Hylätty, jätetty, petetty kerää voimia
Hei,
Tarvitsisin kipeästi vertaistukea, mistä saan voimaa tämän kaiken tuskan keskellä. Mieheni käytös muuttui keväällä ja otti asumuseron,pian sitten jo haki eroa ja nyt kun erohakemus vasta tehty, selvisi että hänellä on ollut suhde toiseen naiseen jolla lapsia. Kaikki tapahtui niin nopeasti!
Meillä on 14vuoden yhteinen taival takana, olimme nuoria kun aloimme seurustelemaan. Meillä oli kunnioitus ja arvostus, luottamus toisiamme kohtaan ja tunsin hänen olevan myös paras ystäväni ja sielunkumppanini. Meillä kohtasivat ennen samat arvot kuten perhe, luonto ja yhdessä tekeminen. Mieheni jäi viime vuoden puolella työttömäksi puoleksi vuodeksi ja se oli meille molemmille kova paikka, jossa yritin olla tukena. En tiedä, oliko tuo hänen puoleltaan lopun alkua suhteellemme.
Meillä on ihana, temperamenttinen 3vuotias lapsi, joka tarvitsisi sekä isän että äidin tiimiä kasvattamaan ja tukemaan häntä. Itse olen saanut työtarjouksen toiselta paikkakunnalta ja olen mieheni kanssa tästä keskustellut, että minä ja poikani muuttaisimme.
Mutta miten tästä katkeruudesta pääsee eroon? En ymmärrä sitä, että mieheni ei käsitellyt yhtään eroa ja prosessoinut suhdettamme ja kaikkea sitä mitä nyt pitäisi pysähtyä miettimään. Koen että hänen houkutus toiseen naiseen sokaisee hänet ajattelemaan järkevästi hyvää suhdettamme, joka hieman ehkä oli laimeaa lapsiperhearkea, mutta perusasiat ja arvot olivat kunnossa. Miten mies on valmis jäämään lapsemme arjesta pois ja kasvattaa kohta kenties muita tuntemattomia lapsia? Yhtään ei auta myöskään se, että hän kohtelee minua kaiken tämän jälkeen todella epäarvostavasti vailla empatiaa, ihan kuin olisin roskaa. Lapsemme äiti, hänen vaimonsa,joskus hänen elämänsä nainen. Nyt roskaa!
Kertokaa miten tästä nousen, käyn terapiassa ja menen eroseminaariin ja uusi työ ja muutto pitää pään pinnalla,mutta miten tästä voidaan jatkaa hyvää vanhemmuutta, kun en luota häneen?
Olen niin rikki, se että jätettiin ja hylättiin, vielä petettiin😭
Jaksamisia sinne!
Sitä luulee tuntevansa toisen ihmisen täysin kun vuosikymmeniäkin vierähtää hänen vierellään, mutta eihän se tietenkään niin ole. Joskus siihen ei ole mitään erityistä syytä että tunteet laantuu, ja joskus syitä on monen monta jotka laittaa ihmisen muuttumaan. Ja se, että se ero tulee yleensä kuin salama kirkkaalta taivaalta sille jätetylle osapuolelle. Jättäjä on yleensä sen prosessinsa ja surutyönsä läpikäynyt kauan ennenkuin kumppanilleen viimein on ilmoittanut että "se on nyt tässä". Epäreilua, se ettei ketään etukäteen näistä varoiteta, että voisi yrittää korjata, rakentaa uutta ennenkuin kaikki menee peruuttamattomasti rikki. Mutta kaikkeen on totuttava. Yksin olemiseenkin ☹️
Vaan älä huoli, kyllä se jossainvaiheessa sattuu vähemmän ja vähemmän. Päivä kerrallaan.
🌻🙂🌻
Hei Hanu,
tilanteesi on todella surullinen, mutta hienoa, että olet löytänyt tämän palstan,
terapian ja eroseminaarit. Usko pois tulet selviämään. Aika todellakin auttaa ja tekee kärsimyksestä kokemusta.
