Mun erosta on aikaa reilu vuosi. Kesä silloin oli kun ex mieheltäni sain eropaperit postissa. Sen jälkeen en minä eikä lapsenikaan ole miestä nähnyt. Yhteydenpito on ollut tekstiviestittelyä ja enää ei sitäkään. Lapsille vastailee jotakin.

Me muutettiin kanssa pois kodistamme, isosta omakotitalosta jota en jaksanut hoitaa. Nyt asumme pienessä mutta ihan mukavassa asunnossa. Moni arjen asia tuotti mulle ensin vaikeuksia kun olin tottunut että mies hoitaa ne, varsinkin auto oli päänvaivoista suurin.

Lasten puolesta olen myös ollut todella surullinen sillä menettivät tavallaan isänsä kokonaan. Tiedämme missä hän asuu mutta haluaisi senkin salata meiltä. Lapsia ei halua nähdä eikä oikein kykenekkään kun muutti niin kauas. Minä en tiedä esim. että onko kuvioissa toinen nainen. Luultavasti on mutta sen on pystynyt multa sitten täysin salaamaan.

Musta tuntuu että parasta lääkettä tähän ahdistukseen on ollut aika. Ja se että huomaa asioiden sujuvan sittenkin. Oon myös oppinut pyytämään apua muilta ihmisiltä. Siihen en vaan voi olla avuksi että miten lapset kokevat isättömyyden.

Me oltiin naimisissa 19-vuotta. Ei meilläkään mitään ruusuilla tanssimista ollut. Molemmat ollaan hankalia ihmisiä. Ja mun sairasteluni varmaan oli raskasta katsottavaa. Ja niin taisi käydä että kun mulla alkoi menmään paremmin niin toinen otti ja lähti. Hän eli aina siinä vierellä omaa elämää omine menoineen. Aika vähissä oli meidän yhteinen aika tai yhteiset kiinnostuksen kohteet. Lapsiin piti myös viileät suhteet.

Tällä hetkellä vaikeinta on ehkä sitten toi taloudellinen selviäminen. Tuntuu että yhden ihmisen palkka ei riitä mihinkään. Elatusapua ex mieheni maksaa minimin. Ja lapset on juuri siinä iässä missä kaikki maksaa ja mitään ei enää saa käytettynä. Voipi olla että siksi joudumme muuttamaan vielä pienempään ja halvempaan asuntoon.

Hyvä että sulla on ainakin yksi väylä mihin pukea sanoiksi ahdistusta ja pahaa mieltä. Mä oon kirjoitellut tänne tukinettiin tukihenkilölle ja mulla oli silloin eroprosessin aikana vielä menossa terapiakin joten niistä molemmista oli tosi paljon apua. Kirjoitin myös tälle palstalle ja sain monia kannustavia kommentteja täältä ihmisilta. Kiitos heille!

Voimia sulle näihin ajatuksiin ja toivottavasti jostain löydät myös iloa joulun kiireissä.

Jatkoa ensimmäiseen kirjoitukseeni..

Paha olo tulee sellaisina aaltoina, onneksi ei kokoajan kaikki "tummat pilvet" paina päälle. Mutta niin se kai on, että kerran pitää kaikki juhlapyhät läpikäydä yksin, jotta seuraavat voi juhlia edes hieman juhlamielellä.
Ja kai sitä joku sitten voi, kuten ex-mieheni - unohtaa edellisen elämän, laittaa oven kiinni takanaan ja jatkaa elämäänsä jossain muualla, jonkun muun kanssa -
En tiedä onko se keino paeta jotain vai mikä sellaisen tekee, sillä olen kysynyt, mikä tuli? Miksi minut oli niin helppo vaihtaa, miten meidän perhe oli niin helppo unohtaa ? Hän vain vastasi, että oli tullut ajatelleeksi, että tätäkö tämä on loppu elämä! Ja todennut, ettei välttämättä jaksa tälläistä tavallista elämää loppuelämäänsä.
On siinä ollut nielemistä ja vieläkin sattuu, kun ajattelee asiaa, mutta ei auta jäädä tähänkään maate.
Pakko puskea eteenpäin tyttöjen kanssa ja ajatella, että vuoden päästä on varmasti paremmin asiat.
Kun näin jälkeenpäin olen miettinyt paljonkin meidän perhettä, niin niinhän se on ollut, että on ollut hänen tarpeensa ja hänen menonsa, sen jälkeen on tullut meidän tarpeet ja menot.
Surullisena olen ajatellut, että eipä taida hän ymmärtää mistä luopuu, kun omat lapsensa tuolla lailla jättää..muutama tunti viikossa on todella vähän. Ja tytöt, kun ovat oikeasti ainut asia mitkä hänellä tässä elämässä ovat pysyviä asioita. Mutta ehkäpä uutuuden huumassa toisen ihmisen lapsi ja tuo nainen ovat sitten niin ihania ja kaiken kattavia. En tiedä!
🤨

