Jos haluat pitää itselläsi rauhan ja päästä eroon tuosta suhteesta, näyttää sille, että täysi erossa pysyminen on välttämättömyys. Kun rakastat häntä vieläkin, saatat itsesi jatkuvasti satuttamiselle alttiiksi, jos olet hänen kanssaan yhteydessä.

Kyllä sinulla on oikeus ja velvollisuuskin itseäsi kohtaan pitää itsestäsi huolta.

Tuollaista löysässä hirressä roikuttamista ei tarvitse kenenkään sietää. Olisi nyt senverran tuolla tytöllä arvostusta sinua kohtaan, ettei noin sinua kiusaa. Mutta todellisuushan on se, että me itse pidämme ne omat rajamme loppupelissä. Arvostuskin on siinä suhteessa ansaittavaa. Jos toinen ei ymmärrä kunnioittaa sinua, niin on itse vain ne rajat toiselle näytettävä.

Tuo on tietystikin vaikeaa, kun rakastaa ja ehkä haluaisi olla vielä yhdessä. Satuttaa myös tuollainen kaikki. Suru on kaiketi vain surtava, jos haluaa päästä toisesta eroon. Siinä menee se oma aikansa, joka on hyvä itselle antaa.

Itse olen juuri eronnut ja on todella vaikeaa olla erossa, kun rakastaa ja on hirvittävä ikävä lähes joka päivä. Tiedän kuitenkin nuo faktat ja sen, etten voi tuolle suhteelle tulevaisuutta rakentaa. Siksi vain odotan päivää, kun pystyn menemään eteenpäin näissä suhdeasioissa. En tiedä, kuinka kauan tämä suru ja ikävä kestää, mutta onneksi ei kerralla muuta kuin sen hetken, missä olen.

Itseään ei kannata antaa tallata. Sinäkin voit laittaa aivan selkeät säännöt ja olen varma, että vaikka surisit, sinulla on sen jälkeen paljon parempi olla itsesi kanssa. Jos sitten suhteelle tuon naisen kanssa sinulla on vielä tulevaisuutta, niin et ole antanut itseäsi pompottaa miten vaan ja voit siinä suhteessa (tai jossakin muussa) pitää edelleen ne omat selkeät rajat. Silloin myös suhdekin voi paremmin.

Tuosta rajojen pitämisestä vielä hieman,niin ei se tarkoita toisen tallomista ja egon pullistelua. Vain selkeä tieto toiselle, että tästä ei yli mennä, näin et kohtele minua....joko sanoin, tai käytöksellä. Tekstiviesteihin ei esim. ole pakko vastata, jos ne ovat häiritseviä. Kuuntele omaa tietoasi ja huomioitasi ja usko niihin.

Lykomedes kirjoitti 3.4.2012 0:59

Kaksi kuukautta sitten hän halusi, että eroamme. Se tuli minulle yllätyksenä. Yritin saada häntä muuttamaan mielensä siinä onnistumatta. Tunsin aluksi katkeruutta ja itseni aliarvostetuksi. Muutin pois yhteisestä kodistamme, ja siinä vaiheessa pystyin ajattelemaan asioita objektiivisemmin. Kävin läpi tunteitani ja tunnistin puutteitani, joita halusin todella itsessäni muuttaa myös oman itseni vuoksi. Kerroin näistä tyttöystävälleni ja halusin yrittää vielä uudelleen.

Minulle selvisi, että tyttöystävälläni oli uusi ihastus valmiina odottamassa heti erottuamme. He olivat tunteneet vasta 1-2 kuukautta, ja kyseinen mies oli vielä tahollaan naimisissa, kuulema valmis eroamaan yli kymmenen vuoden suhteestaan.

Tyttöystäväni, nyt siis exäni, kuitenkin haluaa viettää kanssani aikaa, mutta ei pysty sanomaan haluaako yrittää suhdetta vielä uudelleen, jatkaen samalla romanttista suhdetta tuohon mieheen, joka ei vieläkään ole eronnut. En halua olla varalla enkä mikään kakkosvaihtoehto, silti exäni antaa aina yhteyttä ottaessaan ymmärtää, että haluaisi kanssani jotain. Tämä on musertavaa. En saa nukuttua, enkä syötyä. Joka kerta, kun hän ottaa yhteyttä, toivonkipinä herää, mikä sitten seuraavalla kerralla vedetään jalkojeni alta. Ja sama toistuu uudestaan.

