Haluaisin jatkaa mutta mistä löydän voimia?
Mun tarina menee näin. Haluan kertoa sen jonnekkin, koska uskon että se voisi auttaa kun kirjoitan sen lauseeksi. Aihe on sen verran herkkä, että en pysty avaamaan sitä ystäville. Joten johonkin se on laitettava.
Olemme olleet vajaa 30 vuotta yhdessä, lapset alkaa olemaan aikuisia, viisi vuotta sitten vitsailimme että mitäköhän tehdään kun lapset muuttaa pois. Varmaan erotaan. Kumpikaan ei oikein jaksanut tehdä töitä suhteen eteen. Suhde ei ollut huono mutta ehkä se suurin kipinä puuttui. Sitten maailman kääntyi ympäri.
Firman juhlien jälkeen vaimo jäi kiinni suhteesta. Suhde oli ollut jo menossa muutaman kuukauden esimiehen kanssa. Ei ollut aiheesta sen enempään pahoillaan vaan enemmänkin, että avioliitto taitaa olla tässä ja hän vaihtaa miestä, koska on niin vahvasti rakastunut tähän mieheen. Aloin puolustamaan meidän avioliittoja ja taistelemaan sen puolesta. Hommaan tulikin melko nopeasti päätös kun varattu esimies ei halunnutkaan rikkoa omaa perhettä, joten vaimosta tulikin jätetty. Olin vahva ja lohdutin vaimoani hänen surussaan kun hänet oli jätetty ja minä petetty. Pystyin menemään hyvin hänen tilalle kun itse olin ajautunut samanlaiseen tilanteeseen noin kolme vuotta sitten jossa viattomat viestit aiheutti henkisen suhteen vanhaan ystävääni, eli en minäkään pulmunen ole. Eli pystyin samaistumaan kuin helposti se tietyssä elämän tilanteessa voi lähteä lapasesta.
Vaimo oli tehnyt henkisesti eroa jo pidempään, joten ei ollut varma haluaako hän jatkaa minun kanssani, koska ei ollut tunteita minua kohtaan vaan sitä toista henkilöä. Ymmärsin tilanteen mutta koitin kuitenkin saada parisuhteen jatkumaan, koska haluasin sitä todella paljon. Vajaa kuukautta myöhemmin vaimo päätyi ratkaisuun, että haluaa yrittää minun kanssani. Kävimme muutamasti pariterapiassa josta ei suuremmin ollut apua, koska olisi vaatinut käyntikertoja paljon. Raskaita prosesseja joten ne jäi hieman vajaaksi.
Yritimme mutta jotenkin hommaan jäi sellainen päälle liimattu maku. Teimme asioita paljon yhdessä ja se viihdymme toistemme kanssa ihan hyvin. Arki rullasi ihan hyvin mutta parisuhteen paras liekki oli edelleen hukassa. Tätä jatkuin muutaman kuukauden ja siinä välissä asuin muutaman viikon toisessa osoitteessa ihan testi mielessä. Palattuani sieltä vaimoni oli sitä mieltä, että voitaisiin jatkaa vain kavereina. Muutaman viikon päästä tulin työmatkalta ja he jäivät vahingossa yhteiseltä automatkalta kiinni. Ensin kamalat selitykset mutta sitten homma alkoi avautumaan. Jälleen homma lähtenyt lapasesta kun ensin oli lähetetty jotain viattomia viestejä mutta sitten mennyt vakavaksi. Jätin sormuksen ja lähdin reissuun. Matkalla selvisi, että olimme palanneet alkupisteeseen eli jälleen he pohtivat mitä tekevät. Mies ei pystynyt sitoutumaan tälläkään kertaan mutta tällä kertaan vaimo teki asiasta lopun sanomalla, ettei voi elää näin. Vaan heidän pitää jatkaa töissä kuin työkaverit. Meni viikko jonka jälkeen vaimo jälleen kerran alkoi purkamaan asiaa minulle, ettei pääse tunteesta eroon. Silloin päädyin siihen että pakkasin kamat ja sanoin että pitäkää hauskaa yhdessä. Seuraavana päivänä vaimoni palasi ja sanoi, ettei voi elää ilman minua vaan meidän pitää jatkaa meidän avioliittoa. Lupasi olla laittamatta viestiä tai jos saa viestin toiselta osapuolelta, niin rehellisyyden nimissä näyttää sen. Sen jälkeen parisuhde on kukoistanut paremmin kuin vuosiin. Silti tilannetta mustaa minun mustasukkaisuuteni puhelimen käytöstä ja viestien laittamisesta. Hän vakuutti, ettei mitään ole laitettu ja satunnaisesti kertoo kenelle oli laittanut viestiä kun kyseenalaistin hieman outoa käytöstä. Sanoi ettei halua näyttää viestejä koska loukkaa hänen yksityisyyttään. Nyt kuitenkin yhden jutun kautta tuli selväksi, että pikku valkoinen valhe oli päässyt ja siitä selvisi pari muutakin. Eli viestittely on jatkunut lupauksesta huolimatta, on kuulemma ihan harmitonta (jopa voin uskoa), eikä sotke meidän välejä. Lähettäjä oli vaimoni.
