...samoja mietteitä täällä minäkin taas mietin, lyhyesti kertaan oman stoorini
:mies petti minua 15 vuotta sitten (silloin 3 vuotta jatkunut suhde) ja nelisen vuotta sitten selvisi että hän oli taas kääntynyt saman naisen puoleen (2 v jatkunut suhde).
Ja tässä minä vaan roikun enkä osaa/uskalla lähteä. 40 vuotta yhteistä elämää takana, 3 lasta ja 3 lastenlasta. Onko minun elämäni tässä. Meillä ei ole kolmeen vuoteen ollut seksiä, ei muutakaan läheisyyttä, ei oikeastaan puhevälejä. Tiedän että tällä hetkellä suurin ongelma on se, että minä en jaksa enää yrittää, en puhu kuin pakolliset jne. Mutta kun en vaan enää jaksa enkä luottaa. Ja tiedän että tämä on henkistä väkivaltaa häntä kohtaan.Mutta kun en tiedä
miten päästä tästä eteenpäin, tuntuu kuin olisin vankilassa.
Minä olen aina kantanut perheessä vastuun ja hoitanut "pakolliset":kotityöt, ruuanlaiton ym ja lasten koulujutut ym. Nyt kun olen miljoona kertaa asioita miettinyt, tuntuu että olen vaatinut mieheltä liian vähän ja tässä sitä sitten ollaan. Hän on nyt eläkkeellä ja minä töissä. Kotitöitä hän ei edelleenkään tee, surffailee netissä päivät pitkät. Hyvä kun viitsii edes itselleen lämmittää tekemäni ruuan.

En millään vieläkään voi käsittää, että hän on tehnyt minulle tämän, rikkonut sydämeni kaksi kertaa. Ja häntäkin sanotaan "kiltiksi", mutta minun mielestäni kiltti ihminen ei käyttäydy näin. Miten voi olla näin kaksinaamainen ja miten voi "kiltti pappa" käydä vieraissa ja p..nna jotain naista auton takapenkillä (näin kuulemma tapahtui) sillä aikaa kun minä olin hoitamassa ekaa lastenlastamme. Viimeinen pettäminen alkoi kun minä jouduin työttömäksi, minulla oli tosia vaikeaa itsenäistyvän tyttären kanssa ja hoidin vielä ensimmäistä lastenlastamme tosi usein: eli en ehtinyt/jaksanut "hoitaa" miestäni joten hänpä sitten päätti aloittaa suhteen uudelleen. Miten ihminen voi tehdä näin?
Anteeksi tämä vuodatus, mutta auttoi taas minua vähäksi aikaa.

Olen valitettavasti sitä mieltä, että sanonta: kerran pettäjä aina pettäjä. Kun on kerran pettänyt, kynnys tehdä se toisen kerran, on paljon helpompi. Minunkin olisi pitänyt silloin 15 vuotta sitten erota eikä "antaa anteeksi"...Nyt eroaminen on moninverroin vaikeampaa.

Niinhän me itseämme petämme, toivomalla toivotonta, jospa hän muuttuisi.
Anteeksihan voi antaa, se on vain sanahelinää...mutta se unohtaminen.. Olin aikoinani niin hurskas, annoin anteeksi ja sanoin unohtavani, katin kontit ja killin pierut, tänäkään päivänä en ole unohtanut yhtäkään kertaa.
Siis minäkin ajattelen, miksi en heti silloin lähtenyt, miksi? Oma ylpeys ei antanut periksi.
Mutta, lähdin sitten kuitenkin, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, tuumasin, elän toisen puolen sadasta toisin, kuin alkupuolen.
Siihen elämään hupeni, nuoruus, kyseenalainen kauneus, paras työikä, mutta elämää on vielä.
Tulihan siinä paljon hyvääkin, sain lapset.

Vanhuuden viisautta on, vasta sitten tietää, miten olisi pitänyt nuorena elää.

