yksin97 kirjoitti 4.1.2018 17:35

Moikka,

Erosin noin 3 viikkoa sitten alkoholisti miehestäni. Hän meni suhteemme aikana hoitoon ja oli puoli vuotta selvinpäin, mutta ratkesi. Kaikki palasi ennalleen, se kaikki sama paska. Päätin, että en jaksa enää kärsiä, en halunnut menettää elämääni. Nyt kuitenkin eron jälkeen tuntuu siltä kuin olisin sen menettänyt kuitenkin. Vaikka en halua palata exäni kanssa yhteen, tuntuu kuin tämä ero olisi maailmanloppu. Ajattelin, että tämä ei olisi niin vaikeaa, koska hän on ollut suurimman osan suhteestamme minulle hirveä ja olen ollut aivan paskana. Mutta tottakai näin eron hetkellä ne pienimmätkin hyvät asiat nousee ajatuksiin ja suunnaton ikävä valtaa mielen.
Aluksi tunsin olevani helpottunut tilanteesta. En joutuisi enää pelkäämään ja vahtaamaan toisen tekemisiä. Mieli kuitenkin muuttui heti seuraavana päivänä, kun näin exäni eräässä ravintolassa juomassa muutamien naisten kanssa. Maailmani romahti jo silloin... exä vaan juo ja hoitelee uusia naisia kun minä makaan sängyn pohjalla miettimässä, että miten selviän tästä koskaan. Hän on myös jatkanut juomista ja tiedän että uusia naisiakin on ollut lisää. Ja tänään se tapahtui taas... uusi isku vasten kasvoja. Miten musta tuntuu että näitä tulee nykyään joka päivä? Näinkin vakava asia kuin instagram kuva. Ex-mieheni lisäsi siis instagram kuvan Thaimaan lomaltaan missä on onnellisesti eron jälkeen 🙂 🙂 ... kuvaan on tietenkin kommentoinut hänen entinen säätönsä ja mieheni vastannut flirttailevasti takaisin. Jopa tälläinen asia lamauttaa minut täysin. Haluaisin olla vahva ja elää omaa elämää myös lomaillen ja uusia miehiä naurattaen, mutta ei. Minä en pysty. Ja se, että mieheni pystyy siihen on minun mielelleni tällä hetkellä todella kova paikka. Tuntuu että joku repii sydämmen rinnasta irti. HALUAN ETTÄ JOKU REPII EXÄLTÄNIKIN SYDÄMMEN IRTI. Miksi hänelle ei voi olla niin paha olo kuin minulla... miksi minä joudun kärsimään edelleen kaikesta??

Sairastat myös itse, sairautta nimeltä läheisriippuvuus ja allekirjoittanut on myös läheisriippuvainen. Olet uskonut loputtomia lupauksia juomisen lopettamisesta, tehnyt kaikkesi sen oman juopposi eteen, olet lipsunut omista periaatteistasi ja rajoistasi, yrittänyt hyvyydelläsi parantaa toisen ihmisen. Et ole elänyt omaa elämääsi, vaan olet elänyt sitä juovan läheisesi kautta. Se mikä on ulkopuolisen mielestä järjetöntä on sulle itsestäänselvää ja luonnollista. Nyt kun olet menettänyt sen hoivattan ja "sairaan rakkautesi", niin tuntuu siltä kuin sinulta olisi viety koko elämä. Olethan pitkään elänyt sitä toisen elämää. Toki pahalta tuntuu myös se itse ero tutusta ja läheisestä ihmisestä.
Itkut pitää itkeä ja samalla miettiä, että kuka sinä itse olet? Mistä sinä pidät? Mitä sinä haluat?

Vertaistuki auttaa myös, alkoholistien läheiset on kaikki kokenut saman pashkan vähän eri mausteilla vaan. Tommy Helstenin kirjat on myös hyvää oppimista itsestään Virtahepo Olohuoneessa, Kiltteydestä kipeät, jne.