Minun oli pakko pyytää häntä olemaan ottamatta minuun yhteyttä, ennenkuin pääsen yli tästä erosta, vaikka kuinka satuttaa. Ikävä on joka päivä ja haluaisin niin olla yhteydessa häneen ja taistella hänestä, mutta hänen uusi "suhteensa", annetut toivonkipinät yms. satuttaa niin paljon etten pysty siihen. Hän ihmettelee miksi en pysty olemaan hänen ystävänsä. Onko tässä muuta vaihtoehtoa? Minusta tuntuu että hän haluaisi pitää minut varalla, vaikka kieltääkin sen. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, joiden vuoksi yhteydenpito olisi välttämätöntä. Itse en vaan näe muuta vaihtoehtoa. Miten voin taistella? Onko ainoa mahdollisuus, että exäni itse ymmärtäisi mitä menettäisi?

Voi ei! ☹️

Onpa todella rankka tilanne.

Luin hiljattain läpi vanhoja sähköpostiviestejäni keväältä 2010, joissa hieman samantyyppinen henkilö kuin eksäsi oli aiheuttanut surua ja huolta. Sikäli samantyyppinen, että arjen kestäminen oli hänelle hirvittävän vaikeaa. Kun minä sitten aloin tuntua liian arkiselta, hän lähti matkalle ystävättären kanssa. Sitten paljon myöhemmin paljastui, että hän oli koko ajan odottanut seksiä tältä ystävättäreltä ja oli ollut aivan rakastunut häneen.

Ennen kuin olin edes saanut irti sitä totuutta, että eksäni toivoi ystävättäreltään romanttista suhdetta olin ihan risana. Sähköpostissani olin jopa kirjoittanut ystävälleni Suomessa: "Se ei koskaan kerro haluavansa mennä mihinkään mun kanssa. Se puhuu koko ajan siitä, miten sen ystävätär on sille tärkeä ja miten ne jo puhuu uudesta yhteisestä matkasta." Minä en pystynyt lähtemään. Minulla ei ollut rahaa. Minulla ei ollut silloin auttajaa. Lähdin vasta myöhemmin.

"Maton alta vetäminen" Aina kun eksäni tuli yhteiseen kotiimme, aina kun hän tekstasi minulle ja aina kun hän soitti minulle, odotin vain yhtä asiaa, että minä olisin tärkeä hänelle ja hän haluaisi olla kanssani tai tehdä jotain yhdessä. En koskaan saanut niitä sanoja. Vatsani turposi, vaikken pystynyt vatsakivuiltani syömään juuri mitään. Näytin lihavalta ja turvonneelta vaikka olin lääkärin määräyksestä erikoisdieetillä, jossa kaikki kofeiinipitoiset tuotteet, sokeri, suklaa, suola, rasva, mausteet (mm.valkosipuli) ja jogurtti oli karsittu miltei kokonaan pois. Lääkärit levittelivät käsiään ja ihmettelivät huonoa oloani. Turvonneisuus, väsymys ja vatsakivut lähtivät, kun lopetin eksäni koeajan ja katkaisin suhteen häneen. Eksäni ei ole sitä vieläkään uskonut, mutta se onkin sitten toinen juttu...

Luulen, että eksäsi on alkanut jo ymmärtää, että menettää sinut ja siksi haluaa pitää sinuun yhteyttä. Näin ulkopuolisen näkökulmasta eksäsi kuulostaa erittäin itsekeskeiseltä ihmiseltä. Kukapa ei pelkäisi yksin jäämistä? Eksäsi saattaa tietysti kieltää tuon sinun pitämisen varasijalla, mutta ei sinullakaan ole mitään syytä aliarvioida omia tuntemuksiasi ja pitää niitä väärinä - eli jos sinusta tuntuu, että sinua pidetään varasijalla, saattaa se oikeasti niin ollakin, vaikkei sitä haluta myöntää.

Ei eksän kanssa ole pakko olla ystävä. Erittäin harvoissa eroissa ihmiset oikeasti jäävät enää ystäviksi. Ja jos mitään paluuta ystävyyteen on, niin tuskin se ihan noin nopeasti alkaa. Useimmiten siinä käy niin, että molemmat tarvitsevat aluksi omaa aikaa ja tilaa, ja vasta monien kuukausien päästä voidaan jonkinlaista ystävyyttä pitää mahdollisena. Joutuu eksäsikin sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin, et vain sinä. Jos sinä et nyt kestä pitää ystävyyttä yllä eksääsi, niin eksäsi täytyy vain kestää se.

