Epävakaa persoonallisuus/narsisti?
Hei!
Olen useita kertoja miettinyt kirjottaisinko tänne…saisinko tukea/uutta näkökulmaa omille ajatuksilleni. Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille 🌻🙂🌻
Olen siis ollut mieheni kanssa ”penskasta asti” yhdessä, yhteiseloa takana nyt 16 vuotta ja kolme lasta.
Suhteemme alkuaikoina mies oli kuin taivaan lahja, en ole ikinä tavannut sellaista huomioivaa ja ihanaa ihmistä.
Vuodet vieri ja muutettiin yhteen ja lapsia syntyi. Aina on ollut tavalla tai toisella hankalaa.
Olen nyt miettinyt vahvasti mikä vikana. Olen lueskellut erilaisista persoonallisuushäiriöistä ja luulisin, että miehelläni on epävakaa persoonallisuus häiriö ja narsismin piirteitä.
Olen lueskellut muiden kirjoituksia epävakaista puolisoista, tunnistan niistä mieheni kaltaisia piirteitä.
Olen hyvin usein kokenut olevani ”vastuussa” mieheni mielialasta, vaikka olen itse tehnyt kaikkeni ja ajatellut miten tekisin parhaiten, jotta hänellä olisi hyvä mieli ja hän tulisi iloiseksi (olen itse aina ollut luonteeltani miellyttäjä). Kaikesta ponnistelusta huolimatta saatan saada kommentteja etten huomioi häntä ja syyttelyjä yms.
On suutuspäissään hajottanut tavaroita, kun olen ollut erimieltä hänen kanssaan tai kritisoinut. On toivonut, että saisi minusta vastusta ja etten olisi ”tunteeton/ihan sama/mikään ei vaikuta minuun”-tyyppinen puoliso…ja kun olen vuosien ja vihan myötä tähän pikku hiljaa kyennyt, hän raivostuu ja haukkuu minua ”olet samanlainen ku äitis, en yhtää ihmettele että faijas hakkas sitä”. Ja näkee monessa tilanteessa vain itsensä miten hänellä on vaikeaa ym. Ei osaa yhtään asettua toisen asemaan.
Viimeisin tikki oli nyt isänpäivä. Mieheni tissuttelu alkoi jo torstai iltana. Perjantaina lähdimme ystävä pariskunnan kanssa viihteelle ja olin itsekkin juoma linjalla. Mutta tuli lauantai ja juominen jatkui, sunnuntaina pitkin päivää (isänpäivä) meni kaljaa, viiniä, konjakkia ym ym. Mieheni haisee vanhalle ja uudelle viinalle ja vaatii seksiä hänen kanssaan ja syyttelee miksei perjantaisella reissulla tullut seksiä, kun oltiin viettämässä yhteistä laatuaikaa. Reissu oli kuulemma muuten ihana ”mutta miksei voi antaa persettä”.
Mieheni käytös alkaa ällöttää minua ja koetan selittää hänelle, että liika on liikaa enkä tykkää harrastaa seksiä hänen kanssaan kun hän on humalassa..hän ei ymmärrä asiaa. Ollaanhan oltu sentään 16 vuotta yhdessä ja kyllähän seksiä kuuluu olla, oli hän sitten missä kunnossa hyvänsä. Kuuluuhan hänen saada vaimoltaan seksiä.
Hänen mukaansa en arvosta mitään hänen isänpäiväksi järjestämiään asioita, enkä arvosta häntäkään millään tavoin. Hän pitää itsestään selvänä, että tottakai seksiä harrastetaan, kun hän on järjestänyt niin kivan päivän. Kaikki ongelmamme johtuu kuulemma siitä kun en anna hänelle persettä.
Tulee maanantai, juominen jatkuu. Hänellä vapaapäivä, minulla yövuoroon meno. Klo 15:20 ollessani lasten kanssa kaupassa saan häneltä viestin ”en pysty huolehtimaan lapsista, ota sairaslomaa tai jotain, on vaikeaa”.
Raja on tullut minulle täyteen! Mennessäni kotiin lähden saunalle keskustelemaan hänen kanssaan. Sanon etten todellakaan ota sairaslomaa hänen juomisen takia. Taas saan syytöksiä naamalleni, että miksei voi persettä antaa ja itsesääliä ”mä oon vaan tämmönen, tämmönen mä oon”, ”kaipaisin vähän hellyyttä”.
Olen aivan raivoissani, osaan kuitenkin suodattaa osan sanomisistani etten lähde syyttelylinjalle, koetan pitää keskustelun ”asiallisena”. Sanon, että alan sitten järjestämään lapsille hoitajan. Mieheni tajuaa tilanteen paljastuvan perheemme ulkopuolisille ihmisille.
