On 21.4.2008
Kihlattuni hylkäsi minut n. 3 viikkoa sitten. Elimme yhteiseloa nelisen vuotta. Asuimme n. 2 vuotta yhdessäkin räntämäessä.

Kaikki alkoi siten että hän näytti Perjantai-iltana keskustelu foorumissa olevan toisen ihmisen kirjoittamaa mielipidettä ihmissuhteesta. Hän oli pettynyt suhteeseensa samoin kuin kihlattuni.

Lauantaina hän sanoi muuttavansa pois ja miettivänsä elämäänsä. Siitä se sitten lähti hänen asuntojen etsiminen.

Päivät vierivät minulla, oleilin vanhempien luona tukea tarviten ja toivoin että hän ei muuttaisi pois.

Muutama päivä sitten hän sitten sai kämpän ja nyt sitten ero on lopullinen.
Pelkoja on paljon mutta yksi on semmoinen että hän olisi raskaan eikä hän halua kertoa/tehdä raskaustestiä. Epätietoisuus siis on valtava voiman viejä.

Oleilen edelleen vanhempien luona. Meidän vanha kaksiomme on nyt minun käytössä mutta en kykene vielä muuttamaan sinne.

Olen riippuvainen hänestä mutta silti haluisin erota hänestä kokonaan sekä myös tunnen että haluaisin olla hänen kanssa tulevaisuudessa kaveri.

Minua pelottaa tulevaisuus. Tällä hetkellä en jaksa mennä kouluun koska kaikki voimat kuluvat tähän kriisiin.

Miten tämä on mahdollista? Miksi hän hylkäsi minut? Miten tästä pääsee eteenpäin? Sattuu mahaan ja päähän. Ahdistus on valtava. Väsyttää.

Vanhempani ovat minun tukena mutta minusta tuntuu silti että olen silti yksin.

Hän tarvitsisi apuani elämänsä käytännön asioissa mutta en jaksa auttaa häntä.

Pelkään mahdollista isäksi tulemista myös aivan tolkuttomasti.

Mitä varten minä olen täällä elämässä? Jokin tarkoitus silläkin on.

Tämä kriisi tuntuu aivan loputtomalta ja elämän kallistumiselta taaksepäin. Onko hyvyyttä olemassa?

Minulla on hirveä ikävä häntä mutta en jaksa auttaa häntä tällä hetkellä.

En voi millään hyväksyä hylkäämiseksi tulemista.