" Mun tukahdutettu raivo ja viha kohdistui itseeni."
" 3 viikkoa terapiataukoa takana ja 2vk vielä jäljellä. "
" Mulle on kasvanut nyt uutta kuorta ja muuria. En pysty enää avautumaan. "
" Olen alkanut häpeämään itseäni enkä välttämättä kehtaa mennä lenkille. Niin on ollut juhannuksesta asti. "
" Harkinta-aikaa mennyt jo 3,5 kk. Erilleen asuttu jo 2,5 kk. Meillä ei ole mitään puhevälejä. Tervehditään vaisusti, kun kaupungilla nähdään. "

Raivo ja viha menee väärään osoitteeseen. tiedät varmaan sen kyllä, mutta miten muuttaa suuntaa? Mihin voisi sen energian suunnata? Tekstein perusteella, joita olet kirjoittanut, et ansaitse oikeasti tuota raivoa etkä vihaa. Mihin purkaisit sen vihan? onko sulla jotain mihin saat päästää sen ulos? satuttamatta ketään muutakaan?

Nyt on jo terapia taas lähempänä... Muistan omasta tuon kun mieli käymistilassa eikä kanavaa sen jakamiseen kenenkään kanssa. Intensiivinen olet, mitä enemmän, sitä vahvemmat reaktiot.

Häpeä on hyväksikäytetyn raskas taakka. Tunteesta on vaikea kasvaa ulos, se vie aikaa. siitä kuitenkin voi päästä kauemmas.

Tervehditte, se on elämän merkki. Kummatkin jatkatte elämää niin vaikealta kuin sealuksi tuntuu. Voimia sulle Pala lasia!

Heippa
Anna itsellesi aikaa niin varmasti jaksat ja selviät mutta muistutan taas
niistä sinun tukiverkoista joita sinulla on niin heti kun tulee heikko hetki
niin soita vaikka jollekkin ja kun saat jutella niin se jo helpottaa.
Mutta älä satuta itseäsi.
Ja kun tuntuu että olet pohjalla niin päätät itsellesi että tästä noustaan ja ajattele
kaikesta huolimatta asioita valoisasti.
Kaunista kesää sinulle

Hei!
ERAKOKSIKO: Hyvin sanot, että mieli on käymistilassa. Odotan kovin terapian alkua, mutta pelkään samalla meneväni takalukkoon. Häpeästä en koskaan pääse eroon, mitä hyväksikäyttöön tulee. En varmaan siksi osaa luoda normaalia suhdetta mieheen. En osaa olla tasa-arvoinen. On helpompaa ja tutumpaa olla alistettu. Mun on varmaan tarkoituskin olla yksin.

VOLVOMIES: Kiitos! Antaa aikaa itselleni. Vaikeaa käytännössä, mutta tajuan pointin ja tarviin sitä. On mulla "tukiverkkoa": ystävää, sukulaista, lääkäriä, terapeuttia, pomoa jne. Tosiasia on, kun levottomuus ja ahdistus iskee, en kykene ottamaan yhteyttä kehenkään. Olin rohkea, kun ahdistuksen vallassa menin terkkarille, pääsin kiireellisesti lääkärille.

Unikeonpäivänä/kummitytön nimipäivänä/20v hääpäivänä ostan itselleni valkoisia kukkia. Pari kuukautta eteenpäin niin avioero tulee voimaan. Ei se ainakaan hymyilytä. Se hämmentää ja ahdistaa mua. Toivottavasti pystyn vielä suremaan sitä ja hyvästellä sen. Mä en vaan pysty "käsittelemään" vaikeita asioita. Haluaisin ymmärtää, mitä teen väärin. Minussa on oltava joku vika, kun mua ei voi rakastaa vaan satuttaa.

Heippa
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.
Älä syytä itseäsi
elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.
Eikä elämä aina mene niin kuin sen on toivonut.
Jokainen meistä ihmisistä tekee virheitä mutta niistä pitää vaan ottaa opiksi
ja paljon pystyy itse kyllä vaikuttamaan oman elämän kulkuun.
Yritä ottaa sinun tukiverkkoon aina yhteyttä kun tarvitset vaikka hiukan
aikaisemmin äläkä lamaannu.
Minun on tietysti helppo täältä sanoa.
Kuinkas sinun kesä on mennyt ???
Kuinka olet jaksanut ???
Kaunista kesää sinulle

pala lasia kirjoitti 25.7.2011 21:25

Hei!
ERAKOKSIKO: Hyvin sanot, että mieli on käymistilassa. Odotan kovin terapian alkua, mutta pelkään samalla meneväni takalukkoon. Häpeästä en koskaan pääse eroon, mitä hyväksikäyttöön tulee. En varmaan siksi osaa luoda normaalia suhdetta mieheen. En osaa olla tasa-arvoinen. On helpompaa ja tutumpaa olla alistettu. Mun on varmaan tarkoituskin olla yksin.

VOLVOMIES: Kiitos! Antaa aikaa itselleni. Vaikeaa käytännössä, mutta tajuan pointin ja tarviin sitä. On mulla "tukiverkkoa": ystävää, sukulaista, lääkäriä, terapeuttia, pomoa jne. Tosiasia on, kun levottomuus ja ahdistus iskee, en kykene ottamaan yhteyttä kehenkään. Olin rohkea, kun ahdistuksen vallassa menin terkkarille, pääsin kiireellisesti lääkärille.

