Itsemurhaa yrittäneet!!!
Voi olla et tätä aihetta on jo aika paljo täällä käsitelty, mut kun melko uus käyttäjä oon niin otanpa taas puheeks. Niinku oon jo jossain kertonu, yritin tappaa itteni pari kuukautta sit, viilsin itteeni ranteeseen. Ero poikaystävästä oli se alkusysäys mutta taustalla on paljon vanhempia asioita (koulukiusaaminen) ja huonoo itsetuntoo ja läheisriippuvuutta. Teko oli spontaani enkä aiemmin ollu harkinnu itsemurhaa. Ainakaan ihan tosissaan! Mutta sillä hetkellä tuntu että millään ei oo mitään väliä enkä enää pysty jatkamaan. En varsinkaan yksin. Mua pelotti ihan kauheesti ja se tuska oli niin kova ettei pysty ees kuvailemaan. Vasta sen jälkeen tajusin miten hajalla mä oon ja ollu varmaan jo jonkin aikaa.☹️
Nyt tuntuu hirveen pahalta ajatella mitä oon itelleni tehny ja se tapahtuma pyörii mielessä päivittäin ja nään jopa silmissäni miltä se käsi sillon näytti. Kuntoutus on vasta puolivälissä. Kädestä meni useita jänteitä poikki ja myös hermo vaurioitu. Nyt ei siis käsi juurikaan toimi eikä parissa sormessa oo tuntoo ollenkaan. Sen pitäs kyllä palautua ennalleen mutta se vie vielä useemman kuukauden. Sit on lisäks se arpi, koko ranteen levynen. Arpee pitää hoitaa, rasvata ja hieroo päivittäin ja se muistuttaa kaikesta entistä enemmän. 😞
Elämä tuntuu tosi vaikeelta. On aivan kauhee ikävä mun rakasta joka tuskin enää huolii mua takasin ja sit vielä pitäs oppia elämään sen tosiasian kans että oon yrittäny tappaa itteni. Vaikka oon päättäny etten enää tee itelleni mitään, pelkään että mun voimat loppuu enkä enää jaksa taistella päivästä toiseen. Tai että mun elämässä sattuu taas joku vaistoinkäyminen ja tuntuu ettei muuta vaihtoehtoo oo. 😯🗯️
Haluaisinkin kysyä teiltä kokemuksistanne. Miten asian kanssa oppii elämään? Ja pystyykö sitä ikinä kunnolla hyväksymään? Mulle tää kaikki on ollu sellanen järkytys että välillä tuntuu ettei jaksa. Mulla ei koskaan elämässäni oo ollu näin paha olla. Mutta pakko on uskoo et aurinko vielä joskus paistaa tähänkin risukasaan…
kuuleppas Chevy, voin sanoo sen mitä on kokemusta tollasesta. Et voi olla ettet pääse itsemurha ajatuksesta eroon, mut en tiiä voi olla et pääset. Mä en oo päässy. mut ei se sitä meinaa ettet sä pääsis, mut asiaan. Eli se on vaa pakko hyväksyy, et joskus on nii hirvee olo et tekis mieli hirttää ittensä tai jotain.. mulla on sellane olo monta kertaa.. Mut hirveintä on se ettei kukaa oikeesti tajuu et vaikka oon melkee tunteeton, nii kyl sit jotkut asiat tuntuu tosi pahoilta. ☹️ ku metroski kerran torstaina yks poika sano ku oli iha juupalassa "elä murjota!" mut en voi mitään jos näytän siltä miltä näytän, ja toinen juoppo joka oli mies nii sano et oon muka vihasen näkönen. =/ joten Chevy, ei muillakaa mee sen paremmin. Ja ite en osaa ees puhuu asioista mitenkää, toisin ku jotkut. Ku luulen ettei ketää osaa tehä mitään kuitenkaa, joten iha turha asia.. mut kyl mä pystyisin siihe jos haluisin (ehkä) Mut jos sitte joskus myöhemmin. ehkä.. ei tää elämä ny vielä nii kurjaa oo, toiv. ei tuukkaan.. mut katotaa ny. mua ei kuitenkaa ketää jäis suree.. no ehkä mielitietty.
mä haluun vaan toivottaa voimia ja sinnikkyyttä vaikka tää eläminen ei oo aina mitenkään mukavaa.. itse olin myös itsetuhoinen nuorena ja muistan vielä hyvin. toivon että saat voimia kun aika menee eteempäin ja toivon että aika tuo persoonaasi hieman tyyneyttä.
Minä olen yrittänyt aikoinaan itsemurhaa muutaman kerran niin epäonnisesti, että olen ymmärtänyt, että ehkä minun kuuluu elää. Enää se ei ole vaihtoehto, tai ehkä ajatustasolla.
Mutta vaikka elämä on ollut täynnä huonoja hetkiä, niin ne hyvät hetket on sitten oikeesti hyviä. Ja toivoa on aina, todellakin aina.
