Olemme olleet yhdessä noin 15 vuotta ja lapsiakin on. Suhteemme on aina ollut tasainen ja perushyvä ilman suurempia ongelmia. Nyt tänä syksynä tilanne onkin sitten kriisiytynyt yllättäen ja kaikki on kaatunut kerralla päälle. Yhtäkkiä olen tajunnut olevani jo pitkään tyytymätön yhteen jos toiseenkin asiaan: aidon tunneyhteyden puutteeseen, seksiin ja kotitöiden/lastenhoitovastuun jakamiseen. Kaiken lisäksi huomasin ihastuneeni toiseen mieheen, jonka kanssa olen ollut hyvä kaveri jo pitempään.
Melkein saman tien tilanteen tajuttuani päätin kertoa siitä miehelleni avoimesti. Inhoan kaikenlaista salailua ja selän takana vatvomista, joten ajattelin mieluummin nostaa kissan pöydälle. Mies tietenkin järkyttyi, varsinkin tunteistani toista kohtaan. Olemme puhuneet asioista nyt muutaman viikon suoraan ja avoimesti, joten ainakaan yrittämisen puutteesta meitä ei voi syyttää. Mies haluaisi jatkaa suhdettamme, minä taas olen ihan sekaisin enkä tiedä mitä haluan. En näe eroamisessa järkeä ja syyllisyys painaa. Toisaalta tämä vuosien varrella kertynyt pettymys ja ahdistus on räjähtänyt nyt niin voimakkaana, että tunnetasolla voisin pakata laukkuni saman tien. Mieleni vaihtelee laidasta laitaan.
Olemme ajatelleet mennä pariterapiaan, josko siitä olisi apua. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia erityisesti terapiasta.
Pariterapiasta ei itselläni kokemusta, vaikkakin sitä miehelle ehdotin ja tyrmäsi sen täysin.
Mikäli kumpikin osapuoli suostuu keskustelemaan kolmannen, auttavan osapuolen kanssa, niin se on erittäin hyvä juttu.
Nykyään erotaan aivan liian helposti ja kunnioitan suuresti heitä, ketkä taistelevat yhteisen elämän puolesta.
Mitään harkitsematonta (ainakaan pettämistä) ei kannattaisi tehdä, sillä se vain lisäisi selvitettävien asioiden taakkaa.
Toivon teille kummalekin voimia ja toivottavasti löytäisitte toisenne uudelleen. ☺️❤️☺️
Moi, olemme vaimoni kanssa käyneet seurakunnan pariterapiassa n. ½-vuotta. Perimmäinen syy mun avioliiton huonoon jamaan oli mulla oleva tunne että olemme yhdessä "vähemmän" kuin "enemmän" ☹️ Vaimolla tommosta tunnetta ei ollut ollenkaan! 😐
Mun mielestä pariterapiassa hyvää on:
-rauhallinen ja turvallinen paikka juttelulle ja ei lapset kuuntelemassa
-auttaa keskusteluyhteyden luomisessa jos ennestään ei ole
-ajatusten ääneen lausuminen ulkopuolisen kuunnellessa selkeyttää (ja kyseenalaista!) omiakin ajatuksia
-pitäjä todella kuunteli ajatuksiamme ja teki hyviä kysymyksiä 🙂
-saadaan selvennystä kokonaiskuvaan.
-jos ero tulee silti niin ehkä parempi fiilis että on yritetty
Mun mielestä huonoa on:
- jotenkin tuli tunne että pitäjällä oli näkemys että kummassakin on tasapuolisesti "ongelmia"...
- pariterapia ajoissa joskus pitkiä välejä..tosin meillä ei ollut niin "kriisi" päällä muutenkaan
No tossa jotain... mun mielestä ihan hyvä juttu!
🙂👍
Kummajainen kirjoitti 2.12.2014 15:52
Olemme ajatelleet mennä pariterapiaan, josko siitä olisi apua. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia erityisesti terapiasta.
Keskusteluterapioista on kummasti apua, etenkin jos avointa keskusteluyhteyttä ei ole ollut parisuhteessa pitkään aikaan. Terapiassa pitää käydä monet monet kerrat, jos yhteys on ollut poikki. Ensimmäisillä kerroilla asiat vaan tuntuvat pahenevan, kun kaikki kipeä revitään auki. Ensimmäiset kerrat voi mennä jopa toistensa sättimisen merkeissä. Silloin on usein viisasta ottaa välillä pari yksilökäyntiä terapeutin kanssa (kumpikin puolisoista keskustelee vuorollaan yksin terapeutin kanssa). Jos tulee erokin, terapian jälkeen on vähän selkeämmillä vesillä, kun kumpikin puolisoista tietää vähän, mitä ja miksi tapahtui.
Tutun kuuloisia ajatuksia sinulla. Itsekin havahduin reilu vuosi sitten ajatukseen, että olenko suhteessa onnellinen. Keväällä kerroin miehelle ja sen jälkeen on asiaa työstetty. Olen huomannut, että tässä suhteessa ei oikeastaan ole sellaisia asioita mitä parisuhteelta kaipaan, edelleenkään ei vaan järki anna periksi luovuttaa. Syksyn ajan ollaan käyty seurakunnan parisuhdeneuvojalla, mikään varsinainen pariterapia se ei ole.
Neuvonnassa on käyty suhteen historiaa läpi, ja sen kautta kumpikin on ehkä havahtunut huomaamaan, että tämä kaikki on saanut alkunsa jo vuosia sitten. Kummallakin on mahdollisuus purkaa ajatuksiaan ja työntekijä huolehtii siitä, että kumpikin puhuu ja kumpikin tulee kuulluksi. Hän myös puuttuu jos keskustelu menee syyttelyksi tms. Neuvonta on auttanut näkemään niitä syitä miksi tässä tilanteessa ollaan, ja toisaalta auttanut huomaamaan mitä kaikkea sitä onkaan tehnyt väärin tai lähinnä jättänyt tekemättä vuosien aikana, asioita mitkä olisivat auttaneet suhteen säilymistä hyvänä ☹️
Toisinaan olen kokenut työntekijän puheet hieman syyttäviksi, painostamiseksi. Ja minulle on tullut tunne, että hänellä on selkeä tarve pitää pari yhdessä. Siihen vain en ole vastausta saanut, että jos minulla ei ole tunteita niin millä ne sitten voisin palauttaa. Pitäisi kuulemma yrittää vielä enemmän, mutta pakottamalla ja pelkällä tahdon voimalla en taida tunteita esiin saada.
Itse olen tämän neuvonnan lisäksi käynyt muutaman kerran psykologilla ja silloin ehkä olen kokenut tulleeni paremmin kuulluksi, mikä toisaalta on luonnollista, koska yksilötyöskentelyssä psykologi on vain minua varten, eikä hänen tarvitse yrittää "pelastaa" suhdetta.
Meidän tilanne on tainnut mennä neuvonnan myötä "huonompaan" suuntaan, mutta vaikka ero olisikin sitten se lopullinen päätös niin mielestäni on hyvä, että asiat on käyty läpi. Kumpikin tietää tällöin missä mennään ja miksi, uskon että työskentely auttaa pääsemään eteenpäin elämässä ja opettaa paljon parisuhteessa olemisesta, vaikka ero tulisikin.