Tuo kuulosti kamalalta. Ei se ole sinun syysi että ex kumppanisi on varmasti henkisesti sairas. Hänellä on itsellä varmaan pahoja ongelmia, ei kykene empaattisuuteen ja asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Tuollainen käytös kertoo ihmisen psyyken pahoista ongelmista, hän nauttii siitä kun sinä kärsit.
On varmasti vaikeaa alkaa kertomaan siitä uudelle kumppanille. Itsellä on tilanne nyt se, että olen seurustellut 1,5v miehen kanssa joka on välillä todella törkeä minua kohtaan. Hän on mustasukkainen ja epävarma itsestään, niinpä hän projisoi epävarmuutensa minuun. Jokainen hymy tai naurahdus minkä teen, on halveksuntaa häntä kohtaan hänen mielestään.
Itse olen itkenyt tässä pari päivää, että en enää jaksa tätä ihmissuhdetta. Kuitenkin olen joka riidan aikana ehdottanut eroa, ja sekään ei tietenkään ole reilua alkaa joka riidassa uhkaamaan erolla. Toisaalta minusta se kertoo siitäkin että en ole henkisesti tällä hetkellä niin vahva, että jaksaisin jatkuvaa riitelyä tämän herran kanssa.
Tuo alistaminen ja nälviminen saa valitettavasti sinut itsekin uskomaan niihin, on hemmetin paljon helpompaa uskoa se toisen iva ja julma nälviminen joka kohdistuu itseen kuin se, että toinen tässä on sairas.
Toisaalta tietyntyyppiset ihmiset saattavat yhdessä ollessaan valitettavasti tuoda nämä piirteet korostettuina esiin= Eivät siis sovi toisilleen.
Kuitenkin tuollainen alistaminen ja haavan puristaminen kädessä eli tietoisesti halusi tuottaa sinulle kipua, kun vielä sanoikin niin kertoo jo aika pahasta mielen järkkymisestä. Ihmiset alkavat olemaan toisiaan kohtaan entistä julmempia.

Toivottavasti tämä uusi suhde on sellainen, että saat voimasi takaisin koottua ja ehjättyä sisimpäsi.
Se, että maailmassa on muita jotka ovat samankaltaisia tilanteita kokeneet antaa voimaa uskoa, että ehkä jo huomenna on paremmin.
Koita valaa itseesi voimaa luonnosta, vaikka se nyt näyttäytyykin talven ankeudessaan, muista että siellä lumen alla piilee elämä, joka tulee kuitenkin esiin kun sille annetaan tilaisuus.

Jos vain mahdollista, älä pidä tähän entiseen mitään yhteyttä, koita unohtaa hänet ja muista hänestä nuo pahat asiat, että et sorru muistelemaan hyviä asioita. Tuollaisesti käyttäytyvä ihminen ei ansaitse ketään.

Toivon sinulle voimia ja mukavaa kevättä!

T:Luutu

Kun luin sun tarinaa, kuulosti se yllättävän tutulta. Oon itse ollut vastaavanlaisessa suhteessa pari vuotta sitten, ja onneksi pääsin lähtemään pois ajoissa. Vaikka ei elämä nytkään helppoa ole, niin ainakin oon nyt tässä. Kysyin silloin itseltäni päivittäin ett tätäkö se rakkaus on...vähitellen aloin uskomaan siihen itsekkin ett olin ansainnut joka ikisen lyönnin, haavan ja sairaalareissun. Muistan myös sen hullun katseen jolla se mua katsoi kun näki ett muhun sattuu. Itkin ja anelin sitä lopettamaan, mutt sain vain naurut.
Tänä päivänä seurustelen ihanan miehen kans, mutta alku ei todellakaan ollut helppoa! Taistelen menneisyyden muistoja vastaan joka päivä. Yritin keinolla millä hyvänsä ajaa miestäni pois mun luota, pelotti niin ett hänkin antaisi nyrkistä jos sanon tai teen jotain väärin. Hän ei kuitenkaan luovuttanut. Eräänä päivänä mä sitt ajattelin kertoa totuuden mitä mulle on tapahtunut. Ajattelin ett nyt se ainakin säikähtää ja lähtee pois.Olin väärässä. Sen keskustelun jälkeen on ollut paljon helpompaa jatkaa eteenpäin, yhdessä mieheni kans. En tiedä milloin pystyn unohtamaan kaikki mitä ennen on tapahtunut, tai pystynkö milloinkaan. Nyt olen kuitenkin saanut rauhassa opetella ett ilman nyrkkejä, alistamista ja haukkumista voi näyttää ett rakastaa.
Mä toivon sulle Vilttitossu kaikkea hyvää ja paljon voimia tulevaisuuteen! Muista,ettet sä ole ansainnut yhtäkään pahaa sanaa tai lyöntiä. Ennen inhosin lausetta "aika parantaa haavat" mutt oon huomannut ett se on totta. Yhtä totta kuin se ett sä ansaitset hellyyttä,vain kauniita tekoja.🙂🌻

