Exä, avopuoliso ja leasing lapset
Minulla on 6v ja 9v lapset, joita rakastan ihan älyttömästi. Erosin lasteni isästä noin 2v sitten. Nyt minulla on avopuoliso ja hänellä on 2v ja 5v lapset jotka käyvät tapaamassa isäänsä joka toinen viikonloppu.
Ja mulla kasa ongelmia..
Ero onnistui mielestäni hyvin sopuisasti, niin hyvin kuin erot voi mennä. Emme sotkeneet lapsia missään vaiheessa meidän ongelmiin. Koska ongelmahan oli äijän suhteet toisiin naisiin ja minun kiintiö vain tuli täyteen hänen säätämisiä.
Eron aikoihin minä tapasin miehen joka auttoi mua tekemään sen lopullisen päätöksen tämän eron kanssa. Tämä suhde ei kuitenkaan jatkunut kauaa eron jälkeen.
Se sai kuitenkin mut ymmärtämään kuinka paljon parempaa mä ansaistsen, mä en ansaitse tyhjiä lupauksia, petetyksi tulemista ja kasapäiten valheita.
Mutta kaikki nämä vuosien taistelut pettämisien ja suhteen pelastusyritysten kanssa oli kuluttanut mut loppuun. Usko kunnollisiin miehiin oli mennyt, usko siihen että joku voisi oikeasti mua rakastaa koko sydämellään oli kadonnut. Kuka voisi mut huolia kun olen vain tällainen.. Ne miehet kuitenkin vain satuttaa mua…
No kaikesta huolimatta, minut löysi hyväsydäminen mies joka rakastaa mua ihan älyttömästi. Joka myös kertoo sen mulle sanoin ja teoin. Se on ollut hyvin uusi ja ihana tunne.. mutta myös hyvin rankkaa.. Mistä tiedän ettei ne ole vain tyhjiä lauseita joita saan.. noh, luottamus ansaitaan ja kaikki aikanaan. Meillä menee nyt hyvin 🙂
Mutta onneani varjostaa erimielisyydet exäni kanssa ja suhteeni mieheni lapsiin..
Exäni on perustanut myös perheen yhden niistä ketä tapaili avioliittomme aikana. Se oli järkytys silloin kun olihan kyseessä tuttuni. En pidä siitä, enkä usko sen kestävyyteen mutta osaan elää asian kanssa.
Mutta nykyään me tapellaan joka ikisestä asiasta exäni kanssa.
Olen sille punainen vaate. En osaa edes sen mielestä kasvattaa lapsia, hänhän on nykyään vuoden isä. Isä joka ei vuosiin ollut kiinnostunut koko perheestä, vain omista asioistaan. Minä olin se kuka kasvatti ja hoiti lapset. Ja nyt mä en ole mitään… Mä olen tosi loppu näiden taistelujen takia.. Monet itkut itkenyt.. Mä otin eron siitä ihmisestä että voisin olla taas onnellinen ja silti mä en siitä pääse eroon!! Se vain pahoittaa mieltäni kerta toisensa jälkeen, asiasta kuin asiasta.. Olen miettinyt et onko se katkera mulle jostain tai mättääkö sen elämässä joku.. mut miksi sen pitää purkaa se muhun??!! mitä pahaa mä olen sille tehny.. ei mun tarvii tuollaista kestää, en haluaisi olla missään tekemisis koko ihmisen kanssa mut lasten takii on pakko olla jonkin verran.. ☹️ Miksei se vaan jatkais omaa elämää sen akkansa kanssa ja jättäis meidät rauhaan..
Ja se toinen ongelma, leasing-lapset. Eli siis avopuolisoni lapset.
Ne on mulle lapsia jotka käy meillä joka toinen viikonloppu…
mä en osaa rakastaa niitä.
Useimmiten mua tympii koko ajatus et ne edes tulee meille.. Etenkin ku se nuorempi on kova vinkumaan ja itkemään, mä en jaksa kuunnella sellaista.
