Hei, olen 24-vuotias nainen joka on juuri eronnut vajaa kaksi vuotta kestävästä suhteesta. En tiedä oikein mistä aloittaa koska suhde on ollut hyvin myrskyisä. Tapasin ex-avopuolisoni asuessani kotipaikkakunnallani jossa mies työskenteli siihen aikaan. Olimme vasta kuukauden verran tapailleet ja miehellä oli kova kiire edetä suhteessa ja olinhan minäkin mennyttä naista. Hyvin alkuvaiheessa vannoi rakkauttaan ja oli mustasukkainen milloin mistäkin esim jos halusin kaverin kanssa ulos lähteä niin eiköhän tullut sellaista kommenttia että ”sä se pistät kaverit etusijalle vaikka sun pitäis olla mun kans” Olin todella hämillään jo alussa ja mietein että kaikki ei tässä miehessä ole ihan kunnossa, mutta jatkoin suhdetta silti.

Uskouduin hänelle hyvin henkilökohtaisista ja vaikeista asioista esim. suhteestani väkivaltaiseen mieheen aikaisemmin ja hän tuntui minua ymmärtävän. Muutaman kuukauden jälkeen kuitenkin sama meno jatkui ja riitoja syntyi mitä pienimmistä asioista ja jotenkin hän sai aina käännettyä asiat niin että riidat olivat minun vikani. Olin kuulemma huora koska minulla oli ollut häntä enemmän parisuhteista (itsellään ei kuulemma ollut kuin muutama vakavampi suhde joista toisen kanssa oli naimisissa 4vuotta ja yhteinen pieni lapsi) Mitä enemmän häneen tutustuin, huomasin että hänellä on hyvin huono itetunto mitä myös itselläni on ja koin yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan, oli kerrankin ihminen jolla samankaltaisia ongelmia kuin itselläni. Hän muutti pian toiselle paikkakunnalle 500km päähän töihin mutta silti jatkoimme suhdetta pitkästä välimatkasta huolimatta. Puoli vuotta oli hyvin myrskyisää ja muutaman kerran jo erottiin hänen mustasukkaisuuden vuoksi. Olimme pisimpään 3kk erossa, ilman mitään yhteydenpitoa kunnes hän otti yhteyttä minuun ja sorruin jälleen. Aloimme uudestaan tapailemaan ja sovimme aikaisemmat riidat. Minua oli jo moni ystävä,perheenjäsen sekä puolituttu ihminen varoitellut jotka olivat kyseistä miestä nähnyt että hänessä on jotain pahasti vialla (varoiteltiin narsistista tai jostain persoonallisuushäiriöstä.) Mies kertoi suhteen alussa joitain asioita menneisyydestään, oli jonkinlaista väkivaltarikos taustaa sekä ehdonalaista. Miehessä oli kuitenkin niin paljon hyviä piirteitä ja minusta tuntui että kunhan vain annan hänelle tarpeeksi rakkautta ja tukea niin kaikki viha mitä hän kantoi sisällään helpottuisi. Muutin jopa hänen luokseen 500km päähän perheestä ja ystävistäni ajatellen että suhteemme paranee ja hänen mustasukkaisuutensa helpottaa kun asumme yhdessä. Välillä oli hyviä kausia varsinkin kun olimme selvinpäin mutta joka kerta kun otimme alkoholia oli järkyttävät riidat pystyssä ja hän veti asiat joita olin menneisyydestäni kertonut mukaan riitoihin. Yritin jatkuvasti todistella hänelle kuinka paljon häntä rakastan mutta tuntui ettei mikään riitä. Olin itse ollut jo pidempään sairaslomalla koska olen sairastanut teini-iästä lähtien keskivaikeaa masennusta sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Olin paljon kotona, tein miehelle eväät kun hän lähti aamulla töihin,siivosin,kävin asioilla ja tein taas ruuan valmiiksi kun hän tuli töistä kotiin. Kävin hyvin harvoin missään ja minulla oli ainoastaan muutama ystävä uudella paikkakunnalla enkä heitäkään nähnyt juuri ollenkaan koska he eivät miehen takia halunneet/uskaltaneet