Hei, ihan ensimmäisenä tuli mieleeni kun luin juttusi, itse kun olisin niin pakkaisin laukkuni ja lähtisin.
Ovatko lapset teidän yhteisiä?
Minulla on elämänkokemusta ja monenmoista nähnyt myös parisuhteessa omassa ja muiden.
Tämä kanava on kyllä osoittautunut hyväksi itselleni, olen voinut purkaa omia ongelmiani tuki-netin puolella ja saanut kyllä niin hyvänmielen, mutta on täytynyt olla rehellinen itselle ja sille miltä tuntuu ja kertoa ihan oikeasti ja oikea tilanne.
Usein käy niin että se joka valtaa pitää huushollissa ei ymmärrä omaa tilaansa. Mitäs olet miettinyt itse?

Kiva kun vastasit pajukukka. Olen myös nähnyt elämässäni jo niin monenlaista että hetkeksi riittäisi,ns tavallinen rauhallinen vaihe ei olisi pahitteeksi. Toisaalta kun itsellä kulissit on alkaneet kaatua on saanut raottaa muös muiden salaisuuksien verhoa.
Jokatapauksessa olen jo yhdestä pitkästä melkein 30 vuotisesta liitosta lähtenyt rytisten, ja alku tässä uudessa näytti täyttävän kaiken sen josta olin haaveillut. Oli läheisyyttä,yhdessäoloa,hellyyttä, pitkiä keskusteluja yms. Tosin aikuinen tyttäreni muistuttaa että huomasi jo alussa joitain, hälyttäviä merkkejä jotka minulla kai peittyivät vaaleanpunaiseen koska olin niin hellyyden ja huomion janoinen pitkän autiomaan jälkeen.
Nyt en haluaisi erota, nuorimmat lapset ovat yhteisiä ja kovin pieniä vielä. Tämä tekeekin aivan hulluksi kun ei tiedä mitä tehdä miten olla kun aina tulee pahoja riitoja vaikka kuinka toivoo ja yrittää.
Ja kauhistuttaa mitä nämä riidat saavat lapsissa aikaan. Tunnen yksin olevani vastuussa siitäkin!
Sitten on tullut sellainenkin pelko että kun lapset ovat pieniä saa mieheni kuitenkin tapaamisoikeuden ja siinäpä hänellä loistava tilaisuus pompottaa ja sekoittaa elämäämme. Hän on taitava asioiden vääristelijä ja saa varmasti muut uskomaan valheitaankin.En ole varma jaksaisinko työssäkäyvänä pienten lasten äitinä puolustaa oikeuksiani jos hän alkaa vehkeillä tosissaan. Hän voisi aloittaa vaikka oikeudenkäynnin saadakseen lapset, tiedän melko varmasti että turhaan, mutta hän tekisi sen vain kiusaksi.
Tuntuu että haluaisin loppujenlopuksi niin vähän enkä mitään vaikeaa enkä kallista. Vain rakkautta, yhdessäoloa ja hellyyttä, asioiden jakamista jota oli aluksi. En tajua mihin ja miksi se katosi.
Mieheni lakkasi ensin käyttämästä hellittelysanoja ja sitten ei enää halannut ja niin loppui kaikki hiljalleen. Nyt hän saattaa esim kauppareissulla katsella ja ihailla avoimesti nuoria naisia ja jos kysyn tietääkö hän miltä se minusta tuntuu, hän vastaa naurahtaen, että sehän kuuluu kevääseen,nuoret on niin nättejä katsella. Kun kysyn miksei hän ihaile minua enää koskaan, niin se ei kuulu hänen mielestään enää asiaan kun yhdessä on oltu jo niin kauan. Että kaikki kuulemma muuttuu ajan kanssa.
Olen kuitenkin melkein 10 v häntä nuorempi ja jotkut sanovat että olen melkein kuin hänen tyttärensä, vaikken nuori ole enää minäkään.Jos lapsia ei olisi olisin luultavasti lähtenyt jo ajat sitten mutta
lastenkanssa se on suuri projekti,enkä tiedä kuinka jaksaisin sitä taas ja itsetuntokin on jo niin kolhittu...😞