Viikonlopun yli mä jo jotenkin selviin mut ajatus siitä että ne tulee kokonaiseksi viikoksi, ei, ei, ei.. tuskallista. Mihin mä pääsen pakoon??
Se kaihertaa mun nykyistä suhdettani jonkin verran.. mieheni kuitenkin tulee suht hyvin toimeen mun omien lasteni kanssa. Mä rakastan mun miestäni mut en pidä sen lapsista.. Meillä on näkemys eroja kasvatuksenkin suhteen ja olen joutunut antamaan palautetta miehelleni kuinka meillä lapset käyttäytyy.. ei niin kuin ne sen lapset kotonaan käyttäytyy. Meillä meidän tavoilla. Mieheni tietää tästä mun ongelmasta, eikä se varmasti tunnu hänestä mukavalta mutten osaa asiaa muuttaakkaan. Mieheni exä kiristää ja pompottaa miestäni lastensa kautta, joka myös kiristää mieltäni. Kun vielä takaraivossa on edellisen suhteen kummituksia niin mietteet siitä että mieheni menee exänsä kotiin hoitamaan lapsia/muutaman kerran jäänyt sinne yöksi.. saa mut totaaliseen raivon valtaan. mieheni sanoo tekevänsä sen vain lastensa takia, ettei nauti tilanteesta itsekään. Mut jostain syystä se ei mun mieltäni piristä!!
Tässä suuntaa mun ajatuksista ja ongelmista.. onko kenelläkään omia kokemuksia samanlaisista asioista?? Voiko näistä selvitä?? Alkaa olee aika väsy tähän taisteluun.
😞
Hankalaa on!
Sinulla tuntuu olevan paljon vielä selvitettävää menneisyyden kanssa.
Mieti miten haluaisit exäsi kohtelevan omia lapsiasi ja miten toivot heitä kohdeltavan, kun ovat puolestaan "leasingissa". Tuskinpa mieltäsi ilahduttaa ajatus, että sinun lapsiasi on vastaanottamassa heitä inhoava "akka". Voisin kuvitella, että ainoastaan jonkinlaisella vastavuoroisuuden periaatteella selviää arjen karkoissa. Antaa toiselle ja hänen lapiselleen saman arvon ja asemna kuin toivoo itsellään ja omilla lapsillaan olevan. Näin siis periaatteessa.
Sylvi Kekkonen totesi aikanaan, että pieni on se äidin sydän, johon mahtuvat vain omat lapset. Arjen taisteluissa, kun mieltä kuormittaa aikuisten ihmisten keskinäiset kinat ja valtataistelut taitavat nuo lapset jäädä jalkoihin ja saada osansa aikuisten antipatioista.
Toivottavasti olette myös sopineet nykyisen miehesi kanssa yhdessä nuo kasvatusperiaatteet "teillä" eivätkä ne ole vain sinun sanelemiasi - sellainen sanelupolitiikkaa, kun tuppaa ihmissuhteissa ahdistamaan pidemmän päälle.
Jaksamista sinulle ja voimia omien solmujen selvittämiseen - jos vain, voit anna exäsi höpinöiden ikään kuin virrata lävitsesi - älä tartu provosointeihin. Uskokoon olevansa malli-isä, kyllä se totuus valkenee.
Hei mallo4,
kirjoittelin itsekin jokunen aika sitten uusperheemme ongelmista palstalle ja sain Jasselta oikein hyviä vinkkejä!
Oma tilanteeni on sellainen, että mieheni tytär asuu pääsääntöisesti meillä ja yhteisiä lapsia on yksi.