Ääni muuttuu kellossa ja hän alkaa juoda vettä ja sanoo pärjäävänsä ja hoitavansa lapset.
Tämän jälkeiset päivät vellonut itsesäälissä ja koettanut hakea minultakin sääliä. Olen aivan raivoissani ja kettuuntunut.
Tällainen käytös ei ole ensimmäinen kerta, viimeksi kesällä olimme vuokramökillä, juomista 4-5 vrk ja samaa seksin vonkaamista ja kiristämistä.
Ja muutoinkin lomilla/pitkillä vapailla sama meno. Lasten isyyslomat mennet myös kosteissa merkeissä.
Pari vuotta sitten suhde työkaveriinsa, joka tuli ilmi kun oli ollut reissuillaan monta päivää kesäloman alettua. Ja piti viettää omaa aikaa mummon kuoleman jälkeen.
Suhde johtui kuulemma siitä etten minä ollut ymmärtänyt häntä enkä arvostanut enkä kuunnellut enkä sitä ja tätä. Syy ei ollut siis hänessä vaan minussa. Kävimme useamman kuukauden pariterapiassa, johon hän ei ollut aluksi valmis lähtemään,minä lähdin oman mielenterveyteni säilyttämiseksi. Hän lähtikin siteen mukaan ja ensimmäisellä kerralla vain syytteli minua suhteemme huonosta tilasta.
Avioero paperit laitettiin tuolloin vetämään, mutta ei edenneet toiseen vaiheeseen. Hankin itselleni vuokra-asunnon, mutta peruin sen asunnon saatuani.
Olen nyt jotenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen ihan loppu. En tunne mitään. Kaikki syytökset ja sanat saavat minut vain etäämmälle miehestäni, en ihaile häntä en osaa ajatella hänestä mitään hyvää.
Mies aina vannoo muuttuvansa ja on katuvainen ym ym, mutta sitten taas sama pyörä pyörähtää.
En osaa muuhun kantaa, mutta alkoholisti miehesi on. Lähde.
Tsemppiä! 🙂🌻
Pahalta näyttää tilanteenne. Pitkä parisuhde takana ja miehen käytös vastuutonta. Pane kova kovaa vastaan,joko alkoholismin hoito tai ero. Siinä voi sitten vapaasti päättää, mitä tekee. Tsemppiä myös!
Keskustelimme tänään viikonlopun ja alkuviikon tapahtumista.
Mies sanoi ettei ole pitkään aikaan enää odottanut yhteisiä lomia, ne vaan ahdista ja vituttaa. Ei jaksa kuulemma lsten ainaista tappelua ja kitinää, on niin väsynyt koko tähän palettiin. Lomilla kuulemma ainut tapa rentoutua on viinan ottaminen.
Sanoin suoraan, ettämeillä on erilainen näkemys asiasta. Sekin varmasti hyvin paljon hiertää välissämme.
Tuollainen itsekeskeinen käytös viittaa vahvasti narsismiin. Olen itse kokenut samaa parisuhteessa jossa mies antoi ainoaksi syyksi käytökseensä sen ettei hän saanut seksiä. Miksihän minun haluni mahtoivat hiipua? Miehen laiskuus, vastuuttomuus, kännäilyt, ja niiden myötä loukkaukset, solvaamiset ja tietysti aina puheeksi tuli seksin puute. Usein hän pahasta mielestäni huolimatta painosti seksiin. Mutta lopulta olin niin pettynyt kaikkeen että läheisyys loppui kerta kaikkiaan.
Olen nyt jo vuosi sitten laittanut miehen menemään. Tosin yhteishuoltajuuden vuoksi joudumme olemaan tekemisissä keskenämme.
Aikamoiset haavat jäi, ja kummastuttaa että hän kyllä löytää naisia - osaa olla niin hurmaava suhteen alkutaipaleella. Mutta en usko että hänen pidäkkeensä kauaa toimivat vaan sieltä purskahtaa ennen pitkää esiin hänen todellinen luonteensa.
Koskaan hän ei pahoitellut eikä pyytänyt anteeksi. Seksillä hänen kovat sanansa olisi pitänyt kuitata!
Toivon totisesti ettei moni nainen joudu hänen kynsiinsä. Itse olin aivan liian kiltti ja pitkämielinen. Selvänäköisyyttä hyvät ihmiset, te jotka joudutte narsistin lumoihin! 🙂👍
Moi,
Vähän itseni kautta katson tätä asiaa, tietenkin. En tiedä personallisuushäiriöstä riittävästi, mutta sen huomion tahdon tuoda esiin, että kirjoituksista päätellen miehesi on tunne-elämältään lapsen tasolla. Itse kolmisen vuotta sitten ymmärsin tämän asian itsestäni ja paljon kipuillut asian kanssa, tämä oli avioeron syy, ilman että valotan tarkemmin, niin se että tajuaa kunnolla minkälaisen aikuisen ihmisen mallin minä esim. välitin omille lapsilleni on musertava, mutta tarpeellinen. Toki paljon positiivistakin, mutta se vanhemman epävakaus on melkoista myrkkyä lapselle.