Tilanteesi kuulostaa todella ikävältä. Itselleni tuli heti mieleen, että lähteähän tuollaisesta suhteesta täytyy, mutta perustelit myös hyvin, miksi ero olisi vaikea ratkaisu. Uskoisin kuitenkin, että on parempi lähteä silloin, kun lapset ovat vielä pieniä. Luultavasti heidän olisi parempi päästä pois riitelyn ja kyräilyn keskeltä. Yksin et kuitenkaan ole missään tapauksessa vastuussa riidoista tai muutenkaan suhteestanne, kyllä se vaan on aina kahden kauppa. On tietysti ikävää, jos miehesi eron jälkeen pyrkisi kaikin tavoin pilaamaan elämäänne ja esimerkiksi kiusallaan vaatisi lapsia itselleen. Kuulostaa kyllä aika sairaalta ihmiseltä, että hänen puoleltaan tarvitsee edes pelätä sellaista. Olisi varmasti raskasta olla työssäkäyvänä yh-äitinä, mutta toisaalta tuo nykyinenkin tilanne taitaa olla melko raskas. Mielestäni sinun ei todellakaan tarvitse hyväksyä sitä, että miehesi aivan avoimesti vilkuilee nuorempia naisia. Sitä paitsi ihailu kuuluu parisuhteeseen, vaikka olisi oltukin jo pitempään yhdessä, ja naisen pitäisi saada tuntea olevansa se kaikista paras ja kaunein. Älä anna miehesi viedä itsetuntoasi enää enempää pohjamutiin, tuollainen käytös ei todellakaan ole hyväksyttävää! Oletko hakenut ulkopuolista apua tai puhunut jollekin suhteestanne? Paljon voimia ja jaksamista sinulle! 🙂🌻

🙂🌻, voi sua, olet ollut niin kovin nuori ensimmäiseen liittoon mennessäsi jos oikein ymmärsin.
Se on kyllä totta että siinä 50 kieppeillä kun miehet eivät enää ole niin "kykeneviä" osoittamaan rakkauttaan (sängyssä,joka on aivan luonnollista naisillekin).😉Siinä helposti kuvitellaan että se on nyt siinä ja että tämä liitto ei toimi ym. Pitää alkaa katselemaan nuorempia.
Oma ystäväni on minulle itse kertonut myös että se oli jotain kamalaa kun kuvitteli vielä löytävänsä nuoren ja kauniin jne, naisen itselleen.
Ei siksi hän kyllä olisi ansainnut mutta uskon myös että se ei olisi ollut mahdollista hänen kohdallaan tulla onnelliseksi vain syystä että on nuori nainen vierellä. Olisi tullut vaan onneton ihminen kun toinen olisi huomannut mikä hän viimekädessä olisi ollut.
Moni mieskään ei ymmärrä omaa käytöstään ja huomaa virheitään.
Parisuhteeseen kuuluu muutakin kuin sänkytouhut. Yhdessä oleminen ja hellittely on monelle aikuiselle ja vuosia eläneelle enää vaihtoehto "sille". Rakkautta tulee osoittaa muullakin tapaa kuin petipuuhissa.
Mahtaakohan miehesi todella ymmärtää miten kipeää tekee sinulle se, että hän flirttailee omalla tapaa muille, ei varmaankaan.
Uskon ettei ero ole kaikille ratkaisu ja ei se ole ratkaisu ensinkään.
Minulla on kokemuksia hyvin monenlaisesta elämästä ja olen työni vuoksi joutunut myös (nuorena) kohtaamaan näiden keski-ikäisten miesten "ihailuja" ja lähentelyjä. Ei se ole kivaa olla tuon ikäisen miehen ihailun kohde, eikä minkään ikäisen kun vaimo kulkee rinnalla. Usko pois, pidä vaan itsesi naisena jokainen päivä ja ole ylpeä siitä mitä tiedät. Kyllä hormoonihöyry haihtuu aikanaan ja järki palailee kun huomaa kuka siinä rinnalla kulkee kaiken kokeman jälkeen. Voimia sinulle ja iloista mieltä😉

On mahtava tunne kun saa kirjoittaa tuntojaan ja kiitos kun olette vastanneet🙂
Jotenkin itsetunto ja itsevarmuuskin kasvaa kun saa rohkaisevia ja kantaaottavia vastauksia☺️
Haluan kertoa erään episodin joka vaivaa mieltäni ja jota pyörittelen päässäni taas kun saimme avomieheni kanssa kutsun kesähäihin. Pelkään ja kammoan jo koko ajatusta, että miten vain mahtaa nekin juhlat mennä😑❓🙄
Talvella olimme miehen sukulaisen kihlajaisissa ja se reissu päättyi kehnosti.
Emme olleet käyneet missään yhdessä pitkiin aikoihin. Odotin kihlajaisia sillä mielellä että mentäisiin yhdessä perheenä ja olisi kivaa. Minulla oli sellainen kokemus että mieheni veljen vaimo joka on kanssani samaa vuosikertaa mutta paljon suulaampi jokapaikan höylä, vie aina mieheni sukutapaamisissa voiton minusta, eli avoni viihtyy hänen seurassaan ja minä istun sivussa.
Niinpä sanoin jo lähtiessä miehelleni että jos hän viihtyy sen ihmisen kanssa taas paremmin kuin minun kanssani, lähden kotiin yksin. Kerroin odottavani yhteistä iltaa ja juhlia meidän perheen kesken .
Laittauduin niin nätiksi kuin osasin ja olin hyvällä mielellä.
Juhliin tullessamme tämä naisihminen otti kaikista tulijoista videokuvaa ja häntä ei voinut olla huomaamatta, siitä hän piti huolen.Mieheni söi minun ja lasten kanssa samassa pöydässä, mutta enennkuin olin aterioinut loppuun hän lähti lastemme perään toiseen huoneeseen. Odoteltuani aikani menin perässä ja kun lähdin naistenhuoneeseen ja tulin takaisin oli mieheni jo tämän naisen kanassa täydessä jutussa naisen pöydässä ja lapsemme istui miehen sylissä. Kysyin mieheltäni eikö hän voisi juoda kakkukahveja minun ja lastenkanssa meidän pöydässä mies vastasi yli olan että ei hän tyhjään pöytään viitsinyt mennä.Menin pöytäämme yksin join kahvit yksin ja katselin kun he juttelivat vilkkaasti keskenään. Nousin, menin mieheni luo ja sanoin että lähden kotiin koska en halua olla yksin. Tilasin taksin ja lähdin,isommalle lapsellemme sanoin syyn ja mihin menen.En tiedä teinkö oikein, jotenkin olo oli sekä voittajan että hävinneen.En tiedä...🙄

