Epävakaa persoonallisuus parisuhteessa
Halusin kertoa tarinani ja saada mahdollisesti hyvä neuvoja miten edetä elämässäni. Seurustelin vuoden ajan erään miehen kanssa. Olin sitä ennen eronnut hyvin vaikeasta avioliitosta jossa oli henkistä väkivaltaa. Olin eroni jälkeen hyvin rikki ja surullinen perheen hajoamisesta. Vuosi eroni jälkeen tapasin siis tämän kyseisen miehen. Suhteemme eteni vauhdilla,mies melkein palvoi minua ja sanoi ja teki ne kaikki ihanat asiat mitä nainen voi kaivata. Olin ihana,kaunis,haluttava ja hän rakasti minua suuri sellaisena kuin olen. N.6 kk tapaamisen jälkeen kaikki yhtäkkiä muuttui. Mies olikin väsynyt työstään,minusta,lapsistani ja kaikesta. Hän ei jaksanutkaan enää parisuhdetta vaan lopetti kaiken kuin seinään. Olimme menneet jo kihloihin ja suunnittelimme tulevaisuutta. Ja sitten hän veti maton jalkojeni alta yhdessä päivässä! Olin aivan järkyttynyt enkä ymmärtänyt miten miehen tunteet voivat muuttua noin nopeasti. Minusta meillä oli hyvä olla yhdessä emmekä edes riidelleet. Asuimme eri paikkakunnilla joten välimatka oli ollut jo haastavaa. En halunnut antaa periksi vaan yritin pitää mieheen yhteyttä. Hän jäi sairaslomalle ja vastasi joskus viesteihini ja puheluihini. Välillä hän antoi ymmärtää, että rakastaa vielä minua ja välillä taas ei. Olin hyvin ahdistunut enkä ymmärtänyt mitä olisi pitänyt tehdä.
Sitten kuitenkin mies tuli ”parempaan” kuntoon ja alkoi taas soitella minulle ja halusi tavata. Hän melkein polvillaan ja itkien pyysi anteeksi ja sanoi,että ei halua minua menettää. Minä rakastin häntä edelleen joten halusin antaa hänelle uuden mahdollisuuden. Jatkoimme seurustelua mutta minulle jäi epäluulo miestä kohtaan. Olimme yhdessä viime keväästä loppukesään. Puhuimme joka päivä puhelimessa ja näimme n.kerran viikossa koska asuimme siis eri paikkakunnilla. Välillä hän oli oma ihana itsensä,hellä ja huolehtivainen. Hän piti myös lapsistani ja vietimme aikaa yhdessä. Välillä hän taas oli sulkeutunut,tyly ja väsynyt. Minulla oli tunne,että minun piti kannustaa häntä liikkeelle ja saada hänet paremmalle tuulelle. Kesän edetessä tarkkailin häntä koko ajan enemmän,läheisyytemme väheni eikä mies enää halunnut koskea minua enää paljoakaan. Se loukkasi minua koska olin mielestäni se sama ihminen kuin aiemminkin. Joka päivä hän sanoi,että rakastaa minua ja haluaa olla kanssani ja minä uskoin.
Sitten elokuussa aloin kysellä häneltä eräänä iltana,että miksi hän ei halua koskea minua,on koko ajan väsynyt jne. Mies meni ihan lukkoon,ei suostunut puhumaan ja meni nukkumaan. Seuraavana aamuna hän alkoi kertomaan,että ei jaksa mitään,ei ole varmaan koskaan rakastanutkaan minua,ei olisi halunnut mennä kihloihin,ei olisi halunnut olla kanssani mutta minä vaadin!! Olin aivan tyrmistynyt ja shokissa! Mies vaan jatkoi,että ei halunnut soitella kanssani ja minä muka vaadin häneltä jotain täydellistä parisuhdetta. Suutuin hänelle ja sanoin,että hänen sanansa loukkaavat minua pahasti. Olin ottanut hänet takaisin elämääni sekä myös lasteni elämään edellisen välirikon jälkeen ja nyt hän taas jätti minut! Lopulta en enää kestänyt kuunnella vaan ajoin hänet pois kodistani.
Nyt on kulunut yli kuukausi enkä ole kuullut mitään miehestä. Hän ei vastaa viesteihini enkä ole uskaltanut hänelle soittaa. Hänen kaverinsa lupasi ottaa mieheen yhteyttä ja ilmoittaa minulle mutta hänestäkään en ole kuullut mitään. Olen edelleen järkyttynyt mitä mies minulle viimeksi sanoi. Olen yrittänyt epätoivoisesti ymmärtää,onko miehellä esim. persoonallisuushäiriö. Tämä käytöksen täysi muuttuminen,tyly suhtautuminen parisuhteeseen,vihaisuus,kylmyys ja tunnetilojen vaihtuvuus on kamalaa. Mietin häntä edelleen joka päivä enkä pääse eteenpäin. Tiedän,että minun pitäisi kai luovuttaa ja unohtaa mutta en pysty. Mies ei varmaan pysty parisuhteeseen kenenkään kanssa. Tiedän,että hänelle on aina käynyt näin. Lisäksi hänellä alkoholiriippuvuus ja siihen liittyvä nettipornoaddiktio mikä ällöttää minua.
