Haluan eroon mustasukkaisesta minästäni!
Hienoa, että löysin tämän sivuston.
Onko kohtalontovereita? Ja niitä, jotka ovat päässeet sinuiksi mustasukkaisuutensa kanssa?
Vähän taustaa itsestäni. Olen kohta nelikymppinen nainen ja kolmas liittoni menossa. 1 avoero, 1 avioero takana ja pari muuten pitkäaikaista suhdetta. Kahdessa suhteessani mies oli äärimmäisen mustasukkainen ja menivät niinkin pitkälle kuin puhelimeni, tietokoneeni säännölliseen penkomiseen. Olen yhden miehen nainen, enkä voi uskoa että olisin aiheuttanut käytökselläni aihetta, saatika olemalla uskoton. Ja kun erosin viimeisestä mustasukkaisesta poikaystävästäni, päätin etten ikinä halua lähelleni mustasukkaista ihmistä.
Tapasin harrastukseni merkeissä upea miehen puolitoista vuotta sitten. Muutimme yhteen, yhteiselämämme on hauskaa, leppoista ja kaikin puolin oikeasti kivaa. Luotan häneen täysin ja hän minuun. Olemme puhuneet suhteemme arvoista ja ne ovat molemmilla aika samat. MUTTA, mutta….minä olen alkanut tuntemaan tätä outoa tunnetta, mustasukkaisuutta. Minä joka vannoin halveksivani sitä ja nyt olen itse sairastunut.
Sanotaan, että se kumpuaa huonosta itseluottamuksesta. Koen että se on minulla kohdillaan, vai onko niin että koska kiellän sen niin voimakkaasti, uskon harhanomaisesti että minulla on hyvä itseluottamus. Voiko niin syvällä takaraivossa olla se, kun äitini jätti minut 3-vuotiaana vuodeksi isäni kanssa kahden? En muista noista ajoista mitään, mutta olen kuullut kuinka olin ikävöinyt äitiäni.
Tiedän ja ymmärrän kuinka typeriä nämä minun mustasukkaisuuteni ovat. Ne ovat mielikuvitukseni tuotosta, mutta kärsin sisimmissäni suuresti. Yritän ajatella järkevästi mutta välillä se ottaa vallan. En tutki mieheni kännykkää enkä muutenkaan tivaa hänen menoistaan.
Viime aikainen käytös sai sisimpäni kiehumaan vaikka pienestä asiasta olikin kyse. Hän ei esitellyt minua juttuseuralleen vaan tein sen siiten itse kun hän ei sitä itse älynnyt. Tuntuu hölmältä olla kuin ulkopuolinen. Tiedän, pikku juttu mutta se sai mustasukkaisuuden pään nousemaan. Tai sitä ennen se kun hän kehui nuorta työkaveriaan, että jos olisi 20 vuotta nuorempi, ei jättäisi tätä rauhaan. Se satutti vaikka se oli hänen mielestään vitsi. Olenko niin ahdasmielinen etten ymmärtänyt tätä vitsiksi.
Onko kohtalontovereita ja miten olette päässeet eroon tästä ikävästä asiasta? Otan vastaan kaikki mitä voisi auttaa.
Hyvää kesää kaikille!
Terveisin Miumau
Hei Merituuli2.
Harmi, että kärsit mustasukkaisuudesta, mutta toisaalta ei ihme ainakaan tuossa kohdassa, kun miehesi murjautti tosi huonon vitsin, eli sen, jos hän olisi 20 vuotta nuorempi, ei jättäisi (ilmeisen kaunista ja hemaisevaa) työkaveriaan rauhaan.
Ei ole ihme, jos lause tuntui ikävältä. Minä olisin varmaan vaatinut aikamoiset perustelut mieheltäni tuollaisen lauseen jälkeen siitä, kuinka fiksua tai rakkaudellista on puhua moista vaimolleen ja kuinka paljon hän kyseistä naista ehtii töissä tölläämään ja jos paljonkin, niin miksi.
Kun vaimo kuulee tuollaista mieheltään, se voi aiheuttaa epävarmaa oloa omasta viehättävyydestä ja iästäkin ehkä. Voi myös tulla mieleen, millaiset välit heillä työkaverin kanssa on.
Ehkä sinäkin voit kokeeksi möläyttää jotain yhtä tyhmää ja katsoa, miten miehesi reagoi - ehkä se laittaisi hänet ajattelemaan, että pitäisikö käyttäytyä vähän paremmin.
Tuo voi olla jonkun mielestä huono ohje, mutta joidenkin ihmisten kanssa tuollainen tapa toimii. 🙂
Olen ihan huumorintajuinen, mutta tuollaiset jutut ei naurata - ehkä olen sitten itsekin mustis, mutta se ei vain ole tullut niin esille, kun mies ei tuollaisia suustaan päästele, eikä ainakaan kaksin kulkiessamme muita naisia vilkuile. Ja saahan sitä katsoa ihmisiä, mutta millä mielellä katselee, eli onko ihan viatonta mielenkiintoa vai onko etsintä käynnissä, se merkkaa, onko aihetta mustasukkaisuuteen vai ei.