Minä myös yritin itsemurhaa tossa pari kuukautta sitten ja kyllä se asia mun mieltä vaan painaa koko ajan. Väkisinkin miettii että mitä ois tapahtunu jos olisin onnistunut yrityksessäni. Mulla on kuitenkin pieni lapsi, joka ei asiaa olisi ymmärtänyt ja enpä usko että sitä ketään muukaan olisi ymmärtänyt. Nää päivät on kuitenkin yhtä tuskaa koko ajan kun on toisaalta onnellinen että soitin itse itselleni ambulanssin lääkkeiden yliannoksen jälkeen, mutta silti tuolla syvällä sisimmässä toivoo ettei enää olis täällä pohtimassa näitä maallisia asioita. Olenkin usein sanonut että elän täällä tällä hetkellä vain muita ihmisiä varten en sen takia että itse haluisin olla täällä. 😟
Tsemppiä kuitenkin teille kaikille...yritetään yhdessä löytää syitä jatkaa elämää🙂👍
fairi kirjoitti 24.09.2005 klo 23:25:
mä haluun vaan toivottaa voimia ja sinnikkyyttä vaikka tää eläminen ei oo aina mitenkään mukavaa.. itse olin myös itsetuhoinen nuorena ja muistan vielä hyvin. toivon että saat voimia kun aika menee eteempäin ja toivon että aika tuo persoonaasi hieman tyyneyttä.
tyhmä kommentti mut kelle toi oli?
Minusta tuo ei olekaan tyhmä kommentti ja vaikka oiskin, niin ei kai sitä tarvitse kirjoittaa esiin. Itekseen voi kaikkea miettiä.
Miekin olen yrittänyt itsemurhaa silloin tällöin. Aina ne on epäonnistuneet ja kun olen sairaalassa herännyt, sitten onkin sellainen olo, että hyvä kun ei onnistunut. Yksi arpi on ranteessa, sen saa onneksi piiloon. mulla on tapana sitten arpea räplätä ja miettiä kaikenlaista. Oikiastaan onkin hyvä kun näkyy.
Mitähän se tyyneys persoonassa tarkoittaa?Että, kun v.....ttaa, niin sen kestää, eikä yritä itsemurhaa? tyynesti aattelee, että on sitä huomenna varmaan jo asiat hyvemmin? Mitä, jos ei ole? Kuinka kauan sitä jaksaa olla tyynenä? Milloinhan sitä voisi kuvitella, että tämä tyyni-ikä persoonassa alkaisi?
maanvaiva, tuskin se sitä meinaa.. varmaa sitä ettei suutu joka asiasta tai ota itteensä ym. ja aattelee asioita muittenki kannalta. tjn. en mä tiiä. Oon itekki miettyny mitä ihmettä tyyneys meinaa.. Koska ite ainaki suutun jos joku ei totaa.. en osaa selittää, maanvaiva varmaa ymmärtää et jos joku ei oo tai mee ku haluu nii menee hermot.
Minäkin oon yrittänyt itsemurhaa. Tosin siitä on aikaa jo neljä vuotta. Viikko oman yrityksen jälkeen luokkakaverini teki itsemurhan, ja se pysäytti miettimään asioita. Toisaalta tunsin syyllisyyttä, mitä jos olisin tappanut itseni niin olisiko hän jäänyt henkiin?
Sain kuitenki itsemurha-ajatukset mielestä pois pitkäksi aikaa. Nyt niitä on taas alkanut tulla, en suoranaisesti suunnittele itsemurhaa, mutta välillä toivoisin vaan että saisin nukkua aina. Saisin levähtää niin kauan ku mahdollista.
Viiltelen taas useammin ku ennen. Itken ihan mitättömistä asioista.
Uskon että itsemurha-ajatukset tulee helpommin esiin kun sitä on jo yrittänyt. Tavallaan herkistyy sen ajattelemiselle.
Voimia kaikille samojen ongelmien kanssa painiville 🙂🌻
kuulostaa ehkä epätoivoselta mut mun kohalla kai se tulis iha en osaa sanoo nyt oikeeta sanaa.. mut kuten natural Born Killerississä sanotaan. "jotkut on jo kuollut, me vaa toteutetaa se"
Pitkällisen harkinnan jälkeen olenkin tullut siihen tulokseen, että itsemurhayritykset onkin vaan lapsellinen tapa saada omaa itseensä kaikki huomio. Kun on kerran yrittänyt itseurhaa, eikä siinä onnistunut, niin sitten sitä onkin helppo yrittää uuvelleen. Kun tietää mihin saakka voi viiltää tai montako pilleriä syödä, mihin aikaa voi nousta sillalle, että varmasti joku ehtii pelastaa, niin ne kaikki on vaan itsekästä huomionhakua.
