Tapasin elämäni miehen vajaa 10 vuotta sitten, ravintolassa. Ihastuin, rakastuin -heti. Hänessä tuntui olevan kaikki mitä miehestä toivoin… arvostus luontoon, erämies, kalastaja ja hän oli ´rokkari´-ja niin hot… Perustin tämän miehen kanssa perheen, meillä nyt kaksi lasta -jotka ovatkin paras asia mitä tuosta suhteesta on syntynyt. Kaikki merkit olivat jo tuolloin nähtävissä, mutta rakkaushan sokaisee -hän onnistui saada minut katkaisemaan välini parhaaseen ystävääni, irtisanomaan itseni ja pikkuhiljaa vieroittamaan minut muistakin ystävistäni.. Sain toki uuden työn, ja se olikin henkireikäni arjessa. Hän joi paljon mutta ei kai päivittäin vielä silloin, silloin kun joi saatoin löytää hänet porttikongista aivan tiedottomassa tilassa -hän ei tunnistanut minua..huolehdin sisälle.. hain jopa tasoittavat kaljat kaupasta, siivosin pullot ja annoin vaan hänen jatkaa tuota elämäänsä.

Hän teki paljon töitä, oli myös työreissuja..kerran vahingossa näin hänen puhelimestaan viestin naiselta hellittelysanoin..raivostuin, uskoin selitykset kuinka hän vaan on olkapäänä kun naisella on vaikeaa.. Merkkejä naisista tuli lisää…luokseni jopa tuli mies, joka sanoi että hänen vaimollaan ja minun miehelläni on suhde -katsoin miestä ja sanoin että aha, mikset jätä tuota naista? Mutta itse vaan jatkoin elämääni lasten ja mieheni kanssa..

Mittani tuli täyteen n.9kk sitten — elämämme on pyörinyt arjen ympärillä ja minä olen huolehtinut kaikesta. Vaikka tein vuorotyötä ja olin paljon iltoja ja viikonloppuja poissa kotoa, mieheni kyllä huolehti näennäisesti lapsesta – myöhemmin kahdesta. Kuitenkin minun ollessa töissä sain töihin joka vuorossa useita puheluita -missä on mikäkin kauha, mitä ruokaa lapsille, yms.. Huolehdin lapsille ruoat valmiiksi kaappiin, jotta mieheni ei tarvitse kuin lämmittää.. Hän joi paljon (lukuunottamatta muutamaa tipatonta kautta), omien sanojensa mukaan vaan pari olutta (=min.12plo/pvä) joka päivä -viikonloppuisin enemmän. Otin minäkin, kun en kestänyt selvinpäin. Juomisesta puhuttiin, kerroin että en halua lapsilleni tätä arkea – älä osta kaljaa. Elämä pyöri mieheni mielentilojen ympärillä, hän oli äkkipikainen ja sai raivokohtauksia vuosien kuluessa yhä herkemmin ja yhä rajumpia. Viimeinen pisara oli, kun toukokuun alussa -hän jälleen kännissä järjesti kohtauksen. En enää muista edes syytä, puhuinko puhelimessa veljeni kanssa (n.klo19.30) ja hän heräsi pöhnästään raivostuen kun hänet keskellä yötä herätetään..raivosi ja totesi että jos ei hänkään saa nukkua niin ei täällä nuku muutkaan ja meni repimään tyttöämme 3-v sängystä. Tämä meni rajan yli ja minulla ´napsahti´päässä, menin väliin ja tönäisin mieheni pois että antaa tytön nukkua -tästä hän raivostui, otti hiuksista kiinni ja vähän nakkeli ja litsari kaupan päälle. Tyttö nukkui mutta esikoisemme 6v. näki kaiken… Aamulla minulla oli silmä mustana ja hänellä suurin huoli, mitä kerron töissä. Tästä alkoi eroprosessi, olin päättänyt että haluan tuosta miehestä eroon.

Nyt on kulunut tuosta liki 10kk, hän edelleen yrittää hallita minua. Heitin hänet pihalle mutta hänellä ei edelleenkään omaa asuntoa – tulee meidän kotiin kuin omaansa, vaikka harvemmin nykyään. Haluaa tietää kaiken mitä teen, missä käyn kenen kanssa… En ole pystynyt/halunnut hänelle aiheuttaa vaikeuksia, onhan hän lasten isä. Kuitenkin olen uhkausten takia pakannut turvakassin -kerran jopa soittanut poliisille. Hänessä ei ole mitään vikaa, kaikki syy on minussa…minä huolehdin kaikesta mutta hän tulee ja menee miten huvittaa. Jos tulee lapsia katsomaan yleensä aina meille ja kalja-mäyräkoiran kera, olettaa että vietämme ´perheenä´edelleen aikaa. Kerjää minua takaisin, väittää rakastavansa -muuttuvansa yms… Lapsille hän on puolijumala, eivät nää muuta kun raivostuvan äidin, isi on kiva antaa tehdä kaiken ja makaa sohvalla..

Kaipaisin jonkinlaista vertaistukea, välillä niin poikki arjen kanssa kun aina lasten kanssa…vaikka ne ihania onkin. Miten pääsen irti tuon juopon narsisti ex-mieheni otteesta…?