Voimia. Toivottavasti löydät jonkunlaisen avun tilanteeseesi. 🌻🙂🌻
Hei, minä olen sinua parikymmentä vuotta nuorempi nainen mutta kärsin täysin samanlaisista ongelmista. ☹️
Me ollaan oltu yhdessä reilu pari vuotta ja mustasukkaisuus kuormitti suhteemme niin pahaksi, että viime syksynä mies ei enää kestänyt. Toki oli muitakin asioita, jotka veivät häneltä voimat, kuten vaikeasta masennuksestani johtuva itsetuhoisuus, kontrolloiminen puolisoa kohtaan ym..
Erosimme, mutta parin päivän kuluttua erosta mietimme miten saisimme tämän toimimaan, koska rakastamme toisiamme kaikesta huolimatta paljon ja meillä oli myös paljon hyvää. Päätimme muuttaa erilleen ja aloittaa tavallaan uudelleen rauhassa, jotta molemmat saisivat toipua myös suhteemme kamalista kokemuksista.
Olin tuolloin muuttanut miehen perään toiselle paikkakunnalle, kun tämä oli päässyt opiskelemaan. Mustasukkaisuus oli siis ylimmillään, kun uusia koulukavereita alkoi olla toki paljon naispuolisiakin..
Ikinä ei ole mies antanut epäilyn aiheita mutta mustasukkaisuutta minulla silti on.
Vaikka nyt asiat ovat paremmin kun syksyllä, asumme eri paikkakunnilla, mutta näemme joka viikko/joka toinen viikko, silti mustasukkaisuus vaivaa minua. Olen pystynyt kuitenkin hillitsemään itseäni paremmin kuin aiemmin enkä näytä miehelle kaikkea. Silti olo on ihan kamala ja tavallaan odottaa vain sitä, että mies löytää kohta kuitenkin uuden naisen uudelta paikkakunnalta.
Toisaalta taas uskon kyllä hänen rakkauteensa, koska tilanne on vaikea eikä moni olisi jaksanut enää yrittää uudelleen kanssani. Olemme läpikäyneet nuoreen ikäämme nähden paljon vaikeita asioita ja siitä huolimatta olemme tästä, josta olen kiitollinen.
En itsekään jaksaisi enää olla mustasukkainen, en vain tiedä miten pääsen siitä eroon kokonaan.. ☹️
Eroa olen miettinyt, en haluaisi, mutta on niin paha olla tämän tunteen kanssa. Ystäville puhuminen on auttanut, he yleensä takovat järkeä päähäni. Että ei ole syytä olla mustasukkainen.
Esimerkiksi itselläni häiritsee mieheni facessa kuva uusien (naispuolisten) koulukavereiden kanssa, jossa hänellä on käsi tämän naisen harteilla. Tämä on lisätty pian eromme jälkeen ja muistan kun olin silloin ihan hajalla ja sekaisin. Mies ei kestänyt, ettei voi edes yhteiskuvaa laittaa kavereiden kanssa ilman että sekoan. No, se on jo sovittu, mutta aina kun menen miehen fb-profiiliin tämä kuva pomppaa sieltä edelleen silmiini ja aiheuttaa samaa mustasukkaista ja pahan olon tunnetta kuin silloin.. miehelleni en enää ole tästä sanonut, koska tavallaan tiedän, ettei olisi syytä tästä olla mustis ja mieheni vain pahottaisi mielensä taas.
Omalla kohdallani tämä toki voi johtua myös siitä, että olen teini-ikäisenä joutunut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja siitä johtuen myös vakavasti masentunut. Elämä sujuu nyt kuitenkin paljon paremmin kuin kaksi vuotta sitten, vaikka asunkin yksin ensimmäistä kertaa ja vielä kaukosuhteessa. Olen käynyt kyllä psykologilla julkisella puolella hoidoissa,jossa jonkin verran päässyt purkamaan tätä oloa,mutta koen että se on vielä suuri ongelma minussa ja sitä kautta suhteessamme..
Aloitan syksyllä psykoterapian ja toivon, että sen myötä ja itsekin kovasti työskentelemällä saisin helpotusta tähän ongelmaan.
Tuli pitkä teksti ja omia kokemuksia tuli kerrottua, ei niinkään ehkä apua sinulle, en oikein osaa auttaa, mutta toivottavasti sait jotain vertaistukea tästä.. tsemppiä paljon sinulle. 😍
Kiitos Tristy ja Sini!
Kirjoittaminen auttaa paljon, kun lukee oman kirjoituksensa ja teidän vastaukset niin se antaa uutta perspektiiviä asiaan. Ikäänkuin katselee tilannetta ulkopuolisena, vaikka minähän siinä on kyseessä. Sinille tsemppiä, meitä mustiksia on ja voin hyvin kuvitella tuntemuksesi..
Minulla on vielä pitkä matka kuljettavana tämän kanssa, mutta olen esim sisältä alkaessa kiuhua joko ottanut ja mennyt tilanteesta pois tai sitten hokenut itselleni, ettei ole mitään hätää ja keskittänyt ajatukseni hengittämiseen ja tähän hokemaan... on ainakin ne kaksi kertaa auttanut kun on ajatukset mennyt pahasti mustiksen puolelle. Lisäksi ostin yhden äänikirjan, josta minusta oli apua. Siellä oli mm tämä harjoitus (tämä hokema juttu).
Mukavaa iltaa kaikille!
MiuMau