Olen 9 vuotta suhteessa ollut uusioperheen isä. Vaimollani on ennestään kaksi lasta ja meillä yksi yhteinen. Olen onnellinen siitä, että nämä lapset vaimon edellisestä suhteesta ovat hyväksyneet minut niin hyvin ja olenkin pitänyt heistä huolta kuin omista. Rakastan lapsiani ja vaimoani todella paljon ja olen sen osoittanutkin, vaimolle ehkä liikaakiin.
Nyt elämä on ajautunut siihen pisteeseen, että alkusyksystä kuvioihin ilmestyi mies, jonka jälkeen vaimo ilmoitti minulle haluavansa erota. Häntä on kuulemma jo vuosia ahdistanut suhteemme koska minä olen ollut tukahduttava, takertuva ja riippuvainen hänestä. Ei tahtonut enää koskettaa eikä minun koskettavan häntä. Vaimon tunteet minua kohtaan ovat kuulemma kuolleet jo ajat sitten. Outoa kun kuitenkin menimme viime vuonna naimisiin. Oli puheet talosta ja vielä yhdestä lapsestakin.
Tämän miehen ilmaantumisen jälkeen vaimon käytös tosiaan alkoi muuttua. Kaikki läheisyys, yhteiset tekemiset katosivat, ihan tavalliset pienet arkisetkin. Pyöräilyt, kävelyt, kaupassa käymiset, elokuvaillat, pienet mukavat kahvihetket. Oma aika ja puhelin tulivat tärkeiksi. Alettiin olemaan viikonloppuisin öitä pois kotoa ja muutenkin menossa. Tiedän, että vaimoni ja tämä mies ovat viestitelleet ja soitelleet keskenään ja vaimo on tavannutkin häntä. Suuteluakin on tapahtunut. Olen yrittänyt useampaan otteeseen kysyä onko vaimolla tämän miehen kanssa jotain sutinaa. Vastaukseksi olen saanut haukut, että olen vain mustasukkainen ja vainoharhainen, tarvitsisin apua.
Olen yrittänyt kaikkeni suhteemme pelastamiseksi, olen yrittänyt puhua, olen soittanut meille ajat pariterapiaan, mutta mistään ei ole ollut apua. Vaimo on päätöksensä tehnyt.
Sanoin, että jos kaikki on vain minun käytöksestäni kiinni, niin olen kyllä valmis sitä muuttamaan. Mutta ei, vaimo on päätöksensä tehnyt. On kuulemma liian myöhäistä enää korjata mitään.
Vaimo on minua vanhempi. Muistan hänen taannoin puhuneen, että ”tämmöistäkö tämä elämä nyt on ja sitten vain kuollaan pois”, ”kyllä sitä onkin jo vanha” ja ”tekisi mieli vain paeta jonnekin kauas pois.” Nämä puheet ja vaimon yhtäkkinen käytöksen muuttuminen ovat saaneet minut miettimään, että onko hänelle nyt iskenyt jonkin henkilökohtainen/ikäkriisi ja tapahtunut ihastuminen tähän toiseen mieheen ja erolla vaimo haluaa hakea tähän tilanteeseen ratkaisua? Myös lause ”ei minua haittaisi vaikka sinä menisit toisten naisten kanssa” särähti korvaani. Vaikka mikä olisi tilanne, minun ei tulisi koskaan mieleeni lähteä vaimoani pettämään ja tämän olen hänelle tehnytkin selväksi. Sanoin myös hänelle, että vaikka mitä olisit tehnytkin tai aikeissa tehdä, olen kyllä valmis antamaan anteeksi ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Mutta hänen sanojensa mukaan mitään ei kuulemma ole tapahtunut ja kaikki johtuu vain vuosien ahdistuksesta ja minä olen vain riippuvainen hänestä. Nyt tilanne on se, että minun täytyy muuttaa omaan asuntoon.
Vaikka tilanne onkin tällainen mikä on, rakastan vaimoani yhä todella paljon. Onko tämä vain jokin ohimenevä vaihe? Onko vika minun päässäni?
Hei Rökäle,
olen tosi pahoillani puolestasi ja kaikkien puolesta jotka joutuvat saman kokemaan.
Aivan varmasti kyse on vaimosi kriisistä, mutta jos hän on rakastunut toiseen ja tuntee, ettei enää rakasta sinua, niin se on totta, oli syyt mitkä tahansa.
Aivan varmasti kriisi menee ohi (ja tunteetkin ehkä), mutta kriisin aikana tehdyt päätökset eivät.
Mitenkään et voi puhumalla tilannetta muuksi muuttaa.
Olen itse miettinyt, että olisi pitänyt lähteä: olla mukava ja ystävällinen ja näyttää, että sinä teit omat päätöksesi ja minä pärjään kyllä. Jos se suuri salainen suhde, olisi näivettynyt auringonpaisteessa, olisi meillä voinut olla uusi mahdollisuus. Jos se olisi kukoistanut, en olisi turhaan tuhlannut aikaani mahdottomaan. Nyt kun jäin, mies tuumi, että asia on unohdettu ja kohta taas soiteltiin ja päiväkahviteltiin entiseen malliin. Tässä yhtälössä minä olin ainoa häviäjä.
Joten neuvon nostamaan pään, sanomaan vaimolle, että sinä kyllä rakastat edelleen, mutta et voi toista pakottaa. Tee uudesta asunnosta koti itsellesi, tapaa lapsiasi ja huolehdi heistä, hanki uusia ystäviä ja harrastuksia: pidä itsestäsi huolta ja katso, mitä tapahtuu.
Voimia ja iloa elämääsi, vaikka päivä onkin lyhyt ja harmaa.
🙂👍
Kiitos vastauksesta!
Olenkin jo asennoitunut asettumaan omaan asuntoon ja keskittymään omaan elämään ja lapsiin. Aika tosiaan sitten näyttää mitä se tuo tullessaan. Ehkä vaimokin tulee vielä tulevaisuudessa havahtumaan, ettei varmaankaan tullut järkevästi toimittua.
Voin sentään hyvällä omallatunnolla sanoa etten sentään mikään alkoholisti/vaimonhakkaajaretku. Aina halusin vaimolleni vain hyvää ja osoitin rakkauttanikin hänelle usein.