Samankaltaisia ongelmia käydään meilläkin miltei päivittäin läpi, mutta nyt tilanne on jotenkin räjähtänyt käsiin... Miehelläni on miltei koko ajan menossa jotain selvittelyä yhteishuoltajuuskiistoissa, koska hänen exänsä on ehkä maailman hankalin ihminen, MUTTA keskityn nyt meidän keskinäisiin ongelmiin. Aikaisemmin olemme selvinneet puhumalla, mutta nyt tilanne on niin tulehtunut, että haemme apua parisuhdeterapiasta. Olemme kokeilleetkin sitä ja kun oikea ihminen osuu kohdalle, voin suositella! Ja tietenkin voin sinun kohdallasi toivoa, että avopuolisosi on keskustelutaitoinen ja ymmärtäväinen ihminen, sekin jo helpottaa. Minun mieheni osaa vain riidellä, ei keskustella, joten sekin tietysti hankaloittaa 😉
Muutamia vuosia tätä katselleena listaan muutamat tärkeimmät asiat, joita minunkin olisi kannattanut miettiä heti, kun tähän lähdin mukaan:
1. YHTEISET PELISÄÄNNÖT
- niin lapsien kuin exienkin suhteen, yhdessä päätettäisiin, miten toimitaan arjen pyörittämisessä, missä päätöksissä "puolikkaat vanhemmat" ovat mukana jne.
2. JÄRKEVÄT TAPAAMISET
- ainakin huonoissa väleissä olevien kannattaisi tarkkaan sopia tapaamiset ja semmoset, mitkä on lapsen kannalta parhaimmat, ei vaan sitä taistelua, että kummalla se nyt on tunnin enemmän! tässä kuviossa on haettu päätökset hovioikeudesta asti ja järki on näistä tapaamisista silti hyvinkin kaukana.
3. TIIMIHENKI
- meillä keskinäistä suhdetta on tuhonnut eniten se, että olemme jotenkin jakaantuneet kahteen eri tiimiin. aikuisten pitäisi vetää yhtä köyttä. miehen tyttö (johon minulla ainakin oli loistava suhde) on esim. nukkumaanmeno/siivous/muissa epämukavissa tilanteissa puhunut minusta aivan omiaan isälleen (esim. etten lukenut iltasatua, vaikka olisimme juuri lukeneet), joka sitten on tullut syyttelemään minua. tämmöinen nostaa todella niskakarvat pystyyn! ainakin pitäisi ensin kysyä aikuiselta, miten asia oikeasti oli. lapset kun oppivat todella helposti hyödyntämään tällaista tilannetta.
Puh, sainpahan taas vähän purettua 🙂
Mitä tulee sinun suhtautumiseesi avopuolisosi lapsiin, niin ymmärrän sinua ihan täysin! Itse painin aivan saman ongelman kanssa. Se on hankalaa varsinkin, jos lapsi/lapset eivät ole kovin vastaanottavaisia... Minulla oli mielestäni aivan loistava suhde mieheni tyttöön ja yritin ainakin kohdella häntä kuin omaani, mutta se on kaatunut tähän älyttömään selän takana puhumiseen. Nyt yritän vain miettiä, miten haluaisin omaa lastani kohdeltavan, jos eroaisimme. Käytäntö ja teoria eivät ole aivan vielä kohdanneet, joten nyt olen vain ottanut etäisyyttä asioihin ja antanut mieheni touhuta lapsensa kanssa omia juttujaan. Ehkä nämä keinot voisivat auttaa sinuakin?
Pakko vielä kysyä, että miksi avopuolisosi täytyy mennä exän luo hoitamaan lapsiaan? Tilannetta sen kummemmin tietämättä, tuohon en kyllä ihan heti suostuisi, ellei olisi todella hyvät perustelut. Tuskinpa avopuolisosikaan ilahtuisi, jos sinä yöpyisit entisen miehesi luona lapsia hoitamassa...?
Kiitos kommenteista.
Exäni kanssa tällä hetkellä menee suht hyvin. Jouduin ennen joulua sille avautumaan kun meni niin totaalisesti hermo siihen. Oli siitä ainakin hetkellisesti apua.. 🙂
Miesystäväni meni lupaamaan ottamaan lapsensa kokonaiseksi viikoksi meille... huoh, kolme päivää mennyt ja mä oon ihan valmis ne palauttamaan jo äitilleen. Täksi päiväksikin keksin itselle ja lapsilleni vierailun jotta pääsin hetkesi pois kotoa ja huomenna taidan mennä lasteni kanssa asioille.. Pakko vain päästä hiukan hengähtämään, kaipaan sitä ns omaa rauhaa.. pelkästään omien lasten kanssa oleminen on kuitenkin niin erilaista.
