mm. tuon ”Itsetunto kuntoon” kirjasen(muitakin tukinetin vinkkejä käytellen, eli muitakin kirjoja), eli aloin välittömästi tehdä itsetutkiskelua ja pohdiskelua. Seuraavaksi hain ammattiapua (ensimmäinen terapiaistunto takana).

Varoitus, että kun on ”aallonpohjavaiheessa”, niin tulee helposti hukattua kritiikki luettua tekstiä kohtaan, jolloin mm. internetistä nopsaan löytää itseensä sopivia ”mairittelevia” ja pelottaviakin mielenterveydiagnooseja.

Sitten aloin miettimään, mitä voisin konkreettisesti, ”fyysisesti”, tehdä itsetuntoni ja itsevarmuuteni eteen. Päätin, että haluan alkaa oikeasti elämään ja lopettaa muiden kautta elämisen ja tehdä muun muassa erästä asiaa, mitä olen pitkään halunnut harrastaa, mutta en ole uskaltanut ja josta syystä häpesin itseäni ja vihasin jälleen kerran itsevarmuuden ja itsetunnon puutetta itsessäni ja soimasin itseäni pelkuruudestani.
Vaikka olenkin yrittänyt ko. harrastusta pariin otteeseen, olin siis ajatellut aina vain sitä, mitä muut ajattelevat tekemisistäni ja haluistani tehdä, enkä uskaltanut nauttia, taistelin hyvää oloa vastaan, koska ”enhän minä nyt voi siitä tykätä” ja ”mitä muutkin ajattelevat”. Nämä lainausmerkeissä olevat oman pään sisällä pyöriviä ajatuksia. Loin kuitenkin itselleni askeleet tähän: Ensin läheisen ihmisen kanssa, sitten yksin, ja vielä on askelmia jäljellä päätavoitteeseen, ja kaikista noista askeleiden saavuttamisista voin olla tyytyväinen itseeni ja itsevarmuuteni kasvaa, samalla kun saan hyvän olon itse harrasteesta. On tietenkin muitakin asioita, mitä haluan alkaa tekemään ja paljon täysin uusia juttuja, mitä nyt uskallan kokeilla ensimmäistä kertaa, alkaa elämään ja hankkimaan uusia kavereita, tutustua ja luottaa ihmisiin.

Vaikeaa on ollut tämä alkutaival, välillä tiedän tarkkaan, mitä haluan tehdä elämälleni ja välillä meinaa vanha minä nostaa päästään turhan voimakkaasti inttäen, että ”musta ei ole siihen”. Ja kun tunteet on solmussa, eikä osaa menneisyden vuoksi ottaa vastuuta eikä tulkita ja käsitellä edes niitä valitettavan tuttuja negatiivisia tunteitaan, on todella vaikeaa välillä. Tässä kuitenkin on auttanut se, että kun on paha olo, on saanut jutella uuden ystävän, sekä sisarien kanssa. Nyt ymmärrän myös sen, että on ensiarvoisen tärkeää, että on ystävä tai ystäviä, ihmisiä joiden kanssa voi jutella silloin, kun ei voi jutella puolison kanssa. Kun jokin ärsyttää tai kiukuttaa vaikka nimenomaan puolisossa, eikä voi asiasta jutella ilman, että se aiheuttaa vain pahaa mieltä toiselle tai kummallekin, niin voi jutella ensin ystävän kanssa ja rauhoittua, löytää keinot sopivaan kommunikointitapaan asiasta. Ja ystäviähän on vaikea saada, jos ei pysty olemaan luottavainen, avoin, ja sitä kautta vastaanottavainen uusille ihmisille elämässään.

Tiedostan sen, että edessä on pitkä ja kivinen tie, pitkä prosessi ajallisesti, on niin paljon muutettavaa ja rakennettavaa. Kun joutuu lähtemään mm. positiivisten tunteiden kanssa melkeinpä raunioilta ja oppia ensin käsittelemään ne negatiiviset ja vähentämään niitä, ottamaan ne kontrolliin, jotta hyville asioille jää enemmän tilaa.

Paljon jäi varmasti kertomatta, kun on niin paljon tapahtunut mutta enempää en juuri nyt jaksa kirjoittaa. Mutta jos siellä joku jossain lukee tämän, jolla on samoja oivalluksia tai miettii miksi ei voi luottaa ihmisiin ja olla avoin, niin toivoa on kun vaan avaat ensin itsesi ja alat puhumaan asioista ja menet tekemään sen pelon ja häpeän ja itsevarmuuden puutteesta tekemättä jääneen asian. 🙂