Hei,

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Onko sinulla sukulaisia/ystäviä lähellä?

Heippa
Kyllä elämä järjestyy usko minua!!!!
Mutta nyt sinua pitää auttaa vaikean elämän tilanteen yli ja tiedät että et saa nyt jäädä
yksin etkä olekkaan yksin.
Mutta nyt täytyy saada kyllä masennus ( vaikka alkavakin ) hoidetuksi
sillä masennus kyllä vie voimat.
Mene nettiin ja googleen laita hakusanaksi perheasiain neuvottelukeskus
tutustu siihen sivuun sieltä saat upeaa keskusteluapua eikä maksa mitään.
Sillä se jo auttaa elämää kun jollekin voi murheita kertoa ja osaavat varmasti
auttaa.
Onkos sinulla ketään ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja???
se helpoittas eläämääsi.
Minä myös yritän sinua auttaa, kannustaa ja tukea jne
Mutta alkoholistit kyllä kannattaa kiertää kaukaa sillä ne vie ihmisestä mehut ja ihmisarvon
sellaisten kanssa ei kannata elämäänsä pilata ( itse olen viettänyt 17. v. alkoholisti perheessä
lapsuuden ja ei ollut kivaa )
Miten sinä nyt olet jaksanut???
Kaunista kevättä sinulle

samaa mieltä edellisten kanssa. Olisiko sinulla ketään läheistä, ystävää tai sukulaista, joka voisi vaikka konkreettisesti tulla auttamaan arkeasi, kuuntelemaan, että pääset pahimman yli. et usko tätä nyt, mutta vannon ajan tuovan sinulle helpotuksen. meidät ihmiset on rakennettu niin, pohjamutien jälkeen on auringon vuoro... aina lopulta. sitä miten kauan se kestää, ei voi ennustaa, kuitenkin voit huoletta uskoa valoon tunnelin päässä. valitettavasti sen pahimmankin yli on kahlattava vaikka se kuulostaa ihan mahdottomalta, luultavimmin kun aika kuluu, tämä aika on jäänyt mieleesi sumuna, mutta sekin kuuluu asiaan. sinä tulet selviytymään. jokainen päivä aurinko nousee ja laskee ja ei, kello ei kulje hitaammin vaikka siltä tuntuu. nämä asiat ovat raskaita, ne tuntuvat jopa siltä ettei niitä voi kantaa. mutta voi ja pitää, koska matkan helpottaessa olet voimistunut, tunnet itsesi, voimavarasi ja elämäsi selkeämmin kuin ennen. tämä voi yllättää jopa sinut. suru ja tuska kuuluvat elämään, kauhukin, mutta vain väliaikaisesti.

oikein paljon voimia, olisi kiva kuulla miten voit, toivon onnea matkaasi.🙂🌻

Hei. Kiitos viesteistä. Oli ihanaa että joku oli vastannut. Ei tunne itseään niin yksinäiseksi.

Ystäviä eikä sukulaisia ole, olen joutunut muuttamaan liian usein johtuen kaikenlaisesta tapahtuneesta. Äitini on ainut, kuka on edes hiukan tekemisissä, tekee kolmivuorotyötä tosin ja asuu tunnin ajomatkan päässä. Että kovin usein ei nähdä.

Lapsistani toinen täyttää seuraavaksi kahdeksan ja nuorempi on kuusi vuotias. Toivottavasti en ole pilannut heidän elämäänsä. Se on harmi ettei heilläkään ole muita aikuisia äitini lisäksi elämässään. Ja minä olen tällä hetkellä mitä olen, perustarpeet hoidan rutiinilla, mutta harmittaa ettei henkisesti pysty olemaan läsnä. Välillä jo pelkkä hengittäminen on raskasta.

Pakko tästä on selviytyä, tiedän sen. Jos olisin yksin, luovuttaisin, lasten takia sitä en voi tehdä. Lapset on kaikki mitä mulla on. Ja heillä ei ole muita kuin minä. Kohtahan niitä onkin jo kolme. Rankkaa tulee olemaan, mutta on sitä tähänkin asti jollain tavalla selvitty, ehkä se päivä tosiaan joskus paistaa taas tännekkin. Siihen asti täytyy vaan mennä hetki kerrallaan eteenpäin.

se on jännää, se taoa millä ihminen lopulta selättää krrisin. tulee se aamu kun kaikki alkaakin tuntua keveämmältä. sitä odotellessa voit vain olla itsellesi armollinen, antaa tunteiden tulla ja mennä, huomaat lopulta etteivät ne sinua selätä. sinulla on lapset, joten ei ole mitään syytä tuntea turhuutta. elämästä tai mistään. olet hieno äiti ja se pysyy tämän kaiken läpi.
voit olla jopa enemmän sinä, kun olet tästä kriisistä selviytynyt. näitä tulee elämässä, vaikka niin toivoisin että voisin kieltää ne lailla kaikilta meiltä, kaiken mitä ei pieni ihminen jaksa kantaa. mutta vaikeudet kuuluu elämään, itku, suru, paniikki, ylipääseminen, eheytyminen, KAIKKI. pahinta on kuitenkin pelko selviytymisestä ja kaikesta uudesta.

käyn itse läpi elämäni suurinta sydänsurua, se tuntuu tappavan minut ajoittain, muttei sitten kuitenkaan. olen vakuuttunut että tällä sekoilulla on lopulta minuun rauhoittava, eheyttävä vaikutus. tällä hetkellä tunnen niin suurta surua etten tiennyt semmoista olevan olemassa, mutta kyllä vain. siinä se on, muuttanut luokseni. tykkään katsoa sitä silmiin, oikein kiduttaa itseäni, koska vain sen tehtyäni olen kaikesta vapaa. paras ystäväni sanoi että ajattele se vain kipuna, se tuli käymään, ei se ketään halua rikkoa. eikä pystykään. työ ja läheiset ihmiset pitävät minut järjissäni, onnekkaana käyn myös terapiassa, ihmisen luona jota oikeasti kiinnostaa miten kehityn ja joka pahan hetken tullen muistuttaa että sähän pääsit jo tähän asti muistatko, sähän ihan nauroit.

oikein paljon voimia. selviämme kyllä.☺️❤️