Hei 🙂🌻
Helemi: viisaita sanoja jälleen kirjoitat.
Minäkin mietin, että olisi aikoinaan pitänyt jo lähteä miehen ollessa fyysisesti väkivaltainen.
Nyt sitten tuli sairastumiseni jälkeen kuvioon henkinen väkivalta ja uskottomuutta.
Ensin oli minulla halua/tahtoa jatkaa tätä liittoa. Miehen aito katumus ja muutos käytöksessä vaikuttivat.
Nyt ollaan jälleen tilanteessa, jossa henkistä väkivaltaa esiintyy ajoittain. Niin hienovaraista, ettei mies itse sitä edes huomaa.
Seksi ei suju vieläkään ja syistä siihen hän selkeästi valehtelee. Hän ei suostu menemään lääkäriin asian vuoksi. Työstressiä epäili syyksi ja sanoi fyysisen puolen olevan kunnossa vedoten aamuerektioihinsa.
Mutta: valehteli viime yrityksen yhteydessä hoitaneensa asian niin, ettei tulisi liian pian (vaikka tätä ongelmaa meillä ei ole edes yrityksissämme ollutkaan) ja ei onnistunut varsinainen intiimi kanssakäyminen. Aloitus menee hyvin mutta sitten ei enää kykene.
Varsin turhauttavaa, sillä hän haluaa kuitenkin näitä yrityksiään jatkaa...
Tänään sitten sanoi, ettei olekkaan työstressiä 😐
Väkisin tulee mieleen, että jospa seksi onnistuukin mutta ei vaan minun kanssani???
Muutenkin huomaan itse taantuneeni luottamuksessa. Sen aiheuttaa nuo eri selitykset siitä, miksi intiimielämämme ei toimi.
Yritin puhua asiasta mutta miehen kanta oli jyrkkä: hänen mielestään puhuminen pahentaa tilannetta. Tämän lisäksi hän kokee, että tarkkailen häntä liikaa sängyssä ja se latistaa hänen toimintakykynsä. Mielestäni en tarkkaile, haluaisin vain, että joskus onnistuisimme.
Miten näin voi käydä, että pettäjä ei kykene, vaikka useimmiten petetylle tulee näitä ongelmia?
Joku kuitenkin vaivaa parisuhdettamme mutta vaikeaa on tietää, että mikä 😑❓
Varsinkin, kun asioista ei voi/saa puhua mieheni näin halutessa ☹️

Helemi, tavoittamaasi mielentilaa minäkin tavoittelen. Jonain päivinä tunnen jo hetkittäin itseni kokonaan parisuhteesta irralliseksi erilliseksi yksilöksi. Näinä hetkinä pettäminen menettää merkityksensä. Ajattelen niitä kaikkia hienoja asioita elämässä, jotka ovat olemassa aviomiehen uskottomuudesta huolimatta: yllättäen niitä on todella paljon. Tällöin pettäminen ei pysty pilaamaan minun elämääni, eikä minun tarvitse pohtia, jatkuuko se. Uskon, että kun näitä hetkiä on yhä useammin ja pidempään, pystyn tästä liitostakin lähtemään, jos katson sen parhaaksi ratkaisuksi itseni kannalta. Mieheni tehköön omat päätöksensä, sillä hän on ainut, joka omista tunteistaan tietää.

No, sitten on niitä hetkiä, jolloin ryven itsesäälissä: miksi minulle kävi näin, miksi me emme onnistuneet, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mitä vikaa minussa on, miksi minua rangaistaan, rakastaako kukaan enää koskaan minua naisena??? Onneksi nämä hetket harvenevat: jos kaksi naimisissa olevaa haluaa suhteeseen, niin ei sille puoliso mahda mitään.

Parisuhde...siihen tarvitaan kaksi, ei sitä yksi pysty koossa pitämään.
Jos toisella on omat kinnostuksen kohteet tai elää kuin sinkku ja etsii jotakin, niin miten siinä parisuhdetta koossa pidetään. No, tietysti on ne papin aamenet, yhteiset lapset ja yhteinen omaisuus tai yhteiset velat.
Se tekee kipeää, kouraisee syvältä, repii vereslihalle, kun tajuntaan iskee täysillä, tämä ei toimi.
Meillä petetyillä on yksi yhteinen nimittäjä, me etsimme syytä itsestämme, teoistamme ja vielä etsimme keinoja, miten palataan "normaaliin". Anteeksiantoakin riittää ja sovittelukykyä, mutta niistä ei ole mitään hyötyä, jos toinen on jo valinnut tiensä...pitääkö meidän vielä itseämme nöyryyttää?
Olen joskus sanonut, että kiinnijäämisen jälkeen on mennyt noin kolme kuukautta, kun sama peli alkaa taas, se salataan vain paremmin. Ikä voi tuoda jonkun verran hidastusta tai jopa lopettaa, aidan yli loikkimisen.
Silloin tajuaa itsekkin, kun alkaa oikein odottaa, että toinen lähtee jonnekkin ja sitä toivoo, että viipyisi vielä mahdollisimman kauan, irtautuminen on alkanut.
Minulta on joskus kysytty, miksen itse tehnyt samoin....niin miksi?