Mun mielestä sun ei kannata edes miettiä uusia miehiä tässä kohtaa. Opi ensin tuntemaan itsesi, koska uskoisin sinun satuttavan muuten lähinnä itseäsi lisää.

Exäsi ei tunne samalla tapaa pahaa oloa, onhan hän oman alkoholisminsa hallinnassa. Hänen rakkautensa on se pullo, eikä kykene tuntemaan samalla tapaa aitoja tunteita.

Sinä et olisi voinut tehdä mitään toisin saadaksesi miehen raitistumaan ja sitä kautta mahdollisuutta onnelliseen yhteiseloon. Älä ainakaan syytä itseäsi, sinä olet tehnyt ihan liikaakin.

Dorka kirjoitti 7.1.2018 15:9

Sairastat myös itse, sairautta nimeltä läheisriippuvuus ja allekirjoittanut on myös läheisriippuvainen. Olet uskonut loputtomia lupauksia juomisen lopettamisesta, tehnyt kaikkesi sen oman juopposi eteen, olet lipsunut omista periaatteistasi ja rajoistasi, yrittänyt hyvyydelläsi parantaa toisen ihmisen. Et ole elänyt omaa elämääsi, vaan olet elänyt sitä juovan läheisesi kautta. Se mikä on ulkopuolisen mielestä järjetöntä on sulle itsestäänselvää ja luonnollista. Nyt kun olet menettänyt sen hoivattan ja "sairaan rakkautesi", niin tuntuu siltä kuin sinulta olisi viety koko elämä. Olethan pitkään elänyt sitä toisen elämää. Toki pahalta tuntuu myös se itse ero tutusta ja läheisestä ihmisestä.
Itkut pitää itkeä ja samalla miettiä, että kuka sinä itse olet? Mistä sinä pidät? Mitä sinä haluat?

Vertaistuki auttaa myös, alkoholistien läheiset on kaikki kokenut saman pashkan vähän eri mausteilla vaan. Tommy Helstenin kirjat on myös hyvää oppimista itsestään Virtahepo Olohuoneessa, Kiltteydestä kipeät, jne.

Mun mielestä sun ei kannata edes miettiä uusia miehiä tässä kohtaa. Opi ensin tuntemaan itsesi, koska uskoisin sinun satuttavan muuten lähinnä itseäsi lisää.

Exäsi ei tunne samalla tapaa pahaa oloa, onhan hän oman alkoholisminsa hallinnassa. Hänen rakkautensa on se pullo, eikä kykene tuntemaan samalla tapaa aitoja tunteita.

Sinä et olisi voinut tehdä mitään toisin saadaksesi miehen raitistumaan ja sitä kautta mahdollisuutta onnelliseen yhteiseloon. Älä ainakaan syytä itseäsi, sinä olet tehnyt ihan liikaakin.

Kiitos paljon kannustavasta viestistä.
Lauseesi "Nyt kun olet menettänyt sen hoivattan ja "sairaan rakkautesi", niin tuntuu siltä kuin sinulta olisi viety koko elämä" on enemmän kuin totta. Olen elänyt sitä toisen elämää ja toisen ehdoilla. Lopetin omat harrastukseni, koska en jaksanut harrastaa mitään enää sen kotona olevan taakan takia. Ystävyyssuhteeni erkanivat, koska en voinut viettää enää aikaa heidän kanssaan, koska tiesin ja pelkäsin, että jos minä lähden yhdeksi illaksi pois kotoa, hän saattaa lähteä moneksi päiväksi, jopa viikoksi. Joten lopulta olin mielummin vain kotona ja itkin omaa pahaa oloa kun toinen juhli. Tästä kaikesta on todella vaikea palata omille jaloilleen. Ennen meidän tapaamistamme olin todella iloinen ja sosiaalinen ihminen. Nyt olen täysin muuttunut... olen väsynyt enkä jaksa tai halua tehdä ikinä mitään, ei vain ole minkäännäköistä fiilistä, ei ole pitkään aikaan ollut.