Warum, oletko jakanut omaa tarinaasi tällä palstalla missään? Kiinnostaisi siinä mielessä kuulla, että vaimoni kärsii hyvin samantyyppisestä tunne-elämän epävakaudesta ja ongelmista tunteiden hallinnassa. Itse harkitsen avioeroa. Miten näet näin jälkikäteen, olisiko teidän avioliiton jatkuminen ollut lapsillenne parempi? Olisiko puolisosi jaksanut jos olisi vain päättänyt jaksaa ja yrittää? Näet hyvin kriittisenä vanhemman epävakauden vaikutuksen lapsille, mitä se ns. "terve" (vaikka eihän meistä kukaan tietysti ole täysin terve) vanhempi voisi sinun mielestäsi tehdä jotta vahinko lapsille jäisi mahdollisimman vähäiseksi?
Hienoa, että olet ottanut kuitenkin noin monta askelta tiellä kohti parantumista. Asian myöntäminen on varmasti jo puoli voittoa. Oma puolisoni on vielä täysin siinä vaiheessa että kieltää omat ja vanhempiensa henkiset ongelmat. Tai ei ehkä kiellä, mutta löytää sille pahalle ololle ja tyhjyydelle aina syypään jostain muualta, kuten työpaikalta, perheen muista jäsenistä tai sukulaisista. Hän valehteli neuvolassa lähisukulaistensa mielenterveysongelmista ja antoi itselleen voimavara-kyselyssä täydet pisteet melkein joka kohtaan.
Ketjun aloittajalle sanoisin, että ehkä kannattaa jatkossa keksittyä enemmän vain omaan hyvinvointiin ja oman terveytesi kehittämiseen. Ensimmäinen ongelma mikä sinun kannattaa selvittää on se miksi olet näin pitkään ollut tuossa suhteessa. Vähän provosoiden voisin sanoa, että moni terve ihminen olisi jo lähtenyt aikoja sitten. Nuku hyvin, liiku, syö hyvin, niin voit paremmin ja saat itsetuntosi takaisin. Ryhdy nopeasti valmistautumaan jo uuteen elämään tulevan eron jälkeen ja mahdollisen uuden rakkauden löytämiseen. Näytä miehellesi ettei hän ole arvoisesi. Lopeta pelkääminen ja ajattele että hänen käytöksensä on hänen oma häpeänsä eikä kosketa sinua millään lailla. Älä ota mitään henkilökohtaisesti mitä hän sanoo.
Moi Iocobus, en ole tästä asiasta aiemmin kirjoitellut. Lähinnä tämän asian pohtiminen liittyy siihen, että olen alkanut näkemään oman toimintani seurauksia muutenkin elämässäni, niin nykyhetkessä kuin varsinkin menneessä, toisaalta ajoittainen syyllisyys ja katumus saattaa kärjistää näkemyksiäni liiaksi.
Meidän tapauksessa ero oli parempi vaihtoehto kuin yhdessä pysyminen. Molemmat meistä sai etäisyyttä asioihin ja minä sain melkoisen kimmokkeen kääntää katseeni itseeni. Ex-vaimo taas sai, suoraan sanottuna, hengähtää ja alkaa hengittää rauhassa ja alkaa luomaan omanlaistaan elämää. On selvä että lapset edelleenkin toivoisivat isän ja äidin olevan yhdessä, mutta mitä enempi aikaa kuluu niin uskon, että sen parempi lasten tulevaisuudelle on tälläinen tilanne.
En usko että ex olisi loputtomiin jaksanut.
Peilaan paljon oman lapsuuteni kautta ja se miten vanhemman epävakaus minuun vaikutti, että kehittyi melkoinen turvattomuuden jatkuva olotila, kun ei voinut ennakoida, kun ei voinut tietää mikä reagointi tällä kertaa tulee mihinkin omaan toimintaani tai käytökseen ja ennen kaikkea kuinka voimakas tuo vanhemman reagointi tuli olemaan. Jos ajattelee tätä kautta, niin ns. terveen vanhemman kannattaa varmaan yrittää jollain keinoin luoda sitä turvallisuuden kokemusta lapselle.
Pidin itseäni erinomaisena vanhempana ja hyvänä miehenä puolisolleni. Olin aiemmin idealisoinut lapsuuteni perheen, vaikka koko ajan tiedostin valehtelevani itselleni, niin en millään tahtonut kohdata totuutta.