Hei
Arvelin vastata kun on tuota omakohtaista kokemusta erosta, surusta ja etenkin lasten erosta isästä ..sitä kaikkea se on ja lisäksi se isoin asia oman minäkuvan uudelleen kasaaminen.
Minulla erosta kulunut noin vuosi--vähän samaa pitkä liitto--uusi nainen jne..
Hain apua kesksteluista perhetukikeskuksesta, tällä palstalla oleva tukihenkilö sekä ne parhaat ystävät.. olen puhunut , itkenyt, surrut menetetty liittoa. onnea, parisuhdetta ja etenkin perheen hajoamista.. kaikki satuttaa tiedän mistä kirjoitan..
Jossain vaiheessa mies. isä huomaa mitä menettää kun ei tapaa lapsiaan usein.. meillä kävi niin puoli vuotta kului niin lapsillekin löytyi aikaa..
silloin kun saa lopulta omaa aikaa ensin on kuin orpo, ei osaa tehdä mitään.. mut siitä se helpottaa..
En halua masentaa vaan rohkaista katsomaan omaa elämää!!!
Elämme täällä vain kerran, millaisen elämän haluamme..
Itse olin/olen hyvin perhe keskeinen joten sopeutumista tämä on edelleen.. Ja pakkaa sotkee vielä se et lasten isä haluais palata luokseni... siinäpä sitä onkin miettimistä--
mut minulla näin....
älkää pelätkö puhua asiasta.. se helpottaa vaik joskus tuntuu et ettei loppua pahalle ololle´olekaan mut sinä kuitenkin vahvistut päivä päivältä.. etenkin kun käsittelet asiaa..lapset ovat selviytyjiä he pärjäävät kun tietävät että heitä rakastetaan..
paljon paljon voimia teille toivon...

Hei särkynyt enkeli 🙂
Kiitos kirjoituksestasi, kirjoitit aikalailla "minun elämästäni"..juuri tuo perhekeskeisyys, oman minäkuvan rakentaminen, suru perheen hajoamisesta ja orpona olo ovat tällä hetkellä aikas puhuttavia juttuja minulle / meille.
Lasten isä haki tyttöjä muutama päivä sitten luokseen, oli kuitenkin ottanut myös tuon naisen tytön mukaansa. Oli leikkinyt hänen kanssaan, puhunut mitä kaikkea tekee jouluna tuon tytön ja naisen kanssa. Eli ilolla isänsä luokse lähteneet tytöt palasivat itku silmässä kotiin ja itkua on sitten piisannutkin sen jälkeen. Mikä kumma pistää tekemään omille lapsillen tuollaista. Eikö vain tajua mitä tekee???? 😠
Mutta se on totta, kerran täällä vain eletään ja eteenpäin elävän mieli. Vaikka kuinka sattuu, niin se seuraavan kerran sattuu vähän vähemmän. Niin haluan uskoa.

Itku ja puhuminen oikeasti auttaa ja on tullut puhuttua ja itkettyä lasten ja ystävien kanssa. Ja minähän tässä olen onnellisessa asemassa, minulla on ihanat lapseni ja oma koti ja tulevaisuus jonka voin itse muokata meidän näköiseksi 😉

Tiedoksi eron kokeneille aikuisille; Tukinetissä alkaa Tammikuussa 2012 Erosta eteenpäin- vertaistukiryhmä. Ryhmä on ammatillisesti ohjattu, vertaistukeen perustuva suljettu ryhmä, joka toimii reaaliajassa liveryhmien tapaan.

Ryhmä aloittaa 16.1.2012 klo 17-18.30 ja kokoontuu kahdeksana peräkkäisenä maanantaina samaan kellonaikaan.

Haku ryhmään on käynnissä parhaillaan ja se jatkuu 4.1.2012 asti. Tukinetin Omalta kanavalta löytyy lisätietoja ryhmästä sekä hakulomake.

Hei,

Voi kuinka saman olen itsekin viime keväänä kokenut. Mies lähti, täysin yllättäen, sanoi haluavansa eron ja muutti samantien pois. Lapsista nuorin oli pari kuukautta yli vuoden, seuraavat alle kymmenen vuotta. Ja juu, pari kuukautta tuon jälkeen uusi nainen kainalossa, nainen joka oli sinnikkäästi jo jonkin aikaa pyörinyt silloisen mieheni ympärillä. Ja tuo sama mitä joku kirjoittikin, puolen vuoden päästä lapsillekin riittää isältä enemmän aikaa. Elokuussa lapset olivat vain pari yötä isänsä kanssa. Nyt on onneksi säännölliset tapaamiset.