Varsinkin sitten, kun menee asiasta kertoo netissä omista räpellyksistään omaisten otsikkoon jotkaa tulevat kirjottamaan, että heidän omaisensa on juuri itsensä tappanut. Se musta on itsekkyyden huippu, että siihen ostikkoon menee kertoon, että minä tiedän miltä sun kuolleesta omaisesta tuntui juuri vähän ennen kun se itsensä tappoi, koska minä tiedän kaiken itsemurhan tehneiden ajatukset, koksa minä olen räpeltänyt itsemurhaa itse ainakin 3 kertaa. Tämä on itsekkyyden huippu.
Jos nyt joku itsemurhaan yrittänyt veinaa loukkaantua mun kirjotuksesta, niin, ei kannata nähdä vaivaa. Mie kirjotin ihan vaan omia tunteitani, enkä kenenkään muun itsemurhaa yrittäneen tunteita. Koska aina on sanottu, että itsemurhasta ja sen aattelemisesta pitää saada puhua, niin nyt puhuin nämä ajatukset. Huomenna voi aatella joa ihan eriä.
meni ohi koko teksti, mut mulla ei oo muuta ku kuumelääkkeitä ja niillä tuskin saa mitään.. ☹️ mun elämässä ei ikuna oo tapahtunu mitään jänskää.. mitä oon katellu nii useimmat vaihtaa tosta vaa poikakaveria tai jotain muuta.. ai nii sori, meni ohi aiheen.. siskon pari kaveria on tappanu ittensä. en tiiä miks tai miten, mut ihmettelen vaan.. mut onko mahollista et ihminen tulee siihe ajatuksee ettei elämässä oo mitään enää mitä varten täällä ois. koska oon huomannu et mitä ihmettä tekis ku ei oo mitään ku ei jaksa kiinnostaa mikään asia tai sillee.. mä oon nii tylsä ihminen ettei ketään ees haluu kuulla mitä aattelen tai mitää.. parempi olla vaa hiljaa ku puhuu tyhmiä asioita ku ei ketään kiinnosta. (monimutkasemmin en osaa kirjottaa) ☹️ 😭:
Hmmm, en oo koskaan yrittäny itsaria...
Koko ajatuskiin pelottaa mua, se et mä ajattelen sitä mite tappasin itseni saa mut pelästymään. Mä pelkään kuolemaa, mutta elämääkin myös. Haluisin vaan saada nopeen ja varman lopun tälle. En haluis herätä sairaalast tai mistää muualtakaan perheeni ympäröimänä ja todeta et olin liian heikko tai että epäonnistun jopa itseni tappamisessa... En halua et saisin iänikuisia vammoja, vaan pitäis päästä pois lopullisesti...
Tiedän et jos tappaisin itteni se olis jotain ihan kauheeta mun perheelle ja kavereille, mut onko aina ajateltava muita jos itse ei jaksa 😐 Vai onko nyt ajateltava muita ja hymyiltävä sitä mukaa kun mä henkisesti kuihdun olemattomiin. JA lopulta jäljellä on vaan kangistunut hymy, henkisesti kuollu ja melkein haudattu. Mitä jos on liian heikko jatkaakseen tai vaikka lopettaakseen tän kaiken, osastolle en mee... Se olis liikaa mulle... Mut, en tiiä liittykö kovinkaan aiheeseenne... Mut sanoinpaha silti miltä nyt tuntuu...
Enkeli_ilman_siipiä kirjoitti 31.10.2005 klo 17:47:
Hmmm, en oo koskaan yrittäny itsaria...
Koko ajatuskiin pelottaa mua, se et mä ajattelen sitä mite tappasin itseni saa mut pelästymään. Mä pelkään kuolemaa, mutta elämääkin myös. Haluisin vaan saada nopeen ja varman lopun tälle. En haluis herätä sairaalast tai mistää muualtakaan perheeni ympäröimänä ja todeta et olin liian heikko tai että epäonnistun jopa itseni tappamisessa... En halua et saisin iänikuisia vammoja, vaan pitäis päästä pois lopullisesti...
Tiedän et jos tappaisin itteni se olis jotain ihan kauheeta mun perheelle ja kavereille, mut onko aina ajateltava muita jos itse ei jaksa 😐 Vai onko nyt ajateltava muita ja hymyiltävä sitä mukaa kun mä henkisesti kuihdun olemattomiin. JA lopulta jäljellä on vaan kangistunut hymy, henkisesti kuollu ja melkein haudattu. Mitä jos on liian heikko jatkaakseen tai vaikka lopettaakseen tän kaiken, osastolle en mee... Se olis liikaa mulle... Mut, en tiiä liittykö kovinkaan aiheeseenne... Mut sanoinpaha silti miltä nyt tuntuu...
no mun mielestä ei oo pakko aatella aina muitten mielipiteitä jos itellä on huono olo. Ja ei oo pakko esittää ilosta jos olo ei oo sitä, ku ei se pidemmän päälle mee.. =( ja tää on mun mielipide, mut sähän ite päätät mitä teet..