Silti tuntuu todella pahalta kun joudun jälleen alkamaan rakentamaan luottamusta ihan pohjilta, koska nyt tilanne on että mitään ei kerrota ennen kuin toisin todistetaan. He työskentelvät edelleen samassa työpaikassa, käyvät yhdessä päivittäin lounaalla. Pystyvät käyttäytymään kuin ystävät vaikka omistavat tunteita molemmin puolin, ainakin minulle kerrotussa kavauksessa.
Meni vähän herne nenään, enkä todellakaan tiedä mitä minä voin tehdä? Parisuhde on ollut tosi hyvää, voinko jäädä hyvään parisuhteeseen ainaisen pelon ja luottamuspulan kanssa (pelko on läsnä päivittäin, en pääse irti omista ajatuksista)? Vai onko vain viisasta luovuttaa ja todeta että joskus munkin rajani tulee vastaan paljonko lupauksia ja rikkoa? Ei ihmistä voi kohdalla tällä tavalla. Voinko parisuhdetta jatkaa jos he jatkavat samassa työpaikassa? Mitäs jos nämä harmittomat viestit aiheuttavat uuden kierteen, niin kuin on tehnyt kahdesti aikaisemmin? Vaimo jaksaa vakuuttaa, ettei ole ongelmaa koska hän tietää, että haluaa elää minun kanssani. Olen ihan rikki, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä? Haluaisin oikeasti jatkaa mutta en tiedä mistä saisin voimia?
Hei, onpas todella vaikea tilanne 🙁 olen todella pahoillani ja uskon ja voin tuntea sen, miten kamalan raastavaa ja henkisesti raskasta tuollaisessa tilanteessa on elää ja olla. En osaa oikein sanoa, ehkä en luovuttaisi vielä, jos suhteenne on noin paljon parantunut, mutta tietenkin se, että he ovat samassa työpaikassa on kannaltasi tosi huono juttu ja saattaa ajaa vaimosi yhä uudelleen kiusaukseen. Luottamuksesi on myös useita kertoja rikottu, niin sen rakentamiseen vaimosi pitäisi käyttää todella paljon energiaa ja sitoutua siihen. Sitoutuuko vaimosi/haluaako sitoutua 100% teidän suhteeseen? Tuossa tilanteessa, jos edelleen jatkavat samassa työpaikassa, niin teillä tulisi olla “rautaiset” yhdessä sovitut säännöt ja kommunikaation absoluuttisen rehellistä, myös niin, että vaimosi näyttää sinulle tarvittaessa myös puhelimensa viestit.
Auttaisiko, jos sopisitte että saatte kumpikin niin halutessanne koska vain tsekata toistenne puhelimet/sähköpostit jne? Kyllä vaimonkin pitäisi ymmärtää, että luottamuksen uudelleen rakentumiseen menee aikaa. Työpaikkaa ei oikein voi velvoittaa vaihtamaan, mutta mielestäni nuo yhteiset lounaat ja muun ei-välttämättömän yhdessäolon voisi jättää väliin. Kuulostaa vähän siltä, että vaimosi haluaa sekä säästää kakun, että syödä sen. Ainakin hän on nyt huomannut, että haluaa pitää sinut, mutta pystyykö hän luopumaan suhteenne ulkopuolisesta houkutuksesta kokonaan?
Toimisikohan parisuhdeterapian uusi aloittaminen jollain eri terapeutilla, kunnollisessa psykoterapiassa? Tsemppiä ja voimia, jos yhtään lohduttaa, niin et varmasti ole ainoa, joka samanlaisten asioiden kanssa painii.
Kiitos vastauksista.
