Hei, sä oot jo pitkällä, kyllä maailmassa on vielä ihania miehiä, jotka etsivät sinunkaltaistasi naista. Kaikki ei oo samanlaisia kuin eksäsi. Minä yritän ajatella samoin omasta tilanteestani, vaikka se meinaa eron jälkeen värjäytyä väkisin yhden ihmisen käyttäytymisen ja hänen kanssa mennyt prosessin valossa, mutta me kaikki ollaan kuitenkin erilaisia, jokaisella oma elämänsä mukana repussaan.

Lähde liikkeelle, tule näkyväksi jollakin sopivalla areenalla ja saat nähdä että sinustakin kiinnostutaan. Uutta elämää kohti...🌻🙂🌻

Hei!
Kiitos pöllöhuuhkaja sanoistasi! Eikä mulla ole exästä hirveästi pahaa sanottavaa, vaikka häntä välillä pelkäsinkin. Haluaisinkin kovasti uskoa, että minulle vielä joskus löytyisi se mies ketä saisin pitää hyvänä. En kuitenkaan ole innostunut nettideittailusta. Siitä on huonoja kokemuksia. Miehet tahtovat olla liian päällekäyviä. Enkä sitten taas ole baareissa viihtyvää tyyppiä.
Parisuhdeväkivallastakin on kokemusta. Sitä tulee varovaiseksi. Eikä tässä ole mitään kiirettä. Sitä kuitenkin kaipaa toista aikuista siihen viereen. Tässä täytyy kuitenkin opetella hyväksymään ensin itsensä ja rakentaa uusi minä. Tuntuu oudolta olla sinkku.

On kuitenkin parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa. On mulla kuitenkin miespuolinen ystävä, mutta meistä ei ole pariksi ikäeron vuoksi. Olin kuitenkin jossain vaiheessa kiinnostunut hänestä, mutta siitä ei tullut mitään. Siitä syntyi myös surua puseroon. Ollaan sitten vaan kavereita.

Olen kuitenkin iloinen heidän puolestaan, joilla on onni olla hyvä kaveri siinä vieressä. Menee pitkiä pätkiä, kun mua ei vaivaa olla yksin. Sitten taas tulee tuskallisia hetkiä, kun tuntuu, että kaipaa viereen tuttua ja turvallista henkilöä.

Meille tuli breikki, väliaikainen asumisjärjestely tai asumisero joulua edeltävänä maanantaina. Vaimoni ilmoitti, että hän haluaa etäisyyttä, katsoa tilannetta vähän aikaa erossa. Tuntuu vieläkin todella pahalta. Itseasiassa ole lamaantunut. Koitan purkaa tuota pahaa oloa mm. kirjoittamalla.

Piti ihan katsoa, että en kai minä ole kirjoittanut tuota viestiä. 20 vuoden parisuhde takana, mies lähti toisen matkaan ja väkivalta oli kuvioissa. Lapsia meillä ei ollut. Erosta vasta 4 kk. Miten olet pärjännyt? Mietin kovasti miten minä tästä selviän. Mustasukkaisuus ja katkeruus on pinnalla, välillä kyllä helpotuskin, mietin jo pitkään eroa.

Tuntuu ikävältä se, että luulin olevani miehelle tärkeä, olemmehan kasvaneet yhdessä. Hän kuitenkin löysi toisen, joka vastasi paremmin hänen tarpeisiinsa. Emme siis kasvaneet yhteen, vaan erilleen.

niinpä niin , sellaista se on, yksinolo. ja meitä rikkonaisten kerhoon kuuluvia on täällä todella paljon. Onneksi asioista on alettu puhua, ensin täällä ja sitten uskaltaa puhua lähelläkin ihmisille, ja mä huomasin, että aika monella on vaikeita kokemuksia, ja elämää vaan jatketaan kuka nilkutellen, kuka yhellä jalalla pomppien, kuka raahautuen jne.

Kannattaa olla rohkea. Tehdä vaarallisia asioita, silloin voi löytää todellista elämää. viittaan Mankeli-olohuoneessa kirjan Helsstenin "saat mitä luovut" -kirjaan.

Mä olen löytänyt tällä rikkonaisen matkalla hyviäkin asioita, aika pieniä, mutta odotan löytäväni vielä lisää hyviä juttuja itsestäni ja omasta elämästäni. Perusasia on alkaa uskaltaa haluta HYVIÄ asioita itselleen HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA ja mennä pois siitä, että onko tämä muka joltakultamuulta pois, jos minä uskallan haluta itselleni vaikka jotain omaa. Helevettiin nämä omat lapsuudesta perityt piilosyyllisyydentunteet!!! Ja Vapautta ja Elämää tilalle, kiitos!🌻🙂🌻