Hei Lannistumaton!

Nimimerkkisi jo viittaa siihen, että et aio ihan vähästä lannistua. Se on hyvä lähtökohta, tuli mitä tuli. Minusta sinulla on täysi oikeus pitää puolesi ja ilmaista kantasi, perhejuhlissakin. Jos miehesi ei puhetta kuuntele, ehkä viesti menee paremmin perille näin. Liian kiltti ei kannata olla. Mitä enemmän joustaa, sitä enemmän toinen vedättää. Jotenkin kuulostaa siltä, että miehelläsi on jollain tapaa paha olo ja hän pyrkii kanavoimaan sen sinuun. Toista on helppo syytellä omasta kurjasta olosta, mutta sehän ei vie asioita eteenpäin, päinvastoin. Sellainen ilmapiiri, jossa eletään yhden perheejäsenen tuulten mukaan voi olla lasten kannalta aika tuhoisaa. Kokemusta on.

Olen itse vähän vastaavassa tilanteessa ja lapset suunnilleen samanikäiset. Olen elänyt masentuneen miehen kanssa, en tiedä miten kauan lie - mutta näin jälkikäteen ajatellen aivan liian kauan. Olen ihmetellyt outoa käytöstä, kiukuttelua, mökötystä ja vaikka mitä ja yrittänyt luovia eteenpäin. Olemme masentuneet siinä ohessa suunnilleen koko perhe. Mies on tähän asti kieltäytynyt selvittelemästä omia kiemuroitaan. Mutta nyt on pakko, jos aikoo tämän perheen matkassa jatkaa. Eroa mietin täällä tosissani minäkin. Kaduttaa, että en ole aiemmin tähän ryhtynyt. Mutta jälkiviisaus se taitaa olla sitä kaikkein turhinta viisautta. Enemmän olisi pitänyt elää tunteen mukaan. Jos tuntuu parisuhteessa lähes jatkuvasti pahalta, se on hälyttävä merkki ja jotain tarttis tehdä. Jos ei mikään muutu, pitää lähteä itse muuttamaan asioita ja muuttua itse. Turha jäädä vuosiksi odottelemaan että toinen muuttuisi.

Voimia sinne!

t. stellaria

🙂🌻 kiva että hyödyttää kirjoittaa🙂🌻.
Usein nähtyään toisen samanlaisen kohtalon alkavat näkemykset itsellä avautua ja joskus voi se tuleva voimajohto löytyä ihan omasta kädestä.
😉Ottaa varmasti voimille aina olla se kakkonen, olen kokenut myös.
En itse löytänyt muuta keinoa kuin lähteä suhteesta.
Mikäli joku jaksaa alkaa painimaan omasta asemastaan avioliitossa voimakkaan persoonan kanssa niin hatun nosto😉.
Mielestäni elämä ei saa olla painiottelu, etenkään avioliitto. Lähteä jonnekin ihmisen kanssa jonka käytökseen ei voi luottaa on kamalista kamalin.
Ovathan (suku)juhlat niitä tilaisuuksia joissa voidaan antaa vapaus seurustella muiden sukulaisten ja vieraidenkin kanssa. Eikö tilaisuudessa ollut sinulle muita tuttuja kuin oma perhe?
🙂🌻Miten itse suhtaudut vieraisiin? Pyydä ihan oma vieras kotiin kylään sinulle, tai ala itse jututtamaan "vierasta" ihmistä,-kaupassa tms paikassa, miehen ollessa mukana,--😉 keksi joku pieni aihe.
Tulisikohan vastakaikua, mitä arvelisit?
Mikäli tuon tyypin tavat tunne alkaa kyselyt heti tyyliin; -kuka tuo oli, -mitäs sinä vieraille ihmisille "huutelet".
Rasittavaa,😠 mutta olethan lannistamaton, (vai oletko niin lannistamaton ettet lannistu edes miehesi "temppujen" edessä?

Joskus tekee hyvää ihan murtua ennenkuin toinen huomaa kuinka tosissan olen.

Kaikkea hyvää sinulle ja hyvää kesän odotusta. Tavtaan "tällä kanavalla"🙂🌻