meille tulla. Väkivalta alkoi pikkuhiljaa astua kuvioihin suhteessamme, ensin oli lievää tönimistä humalassa ja huorittelua kunnen eräänä iltana pitkästä aikaa halusin ystäväni kanssa jota en ollut nähnyt aikoihin niin lähteä ulos. Mieheni oli hyvin hankala kun lupaa pyysin ja alkoi mököttämään kuin pikkulapsi. Hän kuitenkin päästi minut loppujenlopuksi lähtemään ja vietin mukavan illan ystäväni seurassa. Jäin ystäväni luokse yöksi koska hän asui sen verran kaukana meistä. seuraavana aamuna mies kysyi minulta olimmeko olleet baarissa ja kerroin että kävimme muutamat juomassa. Hän ei voinut tätä hyväksyä ja ilmoitti ettei kotiin ole tulemista, jokatapauksessa lähdin kotiin ja minua vastassa oli humalainen marttyyri mies joka istui sohvalla ja käski alkaa etsimään asuntoa itselleni. Sanoin hänelle etten jaksa enää tätä jatkuvaa kontrolloimista ja mustasukkaisuutta kun mitään ei ole tapahtunut. Yritin sanoa hänelle etten halua keskustella humalassa näistä asioista että puhutaan seuraavana päivänä mutta hän hermostui ja heitti ensin minun läppärin seinään jonka jälkeen kaatoi kaljat muka ”vahingossa” minun päälleni. Jossain vaiheessa hän tarttui minua hiuksista kiinni ja siinä vaiheessa sanoin soittavani poliisit. Sen jälkeen hän katkaisi molempien puhelimet ja haki keittiöstä pienen leipäveitsen ja puukotti itseään seitsemän kertaa mahaan. Onnistuin pakenemaan naapuriin joilta sain puhelimen lainaan jotta voin soittaa poliiseille. Poliisit ja ambulanssi tulivat pian paikalle ja hakivat miehen ulos asunnosta. Seuraavana aamuna minut haettiin kuulusteluihin joissa selvisi että mieheni oli syyttänyt aluksi että minä olen häntä puukottanut mutta perunut sen myöhemmin. Myöhemmin samana päivänä hän palasi kotiin nöyränä ja lupasi muuttua, minä annoin jälleen mahdollisuuden. Kuukauden verran meni ihan hyvin ja käytiin jopa sovittelussa kyseisen tapauksen vuoksi ja mies lupasi korvata minulle hajoittamansa tavarat.

Nyt kesän lopussa taas tuli riitaa ja mieheni heitteli minua ympäri asuntoa ja rikkoi vessan peilin nyrkillään kun olin pesemässä kasvojani. Lähdin turvakotiin samalla viikolla kun riita oli tullut ja siellä asuin 1kk verran. Vahdoin numeroni salaiseksi ja muutin takaisin kotipaikkakunnalle perheeni luokse mutta tällä hetkellä olen hyvin surullinen ja masentunut koko tilanteesta ja mietin mitä olisin voinut tehdä toisin. Turvakodissa ollessani mies netin kautta viestiä laitteli ja ehdotti parisuhdeterapiaa mutta jostain syystä en usko että se tilannetta parantaisi koska hän oli käynyt puhumassa muutaman kerran terapiassa joka on tarkoitettu miehille, jotka haluavat ehkäistä tai lopettaa väkivallan käytön lähisuhteissaan ja tarvitsevat apua kriisinsä selvittämisessä. Mutta senkin jälkeen hän syyllisit minua ja sanoi että olen häntä provosoinut käyttäytymään niinkuin hän on käyttäytynyt ja että olen ylireagoinut mennessäni turvakotiin. Olen miettinyt paljon ja alan jo epäillä omia ajatuksiani, teinkö oikein kun lähdin? olisiko pitänyt vielä yrittää ja mennä terapiaan? Olisiko suhde voinut vielä toimia? saattaa kuulostaa todella typerältä että tällaisia asioita edelleen mietin mutta niinku aikaisemmin sanoin miehessä oli todella paljon hyvääkin mihin hänessä rakastuin. Tuli vähän pitkä ja sekava teksti mutta toivottavasti edes jotain selkoa siitä saatte! Terveisin: Särkynyt sydän 😭 ☹️