Hei kaikille,

aikani netissä harhailtuani ja etsittyäni tämän kaltaista foorumia, löysin viimein perille. Olen siis uusi käyttäjä; täynnä pakahduttavia tunteita ja tarvetta saada purkaa niitä.

Tämä syksy on ollut minulle todella rankka. Neljä vuotta kestänyt parisuhteeni ajautui jälleen kerran kriisiin, oli harkintatauolla ja lopulta päättyi hyvin rumasti. Suhteemme T:n kanssa oli melkoista vuoristorataa; parhaimmillaan tunsimme lujaa sielujen yhteyttä ja välillämme oli syvä kiintymys ja rakkaus – pahimmillaan puolestaan T kävi riidan yhteydessä fyysisesti päälleni, paiskasi yhteisestä kodistamme rappukäytävään tai parvekkeelle, heitti lattialle ja kuristi, ja minä ammensin sanallisesta arkustani armottomimmat sanat lyödäkseni T:tä henkisesti arkoihin paikkoihin.
T haki reilu vuosi sitten apua fyysiseen väkivaltaisuuteensa sen päätteeksi, kun jouduin kutsumaan virkavallan apuun saadakseni humalaisen raivopäisen miehen ulos asunnosta. Ammattiavusta oli T:lle hyötyä; fyysinen väkivalta loppui avunsaannin myötä, mutta pelkoni ja ahdistukseni tilanteiden uusiutumisesta jäi…
Minä puolestani hakeuduin terapiaan käsittelemään omaa mustasukkaisuuttani ja sen kautta tuomiani ongelmia parisuhteeseemme tämän syksyisen kriisin myötä. Se vain oli liian myöhäistä sillä T oli jo omalta osaltaan irtaantunut suhteestamme.

Yhden elokuisen illan riidan myötä T päätti jättää minut. Järkytykseni ja anelujeni myötä hänen eropäätöksensä vaihtui siihen, että olisimme harkintatauolla vakavammasta suhteestamme, antaisimme toisillemme tilaa ja lähinnä vain tapailisimme toisiamme jonkin aikaa. Kerroin ystävilleni hankalasta elämäntilanteestani yhteisellä viestillä useamman ihmisen välillä ja pyysin heiltä tukea. Moni heistä antoikin kannustavan sanansa, niin myös lyhykäisyydessään L, jota pidin ystävänäni. Sittemmin selvisi, että T ja L olivat vaihdelleet viestejä keskenään, sopineet tapaamisesta yms.
Heidän ensimmäinen kahdenkeskinen tapaamisensa oli eräänä lauantaisena iltapäivänä, josta T oli tulossa viettämään kotoisaa leffailtaa luokseni. Tarkemmin ei liene tarpeellista kertoa, miten T:n ja L:n tapaaminen minulle selvisi samantien, mutta se raastava tuska, epäusko ja epätoivo mikä siitä seurasi oli jotain sanoinkuvaamatonta.

Eli kaksi ihmistä joihin luulin voivani luottaa, joiden kuvittelin välittävän siitä, miltä minusta tuntuu, eivät todellisuudessa olleet sen arvoisia. Myöhemmin T lupaili useampaan otteeseen, että ei olisi yhteyksissä L:n kanssa eikä tapaisi häntä, mutta aina selvisi, että se lupaus oli tyhjää täynnä. Vielä myöhemmin T otti asiakseen ilmoittaa, että kenellekään ei kuulu se tapaako hän L:ää, että se oli hänen oikeutensa ja että hän ei tekisi sitä loukatakseen minua. L puolestaan yhden ensimmäisen kerran jälkeen vaivautunut vastaamaan minulle mitään, ja silloinkin, kun vastasi, niin kertoi tunteistaan T:tä kohtaan ja toivovansa T:n voivan olla onnellinen ja minun ja T:n olevan sitä ilman toisiamme.

Usempaan kertaan T:n tunnekylmyyteen ja välinpitämättömyyteen kyllästyneenä ajattelin ja uhkasin laittaa häneen välit poikki. Ystäväni tukivat tuota, koska näkivät kuinka kärsin kaikesta T:n ja L:n tuottamista pettymyksistä. Kaikesta järkeilystä huolimatta ikäväni T:hen kasvoi aina vain niin suureksi ja sietämättömäksi, että otin häneen uudelleen yhteyttä ja kuvittelin meidän voivan olla tekemisissä jonkinlaisina ystävinä vaikka T olikin menettänyt luottamukseni totaalisesti ja hänen yhteytensä L:n kanssa käänsi veistä haavassani.

Lopulta saimme T:n kanssa rauhanomaisesti puhuttua eroomme johtaneista tekijöistä, sen hetkisestä tilanteesta ja luottamuksen ja arvostuksen tunteen katoamisesta. T tuntui oivaltavan, että hän ei haluaisi menettää minua elämästään ja lupautui viimeisen kerran katkaisemaan välit L:ään, koska se ”suhde” oli meidän ystävyytemme ja mahdollisen suhteemme uudelleenrakentamisen esteenä. Todisteena hän poisti L:n facebookissa kaverilistaltaan.

Minä olin tietenkin otettu, mutta samalla myös ahdistunut. Ihmettelin itsekseni, että miten meidän pitäisi edetä todellisuudessa kaiken menetetyn ja hajoitetun paikkaamiseksi. Kysyin T:ltä, että miten oikeasti voisin enää luottaa häneen lainkaan, mistä tietäisin, ettei hän ensimmäisen vastoinkäymisen yhteydessä luikkisi takaisin L:n enkelimäiseen huomaan..? T turhautui tästä, vakuutti että minun vain pitäisi luottaa hänen sanaansa, vaikka se ei aiemminkaan ollut pitänyt. Heti seuraavana päivänä T olikin matkalla ”hoitamaan asioita” ja kiroili minulle puhelimessa rankasti, kun kysyin, että mitä asioita… Myöhemmin hän ei vastannut enää puhelimeen ja tietenkin tiesin, mistä oli kyse. Tuona ilta näin kuinka L palautui takaisin T:n kaverilistalle. Itse poistin T:n omalta listaltani ja hyvästelin T:n viimeisen kerran.

Nyt vain ihmettelen, että miten selviän tästä kaikesta yli. Olen liian häväisty, liian rikottu ja liiaksi menettänyt uskoni siihen, että edes läheisiin ihmisiin voi luottaa. Miten voin enää uskoa rakkauteen tai siihen, että kukaan voi rakastaa minua kaiken tämän jälkeen?

Anteeksi. Mahtaakohan kukaan jaksaa lukea tätä tekstiä… tästä tuli ihan liian raskas vuodatus. En vain jaksa muokata mitään pois

🤔