Kävin itse terapiassa. Tunnistin etukäteen monta asiaa mutta halusin kertoa ne vain jollekkin. Auttoi paljon. Terapian lopussa vedettiin homma kasaan ja siellä terapeutin paperissa luki yksi lause. "älä ole heittopussi".
Tämä lause jäi minun päähäni ja ajattelin ottaa sen käyttöön. Asiat sen johdosta eskaloitui hyvin nopeasti. Koko ajan arjessa tulee vastaan asioita, jotka sotivat jollain tasolla parisuhdetta vastaan. Eli niin, että parisuhde ei ole välttämättä ensimmäinen jos lähtötaso on työpaikka, kolmashenkilö, parisuhde. Vaan usein ajauduttiin tilanteeseen jossa voin tuntea, että minua on loukattu. Esim, sopii ei niin pakollisen "työmenon" johon kolmas osapuoli osallistuu ja ohitetaan sanomalla, että minä tiedä miten käyttäydyn ja minä hallitsen omat tunteet, ei ole mitään ongelmaa. Silti tunnen loukatuksi tulemisen, koska näiden tapahtuminen jälkeen jotenkin odottaa, että toinen pistää parisuhteen etusijalle ja koittaa välttää kaikki tilanteita joista saattaa syntyä tunne, että toinen ei välttämättä tykkää tästä päätöksestä. Mutta joo, koska ajattelin olla olematta heittopussi ja nousin puolustamaan omaa tonttiani, niin avioliitto on veitsenterällä. En enään suostu nielemään ja minusta on hieman kohtuutonta kaiken tämän jälkeen, että he voivat jatkaa "normaalia" elämää ja minä elän pelon ja epäilyksen kanssa.
Joten päädyttiin ratkaisuun jossa vaimo poistui väliaikaisesti kodistamme ja mietimme omilla tonteilla mitä oikeasti haluamme? Vaimo on vakuuttanut, että haluaa jatkaa minun kanssani mutta ei ole halukas luopumaan työpaikasta.
Itse tiedän tällä hetkellä hyvin mitä minä haluan eli ainoastaan kaksi vaihtoehtoa. Yhdessä jatkaminen (vaatii työpaikasta luopumisen, sekä yhteyden lopettamisen) tai sitten alamme rakentamaan elämään uudestaan omilla poluilla. Työpaikan luopumisella hän osoittaa sitoutumisen meidän parisuhteeseen. Lisäksi minusta on vaikea sovittaa uudelleen rakennettavaa parisuhdetta ja yhteisiä työmatkoja kolmannen osapuolen kanssa. Jos työpaikka ajaa parisuhteen ohi, niin parisuhde ei ole sen arvoinen, että sitä kannattaa jatkaa. Melko helppoa matematiikkaa.
Näen kuitenkin yhdessä jatkamisessa hyviäkin mahdollisuuksia, koska tämä kriisi on nostanut monta asiaa esiin. Se mikä on unohtunut melkein 30 vuoden aikana. Sen parisuhteen jonka takia aloimme aikoinaan olemaan yhdessä. Pystyn unohtamaan ja antamaan anteeksi. Pystyn olemaan hyvä aviomies. Mies joka oikeasti rakastaa vaimoaan, koska me kaikki teemme virheitä, eikä niistä voi lopullisesti tuomita. Nyt vain tarvitaan tekoja ja päätöksiä. Pyysin vaimoa miettimään oikeasti asioita ja olemaan rehellinen minulle ja ennen kaikkea itselleen, jotta pääsemme eteenpäin. Olkoon päätös kumpi tahansa, niin se on parempi kuin nykyinen tilanne
Hassua, että nyt tuntuu ihan hyvältä. Paremmalta kuin moneen kuukauteen vaikka tilanne on melko vakava. Johtuu varmaan siitä, että tietää epävarmuuden poistuvan lähitulevaisuudessa. Epävarmuus on kuitenkin tosi raastavaa.
Onneksi on kesä ja lämmin!
Hei hyvä kun löysit hyvän terapeutin.
Joku ehdotti psykoterapiaa, minä olisin ehdottanut jotain ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa (psykoterapiat on niin pitkissä piuhoissa). Ehkä tuo tavallaan sellaista olikin? terapia, jossa kävit. Kun ongelmat pelkistyy selkeiksi, ratkaisutkin selkenee aiemmin kuin pitkissä terapioissa.
Kuulostaa selkenevältä tulevaisuudelta. Käy kuinka käy.