Luulin jo päässeeni edes vähän eteenpäin vihasta, katkeruudesta ja nöyryytyksen tunteesta, mutta viimeiset kolme viikkoa olen vain itkenyt ja itkenyt. Tämän ovat huomanneet lapsenikin. He eivät tiedä toisesta naisesta, ovat tämän kyllä useasti nähneet, mutta eivät varsinaisesti tiedä hänen olevan isän tyttöystävä. Mutta enhän minä voi lapsille sanoa että itken koska isänne on toisen kanssa.

En tiedä kuinka tästä eteenpäin pääsee. Yksinäisyyden tunne on valtava. Onneksi lapset asuvat kanssani ja heidän takia jaksan eteenpäin.

Jotenkin kirjoituksenne auttoivat kovasti. Kuinka samanlaisia kokemuksia ja tunteita on useilla.

Nyt on joulusta ja paljon muusta selvitty 😉 Mutta nyt on entinen mieheni ottanut yhteyttä ja kertoo kuinka on "sekaisin", kuinka hän on huomannut, ettei ruoho ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolen. Kuinka on ajatellut minua usein ja kuinka hän on pilannut kaiken ja kuinka hän voisi palata takaisin entiseen jos vain minä annan anteeksi ja annan hänen tehdä meillä taas yhteisen elämän.
Suoraan sanoen Voi Helvetti, tuollaista putkiaivoa....tiedän että tuo on rumasti sanottu...mutta miten kehtaa.
Huomasiko hän, että minä sittenkin selviän ilman häntä..että elämäni onkin elämisen arvoista ilman hänen läsnäoloansa.
En tiedä, miten sanoisin hänelle riittävän selvästi..kuinka pahasti hän loukkasi ja sai minut tuntemaan itseni arvottomaksi ollessaan tuon uuden ihastuksensa kanssa ( mikä nyt ei sitten ollutkaan niin ihanaa...) hän hylkäsi lapsensa ja kaikki mitä meillä oli. Ja nyt hän haluaa palata tuosta vaan takaisin siihen entiseen...kuinka hän kaipaa minua ja kuinka kaikki oli silloin niin hyvin.
En pysty luottamaan, en pysty enää altistamaan itseäni ja lapsia tuolle ihmiselle.. koska mistä tiedän, koska hän taas haluaankin tuota vihrää ruohoa toiselta puolen aitaa. Ja taas olisimme lasten kanssa tuuliajolla hänen uudenelämänsä vuoksi. Minkäänlainen ikäkriisi ei selvitä minulle tuollaista toimintaa... Toki haluaisin, että minulla olisi kaikki mikä oli ennenkin...mutta en vain voi enää uskoa, että se kestäisi. Enkä kestä toista sellaista " lyöntiä vasten kasvoja" ...😞 Edellisestä, kun alan pikkuhiljaa selviämään ja ymmärrän olevani ihan ok ihmisenä..eikä minun tarvitse hävetä...mitään.

Sissi.. miten yllättävää. Noinhan useat miehet käyttäytyvät. Luulevat, että ratkaisu on oikea ja sitten huomataankin, ettei se niin auvoista tuo parisuhde aina olekaan ja halutaan palata vanhaan, turvalliseen ja hyvin toimineeseen liittoon. Mutta en todellakaan voi hyvällä tahdollanikaan kannustaa ottamaan miestäsi takaisin.

Toki voit katsoa, onko hän TODELLA muuttunut. Onko hän todella valmis siihen kaikkeen, mitä liittonne eheyttäminen vaatii. Jos päädyt siihen, että voit miehesi ottaa takaisin, kannattaa vähintäänkin edetä erittäin erittäin hitaasti. Antaa miehen tuntea, ettette todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, ettei teitä voi kohdella miten tahansa. Olette arvokkaita, tärkeitä ja hänen tulee kohdella teitä sillä tavalla kuin teitä kuuluukin kohdella. Arvostuksella ja rakkaudella. Älä anna miehesi mureuttaa hyvin liikkeelle lähtenyttä eheytymisprosessiasi. Hän voi aikanaan näyttää, ettei ruoho olisi vihreämpää enää koskaan aidan toisella puolen. Mutta se vaatii aikaa, todella paljon aikaa sekä suuria ponnistuksia myös mieheltä. Tsemppiä! Olet vahva nainen! 🙂🌻