Auttakaa minua! Yritänkö saada hänet kiinni jotta saan edes jutella hänen kanssaan ja lopettaa tämän suhteen paremmin? Vai luovutanko?☹️
Hei Aamu, mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti voit jo paremmin ja mieli on levollinen 🙂🌻
Itse olen huomannut, että tässä vuosipäivien kohdalla surukin on vähän yllättäen uudestaan aktivoitunut. En kaipaa miestä itseään, mutta suren sitä, ettei ihanaksi luulemani rakkaus, tasapainoinen parisuhde ja näiden mukanaan tuoma uudenlainen iloinen mielenrauha ollutkaan totta. Että kaikki osoittautui vain illuusioksi ja aivan jäätäväksi virhearvioinniksi. Että todellisuus osoittautui lähes täydelliseksi vastakohdaksi sille, millaiseksi olin sen kuvitellut. Että aikaa sopeutumiseen ei ollut hetkeäkään, vaan totuus iskettiin varoittamatta päin näköä. Se kaikki vaan sattuu lujaa ja rikkoo paljon, ei voi mitään ☹️.
Ja Jake: tiedät varmaan itsekin, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että suhteenne muuttuisi tasapainoiseksi ja levolliseksi. Paljon voimia raskaaseen tilanteeseen ja tsemppiä viisaiden päätösten tekoon 🙂👍
Toivotan teille kaikille levollista joulunaikaa! Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta 🌻🙂🌻
Heippa kaikille!
En olekaan pitkään aikaan kirjoitellut ajatuksiani tänne. Inari,elämä kulkee eteenpäin,on jo parempi olla mutta olet niin oikeassa siinä,että juuri vuosipäivinä kaikki se suru ja mielipaha palaa voimakkaasti tajuntaan. Menin viime vuonna joulukuussa kihloihin tämän miehen kanssa ja nyt vuoden kuluttua vuosipäivänä mieli oli tosi maassa. Tunsin myös vihaa ja katkeruutta ja soimasin itseäni siitä,että olin ollut lapsellisen hyväuskoinen. Menin sinisilmäisenä kihloihin tämän miehen kanssa ja nyt kaikki on hajonnut palasiksi. En edelleenkään ymmärrä miksi kävi näin. Lähetin miehelle vuosipäivänä viestin mutta edelleenkään hän ei vastaa minulle mitään. Se on niin RAIVOSTUTTAVAA!
Olen oppinut viime kuukausina luovuttamaan ja tunnen taas iloa ja onnellisuutta muista ihmisistä. Mutta pakko myöntää,olen yksinäinen ja kaipaan miestä vaikka kuinka yritän ajatella,että täytyy olla vahva ja saada voimaa itsestä. Yritän muistaa mitä muita hyviä asioita minulla on elämässä mutta välillä tuntuu,että en kestä tätä yksinäisyyttä. Miksi ihmiset tekevät pahoja asioita toisilleen? Mielestäni en ole niin hirveän vaikea ihminen etten voisi onnistua parisuhteessa. Tässä sitä kuitenkin ollaan.
Rakastan lapsiani,perhettäni ja ystäviäni mutta välillä pelottaa se ajatus,että jään ypöyksin tähän maailmaan. Haluan vieläkin uskoa siihen,että kaksi ihmisistä voisivat yhdessä elää tukien ja rakastaen toisiaan. Suhde missä olisi luottamus,rakkaus ja uskollisuus. Sellainen jossa todella halutaan olla toisen kanssa vuodesta toiseen. Tämä säälittävä surkea ex-miesystäväni jaksoi suhdetta 6 kk ja sitten jo kyllästyi. Kuukauden kuluttua itkien pyysi takaisin ja sitten hän jaksoi vielä toiset 6 kk. Ja lopulta tylysti lopetti kaiken ja puhui ihan käsittämättömän typeriä asioita. Niin ei vain tehdä toiselle ihmiselle! Ensin sekoitetaan toisen pää kaikista ihanista asioista ja sitten muutaman kuukauden päästä lopetetaan. Julmaa!
