Mulla on taustalla 2 tosi raskasta suhdetta, joista jälkimmäisestä on myös 2 lasta. Suhteissa oli henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Valehtelua, asioiden ”unohtamista” ja asioiden kertomista tavalla ”jolla halusin kuulla”. Ei ollut yhteisiä illanviettoja, en päässyt mukaan kun mies kavereiden kanssa jotain järjesti ja koin aina olevani vaan se kulissivaimo kotona lasten kanssa. En tiedä varmuudella petettiinkö minua. Olen mielestäni käsitellyt suhteet kyllä hyvin. Kävin pitkään psykologilla selvittämässa ajatuksiani. Päätin, että arvostan itseäni enemmän enkä enää siedä minkäänlaista valehtelua tai huonoa kohtelua.
Olin yksin 2,5 vuotta kunnes tapasin nykyisen mieheni. Nykyinen mieheni on täysi vastakohta aiemmille. Hän huomioi, sanoo päivittäin kauniisti, halaa, suukottelee, puhuu, haluaa olla mun seurassa, haluaa esitellä mut kaikille ja viettää kaiken aikansa mun kanssa. Hän on onnellinen perheestä jonka sai mun kauttani ja on kaikin puolin täydellinen juuri minulle. Mulla vaan vanhat kummitukset tunkee häiritsemään ja pelkään ilman mitään syytä, että mies muuttuu tai jotain muuta.
Asiaa lietsoo se, että mies tietää mun vihaavan yli kaiken valehtelua ja kait olen aina ollut melkoisen mustasukkainen. En tiedä johtuuko se huonosta itsetunnosta (johon mulla ei olisi mitään syytä) vai isäsuhteesta, joka oli kyllä hyvä, mutta isä asui ulkomailla (vanhempani olivat kyllä naimisissa) ja kuoli kun olin teini.
Tapasin vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen miehen naispuolisen ystävän ja tämän puolison ensimmäisen kerran. Mietin jo silloin, että minkä helv takia tuo nainen käyttäytyy kuin teinityttö mun miehen vieressä, mutta ajattelin, että kai se sit on vaan niin hyvä ystävä. Asia vaivasi kuitenkin, mutta annoin olla.
Kerran puhuttiin häistä ja siitä kuka tulisi puhumaan meidän seremoniaan. Mies sanoi, että tämä aiemmin tapaamani ystävä tekee sitä ihan työkseen. Ilmoitin vaan, että en halua naista puhumaan ja keskustelu jäi siihen. Mua edelleen häiritsi aivan hurjasti.
Kuukausia myöhemmin asia tuli taas mieleen ja kysyin mieheltä onko heillä ollut suhde. Mies vastasi nopeasti ei. Ihmettelin asiaa, mutta annoin asian olla. Kuitenkin nyt on selvinnyt, että heillä on ollut suhde. Paljon ennen minua ja ns. salasuhde, josta kukaan ei tiennyt.
Tää on nyt mulle ihan suunnaton ongelma. Mua ahdistaa aina kun hän kirjoittaa miehelle, tykkää tai kommentoi kuvia tms. facebookissa tai mitä vaan. Mua raivostuttaa, että mies ei voinut noinkaan mitättömään asiaan vastata rehellisesti kun menneisyyttä se on ollut. Nyt se kuitenkin satuttaa. Lisäksi ahdistaa, että mun on pitänyt tavata tuo ihminen ja miehellä on ollut pokkaa jopa miettiä sitä meidän häihin puhujaksi. Nyt ahdistaa sekin, että talossa, jossa asutaan juuri tuo nainen on auttanut keittiön tekemisessä, nukkunut sängyssä jne. Ahdistaa vaikka se on tyhmää.