Vilttitossu

Kuulostaa todella kamalalta tuo sinun ex, ja tuo hänen käytöksensä.. Kamalaa. Ei normaalia ollenkaan.. (sitä lienee edes turha sanoa!) Olen iloinen että olet päässyt siitä pois.
Ymmärrän että tuska on varmasti valtava.. Ja on vaikeata kertoa nykyiselle kumppanillesi siitä.
Mutta parempi se kai on kertoa.. Helpottaa sinun oloasi.
Et todellakaan saa ajatella että sinä olisit ollut syypää sinun ex miehesi käyttäytymiseen..
Voimia sinulle jaksaa tuon yli. Tekee varmasti kipeätä vielä pitkään.
Halaus!

Kiitos tuesta ja vastauksista 🙂

Silloin minäkin luulin, että niin asioiden pitää olla,
naisen paikka ja kun en sitä totellut niin siksi exäni hermostui muhun.

Nyt ehkä asiat ja tunteet tuleekin pintaan,
koska vierellä on ihminen johon sydämeni haluaa luottaa ja uskoa.
Ja on mahdollisuus näyttää heikkoutensa,
ilman pelkoa siitä että toinen käyttää sitä tilaisuuden tullen hyväkseen.

Exässä oli se outoa, että vieraiden nähden se käyttäytyi moitteettomasti,
kaikki pitivät siitä ihmisenä.
Ja se häpesi minua koska olin puhelias,
eikä kyllä ottanutkaan mua mukaan mihinkään.
Ja jos puhuin jollekin näistä asioista(edes kokeillen miltä tuntuu purkaa sydäntään), niin ex sai mut vaikuttamaan hullulta.
Sanoi, etti hän nyt tietenkään noin sitä tarkoittanut, sanoi että olen niin herkkä ja altis vaikutteille😞

Vieläkin siksi on vaikeaa asioista puhua,
koska tunnen,
että mut leimataan sekopääksi.

Tuleeko siis aika,
jolloin luottaa uuteen ihmissuhteeseen niin ettei joka päivä pelkää nöyryytystä?
Tuntuu, että otan välillä todella helposti itseeni...
kun odotan, että kohta tapahtuu jotain.
Ja vaikka halu luottaa on suuri, niin silti pelko syö naista ☹️

Hei!
Olen seurustellut 7 vuotta alkoholistin kanssa, joka käytti fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Erosin lopulta hänestä, hän tosin ei vieläkään ole uskaltanut päästää minusta irti, vaan edelleen saattaa laittaa joskus tektsiviestejä (viimeksi ilmoitti uuden puhelinnumeronsa, ihan kuin se olisi minua kiinnostanut!)

Nykyään seurustelen uuden, ihanan miehen kanssa. Ongelmani onkin luottamuspula. Tämä mies ei ole minusta riippuvainen, kuten exäni oli. Tämä mies ei juo, ei lyö. Nyt siis pelkään koko ajan, että nykyinen mieheni tekee minulle pahaa, tai että hän ei tarvitsekaan minua. En millään jaksa uskoa, että hän on hyvä. Saan kauheita tunnekuohuja, kun joku tilanne muistuttaa minua ex-miehestäni. Pelkään heti, että nyt mieheni on tehnyt sitä ja tätä. Vaikka ei ole tehnyt.