👍👍
Minusta sinulla on oikeus vaatia, että kaikki hänen viestit ovat luettavissasi kunnes luottamus välillenne on rakennettu uudelleen. Luottamuksen uudelleenrakennus ei onnistu vain sanoilla, se vaatii myös tekoja.
Minusta sinun on oikeus jopa vaatia vaimoltasi työpaikan vaihtoa. Tietenkin taloudellisesti voi olla mahdotonta irtisanoutua, mutta uranrakentelut sun muut laittaisin toissijaisiksi vakaan avioliiton rinnalla. Tai siis sehän on tietenkin vaimosi oma valinta - työ vai rakkaus. Itse vain en sinuna kestäisi tilannetta että toistuvasti pettämisestä kiinnijäänyt puolisoni jatkaisi läheisessä elossa ko. ihmisen kanssa. Minusta hänen itsensä tulisi ymmärtää vaihtaa työpaikkaa. Se tekisi hänelle itselleenkin henkisesti hyvää ja vapauttaisi vanhasta.
Hei TuskinKoskaanEhjä,
Kiitos vastauksen, olisin voinut kirjoittaa sinun vastauksen kuukausi sitten. Jotenkin olen tullut vain täysin toisenlaiseen lopputulokseen. Olen vastuussa vain omista tekemistä ja päätöksistä. Olen ainoa joka voi vaikuttaa minun omaan onnellisuuteen. Joten minulle jää kaksi vaihtoehtoa jäädä suhteeseen ja luottaa tai sitten lopettaa suhde. Minusta työpaikan vaihdon vaatimen on kohtuuttoman kova vaatimus, sillä se ei ole pelkästään heidän kahden välinen työpaikka vaan siihen liittyy toisen ihmisen sosiaalinen verkko, itsenäisyys, toimeentuloa jne. Se ei ole pelkästään kahden ihmissuhteen leikkikenttä vaikka meille petetyille se välillä sellaisena näyttäytyy. Lähdin vaatimaan asiaan mutta onneksi ymmärsin, että vaatimuksella teen enemmän hallaan kuin hyvää. Ottaisin toisen hallintaan, kahlitsisin, hetken päästä keksisin jonkun toisen vaatimuksen, koska en saa tarvittavaa turvallisuuden tunnetta tästäkään. Eli pyörsin vaatimuksen ja aloin luottamaan. Sisäisesti olen tehnyt päätöksen että luotan ja seuraavalla kerralla lopetan suhteen jos sellainen tulee heidän välillä vastaan. En näe sellaista vaihtoehtoa että jäisin suhteeseen ja enkä luottaisi, sillä se on kaikkein vaikein. Se on henkisesti jäätävää paskaa. Epäillä jokaista viestiä, epäillä jokaista menoa, epäillä toisen ajatuksia. Voin sanoa, että välillä se on aika vaikeaa mutta pääsääntöisesti helpompaa kuin epäillä.
Kyllä ihminen voi pettää vaikka toinen kuinka koittaisi kahlita tai hallita. Kyllä pystyy lähettämään viestiä vaikka toinella olisi oikeus lukea viestit. Minä koitan ihan oikeasti vain luottaa toiseen ja elää sen mukaan. Jos en siihen pysty, niin sitten pitää tehdä toinen päätös. En kuitenkaan halua elää siinä pelossa jonka minun mieleni rakentaa. Näissä tilanteissa helposti huomaa miten mieltä pystyy ruokkimaan tosi helposti pahoilla ajatuksilla. Sitten kun kysyy itseltään haluaako vahvistaa tätä pelkoa, niin monesti huomaa, että kun jättää pelon vahvistamisen tekemättä, niin pelko poistuu mielestä. Ikävä kyllä me synnytämme omat pelot ihan itse pääsääntöisesti.
Minun on paljon helpompi elää kun otin itse hallintaa päätökset ja elän sen mukaan. Kun jätin päätökset muille, niin syntyi epävarmuus siitä kun en itse pystynyt hallitsemaan elämää. Elämän core koostuu kuitenkin pienistä asioista, tiedät kuka olet, tiedät mitä haluat ja itse pystyt päättämään. Pari viikkoa sitten käänsin kelkkani ja olen voinut paljon paremmin kuin puoleen vuoteen. Energia riittää muuhunkin kuin pelkästää parisuhteen vatvomiseen. Toivon että pysyn tällä tiellä. Itken sitten sen aika on. Turhaan murehtia etukäteen.