Kaipaisin näkemystä tilanteeseeni koskien eräänlaista parisuhdetta.
Tutustuin puolisen vuotta sitten vähän omalaatuiseen, mutta kilttiin ja kivaan mieheen ja aloimme tapailla. Tuli ilmi että hän on biseksuaali ja että hänen on hankala olla fyysisesti lähellä toista ihmistä. Itsellänikin on seksuaalisia estoja joten se ei juuri haitannut. Koko suhteen ajan on häirinnyt se että hän on välttelevä ja muut asiat ja ihmiset menevät suhteemme ja yhdessäolon edelle. On siis ollut aika selvä, ettei hän ole mitenkään rakastunut minuun, mutta itse olen (tai olin). Koetin kyllä olla ottamatta suhdetta kovin vakavasti ja olla varuillani.
Hän kuitenkin toi esille halun asua yhdessä ja kokea läheisyyttä. Kun eräänkin kerran kysyin, että mitä me nyt haluamme toisiltamme, jotain satunnaista tapailuako niin hän sanoi, että elämänkumppanuutta.
Muutin sitten hänen luokseen. Lähdimme lomamatkalle ja siellä jutellessa hän sanoi suoraan että ei ole missään vaiheessa ollut rakastunut. Itse olen jatkanut suhdetta aika pitkälti vain omasta rakastumisesta johtuen. Hän sanoi, että haluaa yrittää rakentaa suhdetta, koska pitää minusta ihmisenä.
Lisäksi hänen mielestään suhteessa ei saa olla mitään omistushalua, vaan pitää olla vapaa tekemään mitä haluaa, koskien myös seksiä.
Uskollisuus seurustelu- ja parisuhteessa on minulle ollut melkolailla itsestään selvyys. Ollaan täysillä yhdessä sen aikaa kuin ollaan ja sitten jos ei homma toimi niin erotaan. En ole valmis päällekkäisiin suhteisiin, yhdessä on tarpeeksi haastetta minulle. Hänelle seksisuhteita tuskin olisi piankaan tulossa, koska hän ei oikein kykene seksiin. Emme siis ole harrastaneet seksiä vielä puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Koetin kysellä mitä hän haluaa, polyamoriaako vai mitä, mutta hän vain intti, ettei toiselta saa kieltää mitään ja rinnasti seksin ruoan ostamiseen kaupasta. Sanoin että en kiellä mitään, onhan luonnollisesti aina oma päätös ja valinta mitä tekee.
Pahinta on se, ettei hän selvästi kertonut tätä avoimen suhteen vaatimusta ennen yhteen muuttamista. Toi kyllä esille, että ei halua perinteistä suhdetta, mutta eipä siitä osannut arvata. Tuntuu ettei tähän ihmiseen voi luottaa. Kun sanoin, että mietin voinko luottaa, hän vain sönkötti että voi luottaa, mutta jos tekee olettamuksia niin niihin ei voi luottaa.
En nyt sitten tiedä mitä tekisin. Olen nyt vain koettanut pysyä väleissä ja toipua pettymyksestä ja päästää irti tunteistani, olla ystävä. Toki pääsen muuttamaan pois kun haluan… Mietin voisimmeko elää ystävinä yhdessä, mutta ei taida onnistua kun kuitenkin haluan jotain enemmän. Mitä olette mieltä tilanteesta?
Monenlaisia suhteita tietysti on olemassa, mutta suhde kuin suhde, niin kyllä asioiden pitää luistaa ja tärkeistä asioista pitää sopia, eikä itse kannata itseään unohtaa tai venyttäää ylenmäärin, eikä kannata unohtaa omia periaatteitaan tai arvojaan.
Minusta suhteen yksi perusasioista ei toimi, jos toinen sanoo, että haluaa harrastaa seksiä toistenkin kanssa ja sinä itse sanot, että et kiellä mitään, vaikka haluaisitkin, että harrastaisitte sitä vain toistenne kanssa ja sen kun vielä kerroit olevan sinulle täysin selvä kanta. Et kuitenkaan pitänyt kannastasi kiinni ja sitten joudut "pelkämään", mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Kaikki ihmiset vain eivät ole itselle hyvää seuraa, vaikka heitä rakastaisikin. Itseään kannattaa kunnioittaa ja pitää arvossa. Se vain joskus merkitsee joidenkin suhteiden poikki laittamista.
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, mitä itse haluaa elämältä ja suhteelta. Ne ovta tärkeitä asioita. Miksi ylipäätään olla suhteessa, josta ei saa sitä, mitä haluaa?
Lähtisin etsimään uutta rakkautta ja suhdetta, jollaista itsekin haluan. Hän sanoo ettei ole rakastunut ja että ei halua olla vain yhden ihmisen kanssa, jotka sinulle ovat tärkeitä ja varmaan useimmille. Suhde ei ole sisältänyt seksiä mikä on sekin suhteelle tärkeä, ilman rakkautta ja sen ilmaisua on aika tyhjää varmasti. Älä odottele häntä ja anna todellisen rakkauden kulkea ohitsesi.