Kolme vuotta tunnustuksesta. 15 vuotta pettämistä ja valehtelua. Annoin anteeksi osittain jopa ymmärsin. Alkuun parisuhde tuntui menevän parempaan suuntaan, mies oli avoin ja rehellinen ymmärsi minun ajoittaiset pahat Oloni. Nyt puolivuotta onkin ollut eri meininki. Mies on muuttunut samaksi kuin ennen. Äyskii tiuskii ja arvostelee. Kun epäilyni herää hän raivostuu aivan kuin ennen. Kun peitteli tekemisiään. Ja minä olen jälleen yksin vastuussa kodista ja lapsista.

Olen miettinyt lähtöä. Mutta en uskalla. En saisi oman alan töitä koska olen ollut liki 20 vuotta miehen yrityksessä töissä. Menettäisin kauniin ja rakkaan kotini, kuinka voisin lapseni tänne jättää, kuinka voisin heitä mihinkään pieneen vuokra asuntoon viedä muuhun ei työttömänä olisi varaa. Ei olisi varaa kustantaa ja kuljettaa nuorempia harrastukseen jota harrastavat tavoitteellisesti. En koskaan löytäisi uutta rakkautta koska olen väsynyt rupsahtanut ja lihava. Koskaan en osaisi kehenkään luottaa.

Joten kai minä jään sitten tähän vaikka olen niin väsynyt olemaan katkera ja epäilemään 😭

kauanko jaksaa...käännäpä elämäsi suuntaa, vaikka siihen jäätkin. Sinulla on myös oikeus mennä ja tulla mielesi mukaan, etkä hittojakaan välitä, mitä mies tekee. En tarkoita, että alkaisit laukata vieraissa, sillä ei siinä tarvitse alentaa itseään toisen tasolle, mutta lähde suurinta painetta purkamaan, vaikka lenkille, kirjastoon, kuntosalille tai ihan minne tahansa, mutta älä jää siihen kotiin, ikkunasta katsomaan. Irrottautua voi, vaikkei lähtisi mihinkään.
Ole kuin sinulle olisi ihan yks hailee, missä mies menee, siihen oppii nopeasti ja kohta jo alkaa odottaa, että menisi jo.😉

En tiedä kuinka erilailla pettäminen ja uskottomuus toimii kun kyse on pettävästä vaimosta ja kodin sekä lapset hoitavasta miehestä. Itkin koko ketjun läpi kun täältä löytyi ne kaikki tunteet mitä olen itse haudannut kymmenen vuoden ajan.

Olemme vaimoni kanssa olleet yhdessä 20 vuotta ja viimeiseen kymmeneen vuoteen on ollut kolme kertaa kun maailmani on sortunut siihen, että epäilyksistä on tullut karua todellisuutta. Nyt on jopa outo, helpottunut olo, että pidin itseäni vainoharhaisena viimeiset kolme vuotta ja mietin ettenkö osaa luottaa ja kävin terapiassa siitäkin puhumassa ja silti olin kuitenkin oikeassa.

Vaimo on pahoillaan ja kokee huonoa oloa siitä, että joutuu nyt lopultakin itselleenkin tunnustamaan millainen ihminen on ollut ja miten on kohdellut minua. On valmis lähtemään yhteisestä kodista, antaa minun lähteä jos haluan, mutta haluaa myös yrittää vaikka onkin sitä mieltä että minun olisi parempi ilman häntä.