Kaikesta huolimatta hyvää ja rauhallista joulua! Tuetaan toisiamme tässä sekavassa maailmassa😍
Voi Aamu72 osittain kuulosti niin samanlaiselle. Minä olen myös tuon tyylisessä suhteessa. Historia on aikalailla sama, ero 11v suhteesta, mies astui elämääni ja kaikki oli alkuun niin huikeaa. Puolen vuoden kuluttua alkoi näkyä jtn varoitusmerkkejä, mutta olin niin rakastunut etten vain halunnut huomata. Minulla on kolme lasta ja olemme olleet vuoden naimisissa. Tilanne on se, että mies on nyt alannut viime aikoina syyttämään minua kaikista asioista, joita "ei muka saanut tehdä" ja kuinka olen vaatinut häneltä kaikkea, ja että pitää olla sellainen ja tälläinen!? Koskaan en ole vaatinut mitään, enkä koittanut muuttaa häntä..Tarina on pitkä ja riidat ihan hulluja. Miehen vireystila ja mieliala heittää nollasta tuhanteen ja siihen vielä jatkuva alkon kittaus joka päivä niin jepjep. Pähkään, onko hän epävakaa, narsisti, bipo vai adhd vai kaikkea näitä? Hän osaa kääntää kaiken minuun asiassa kuin asiassa..Surettaa lasten puolesta ja itseni puolesta, että ihminen, jonka luulin tuntevani onkin jotain aivan muuta, eikä edes tajua sitä vaan syyttää kaikesta minua.
Hei,
Aloitus on niin vanha, että epäröin kirjoittaa.
Olen useampaan otteeseen löytänyt itseni etsimästä vastausta ongelmaani. Olen epävakaan ihmisen kanssa parisuhteessa. Hänellä ei ole diagnoosia, mutta monet muut ympärillä olevat huomaavat puolisoni epävakauden mutta hän ei itse sitä huomaa. Toisinaan kyllä myöntää olevansa epävakaa, mutta yleensä aina silloin kun selittää miksi haluaa erota "sun on parempi lähteä, oon niin epävakaa".
Mies on jättänyt minut n. 30 kertaa. Ja AINA puhun meidät takaisin. "Erotaan" saattaa tulla jo sellaisesta, että sanon hänen huutavan lapsilleni liikaa (uusioperhe, jossa molemmilla lapsia). "Parempi erota" saattaa alkaa keskustelusta sanoessani, että nyt olit mielestäni epäreilu. Kävimme jo pankkineuvotteluissa, että ostaisimme yhdessä hänen ja eksänsä asunnon, mutta samana päivänä hän sanoi ettei meidän kannata muuttaa yhteen. Kaikki yhteinen perutaan riidan yhteydessä ja riita syntyy ihan mitättömistä asioista. Pahin... Olen ollut väkivaltaisessa suhteessa ennen häntä reilu 10 vuotta. Erosta on kuusi vuotta ja vaikka olen useampaan otteeseen sanonut, että emme lasten kanssa kestä noita heilahteluita ja huutoja, hän ei lopeta. Viime riita alkoi siitä, että menin itse treeneihin ja hän jäi katsomaan lapsia. Lapseni soitti minulle treeneihin ettei saa unta ja lähdin sieltä kesken kaiken. Tullessani takaisin mies oli lähtenyt lenkille. Lapset oli keskenään. Omat lapseni nukkuivat, mutta sanoin miehelle kun hän tuli kotiin, että en olisi mennyt treeneihin jos olisin tiennyt hänen lähtevän sen aikana ja jättävän lapset. Hän alkoi korottamaan ääntään, laittoi kädet korville ja sanoi ettei kuuntele. Sanoin, että tämän voi keskustella, ettei tarvitse heti suuttua. Sen jälkeen hän alkoi matkimaan minua, tuli ihan kasvojeni eteen ja puhui tosi hyökkäävästi. Sanoin, että hän pelottaa minua. Mies alkoi esittää minulle kummitusta. Nosti kädet ylös ja sanoi "uuuuuu... pelotanko minä sinua". Ihan sellaista mielipuolista.
Riitaa voi tulla siitä, että sanon mitään sellaista mistä hän ei ole samaa mieltä. Ihan kaikesta.
Intuitioni sanoo, että minun pitäisi juosta. Ja olen aika varma, että nämä samat asiat ovat olleet suuri syy hänen eroonsa ex-vaimonsa kanssa.
Turha edes kysyä, mitä minun kuuluu tehdä, mutta kysyn silti. Mitä teen?
Kaikki muut speksit ovat kohdillaan. Meillä on ihana uusioperhe, yhteinen mökki, hyvin samanlaiset arvot jne. Näitä mielenailahteluita en vain enää kestä!
-Sofiaana
Tosiaan, Sofiaana, taidat itse tietää jo erinomaisen hyvin, mitä sinun pitää tehdä. Voimia.
Inari, Aamu ja Jake ja kaikki muut!
Luin vasta nyt kokemuksianne, jotka vastaavat niin mystisesti omaa elämääni, että ihan hirvittää. Olisi ihana kuulla, miten voitte ja miten teillä tänä päivänä menee!