Jos taistelet eksäsi puolesta, niin mitä saavutat? Mitä eksälläsi on antaa sinulle? Voitko vielä luottaa häneen? Mitä saat tai saisit suhteesta eksäsi kanssa? Onko eksäsi oikeasti taistelun arvoinen? Entä jos eksäsi on aina sellainen kuin nyt, niin haluatko hänet sellaisena? Nämä kysymykset voi tuntua raskailta. Kannattaa kuitenkin jotenkin työstää asioita. Itse olen monta asiaa ratkaissut paperille kirjoittamalla.

Mua kehotettiin aikoinaan olemaan kiltti eksälleni, tulemaan vastaan ja myöntymään ajan viettoon hänen kanssaan hänen ehdoillaan, jotta eksäni vastavuoroisesti alkaisi ottamaan minua huomioon. Ei alkanut.

Mikä sitten on ainoa mahdollisuus? No, jos itse olisin tuossa tilanteessa, niin saisi kyllä eksä ihan omatoimisesti ottaa minut ykkössijalle elämässään. Ihan vain siksi, että minäkin asettaisin hänen ykköseksi omassa elämässäni. Ja siksi, että sellaista me kaikki ansaitsemme. Ja sellaista on vielä kaikille jossain luvassa 🙂🌻

Kirjoitan taas tänne.

Me olimme alle viikon pitämättä yhteyttä, kunnes repsahdin. Jotenkin tuntuu vaan mahdottomalta ajatus siitä, ettei voi nähdä tai puhua rakastamansa ihmisen kanssa. Tuskaa lievitti, kun olin yhteydessä, mutta taas tilanne ajautui pahempaan. Ei tämä vaan onnistu. Exäni kertoo joka kerta kuinka paljon välittää minusta. Huomasin itse tulkitsevani hänen sanomisiaan ja elkeitään siten, että mahdollisuudet jatkamiseen ovat. Silti hän joka kerta sanoo, että on kulunut liian vähän aikaa. Ja jatkaa suhdetta varatun miehen kanssa.

Hän haluaisi olla ystävä. Käydä elokuvissa ja tapailla silloin kun hänelle sopii. Kun kerron, etten pysty olemaan "vain" ystävä, koska minulla on niin vahvoja tunteita häntä kohtaan, hän loukkaantuu. Ymmärrän kyllä, että sellainen ystävyys sopisi hänen elämäntilanteeseen. Hän kokee olevansa vapaa tekemään, mitä haluaa, niin kauan kuin hänen uuden miesystävänsä ero ei ole selvä. Eli voisi käyttää minua viihdykkeenä ja turvana, silloin kun hänelle sopii. Entä sitten kun tuon miehen ero tulee "selväksi"? Olisiko minulla silloin enää osaa ystävänä? En oikein usko.

Kyllä minä tiedän, mitä tarkoittaa "olla ystävä exän kanssa". Se tarkoittaa sitä, että lähettää kaksi-kolme kertaa vuodessa juhlapyhinä tekstiviestin, ja se on siinä. Exäni on aina ollut äärettömän mustasukkainen. Mitä jos seuraava naisystäväni joskus tulevaisuudessa on yhtä mustasukkainen? Ei siinä tilanteessa voi olla muulla tapaa ystävä exän kanssa.

Nyt olen taas pitämättä yhteyttä, eikä hän sitä ymmärrä. Enkä voi voittaa häntä takaisin, kun hän on loukkaantunut päätöksestäni. Tämä on niin vaikeaa kun tunne näyttää eri tietä kuin järki. Olemme puhuneet vioistamme ja tiedämme molemmat, ettei suhde korjaantuisi, ellei molemmat haluaisi muuttua. Hän kuitenkin kertoi, ettei hän ole vielä valmis muuttumaan. Miksi hän ei voi sanoa selkeästi kyllä tai ei? Erosta on kulunut nyt kaksi kuukautta, siltikään en pysty olemaan viittä minuuttia, etten ajattelisi häntä tai pyörittelisi näitä ajatuksia mielessä. Tämä on tuskaa.

Järki sanoo, että mene eteenpäin. Tunne sanoo, että odota, kyllä hän pian tajuaa tehneensä virheen.