Jokainen parisuhde on yksilöllinen ja jokaisella parilla on omat tarpeensa ja selviytymiskeinonsa. En voi kuin toivoa, että 35 vuoden ikäisinä löydämme toisemme uudelleen ja suuntaamme tulevaisuuteen yhdessä. Toki vaikeaa on luottaa ja olla epäilemättä kun toinen on valehdellut vuosia, mutta kai sitä pitää vain luottaa ja osallistua luottamuksen rakentamiseen eikä kaataa kaikkea pettäjän niskaan, olkoonkin että hän on kuitenkin yksin syyllinen tekoonsa.

Mutta kun en halua olla ilman häntä. Olen investoinut suhteeseen 20 vuotta. Tämä on minun ainutkertainen perheeni ja lapsieni ainoa lapsuus. En halua rikkoa sitä. Yksinkertaisesti myöskään taloudelliset realiteetit eivät tue eroa.

kauanko jaksaa kirjoitti 28.2.2015 13:16

Kolme vuotta tunnustuksesta. 15 vuotta pettämistä ja valehtelua. Annoin anteeksi osittain jopa ymmärsin. Alkuun parisuhde tuntui menevän parempaan suuntaan, mies oli avoin ja rehellinen ymmärsi minun ajoittaiset pahat Oloni. Nyt puolivuotta onkin ollut eri meininki. Mies on muuttunut samaksi kuin ennen. Äyskii tiuskii ja arvostelee. Kun epäilyni herää hän raivostuu aivan kuin ennen. Kun peitteli tekemisiään. Ja minä olen jälleen yksin vastuussa kodista ja lapsista.

Olen miettinyt lähtöä. Mutta en uskalla. En saisi oman alan töitä koska olen ollut liki 20 vuotta miehen yrityksessä töissä. Menettäisin kauniin ja rakkaan kotini, kuinka voisin lapseni tänne jättää, kuinka voisin heitä mihinkään pieneen vuokra asuntoon viedä muuhun ei työttömänä olisi varaa. Ei olisi varaa kustantaa ja kuljettaa nuorempia harrastukseen jota harrastavat tavoitteellisesti. En koskaan löytäisi uutta rakkautta koska olen väsynyt rupsahtanut ja lihava. Koskaan en osaisi kehenkään luottaa.

Joten kai minä jään sitten tähän vaikka olen niin väsynyt olemaan katkera ja epäilemään 😭

Kaunako jaksaa, voimia sinulle. Kirjoitustasi lukiessani tuli mieleen. Miehesi on näyttänyt dominoivan elämääsi - rahalla. Ilmeisimmin myös voimakkaalla luonteella. Olet ajautunut lannistetun ja turtuneen ihmisen mielentilaan. Siitä pääsee pois! Mitä sinun minusta pitäisi tehdä, on ottaa henkinen ero miehestäsi, vaikka yhdessä asuttekin. Se tarkoittaa, että alat elää omaa elämää. Jokainen meistä on rupsahtanut ja lihava. Eräs erittäin ylilihava ja rupsahtanut, pitkään petetty vaimo laittoi oman deitti-ilmoituksen nettiin. Yli sata miestä, joukossa komeita ja nuoriakin, vastasi hänelle heti. Nainen valitsi parhaan miehen päältä ja aloitti oman salasuhteen. En kehoita pettämään. Se on huono valinta.

Mutta kehotan sinua omaan elämään, vaikka olet naimisissa. Omia harrastuksia, ystäviä, liikuntaa jne. Kaikkea mitä voi tehdä yksin tai lasten kanssa. Kehotan tutustumaan työmarkkinoihin. Nainen, jolla on yrittäjän perheessä pitkä työkokemus ja isot lapset, on haluttu työntekijä monissa yrityksissä, luotettavuutensa vuoksi. Kun avoimia työpaikkoja on, laita rohkeasti haku menemään. Miehesi on työnanatajasi. Voit avoimesti kertoa hänelle, että tulet aiot lähitulevaisuudessa etsiä uuden työpaikan, niin mies voi varautua siihen, että työpanoksesi korvataan toiselle työntekijällä. Pelkään, että miehesi manipuloi sinua jo siksi, että vaimo on yrittäjän paras työntekijä. Ei hän haluaisi luopua työpanoksestasi! Mutta -aloita mietintä tässä. Jotta, jos etenet, pidät sitkeästi oma pääsi riippumatta miehen (negatiivisista) reaktioista ja yrityksistä pitää sinut omassa yrityksessään.