Valitettavasti sun miehellä on 90% varmuudella toinen nainen. Joko joku nettituttavuuden tai ihan livenä. Hän on ihastunut toiseen ja kokee sinun olevan siinä pelkkä rasite. Meillä kävi sama juttu ja nyt melkein vuosi myöhemmin alkaa miehestä paljastua ton oudon kuoren takaa edes jotain. Et oikeastaan voi tehdä muuta kun antaa toisen mennä ja jatkaa omaa elämääsi.

Meilläkin elettiin normaalia ruuhkavuosia ja kipinä kuulemma puuttui. Sitä etsittiin sit muualta.

Tuli kyllä sama mieleen kuin kolmenmammalla... Varmaankaan tuossa tilanteessa ei voi muuta, kun alkaa keskittyä omaan elämäänsä ja siihen, että ero on tosiasia. Riippumatta siitä, mikä on eron perimmäinen syy, koska toisen päätöstähän ei voi itse muuttaa... Voimia!

Olen valitettavasti samaa mieltä kuin Kolmenmamma ja mietiskelijä. Jos mies suostuisi pariterapiaan selvittämään onko teillä mahdollisuuksia, tai jos ei ole niin ainakin varmistamaan hyvän eron. Jos toinen on tehnyt päätöksen lähteä, sille ei kai voi mitään...niin pahalta kuin se tuntuukin. Etsi itsellesi kaikki mahdollinen apu ja käy jossain juttelemassa, että saat tukea itsellesi. Aika ja ulkopuolinen apu auttavat, vaikkei se siltä nyt tuntuisikaan. Voimia.

Kiitos mielipiteistä.
Miehellä ei ole toista naista. Ainoastaan pikkujouluissa oli viettänyt aikaa jonkun naisen kanssa jutellen ja tanssien ja tuo ilta päättynyt halailuun. Se oli miehestä niin ihanaa, että luulen että kaipaa sitä tunnetta. Tunnetta nimenomaan, kun minua ei kerran rakasta.
Nyt ilmoitti, että haluaa laittaa eron vireille. Ja suuttui siitä kun en hae sitä hänen kanssaan yhdessä. Hän haluaa, että hyväksyisin tilanteen. Sanoin, etten siihen osallistu periaatteesta, koska en eroa alunperin edes ollut miettinyt.
Nyt minä olen sitten psykoottinen riippuja, joka ei osaa päästää irti.
Parisuhdeasioista mies ei enää keskustele. Ne keskustelut on käyty läpi hänen mukaan. Hän haluaa vain löytää uuden onnen ja ilon elämäänsä. Ja uskoo täysin, että minä teen hänestä onnettoman ja paskan ihmisen, sillä mitä vain olen.
Kovin vaikeaa sen kanssa on edes lasten asioita hoitaa, kun ei edes siedä mua silmissään ja on kerännyt lähes psykoottista vihaa mua kohtaan.

Hei,

Suosittelen sinua lukemaan kolmenmamman aloittaman ketjun 14 vuodenjälkeen.
Pakko sanoa, että olen hyvin vahvasti edellisten kanssa samaa mieltä miehelläsi on jo uusi suhde. Minun exäni väitti jopa pariterapiassa kirkkain silmin myös terapeutille ettei ketään kolmatta pyörää ole. Sattumalta vaan jäi kiinni vähän myöhemmin, että kyllä siellä taustalla kuitenkin oli jo uusi suhde.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia kamppailuun jonka edessä olet! Sinä voitat ja selviät vaikka tässä vaiheessa se ei tunnu pätkääkään siltä.

Ei välttämättä ole olennaista onko toista naista tai uutta suhdetta... Keskeistä on se, että toinen on ilmoittanut halunsa erota ja ettei päätös ole keskusteltavissa. Miten siihen sopeutuisi? Ei ole helppo tilanne. ..

Nyt on olennaisinta kai miettiä, että miten mä pääsen tästä yli? Miten mä selviän tästä? Mitkä on ne keinot? Muuta kuin antaa ajan kulua.
Olen lukenut erokirjaa, olen menossa keskustelemaan psykologille. Puhuminen ja kirjoittaminen auttaa, ja on mulla läheisiä onneksi, kelle puhunut olen.
Silti en vain pysty hyväksymään tätä asiaa. En halua edes ajatella kodin myyntiä, mikä väistämättä tulee eteen.
Miten mä pääsen oikeesti eteenpäin?
Lasten asioista mennään vielä keskustelemaan perheneuvolan puolelle. Tuntuu, että lasten isä on tällä hetkellä vain mun lasten hoitaja, että mä pääsen käymään töissä. Se ei voi jatkossa ihan sillä asenteella mennä.