Tämän taakan lisäksi minun sydämmeni murtaa ne hänen uudet naisensa... en voi käsittää miten joku ihminen voi olla niin sydämmetön. Erosimme juuri ja hänestä ei tunnu miltään? Juhlii ja pitää hauskaa. Kävi lomalla Thaimaassa ja käy nyt jopa töissä (tietääkseni). Ihankun hänen elämänsä olisi todella onnellista ilman minua ja uusien naisten kanssa. Vaikka ei olla enää yhdessä, tuntuu että hän olisi pettänyt minut. Heittänyt kaikki meidän yhteiset vuodet unholaan ja jatkaa elämäänsä kuin ei mitään....

Kaipaisin todellakin sitä vertaistukea.

Ehkäpä mies haluaa hiukan näyttää, että hyvin tässä pärjätään. Totuus voi kuitenkin olla toinen. Toisaalta se, että hän löytää heti uusia naisia, antaa sinulle mahdollisuuden pysyä erossa hänestä. Jos hän ei yritä kerätä säälipisteitä eikä ruinaa sinua takaisin, niin sinun helpompi pysyä päätöksessäsi. Olen monet kerrat oikein toivonut, että oma mieheni löytäisi jonkun naisen, niin voisin hyvällä syyllä lähteä menemään. Luulen, että ei se tosiasiassa kuitenkaan tuntuisi mukavalta. Varmasti tuntisin katkeruutta ja kaikenlaisia negatiivisia tunteita.

Varmasti kestää aikansa ennen kuin oppii elämään yksin. Voisit yrittää viritellä uudestaan unohdettuja harrastuksiasi. Minusta sinun ei kannattaisi seurata miehen some-tilejä. Poista hänet ja säästä itseäsi. Vaikka kyllähän ne tekemiset monesti näkyvät seuraamattakin yhteisten kaverien kautta.

Kyllähän nuo alkoholistit osaavat meitä manipuloida ja pyörittää. Voin olla täysin samaa mieltä, että alkoholistista eroaminen on vaikeaa. Itse en ole siihen pystynyt. Sinä pystyit ja voit olla siitä tyytyväinen. Tsemppiä!

Marizja kirjoitti 15.1.2018 18:21

Ehkäpä mies haluaa hiukan näyttää, että hyvin tässä pärjätään. Totuus voi kuitenkin olla toinen. Toisaalta se, että hän löytää heti uusia naisia, antaa sinulle mahdollisuuden pysyä erossa hänestä. Jos hän ei yritä kerätä säälipisteitä eikä ruinaa sinua takaisin, niin sinun helpompi pysyä päätöksessäsi. Olen monet kerrat oikein toivonut, että oma mieheni löytäisi jonkun naisen, niin voisin hyvällä syyllä lähteä menemään. Luulen, että ei se tosiasiassa kuitenkaan tuntuisi mukavalta. Varmasti tuntisin katkeruutta ja kaikenlaisia negatiivisia tunteita.

Varmasti kestää aikansa ennen kuin oppii elämään yksin. Voisit yrittää viritellä uudestaan unohdettuja harrastuksiasi. Minusta sinun ei kannattaisi seurata miehen some-tilejä. Poista hänet ja säästä itseäsi. Vaikka kyllähän ne tekemiset monesti näkyvät seuraamattakin yhteisten kaverien kautta.

Kyllähän nuo alkoholistit osaavat meitä manipuloida ja pyörittää. Voin olla täysin samaa mieltä, että alkoholistista eroaminen on vaikeaa. Itse en ole siihen pystynyt. Sinä pystyit ja voit olla siitä tyytyväinen. Tsemppiä!