On hirvittävän vaikeaa luottaa ja päästää irti peloista. Haluaisin tehdä niin. Nyt olisi oikeasti aihetta olla onnellinen. Nyt pilaan itse kaiken onnen omasta elämästäni. Mieheni on jaksanut olla kärsivällinen kanssani. Mutta kauanko jaksaa? Kauanko hänen pitää sietää epäilyjäni ja syyttelyitäni? Rakastan häntä todella enkä haluaisi menettää. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä, miksen voi vain olla onnellinen, nyt kun minulla on hyvä mies..

Hei taas.

Ahdistus on taas iskenyt päälle,
tuntuu tulevan jaksoissa jotenkin.
Tein vielä pahempaa,
suutelin toista miestä ravintolassa...
oma rakkaani näki sen...
nyt pelkojeni takia saatan menettää kauneinta mitä elämässäni on ikinä ollut😭

Olemme puhuneet, olen anonut anteeksi...
en tajua mitä tapahtui ja miksi?

Olen aivan sekaisin, ja rakkaani lupasi antaa anteeksi...

Itseasiassa, tämä olisi varmaan kuulunut muualle kuin tähän ketjuun, mutta jotenkin liitän tämän noihin traumoihin.

Kun ex aina muistutti, kuinka en onnea ansaitse...
kuinka en ole mitään enkä tule olemaan.

Nyt olen ollut onnellisempi kuin ikinä...
kuin huonoa omaatuntoa potisin onnestani.
Menettämisen pelossa kai alitajuisesti ajattelin, että jos teen väärin niin menetän kauniin ja sitten on taas helpompi olla tuskissaan.

Mutta 1½vuorokautta itkeneenä, raiskasin omat periaatteeni, yhteiset unelmat, luottamuksen ja onnen...
haluan pitää tämän ihmisen luonani.
Haluan olla onnen arvoinen,
onko mulla edes lupa mitään enää haluta?😞

Miten saan rakennettua takaisin sen minkä rikoin?😭

Tämän kirjoitin tänne siis siksi, koska huomaan että traumojen takia arvet muistuttaa ja tulee tehtyä itsekkin todella tyhmästi😯🗯️

Hei!
Minullakin onnellisuus ja ahdistuneisuus vuorottelee, joskus tosi äkillisesti, niin ettei mieheni ( ja vielä vähemmän minä itse) pysy alkuunkaan perässä. Hainkin apua, ja tällä hetkellä olen saanut kuukauden sairasloman masennuksen vuoksi. Menen myös käymään psykiatrilla, ja varmaan jonkin sortin terapia alkaa.

Ahdistusta olen saanut lievenemään tällä hetkellä luontaistuotteilla. Tunteet pysyvät jotakuinkin kasassa. Mieheni kärsivällisyyttä ihmettelen kovasti! Mutta koetamme kestää yhdessä, vaikka se ei missään nimessä ole helppoa. Yritämme jaksaa odottaa terapian alkamiseen ja siihen, että se alkaa auttaa.

Se mitä kerroit toisen miehen suutelemisesta tuo mieleeni, että haluaisit vain paeta? Uusi miehesi on hyvä sinulle, ja se tuntuu pahalta koska et ole siihen tottunut. Ja ikäänkuin etsit syytä siihen, että hän ei olisikaan hyvä sinulle. Tai ehkä etsit syytä, josta miehesi näkisi, että sinä et olekaan hyvä? Nämä ovat vain arvailuja, mutta siltä minusta tuntui uuden mieheni kanssa, kun hän kehui ja ihaili minua. Tuntui, että haluaisin pudottaa hänet pilvilinnoista alas, että hän näkisi etten ole hyvä. Koska siihen olin tottunut. Etten ole hyvä.

Nämä ovat vaikeita asioita, mutta minusta näyttää, että meillä molemmilla todella on hyvät miehet. Pitäisikö alkaa uskoa lopultakin siihen, että ne ovat juuri niin hyviä kuin me ansaitsemmekin?! (tietysti omine, pienine vikoineen, mitä meissä kaikissa on.. emmehän kuitenkaan kukaan ole täydellisiä..)

Jaksamista sinulle,
🙂🌻-lilac-