Älä paljoa mieti miehesi motiiveja, jos hän ei niitä itse avaa. Tarina voi olla se tavallisin: Hänellä oli lapsiperheen arki ja työttömyys, löytyi toinen samanlainen. Yhdessä saatiin väriä elämään pikku salasuhteella, viesteillä, tapaamisilla ja sitten seksillä. Tunteet tulevat voimalla mukaan ja sitten pikku salasuhde muuttuu suureksi rakastumiseksi, ja seuraukset tiedetään. Rakastuminen tasaantuu aikanaan, mutta siihen mennessä on ehditty laittaa kaikki entinen palasiksi.
Keskity itseesi, tee niitä itsellesi mieluisia asioita. Puhu tai kirjoita, mikä vaan par. haalta tuntuu. Elä päivä kerrallaan, ja kohta aurinko paistaa pilvien raosta. Mikä parasta: sinun ei tarvitse katua mitään.
Muuttaminen toiselle paikkakunnalle tekee lapsen yhteishuoltajuuden haastavammaksi. Sinun täytyy tutustua naiseen ja hänen lapsiinsa, jotta tiedät keiden kanssa lapsesi aikaa viettää. Siihen tarvitset paljon voimia, eikä se varmasti onnistu vielä vähään aikaan. Olisi hienoa, jos voisit irrottautua hylätyn, jätetyn ja petetyn roolista silloin, kun hoidat lapseesi liittyviä asioita.
Kaikkea hyvää sinulle!
Hei Hanu,
Tekstisi oli kuin omasta elämästäni hyvin suurilta osin 😭
Olen kuukausi sitten saanut tietää että mieheni haluaa eron jonka jälkeen hän muuttui välittömästi erittäin kylmäksi, kohdellen minua kuin roskaa. Meilläkin on takana parikymmentä yhteistä vuotta joista viimeiset oli raskaita henkisesti. Mies jäi kiinni pettämisestä ja katui mutta ei kuitenkaan koskaan ottanut vastuuta teostaan.
Kerään voimia kuten sinäkin teet. Koitan selvitä shokista joka tuli eropäätöksestä ja ennen kaikkea siitä kuinka toinen ihminen muuttui niin töykeäksi, yllättäen.
Itse kirjoitan, tapaan ystäviä ja käyn terapiassa. Eroseminaariin olen myös ajatellut osallistua kunhan jaksan sellaisen selvittää. Huomaan että pikkuhiljaa joka päivä olo on ihan vähän parempi. En enää putoa niin musertavaan oloon kuin alussa. Itku ei vie enää niin täysin mennessään. Ainoa mikä tuntuu pahalle on se tyhjyys kun on yksin ja tajuaa menettävänsä entisen elämän. Enkä enää edes tarkoita miestä, vaan sen kodin, ympäristön, osan ystävistä, muistot, haaveet sekä kaiken jota rakensi 20 vuotta. Se tunne tukahduttaa hetkittäin.
Suurin apu minulle on ollu terapia. Saan työkaluja kuinka työstää tunteita, kuinka ymmärtää asioita ja välillä saan vain purkaa pahaa oloani. Tunnen että joku kulkee tätä matkaa kanssani enkä ole yksin. Hän ottaa minut kiinni kun kaadun ja nostamme minut yhdessä ylös.
Sinä olet vahva vaikka se ei sille nyt tunnu mutta sinussa on se voima olemassa. Anna tunteiden tulla, itke, huuda, lyö tyynyä, päästä paha olo ulos sellaisena kuin se tulee. Se puhdistaa ja auttaa jatkamaan taas hetken aikaa paremmin eteenpäin. Älä tukahduta tunteitasi, sinulla on täysi oikeus kokea ne kaikki semmoisina kuin ne tulee.
Minä autan, olen samassa tilanteessa, ehkä hetken matkaa edellä. Selvitään tästä yhdessä ja tehdään itsestämme vahvempia 🙂🌻
Luin kirjoituksianne ja minulle tuli niistä mieleen se, että ehkäpä miehillänne on voimakas syyllisyydentunne ja sen he käsittelevät siten, että suhtautuvat kylmäkiskoisesti ja huonosti teitä kohtaan?