Hei Lykomedes,

Kiva tietää taas uutisiasi. Minusta on ihailtavaa, että jaksat rakastaa tyttöystävääsi hänen käytöksestään huolimatta ja että olisit valmis taistelemaan saadaksesi hänet takaisin. Parisuhde ja rakkaus ovat sinulle tärkeitä asioita, ja se on hieno juttu. 🙂

Parisuhteeseen tarvitaan kuitenkin kaksi ihmistä. Sinä ansaitset puolison, joka omistautuu yhtä paljon kuin sinä.

Mitä tulee eksääsi, niin vaikuttaa vähän siltä, että hän ei taida luottaa uuteen tuttavuuteensa ihan täysin. Harvoin kai sitä voi oikein luottaa sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa aloittaa suhteen tuollaisessa tilanteessa. Epäilen, että heistä kumpikaan ei välttämäti luota toiseen. Siksi hän sitten sinua kaipailee, koska luottaa rakkauteesi ja tuntee sinut. Eksäsi pelkää heittäytyä täysin uuteen suhteeseensa, ja ehkä myös "uusi mies" pelkää suhteeseen heittäytymistä.

Ei sinun tarvitse alistua noudattamaan eksäsi tarpeita. Hän on jo iso ihminen ja kestää hengissä, vaikket häneen yhteyttä pitäisi. Jos olet sanonut hänelle, että sinusta tuntuu raskaalta pitää yhteyttä häneen, niin hänen täytyy vain kestää tilanne ja kunnioittaa tarpeitasi. Jos hän oikeasti rakastaa sinua, niin kestää.

Luin helmikuussa Heidi Valastin kirjan "Rakasta rohkeasti". Monta solmua aukeni siinä lukuprojektissa. Suosittelen! 🙂👍

Itselläkin on pari kk erosta ja vieläkin tulee ikäväkohtauksia, ja ihan puun takaa toisinaan tai iltaisin. Siinä oman aikansa menee, kun pääsee eteenpäin, ei voi mitään.

Minäkin kehoitan ajattelemaan suuresti itseä ja laittamaan toiselle rajat. Hän tekee ratkaisuja, hän kokee seurauksia. Niin se on.

Kiitos polunkävijätär kirjavinkistä 🙂👍

Taistelua olen käynyt itseni kanssa ja tunteet senkuin myllertävät. Välillä olen pitänyt yhteyttä exään ja välillä en. Vappuna erehdyin sitten hänen aloitteestaan myös läheisempään kanssakäymiseen. Tiesin, että se oli virhe, mutta kaipasin häntä liian paljon. Kyllä hänelläkin tunteita on. Tuntuu kuin hän etsisi itseään, eikä tiedä mitä haluaa.

Hän on helmikuusta lähtien asunut yhteisessä asunnossamme. Tuo asunto on ollut yksi asia, mikä on minua sitonut häneen ja estänyt minua irtautumasta. Kaksi viikkoa sitten teinkin selväksi, että asuntoasia täytyy saada pois päiväjärjestyksestä. Joko hänen lunastamalla se, tai laittamalla se myyntiin. Exäni olisi halunnut vitkutella vielä asiaa, mutta annoin kaksi viikkoa hänelle aikaa tehdä päätös. Onhan hänellä ollut jokatapauksessa aikaa jo kolme kuukautta. Pysyin tiukasti asettamassani aikataulussa, mikä myös kiristi välejämme.

Tänään sitten kävimme pankissa ja hän lunasti asunnon itselleen. Toisaalta se oli helpotus, ei enää muita sidoksia häneen, paitsi tunteeni. Toisaalta taas se oli äärimmäisen raastavaa. Luopua yhteisestä unelmastamme ja toiveesta palata yhteen. Mutta vaikka tuntuu todella pahalta, uskon että tämä auttaa minua menemään eteenpäin.

Tuhannet kiitokset kaikille teille minua tukeneille ja kirjoituksiini vastanneille. On ollut rohkaisevaa ja auttanut minua suuresti, kun olen saanut jakaa nämä tuntemukset jonkun kanssa, tietäen että olen tullut kuulluksi, enkä ole yksin.

Haluan edelleen uskoa rakkauteen, vaikka sen kohde olisi joku muu kuin exäni. Aikaa se tulee ottamaan, mutta joku päivä, kun olen siihen valmis, kun olen päässyt hänestä yli, tulen olemaan yhtä onnellinen, kuin olin hänen kanssaan.