Kirjoitukset tulivat eteeni kuin tilauksesta. Olen painiskellut samojen asioiden kanssa pitemmän aikaa. Olen ihan puhki. Pitäisi saada levättyä jotta jaksaisi aloittaa järjestelyt oman elämänsä järjestämiseen turvallisemmille vesille. Hyvin kuvaavia tekstejä.
Terveisiä täältäkin; kuin tarinoita omasta elämästäni. Suhde kesti vuoden; komea ja fiksu mies, huumaavan upea alku, ihania suunnitelmia, sitten yhtäkkiä toistuvaa tylytystä, arvostelua ja torjumista. Oli se sitten lomamatka, yhteinen yö tai viikonloppu, kaikki saattoi kääntyä hetkessä helvetiksi. Pari kertaa yritin erota jo aiemmin, mutta ikävä oli liikaa. Tällä erokerralla olen pidemmällä kuin koskaan, mutta on tämä tunne vaan niin tuskallinen. Olen lukenut paljon traumakemiasta, koska jotain sellaista tähän kipuun kai liittyy; tieto vähän helpottaa
Inarin vanha teksti joka alkoi "Näiden miesten persoonassa on jotain todella syvällä olevaa kummallisuutta" on ollut minulle tosi lohdullinen <3 Kiitos siitä jos joskus luet tämän!
Kiitos keskusteluun osallistumisesta. Tämä persoonan muutos on ollut itselle tavallaan helpotus nyt (viimein), jotta etäisyyden saaminen tilanteeseen on mahdollistunut. Alkuvuosien ihmistä ei enää näkynyt missään. Itseni hämäsi aikanaan se, että toinen oli "avoin" siitä, kuinka vaikea ihmisenä on. Ja ne sydäntäsärkevät kaltoinkohtelu-tarinat, joiden todenperää en kyseenalaista tietyiltä osin. Ja toki ne hyvät ajat ja ajoittainen kohtuu hyvä arki. Lainausmerkit siksi, että väitti haluavansa apua asiaan. Ainut apu, jonka koen halunneen loppupelissä on se, että voimaantuu itse näennäisesti, mutta parisuhteen/perheen osalta haluaa vain alistaa ja että muut mukautuvat täysin hänen tunnemyrskyjen mukaan eläväksi ilman omia tarpeita, toiveita, odotuksia. Jos näitä uskalsi ääneen sanoittaa, vaatia tai pahaa oloa niiden täyttymättä jättämisestä ilmaista, niin tuloksena oli kuin pyhä sota, kuinka häntä kohtaan ollaan väkivaltaisia, juonittelevia ja ties mitä. Mitään väliä ei ollut mitä itse teki tai kuinka toimi. Kuin 5vuotiaan uhriutuminen, suuttumus, selitykset, kuohunta, syyttäminen sun muu, aikuisen miehen ruumiissa ja mielessä. Pahimmillaan sangen pelottavaa. Ja vaatimuksissa, pyynnöissä ym. tukahduttavaa. Epäluuloissaan, epävarmuuksissaan, manipuloinneissaan, epäluotettavuudessaan ja muussa uuvuttavaa. Toistuvat erouhkat pienestäkin. Kaikki kivet tuli käännettyä kunnes opin ja ymmärsin ettei mitään ole tässä kohtaa tehtävissä. Se ei loppunut, eikä paljolti lieventynyt koskaan. Pakko vain pelastaa itsensä.
Sofiaana, et ole yksin asian kanssa. Kulissit pystyssä täälläkin oli. 4seinän sisällä kaikki pielessä. Käytösmalli tuttu, provosoi tarkoituksella ihan sekopäisesti pahimlillaan jotta toiselta palaisi pinna, loppuisi kärsivällisyys. Sitten kun saa toisen pinnan palamaan, alkaa syytökset väkivallasta sun muusta. Tai uusi voimkkaampi hyökkäys Tai uhriutuminen. Päälle viikkojen mykkäkoulua. Mitään normaalia riitelyä ei voinut olla. Sovinto oli väliaikainen ja lupaukset tyhjiä. Sovinnon tuloksena joustin liikaa. Eropäätös ottaa oman aikansa. Niin se itselläkin vei. Ja kukaan muu ei sitä päätöstä voi puolesta tehdä. Kysyin itseltäni, kuinka paljon itseäni arvostan ja kuinka annan itseäni kohdella? Lapset tuovat mukanaan ihan eri tason: millaisessa ilmapiirissä heidän haluaa kasvavan? Millaista kohtuullisen hyvää elämää haluaa elää? Elämä ei ole aina helppoa, eikä ihmissuhteet. Liika ymmärtäminen oli itsellä ongelma, josta oli ihan pakko parantua.