Minulla on ollut täysin samat ajatukset kuin sinulla. Monet kerrat toivoin, että hän olisi löytänyt uuden naisen tai pettänyt minua, jotta saisin hyvän syyn lähteä. Kuulostaa hirveältä, mutta totta se on näköjään monellakin alkoholistin läheisellä. Mutta niinkuin sanoitkin, todellisuudessa se tuntuu aivan hirveältä. Kaiken sen muun kestämisen lisäksi pitää vielä kestää katsoa kun oma rakas on toisen kanssa, en tiedä mitään raastavampaa.

Vaikka kuinka yrittää itselleen sanoa, että kyllä tämä tästä niin mieli ja tunteet sanovat silti muuta. Olo on todella ahdistunut. Luulen, että kaikki kestetty ja uudet vastoinkäymiset tulevat nyt kaikki samaan aikaan pinnalle ja pyrkivät tunteina ulos. Olenhan viime vuodet yrittänyt kestää vain vahvana kaiken.

Todella paljon tsemppiä sinullekkin ja toivottavasti sinäkin saat jonain päivänä rohkeutta aloittaa oma onnellinen elämä! <3

Aivan kuin lukisin omia ajatuksiani.. Ulkopuoliset pitäisi varmaan hulluna minua näiden ajatusteni ja tunteideni takia, itsekin toki tiedän ettei perhe-elämämme normaalia perhe-elämää ollut.. Kahden alaikäisen lapsen lisäksi tuntuu, kuin mies olisi kolmas, moniongelmainen lapsi lisää..

Hei, täällä niin samoja juttuja ja tunteita kuin tähän viestiketjuun muilla osallistuneilla.
Olen saanut lohtua ja ymmärrystä kun pysty täällä lukemaan muitten kokemuksia ja itsekin kirjoittamaan elästä alkoholistin rinnalla. Tuota läheisriippuvaisuutta olen onnistunut vertaistuen avulla kitkemään itsestäni vähemmäksi. Aikoja sitten en sellainen perusluonteeltani ollut.
Nyt on puolisoni ollut muutaman päivän juomatta. Nautin rauhasta kotona, välttelen ja väistelen mieheni kanssa samassa huoneessa olemista. En halua jutella. Ei vain ole mitään sanottavaa, yritän keskittyä kasvamaan.ulos läheisriippuvuudesta, kuunnella itseäni ja toimia sen mukaan. Aloitin päivittäisen liikunnan ihan kävelyillä käymisellä. Vertaistuki on tärkeää, sukulaisilleni en halua asioista jutella enkä ystävälleni, mieheni kun on heille ajoittain kännipäissään viestitellyt mitä ihmeellisimpine kännikiukkuineen. Olen hävennyt mieheni kännikäytöstä ja puolustellut häntä ja salaillut pahaa mieltäni. Enää en ole puolustellut enkä salailebja suojele ja se on auttanut minua suhtautumaan tähän kaikkeen paremmin. VOIMIA TEILLE RYHMÄLÄISILLE, hyvä tietää ettei ole yksin.

Hei,

Kiitos paljon kaikista kommenteista. Helpottaa edes vähän oloa kun tietää että tässä maailmassa on niin monia muitakin jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Tämä oma eron tie on ollut kyllä niin paljon tuskaisempi kuin ajattelin... miten sitä rakastaakin edelleen ihmistä joka on enemmän rakastunut viinaan ja irtosuhteisiin kuin minuun...

Kävin ensimmäisen kerran elämässäni kriisikeskuksessa juttelemassa. Tuntuu että kaikki minkä olen suhteessa kestänyt ja vain pitänyt sisälläni tulevat nyt ulos. Olen myös yksi niistä joka ei pysty puhumaan läheisilleen. Häpeän asiaa jotenkin vieläkin. Miksi olen niin rikki ihmisen takia joka ei ole tehnyt teoillaan muutakuin tuskaa minulle? En tiedä menenkö uudestaan, tällä hetkellä on vain jotenkin niin tyhjä ja merkityksetön olo. En edelleenkään koe mistään oikein mitään iloa tai onnellisuutta, tuntuu että olen puoliksi kuollut, en tunne oikein muutakuin surua ja ahdistusta...