Näistä kasvatustavoista ja elämän säännöistä meillä ei ole hirveemmin keskusteltu, olen itse jonkun verran puhunu minua häiritsevistä seikoista ja mieheni vain tuumaa useimmiten minun olevan oikeassa ja että kaikki käy.. Ja siis keskustelen asiallisesti, en huuda ja papata.. 🙂
Seikka mitä olen nyt viimeiset kolme päivää kuunnellut ja mikä mua raastaa on se tapa millä lapselle puhutaan.. onko oikein että alle 3v lapselta kysytään koko ajan mitä se haluaa ja mitä tehdään??? (nimi muutettu) esim. haluaako liisa syödä, liisa puetaanko päälle jne.. ja useimmiten hän ei ole yhteistyöhaluinen.. ja hän on minä itse-tyyppi. huoh, mitä tämä elo sen kanssa on sitten kun se on teini??!!
jos pieni lapsi ei pysty ottamaan minkäänlaista käskyä vastaan ilman hirveää huutoa ja itkua niin tuskin se sitä teininäkään tekee!!
miksei lapselle voi sanoa että nyt mennään syömään ja nyt puetaan päälle että päästään lähtemään??!!
ei vaan jaksa ymmärtää...
no mutta nyt mua hätistellään jo muualle.. tarvitsee lopettaa..
Vuosi vaihtuu, toivottavasti se on mukavampi ja parempi kuin kulunut vuosi.. 🙂
Seikka mitä olen nyt viimeiset kolme päivää kuunnellut ja mikä mua raastaa on se tapa millä lapselle puhutaan.. onko oikein että alle 3v lapselta kysytään koko ajan mitä se haluaa ja mitä tehdään??? (nimi muutettu) esim. haluaako liisa syödä, liisa puetaanko päälle jne.. ja useimmiten hän ei ole yhteistyöhaluinen.. ja hän on minä itse-tyyppi. huoh, mitä tämä elo sen kanssa on sitten kun se on teini??!!
jos pieni lapsi ei pysty ottamaan minkäänlaista käskyä vastaan ilman hirveää huutoa ja itkua niin tuskin se sitä teininäkään tekee!!
miksei lapselle voi sanoa että nyt mennään syömään ja nyt puetaan päälle että päästään lähtemään??!!
ei vaan jaksa ymmärtää...
no mutta nyt mua hätistellään jo muualle.. tarvitsee lopettaa..
Vuosi vaihtuu, toivottavasti se on mukavampi ja parempi kuin kulunut vuosi..
......................................
...jos tuohon opetetan lapset jo pienestä pitäin, niin kaksikymppisenä heiltä voikin sitten kysyä, mennäänkö kaljabaariin vai oikein ravintolaan ryyppäämään?
Lapsilla on oltava selkeät rajat, heidän on opittava sääntöjä, kun syödään, niin syödään, jos ei kelpaa, niin ei kelpaa, vaatteiden kanssa ei lapsen perässä laukata ja rukoilla, puetaanko vai ei, on vain kaksi vaihtoehtoa ja toinen toteutetaan.
Teidän on lasten kanssa sovittava "säännöistä" joita teillä noudatetaan ja se isukkikin pitää niistä kiinni, olkoon lasten äiti vaikka tulta syöksevä lohikäärme, hän saa kotonaan lellutella lasten kanssa kuten lystää, mutta teillä eletään teidän sääntöjen mukaan. Teidän on oltava yhtämieltä näistä asioista, muuten koko homma räjähtää käsiin. Lapset ovat todellisia taitureita pyörittämään vanhempiaan, kun huomaavat pienenkään mahdollisuuden ja asiat vain pahenevat, kun lapset kasvavat, vaatimukset vain kasvavat.