Unikeonpäivänä/kummitytön nimipäivänä/20v hääpäivänä ostan itselleni valkoisia kukkia. Pari kuukautta eteenpäin niin avioero tulee voimaan. Ei se ainakaan hymyilytä. Se hämmentää ja ahdistaa mua. Toivottavasti pystyn vielä suremaan sitä ja hyvästellä sen. Mä en vaan pysty "käsittelemään" vaikeita asioita. Haluaisin ymmärtää, mitä teen väärin. Minussa on oltava joku vika, kun mua ei voi rakastaa vaan satuttaa.

Hei! Pala Lasia,
Ei haittaa jos pelkäät,
kun sen noin tiedostat, se pelko on jo osaksi hallinnassasi.
Takalukko on kehon konsti suojata herkintä sinua kun menee liian vaikeaksi.
Kun vaikeus vähenee, lukko katoaa tai ainakin on sinun avattavissa.
Häpeä helpottaa, kun oivallat jollain syvällä osalla itseä, että häpeä ei kuulu sinun kannettavaksi vaan kuuluu sen kantaa joka sen on teoillaan ansainnut.
en tiedä olenko itsekään koskaan täysin pohjia myöten vapaa häpeän tunteesta kun minut rikkonut on niin syvällä sielussani,
olen saanut hänen taholtaan nuoruuden ja aikuisen elämäni aikana monenlaista tukea ja apua.
Ja olen niin tottunut kantamaan hänen takiaan ja hänen puolestaan häpeää.
Nyt terapioden päätyttyä häpeä on alkanut muuttua ymmärrykseksi ja kokonaisuuden hyväksymiseksi(minulla on aina taipumus pyrkiä toisen hyvään, että voisin vaikuttaa ettei toisella ole paha olla minkään asian takia)(jos voin vaikuttaa).
Osaksi häpeä on muuttunut sääliksikin.
Miten paljon suurempi syyllisyyden taakka hänellä onkaan kuin itselläni.
Sitä voisin miettiä minäkin ehkä mikä(tarkempi) yhteys häpeällä on syyllisyyteen?
Alistettuna oleminen - jos sen niin osakseen valitsee, silloinhan se ei ole huonompi juttu.
On paljon ihmisiä, jotka haluavat tulla alistetuksi, ehkä eivät tiedosta syitä miksi niin haluavat?
Alistuminen ei ole minulle luontaista, sisimmässäni kannan vapautta johon olen uskoni mukaan vapautettu, minun ei tarvitse mitään kenenkään takia, mutta saan - antaa - kokea - ottaa vastaan - huomaatko mikä näkökulman muutos?
Yksinäiseksi koen minäkin, koska elämäni on ollut niin monimutkainen että haluan sulattaa kaikkea omassa olossani haman hautaan asti eikä se minua haittaa, sillä ikiyksin en kuitenkaan ole, rajan tuolle puolen siirtyessäni tiedän olevani todella hyvässä seurassa.

Eroaminen on uutta kohti astumista.
Jos sen voi tehdä jotenkin yhteisymmärryksessä, katoaa sielua ahdistaneista siteistä 'voima', vaikka niiden vaikutuksia sielustaan vuosia pois riisuisikin.

Oletko tullut ajatelleeksi, että 'vika' ei ole välttämättä sinussa, eikä välttämättä vain toisessakaan vaan kuin siinä kierrevyyhdessä josta molemmat olette ollet osallisia?
Voimia sinulle, avaat mitä avaat, mitä kerta kerrallan aukenee.
Kuunnellen mitä kehoosi sisälle on kätkeytynyt?
V o i m i a ja valoa - iloa =))

Hei!

'Volvomies' :Mun yksi ongelma on juuri se etten hyväksy itseäni. Vihaan ja häpeän itseäni.

'Erakoksiko': Sait mut oikein syvällisesti pohtimaan. Osuit asian ytimeen. Tavallaan pelko on hallinnassa siltikin se yllättää rajullakin reaktiolla. Toivon todella, että häpeä helpottaa. Häpeä voi olla syyllisyyttäkin niinkuin sanot. Koen molempia. En kyllä tiedä, kokeeko raiskaajani syyllisyyttä/häpeää tekemästään tai appeni, joka raiskasi ja hyväksikäytti mua toistuvasti enkä kuolemanpelossa uskaltanut kertoa kellekään. En kyllä tunne heitä kohtaan en vihaa en sääliä vaan ahdistusta ja pelkoa. Se luo ahdistuksen ylle minuuteen, rikottuun minuuteen ja seksuaalisuuteen. Mieheni ei kestänyt tätä mun tuskaa ja lähti toisen matkaan. Sääliä tunnen ehkä siskoni murhaajaa kohtaan. En edelleenkään vihaan. Sekin lisää pelkoani miehiin. Luotan kuitenkin lääkäriini molempiin. Toinen osasi sanoa juuri ne oikeat sanat: sun ei tarvii pelätä, että hyökkään sun kimppuun.

Ooh! Nyt olen tyhjä puserrettu rätti. Mulla pientä paniikkia, kun 5 viikon psykoterapiatauko loppu. Niin paljon olisi sanottavaa. Mitään en kuitenkaan osaa järkevästi saada ulos. Kiitos kovasti erakoksiko. Nautin tästä pohdiskelusta. Juuri nyt olen jopa järkevä ja rauhallinen. Osa lääkityksen ansiota. Noloa tunnustaa noita pimeitä ja häpeällisiä asioita. Ne on ne mun möröt.