Kiitos viestistä Eheytynyt 😉

Ajatusta olen pyörittänyt nyt päässäni, mutta en aio antaa näille "hellille lupauksille" periksi. En aio tuhota taas itseäni ja lapsia...puhuin pitkään entisen miehen kanssa ja hän on niin sekaisin, ei tiedä mitä haluaa. Nyt hänellä on se sama paniikki, tuska, pahaolo, vapina, kuin minulla oli silloin kun hän ilmoitti uudesta elämästään ja lähti.
Jos nyt olisin kädet leveelläni ja iloisena ottamassa hänet takaisin, niin tiedän ettei tuo kauaa kestä.
Eli kärsiköön nyt, ja etsiköön mitä haluaa. . minä en halua sellaista kohtelua mitä hän tarjoaisi.
Jopas oli tämäkin aika sudenkuoppa tällä matkalla, mutta yli hyppään ja jatkan matkaa kohti parempaa. ☺️

Mutta hän sai taas hetkeksi kaikki muistot pintaan, myös ne huonot ...paineen tunne rinnassa on taas, mutta tiedän saavani sen pois. 😀 Enää se ei aiheuta unetonta yötä minulle.

Olet Sissi löytämässä itsesi, olet voiton puolella. 🙂
Ja toivon että moni nyt pettämisen kanssa kamppaileva lukisi tätä ketjua. Kaava on yllättävän sama: ihastutaan, jätetään perhe, halutaan takaisin.

Olet nyt asian ytimessä: et voi ottaa miestä takaisin, koska hän on nyt paniikissa, sekaisin, tajunnut vasta nyt että menetti teidät. Tässä vaiheessa halutaan aina se oma ja turvallinen elämä takaisin, ruoho ei ollutkaan vihreämpää. Mutta miksi tosiaan ottaisit hänet takaisin nyt, kun hän on vain paniikissa siitä että jäi yksin? Hän kyllä varmasti haluaa teidät, koska se vertaiselämä olikin surkea kopio.
Mutta olet tehnyt hyvän päätöksen. Älä ota miestä takaisin, ei ainakaan nyt. Jos hän selviää sekoluistaan ilman uusia laastarisuhteita, pystyy olemaan ihminen tekojensa takana ja löytää itsensä kuka on, mitä haluaa, ja sinä rakastat vielä silloin häntä ja hän haluaa takaisin ja olet siihen valmis, anna mennä.
Mutta nyt hän on vain paniikissa ja luulee että suhde jatkuisi siitä mihin se jäi.

Sissi, olet upea, voimia matkallesi. 🌻🙂🌻

Kiitos Tunturisopuli..

Ihanaa, kun saan tukea täältä omalle päätökselleni. Hullua miten ihmisen mieli voikin olla noin "pyörivä" ..sillä eilen olin entisen mieheni kanssa keskustelemassa lasten asioista. Hän oli taas "normaali oma itsensä" eli se joka hän oli ennen tätä hänen uuttaelämäänsä, hetken ajattelin, että kuinka minun oli hänen seurassaan luontevaa, helppo olla. MUTTA onneksi mietin myös samaan hengenvetoon, miten hän silmänräpäyksessä vaihtoi meidät tähän uuteen ja niin uljaaseen elämäänsä..joka onkin nyt paljastunut huonoksi vaihtoehdoksi.
On totta, ettei hän todellakaan tiedä mitä haluaa..tai paremminkin hän haluaa kaiken kivan ja helpon ja helpolla. Mutta erittäin selväsanaisesti kerroin hänelle, että ensin selvittää oman päänsä ja kun on sen tehnyt puhumme vakavasti mistään muusta. Ja sanoin myös, että nyt näen selvästi, ettei asiat ole hänellä hyvin..
Ja kuten kirjoitit, ei luoksemme vain tulla ja jatketa entiseen malliin. Minä olen muuttunut, elämäni on muuttunut, lapset ovat muuttuneet..kaikki on muuttunut, mutta tuntuu, että hän ei ole vielä muuttunut. Katsotaan kuinka paljon hän haluaa ja mitä hän haluaa. Sillä välin me jatkamme omaa elämäämme lasten kanssa.🙂

Huhuu Sissi, oletko vielä täällä?!

Luin taas tämän ketjun läpi ja niin paljon samaa siinä on kun minunkin elämässäni.
Mieheni ei vaan vielä ole halunnut takaisin, mutta minä hullu odotan ja luulen että niin vielä tapahtuu. Nyt vielä ottaisin hänet takaisin, mutta tulevasta kun enää tiedä....

Mutta mitä sinulle nyt kuuluu?