Samanlaista kohtelua sain nimittäin minäkin mieheltäni hänen pettämisensä yhteydessä.
Tuolloin tuntui siltä, että tein mitä tahansa, tein sen väärällä tavalla. Jälkikäteen keskustellessamme mies myönsi sen, että hänellä oli niin paha olla sen tilanteen vuoksi, että johonkin piti se pahanolo purkaa. Minä olin siinä lähellä ja sopivin kohde tuolle käytökselle.
Käytöksellään hän samalla tietämättään paljasti minulle sen, että jotain tavallisuudesta poikkeavaa on meneillään.
Ehkä se uusi rakkaus ei ollutkaan ihan sitä, mitä he kuvittelivat sen olevan. Meillä ainakin juttu kuivui kasaan ja jäljelle miehellä jäi vain itseinho ja myös inho tuota naista kohtaan.
Ajattelen, että mikäli miehenne olisivat täysin onnellisia, he käyttäytyisivät neutraalimmin teitä kohtaan.
Ja voi olla, että sitä rakkautta teitä kohtaan on vielä jäljellä ja se on helpompi haudata ikävän käytöksen myötä 😑❓
Hei
Samanlaisia tarinoita kuin minulla. 4 päivää sitten sain kuulla mieheni löytäneen toisen naisen jo vuosi sitten. Olimme 18 vuotta avoliitossa, yhteisiä haaveita ja olimme parhaita ystäviä ja sieluntovereita toisillemme. Kaiken piti olla hyvin. Asia tuli ihan puun takaa. Minulla on akuutti stressireaktio päällä ja oireet ovat kamalat. Päivät menee itkiessä, en saa nukutuksi enkä syödyksi. Olen hakenut jo apua ammattilaisilta mutta olo on niin musertava että tuntuu etten kestä. Haluaisin kuolla mutten tee mitään itselleni. En ymmärrä miten hän voi tehdä minulle näin? Hän tietää miten muserrun. Lisäksi joudumme vielä asumaan saman katon alla jonkin aikaa. En saa kaivettua itsestäni esiin vihaa. Fyysiset oireet ovat niin kamalat että itken vain. Nukun pari tuntia yöllä ja kun herään on kuin sangollinen jääpaloja heitettäisiin niskaan ja pelkotila iskee samantien päälle. Tänään mun kroppa vatkasi ja olin ihan jäässä. En pysty olemaan mitenkään päin enkä tarttumaan mihinkään tekemiseen. Jotenkin pitäisi selvitä tästä stressireaktiosta ja yrittää päästä eteenpäin.
Pauliina4: etkö missään vaiheessa epäillyt miehelläsi olevan toinen nainen?
Vuosi on pitkä aika ja täytyy sanoa, että hyvin taitavasti miehesi on onnistunut asian sinulta salaamaan.
Meillä mies oli uskoton 4 vuotta sitten muutaman kuukauden ja heti suhteen alettua, minulla oli voimakas epäilyksen tunne. Mies vaan kiisti kaiken, kunnes murtui tunnustaen parin kuukauden painostuksen jälkeen 😞
Olet nyt shokkivaiheessa ja oireesi muistuttavat hyvin paljon omiani aikoinaan.
Meillä on se ero, ettei mies halunnut eroa ja suhde ulkopuoliseen oli hänen omien sanojensa mukaan, hänen elämänsä suurin virhe.
Olemme siis yhdessä vielä, vaikken voi kehua luottamukseni palautuneen täysin 😟
Sinuna ottaisin ajan kriisiterapiaan ja sairaslomaa. Pääsisit näin tuoreeltaan käsittelemään tunteitasi.
Ja mikäli kirjoittaminen tänne helpottaa; tee niin. Täällä on paljon saman polun kulkeneita ja vertaistuki auttaa myös.
En voi muuta, kuin pahoitella sitä, että sinulle kävi näin mutta muista, ettet ole tunteinesi yksin 🙂👍