Kiitos tuhannesti kaikille vastauksista ja näkökulmista!
Täällä taas kirjoittelen, sama meno jatkuu.
Elainen kirjoitus oli kuin ote omasta elämästäni, juurituon seksinkin suhteen. Eilen riideltiin ja valvottiin klo 3:30 asti, olin aivan väsynyt ja halusin vain nukkumaan. Mieheni mielestä asiat korjaantuu, kunhan vain harrastamme lopulsi seksiä tai otan häneltä suihin. Sanoin moneen kertaan, etten halua, ei kiinnosta ja hän vain jankuttaa "tekisitkö sen mulle". Miehen käytös alkoi ällöttämään minua ja kyllä hän oli tietenkin joulun pyhien kunniaksi juonut.
Mietin yöllä, että mitä mulle tarvitsee tapahtua, että jätän hänet ja lähden....hmm, miksi pitäisi vielä jotain sattua, miksi en vain lähtisi koska en voi hyvin tässä parisuhteessa. Jos täyä parisuhteeksi voi kutsua.
Tänäänkin käynyt oksentamistensa välissä pyytelemässä anteeksi.
Puhuttiin myös erosta, miehen mielestä heikkoitsetuntoni aiheuttaa sen, että haluan vain näyttää hänelle, että pystyn viemään lapset häneltä. Sanoin, etten ole mihinkään viemässä lapsia, yhteishuoltajuus. Sitten alkoi syyttelyt, etten pärjää lastemme kanssa sillä en osaa pitää kuria lapsille, lapsemme päätyvät narkomaaneiksi tästä syystä.
Siis mitä?!? Ja seuraavassa lauseessa hän taas palaa siihen, että "voisinko nyt vaan ottaa häneltä suihin, mikä siinä on nyt niin kamalaa".
Ihan sairasta, mielenvikaista.
Sanoo, että minun pitäisi zempata suhteeseen ja hullutella, eikä pitää aina käsijarrua päällä. Ja samaan aikaan itse tietää etten pidä hänen juomisestaan. Hänen mielestä juomisessa eiole mitään pahaa, sillä hän ei muutu vittumaiseksi, ei lyö, ei riehu. Hänhän vain hakeutuu fiilikseen, omien sanojensa mukaan.
Kaikki keskustelut johtavat ennemmin tai myöhemmin seksin vähyyteen, miksi en vaan voi antaa ym ym.
Kiitos teille tukinet:läiset, tämä on henkireikä minulle! Ja suuri apu 🌻🙂🌻
True love: Mielestäni sanoit jo tämän aivan selvästi: Tunteet on kuolleet. Ei ole pakko jäädä roikkumaan ja kiusamaan itseään. Lapset riitelevät ja aiheuttavat mielipahaa vanhemmilleen joka ikisessä perheessä, se ei ole mikään syy juoda. Tosin miehesi taitaa aina löytää syyn muista, oli se kuinka mitätön tahansa.
Yhteishuoltajuuteen ei ole pakko lähteä. Mieti asiaa tarkoin. On myös mahdollista, että rupeat yksinhuoltajaksi ja miehelläsi on tapaamisoikeudet. Mielestäni biologinen vanhemmuus ei tarkoita oikeutta olla lapsen huoltaja. Jos mies on viinaanmenevä ja epävakaa, en todellakaan lähtisi jaettuun huoltajuuteen, jossa lapset ovat puolet ajasta toisella vanhemmalla. Lapset tarvitsevat turvallisen ja luotettavan aikuisen, eivät epävakaata ja ailahtelevaa lapsiaikuista. Toisaalta, vaikka lähtisitte jaettuun yhteishuoltajuuteen, niin senkin voi purkaa, jos mies on kännissä lasten kanssa.
En tätä muuten näin sanoisi, mutta entisellä miehelläni oli ja on todella vaikeita mielenterveysongelmia, jotka vaikeuttavat arjesta selviytymistä. Elin myös 12-16 -vuotiaana skitsofreenisen äidin kanssa enkä todellakaan toivo kenenkään lapsen tai nuoren kokevan samaa ailahtelevaa meininkiä, missä leipä on homeessa, vaatteet likaisia, rahaa ehkä joskus ja äiti huutaa ja kiroilee keksityille äänille ja purkaa pahan olonsa hajottamalla tavaroita ja huutamalla lapsilleen.
Pidä kylmä ja järkevä linja. Kun mies seuraavan kerran yrittää livetä lastenhoidosta, koska on liian kännissä, niin soitat heti lastenhoitajaa paikalle. Älä anna miehelle mahdollisuutta selvitä lastenhoidosta kännissä, se on paitsi vaarallista, myös hänelle itselleen todiste oman juomisen oikeellisuudesta.