Omasta kokemuksesta olen sitä mieltä, että lasten tapaamiset kannattaa sopia selkeästi sopimuksella heti alkuun. Jos ei onnistu keskenään, niin lastenvalvoja on hyvä apu siihen.

Muutoin eroon sopeutumisprosessi on pitkällinen luopumisprosessi, jossa kipua ei voi välttää. Anteeksi, että sanon suoraan. Selviät siitä kyllä... Elämä heitti eteesi pyytämättä ja yllättäen kriisin, josta selviytyminen vie aikansa, mutta kyllä siitä jaloilleen pääsee. Eron alkuvaiheessa olo on sen verran epäuskoinen, että ei välttämättä pysty edes käsittämään mitä tapahtui. Sen vuoksi voi elää vain päivän kerrallaan ja hoitaa asian kerrallaan. Itselläni pitkittyi monista asioista sopiminen ja ositus, eikä se jälkikäteen ajateltuna ollut hyvä juttu. Suremisen aloittaminen vain pitkittyi, eikä erosta surematta pääse eteenpäin. Lisäksi pyörin ehkä alkuun liikaa sen ympärillä, mitä exä teki tai ei tehnyt. Silloin kun ero on päätetty on hyvä suunnata ajatuksia siihen, että miten minä itse haluaisin nämä.asiat järjestää nyt kun näin kävi.

Tosi hajanaisia ajatuksia mitä tuli mieleen. Voimia ja tsemppiä kurjaan tilanteeseen!

Luin tarinasi ja se on täysin sama. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän. Lapset 8 ja 3. 18 vuotta yhdessä. Nuorena aloitettu suhde ja niin edelleen. Täytämme 33v tänä vuonna.
Meillä vaimo ilmoitti samat asiat hiihtoloma viikolla.

Ja syynä oli juurikin, että oli kokenut ihastuksen toiseen mieheen. Viattomassa tilanteessa
jossa olivat vain istuneet samalla sohvalla ja katsoneet leffaa. Ilman suurempia tapahtumatta.

Tätä syytähän vaimo ei suoraan kertonu, mutta sain sen tietää lähes samantien eron jälkeen.

Tuosta ero tilanteesta alkaa olemaan jo 2kk ja en ole vieläkään pystynyt jättämään vaimoani täysin rauhaan. Olen yrittänyt kaikkeni, että vielä voisimme yrittää. Ja se on ahdistanut vaimoani vain lisää.

Itse koen ahdistusta joka päivä. Koitan jatkuvasti keksiä itselleni jotain tekemistä, mutta kaikesta vaan palaa hän mieleen ja ideat , että "hei, täähän ois kivaa tehdä yhdessä".
En usko itse enään paluuseen yhteen. Se ahdistaa ja silti kuitenkaan en pysty päästämään irti.

Se mitä haluan viestittää sinulle on ne kliseet jotka ainakin minua ovat jo alkaneet v***maan. Kuulen niitä jokaiselta ystäviltäni, psykalta tai kaikilta muilta jotka ovat koittaneet lohduttaa.

Aika parantaa (just joo. seuraava joka sanoo niin prkl!)
Ja et todellakaan ole yksin! Meitä on samassa tilanteessa monia. Se nyt ei varmasti lohduta. Ei se minua ainakaan lohduta, mutta koitetaan selvitä! 🌻🙂🌻

Jos löydät hyviä pako teitä ahdistusta vastaan niin vihjeitä otetaan vastan!

