oli pakko tänne tulla hieman avaamaan ajatus maailmaa kun liikaa taas mielessä asioita joita tarttisi purkaa ja pahemmin enään ole ketään kelle niitä voisi purkaa elämässä.

olen siis 25 vuotias mies, ja minun ongelmani on että päästän ihmiset liian helposti lähelleni tunne tasolla, joka aina johtaa siihen että satutan itseni kun en pysty pitämään tunteitani kurissa.

tapaan ihmisen kehen ihastun, tutustun heihin paremmin, ja sitten saan kuulla että ei hän minua voi nähdä kuin ystävänä.

tämä sama ongelma on toistunut uudestaan ja uudestaan aina kun sattunut omasta puolesta synkkaamaan jonkun kera. aina saan kuulla kuinka olen ”ihana ihmisenä” ”kiltti” ”välittävä” jota seuraa se ahdistava ”Mutta” sana. jonka jälkeen kaikki mitä aiemmin he sanoivat tuntuvat kuin olisivat vaan koittaneet oloa kohentaa ennenkuin pudottavat sen pommin. ”Mutta näen sinut vain ystävänä” ”Mutta ihastun vain maskuliinisiin miehiin” ”Mutta haluan miehen joka on töissä”

en ole siis fyysisesti omasta mielestä mitenkään ruma, mutta en kyllä ole alfa uroksenkaan näköinen. olen keskiverto lähes joka skaalassa niin pituudessa kuin koossa. mutta kasvoni vain eivät koskaan luoneet noita maskuliinisempiä piirteitä jostain syystä, partakaan viellä kasva vaikka lähenen 26 ikää.

pahin kommentti tähän saakka jonka olen kuullut oli että ”olen liian kiltin ja viattoman näköinen, ja hän haluaisi miehen ketä voi näyttä kavereilleen ylpeänä”.
ei sillä että se satuttaisi sanoina, mutta kun sama henkilö oli päivää aiemmin sylissäni katsellut minua takaisin sillä rakastuneella katseella jota olin niin kauan kaivannut, että joku voisi minuakin katsoa samalla tavalla kuin minä katson heitä. sanonut kuinka saan hänen sydämen kiihtymään ja kertonut, että jos jatkan samoja söpöjä puheita tulen heräämään hänen vierellä viellä monena päivänä tulevaisuudessa.

ja siinä hän itkee kuinka tahtoisi ihastua minuun ja rakastua minuun mutta kun ei pysty koska ei kykene tuntemaan kuin fyysistä vetovoimaa toisia kohtaan eikä pysty tunnetasolla ollenkaan ihastumaan toiseen. ja sitten syynä, jos se nyt oli edes totta on se että minun kasvot eivät vain ole maskuliiniset.

miksi ihmiset eivät vain voi olla tyytyväisiä siihen miten toinen saa heidät tuntemaan, siitä höpsöstä rakastuneesta tunteesta vaan takertuvat aina siihen miltä toinen näyttää, mitä hän tienaa tai onko hän juuri sillä sekunnilla valmis asettumaan aloilleen taikka kyvykäs rahallisesti asettumaan.

miksei aidosti kiltit, ja toisista välittävät ihmiset voi saada samaa onnea myös kuin he, jotka omaavat maskuliinisen kasvon ja kehon mutta eivät ollenkaan omaa persoonallisuutta. sanovat asioita tarkoittamatta yhtään sanaa joita he sanovat, jotka eivät välitä toisista lainkaan. niin monta kertaa olen ollut se välikapale kenelle avaudutaan kun ”poika kaveri on niin kauhea ja ei välitä” ja silti he ovat saman henkilön kanssa yhdessä kuukaudesta toiseen vaikka tuntuu että he vihaavat toisiaan.

itse kun olen opiskelija niin jumissa siinä tilanteessa että opiskelija solussa elän ja rahaa hädin tuskin omaan elämiseen, saatika yhdessä elämiseen vaikka kuinka kaipaisi että sen oikean jo löytäisi, kun se sinkkuna olo on vain niin yksinäistä kun öisin saa joskus itkua vääntää kuinka toivoisi että voisi taas jonkun sulkea siihen syliinsä ja nukahtaa, ja herätä nähden hänet nukkuvan rauhallisen iloisena siinä vierellä ja tuntea kuinka onnellinen oikeasti voi olla.

siinä sitten saa painia ahdistuksen kera päivästä toiseen miettien niitä jälellä olevia opintovuosia ennenkuin valmistuu, ja kuinka ennen sitä tuskin mitään mahdollisuutta on parisuhteeseen tällä tuurillani. 😭