Tämän kaiken keskellä näin exäni maanantaina. Olimme sopineet että näemme ns viimeisen kerran ja yritettäisiin saada sopu ja rauha meidän välille. No sopu ja rauha tulikin mutta vähän yllättävällä tavalla... Exäni murtui täysin. Hän itki ja katui kaikkia tekojaan, oli todella murtunut. Hän jopa kertoi että ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua ja tietää kun olen vieressä että olen se oikea, mutta hänen alkoholisminsa vetää häntä ja hänen elämäänsä vain niin kovaa ettei voi olla kanssani, jotta minuun ei enää sattuisi. Tämän jälkeen olen entistä enemmän rikki... hän joka ei ikinä puhu, ei ikinä avaudu tai ainakaan myönnä alkoholismiaan niin myöntää kaiken. Tuntuu että sydän menee aina entistä enemmän palasiksi... joudun jättämään hyvästit ihmiselle jota rakastan enemmän kuin ketään ja hän minua. Mutta minun on vain pakko ajatella järjellä. Vaikka hän pystyisikin olemaan jonkun aikaa selvinpäin, tulee AINA olemaan se vaara että hän ratkeaa. Olen vielä nuori enkä voi enkä halua pilata elämääni. Tämä on vain todella todella raskasta, enkä todellakaan tiedä miten selviän tästä.

Otan ilomielin vinkkejä vastaan miten tästä selvitään...

Voimia sinulle! Ja erityisesti voimia vastustaa monille yleensä tulevaa halua antaa toiselle vielä mahdollisuus. Varsinkin se kun toinen murtuu ja myöntää asiat, aiheuttaa paljon kipeitä tunteita, mutta muista, että sinä et ollut se joka nämä tunteet ja tilanteet alunperin aiheutti. Sinä kipuilet hyvänä ihmisenä. Nyksäni ex, joka on päihteiden väärinkäyttäjä, toimi juuri samalla tavalla, katui ja myönsi ja sai ihan liian monta tilaisuutta, jotka kaikki hassasi. Ja myös nyksäni on saanut minulta anteeksi lukemattomia kertoa. Muista, että vaikka se tunne voi olla aito, niin se ei kestä ja kohta sama rumba jatkuu. Ja nyksäni kohdalla, joka on epävakaa ja patologinen valehtelija manipuloi minua ja myöntää virheensä ja tekonsa vasta kun olen lähdössä. Silloin alkaa jälleen se hyvittely, hellyys, kehut, mutta kun koukku on nielty, niin teurastus jatkuu ja hän testaa uudelleen rakkauttani syöden minut aivan loppuun.

Voi tuo kuulostaa jo nyt tutulta. Exäni meinaan tänään muuttaa uuteen kotiin, uuteen kaupunkiin ja vaikuttaa todella onnelliselta ja iloiselta, vaikka juuri viikon alussa oli todella murtunut ja surullinen. Eli taas kaikki kaatui, tuntuu etten pysty edes enää uskomaan mitään mitä hän sanoi minulle rakkaudesta jne. Ehkä hänkin vain valehtelee siinä toivossa että pysyisin hiljaa "onnellisempana". En tiedä... on vaan alkanut tulla tästä ahdistuksesta jo fyysisiäkin oireita. Ruoka ei maistu, näen painajaisia, itku ei meinaa välillä millään loppua, rinnasta sattuu ja välillä tuntuu että meinaa tulla ihan oksennus tästä olosta... en todellakaan käsitä miten tästä voi koskaan selvitä ☹️

Niin. Elämässä kaikkea sattuu ja tapahtuu. Mutta jos miehesi on alkoholisti, on sinun hyvä miettiä myös omaa elämääsi. Kukaan muu ei tiedä tai osaa arvioida suhdettanne, mutta jos koet kärsiväsi siitä, on tärkeää, että arvioit sitä itse omana itsenäsi. ☹️