Homma vain etenee kylmästi. Mies laittoi eropaperit yksin vireille. Nyt sitten väännetään kaikesta.
Lapsista, miten ne hyppii kahden asunnon välillä miten sattuu. Mies haluaa laittaa kesällä asunnon myyntiin, vaikkei ero ole silloin vielä edes selvä. Niin varma hän tästä on, eikä ole katunut hetkeäkään eikä tule katumaan.
Mies käyttäytyy niin, kuin koko ero olisi hänelle vain helppoa.
Paitsi silloin, jos olen eri mieltä hänen kanssaan, silloin saan aivan hullut vihat ja huudot päälleni. Ja näitä erimielisyyksiä riittää, tilanne riitaantuu kokoajan entistä pahemmaksi.
Mies on jo uhkaillut mua viemällä asunnon myynnin käräjille, jos en suostu hänen suunnitelmiin. Miten mä voisin olla valmis reilun 3kkn ilmoituksen jälkeen siihen, että erottuneet, koti myydään ja kaikki on loppu.
Mä en edelleenkään pysty käsittään miehen vieraita ajatuksia, vihaa mua kohtaan, sen itsekkyyttä, tätä kaikkea. Mä tarvin aikaa, en jaksa edes mennä nyt kuin päivä kerrallaan eteenpäin. Mä oon ihan rikki, koko elämä pitää rakentaa uusiksi ja mä en vaan jaksais enkä haluis.
Kai mä vieläkin toivon, että mies muuttaisi mielensä, vaikka ties että kaikki on jo rikottu eikä meidän välit voi enää koskaan korjaantua.

Tiedän täysin mistä puhut.

Minulla täysin sama tilanne. Tosin meillä se meni niin , että vaimo vain potki minut ulos asunnosta.

Tällä hetkellä olen kokenut paljon sellaisia asioita vaimoltani joita en ole koskaan meidän yhteisin 18 vuoden aikana kokenut. Halveksuntaa, sitä etten tekisi mitään oikein ja pienistä asioista vaimo kokee kaiken negatiivisena. Melkein tuntuu siltä että minun pitäisi pyytää anteeksi olemassani olemista. Vaimo tuntuu aivan eri ihmiseltä jona hänet olen oppinut tuntemaan.

Sen verran meillä sentään erillainen tilanne, että meillä ei ole varsinaisesti erimielisyyksiä. Lähinnä minä olen ahdistunut ja en ole pystynyt antamaan tilaa ja hengitys tilaa vaimolleni. Ja se taas ahdistaa vaimoani ja emme kovin hyvin juttelu väleissä varsinaisesti ole. Se mitä jutellaan niin se on minua kohtaan juuri tuota halveksuntaa ja se musertaa ainakin minun itse tuntoani paljon. Kun taas itse kehun vaimoani asioissa. Kyllähän sitä yrittää jatkuvasti itseltään kysyä, että miksi roikun ihmisessä kiinni joka on ihastunut toiseen ihmiseen ja runnoo minua maahan jatkuvasti.
En tiedä. Tunteeni ovat silti lämpimät vaimoani kohtaan ja haluasin vielä suhteen välillemme. Tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta.

Eihän se paluu yhteen ole mahdotonta. Se vaatii molempien halun siihen. Minulla vaimo ei halua. Ainakaan tällä hetkellä. Sinulla varmasti sama tilanne.
Tällöin älä ainakaan tee samaa virhettä kuin minä olen tehnyt. Eli anna tilaa. Juttele vain käytännön asioista. Kaikki muu on turhaa. Moni ihminen on vielä sen verran jääräpäitä(kuten vaimoni) että jankkaaminen ei ainakaan tuo häntä takaisin.

Jos olet parempi tekemään asioita kuin minä. Niin suosittelen sinulle tilanteen hyväksyntää päässäsi. Hyväksyt sen että ero tulee nyt. Ja joku päivä pääset siitä yli kun saatte arjen pyörimään. Ja hyväksyt sen että sinulle on vielä joku toinen mies joka ihastuu sinuun ja haluaa helliä ja palvoa sinua.

Minä en tätä ole voinut tehdä. Enkä varmaan pitkään aikaa pystykkään. Ole fiksumpi ja vahvempi. Naisilla on tapana olla parempia kuin me miehet 😋

Ihan lasten käytännön asioista kannattaa varmaan ottaa yhteyttä perheneuvontoihin. Lasten ei ainakaan kuuluisi kärsiä parisuhde kriisistä. Niissä saattaa olla tosi pitkät jonotus ajat. Mekin olemme jonossa vaimoni kanssa ja me saatiin aika vasta elokuulle.

Itse olen ainakin täysin koittanu hoitaa asiat niin ettei lapsemme missään vaiheessa kärsi tästä. Vaikka itse olenkin henkisesti aivan loppu ja ahdistus ei tunnu helpottuvan koskaan.

Voimia!🙂🌻