Pelkään tämän tulehduttavan meidän suhteen. Miehellä on edellisestä pitkästä suhteestaan traumoja nimenomaan säännöistä joita toinen asetteli (mitä ei saa tehdä jne) eikä siedä sellaista yhtään. Sanoo, että mun ei tarvitse hyväksyä, mutta onko mulla muuta vaihtoehtoa? Mies ei aio poistaa tätä henkilöä ystävistä ja tavallaan ymmärrän, että ei mulla ole oikeutta sitä edes vaatia, mutta samalla raivoan sisällä. Hän ei ymmärrä ajatustapaani, sillä vakuuttelee, että kyseessä on vain ja ainoastaan ystävä ja haluaa olla vain mun kanssani.
Miksi tää vaivaa näin kovin? Mitä voin tehdä ja olenko oikeasti vaan tosi lapsellinen?
Minä olen myös ystävä exäni kanssa. Olemme olleet tämän miehen kanssa ystäviä pitkään, ja ystävyytemme aikana kokeilimme seurustelua, mutta pian huomasimme ettemme halua sellaista suhdetta ja jatkoimme "vain" ystävinä.
Nykyinen kumppanini (olemme seurustelleet reilun vuoden) ei hyväksy ystävyyttäni tämän entiseni kanssa. Asiasta on keskusteltu uudelleen ja uudelleen ja nykyään olemme sopineet, että minä en vieraile tämän ystäväni kotona enkä ota kovin usein yhteyttä. Ystäväni tietää tämän ja kunnioittaa parisuhteessani tehtyä päätöstä.
Vaikka tilanne on nyt rauhallinen ja selvä, minulle mieheni kiellot ja epäilykset ovat vaikea asia, en voi ymmärtää sellaista kontrollin tarvetta ja epäluottamusta ja tämä tilanne nakertaa suhteemme pohjaa.
Minä kannatan tutkimaan omia tarkoitusperiäsi, on iso asia yrittää määrätä toisen ihmisen ystävyyssuhteita. Omia ongelmiaan ja luottamuspulaansa ei saisi kaataa kumppanin niskaan.
no ei ne ex-kumppanit aina niin pulmusia olle?
Tuohan se närää suhteeseen kun toimitaan loukkaavasti. Esim. toisen puolelta on lupa jatkaa yhteisiä saunailtoja, nukkua sylikkäin, käydä ostoksilla ym. Kyllä asia on niin että ellen "minä" kelpaa muuhun kuin ",,,,." niin miksi ylipäänsä kelpaan enää. Jos suhde ex-kumppaniin on ollut noinkin hyvä että tällaisella tasolla voi jatkaa ystävyyttä niin miksi ylipäänsä on pitänyt erota. Eikö ole aikaa odottaa sitä meneekö tunteet ohi?
Ärsyttää aivan valtavasti se ettei suhteen päätyttyä ja uuden alettua voi kunnioittaa rakastamansa ihmisen elämää.
Ystävyys ei minulle ole vähempiarvoista kuin seurustelu. Se on kaunis ja arvostettava suhde, jossa parhaimmillaan ihmiset saavat voimavaroja itselleen toisen kanssa vietetystä ajasta. Tätä tarkoitin lainausmerkeillä vain sanan ympärillä.
Niin kauan, kun ystävyyteen ei liity seurustelukumppanin pettämistä, loukkaamista, vähättelyä tms. eikä asioita tehdä kumppanin selän takana, ei minusta parisuhteessa ole kummallakaan osapuolella oikeutta tuomita tai kieltää ystävyyssuhteita. Se, onko ystävä samaa vai eri sukupuolta, ei myöskään saisi minusta olla määrittävä tekijä.
Täytyy pystyä luottamaan rakastamaansa ihmiseen. Tietysti tilanne on erilainen, jos suhteessa on jo tapahtunut toisen luottamuksen pettämistä.
Mutta onhan se surullisen yleistä, että parisuhteessa määrätään kenen kanssa toinen saa puhua, miten pukeutua, kauanko olla poissa kotoa.. Minä en sellaisesta pidä tai sellaiseen kannusta.
