Paljon on perheessä hyvin, ihana pikku mies ja melkein useimmiten kiva mies. Tunteita on mutta siltikkin mietityttää elämä. Alkoholi näyttelee isoa osaa elämässä. Rentoutumisen ymmärrän, miehethän kaipaa vapaata enemmän kuin naiset ja miehen mielestä naisen kuuluu hoitaa ja huolehtia lapsista. Näinhän se elämä menee, ei siinä mitään. Mutta kun omaa aikaa mies ei soisi ollenkaan, ei ymmärrä että voi olla ihanasta pikku miehestä huolimatta olla toisinaan voimat vähissä.
Kerran viikossa mies on ottanut ”omaa aikaa” poikien kesken baarissa tms. Minä kun pyydän edes muutamaa tuntia omaa aikaa niin ei sovi just nyt. On menoja tärkeitä hänellä tai on muutoin vain hankala aika olla lapsen kanssa.
Pää sekoaa, periaatteessa melko hyvin asiat mutta…. Kun ei pienintäkään hetkeä suoda minulle omaa aikaa. Tunteita on paljon vielä miestä kohtaan, mutta tuntuu niin turhalta yrittää pitää elämää kasassa kun ei tunnu arvostusta löytyvän. Kun yritän keskustella asiasta ja kertoa kuinka paha on olla niin tappeluksi menee, ei mies ymmärrä.. Umpikuja on kai edessä, ratkaisujakin on niin vaikea tehdä. Onko ainoa vaihtoehto enää vain ottaa ja kadota lapsen kanssa maisemista. Mitäpä sitä päätään seinään hakkaa..
Onko muita kohtalon tovereita? Miten olette saaneet ”solmut” aukenemaan? Onko shokkihoito ainoa vaihtoehto saada mies tajuamaan, että äitikin tarttee omaa aikaa…?
..niinhän se on, akka ja uuni on ne kaksi, jotka paikallaan pysyy.
Alkoholi ja omat kaveri-illat ei minun mielestäni sovi pienen lapsen isälle, ainakaan kovin usein. Äiti tarvitsee myös omat lepohetkensä, vaikka "helppoahan se on pienen lapsen kanssa"..joo! Mutta, kun nainen ja äiti tarvitsee myös aikuisia ihmissuhteita. Siinä kieli kuivaa kitalakeen jos ei saa puhua aikuisten kielellä, aikuisten kanssa. Hyvin pienikin yksinäinen hetki, tekee uskomattoman hyvää.
Monta kertaa tuntuu, kun lapsia tulee ja äiti on kotiäitinä, niin ympyrä pienenee ja liikkuma-ala pienenee mukana, monet miehet pitävät sitä itsestään selvyytenä, "mihinkä sulla muka olis menoja, täh?"