Henkinen pahoinvointi keskenmenon jälkeen
Sain ensimmäisen kolmanneksen lopulla keskeytyneen keskenmenon, joka todettiin ultrassa. Tyhjennys oli sairaalan osastolla. Pienelle piirille oltiin raskaudesta kerrottu. Voinnin kysely loppui oikeastaan tuohon tyhjennykseen. Ne, joille omatoimisesti kerron kuulumisistani, eivät juuri ota kantaa ja kertovat omia juttujaan siihen, esim vauvastaan.
Mies ei jaksa kuunnella, hänestä kieriskelen turhaan synkkyydessä. Pitäisi reipastua ja päästä eteenpäin ja olla ajattelematta asiaa. Uhkailee myös erolla jos en pääse eteenpäin.
Toimintakykyni on huono, pystyn jokusen asian päivässä toteuttamaan. Ensi viikolla pitäisi mennä töihin.
Olen yrittänyt miettiä, mistä perheemme saisi apua, mutta sellaista tahoa, joka tarjoaisi tarvitsemamme apua suhteellisen nopeassa aikataulussa ei taida olla. Keskustelua on itsellekin ollut vaikea saada. Systeemi on luotu niin että läheisten tukevat, mutta minun läheiset ei enää jaksa tai osaa.
Päätä särkee ja kaikki tuntuu vaikealta ja hitaalta, myös kirjoittaminen. Satutin tänään itseäni useita kertoja kun olin yksin, olo on niin kurja ja huono omatunto kun ei toivo ja pelottaa jos mies lähtee. Vähän pelottaa että päänsärky liittyy siihen.
Hei,
Olen erittäin pahoillani sinun kokemuksestasi. Sain noin vuosi sitten myös keskeytyneen keskenmenon, mutta itselläni oli todella vaikea käsitellä asiaa. Tietenkin olin surullinen kun tämä tapahtui, mutta jotenkin yritin olla vahva miestäni varten. Huomasin kuitenkin myös, että ei kovasti kiinnostanut muita kuinka itse voin ja kyllä se oma mieskin sen vaikutti unohtavan, että itse kävin asiaa läpi sekä fyysisesti että henkisesti. Jos asiasta oli puhetta jonkun kanssa, joka sattumoisin ymmärsi koska oli itse käynyt saman läpi, silloin löytyi vasta joku jonka kanssa asiaa pääsi käymään läpi. Se oli kuitenkin pitkä prosessi ja tavallaan käyn sitä vieläkin läpi, vaikka olenkin jo uudestaan raskaana ja huomattavan paljon pidemmällä kuin silloin. Kaksi keskenmenoa kuitenkin jättää melko syvät haavat…
Voi hyvänen aika sentään.
Todella ikävä juttu ja tilanteesi on vaikea muutoinkin, kun et saa oikein mistään tukea itsellesi. Miehesi ei suhtaudu asiaan nyt lainkaan siten, kuin kuuluisi.
On todella raskasta, jos kaikki ketä lähestyy, puhuvat päälle omia asioitaan, eivät ole kiinnostuneita tai eivät auta sinua mitenkään. Eikä miehesikään nyt asioita ollenkaan auta. Täysin käsittämätön ja vaikea tilanne. Erolla uhkailu on ihan tarpeetonta etkä sinä tule "pääsemään asiasta yli" siten ettet ajattele sitä. Ei asiat mene niin.
Varmasti tosi raskas kokemus, tämä keskenmeno. Sulla on varmaan surullinen ja hankala olo. Tarvitset aikaa, ymmärrystä ja myötätuntoa, että pääset yli kokemuksesta. Kenties se säilyy muistoissa aina, mutta ajan kuluttua suru lievenee helpommaksi käsitellä. Toivon paljon, että saisit rinnalle ystävän, joka hetken kuuntelisi sinua.
Miehellesi minun tekisi mieli sanoa muutama sananen siitä, miten naista kuuluu kohdella. Hän ei osoita nyt aikuisuutta tässä asiassa. Naiset eivät toimi noin, että 1,2,3 laitetaan ajatukset pois ja sitten ollaan "reippaita" ja on hyvä mieli. Hänen kuuluisi tarjota sinulle tukea ja hyväksyä se, että tarvitset oman aikasi asian käsittelyyn.
Toivon, että asia tasapainottuu ja löydät polkuja eteenpäin. Mies, joka uhkailee sinua erolla, jos et "piristy" on kuviossa nyt kyllä ihan tarpeeton rasite.
Voimia sinulle kovin! Kyllä asiat helpottaa vielä.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: kirjoitusvirhe