Täytyy tarkentaa, että kyseessä ei ole vanha ystävä vaan tutustui tähän vajaa vuosi ennen minua ja heillä oli sen jälkeen suhde + asusteli vielä myöhemminkin talossa vaikka kuulemma heillä ei enää yhtään mitään
En vaan saanut asiaa päästäni ja lopulta kysyin olisiko se ihan rehellisesti okei, jos haluaisin kahvitella ja käydä kylässä miehen luona, joka on vaan kaveri (ei vanha tuttu), mutta jonka kanssa mulla oli seksisuhde vain hetkeä ennen meidän tutustumista eli ei todellakaan esim. 7 vuotta aiemmin, jonka jälkeen oltu jo vuosia puhtaasti ystäviä? Niin ja tietysti, että ensin olisin esitellyt miehelleni hänet, ehdottanut kutsuvani häihin ja miehen tarkistaessa, että onko kyseessä siis exä vai aina ystävänä ollut, olisinkin ensin tietysti sanonut, että pelkkä ystävä, mutta myöhemmin kertonutkin totuuden. Ainiin ja, että mulla olisi yhä kuvia kaulakkain tämän ystävä exän kanssa facebookissa jne.
Huomiona, että en mä ole kenenkään muun naispuolisen ystävän kohdalla edes ajatusta moiseen uhrannut, ei kenestäkään muusta ole ollut sellaista fiilistä, että olisi tarvinnut edes tiedustella onko kyseessä vain ja ainoastaan ystävä (ja ystäviä, myös naispuolisia hänellä on paljon). Mutta tästä oli alusta asti tosi kumma fiilis.
Mies yritti ensin ihmeellisillä esimerkeillä perustella asiaa, mutta mietti hetken ja totesi, että ei. Ei se olisi okei. Ei edellenkään täysin ymmärrä miksi en naista pysty hyväksymään, mutta päätyi lopulta itse ratkaisuun, että menneisyys pysyy menneisyydessä, eikä ole meidän nykyisessä elämässä. Hän katkaisee välit naiseen meidän suhteen vuoksi ja piste.
Tästäpä tuo nainen kimpaantui. En tiedä miten sai käännettyä tämän niin, että häntä on loukattu. On kuulemma kyse hänen elämästään ja hänen ei tarvitse sitä selitellä!? :O Öö ja siis mieheni kirjoitti hänelle, että aiemmin kysyin oliko heillä suhde ja hän vastasi ks. naisen toiveen mukaisesti ei, mutta myöhemmin ei enää halunnut vastata valheellisesti, koska koki, että haluaa minun tapaan suhteen ilmaan salaisuuksia ja koska aihe nyt aiheuttaa meidän välille ongelmia ja haluaa olla mun kanssani ja saada suhteen takaisin sellaiseksi kuin se oli niin näin on parempi. Nainen pisti viestiä viestin perään, että salaisuuksiin on oikeus ja, kuinka mies voi tehdä näin HÄNELLE :O
Noh, mä olen pahoillani kyllä siitä, että asia meni tähän pisteeseen, että en vaan voinut hyväksyä tätä yhtä ihmistä miehen ystäväksi ja jouduin myöntämään, että tämä on se lopputulos, jota toivon. Enkä luonnollisesti halua, että miehelläni on paha mieli. Sen sijaan, mulle on yks ja sama mitä tuo nainen ajattelee. Ei selkeästikään osaa asettua mun asemaan. Mä koen saaneeni mielenrauhan tällä. Ehkä olen monen mielestä huono ihminen, mutta uskon, että tää saa meidän suhteen raiteilleen. En koe muuten luottamuspulaa mieheen, mutta en vaan saanut tuota asiaa päästäni.
Pitää myös muistaa, että tilanteet on harvoin samanlaisia, vaikka kyseessä olisikin hyvin saman tyyppinen kuvio.