Epätoivoinen. Epätietoinen.
Olen lueskellut täällä paljon toisten tarinoita, ja nyt viimein rohkenin itsekin kirjoittaa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kymmenisen vuotta, ja meillä on muutaman vuoden ikäinen lapsi.
Lapsen saamisen jälkeen suhteemme on muuttunut totaalisesti: kaikki läheisyys ja fyysinen kanssakäyminen on loppunut. Täydellisen seksitön, platoninen suhde. Hän on hyvä isä ja hyvä mies, mutta kaipaan elämääni muutakin kuin sisarellista rakkautta, jollaiseen tilannettamme vertaisin.
Kuukausia sitten tapasin miehen jonka kanssa syttyi kipinä ensi hetkestä alkaen. Tunne on molemminpuolinen. Myös hän on perheellinen ja suhde vaimoonsa on hyvin pitkä. Heidän suhteensa muistuttaa paljon omaani: ei seksiä, vaan veli-sisar-suhteeseen rinnastettava tilanne.
Yhteytemme on syventynyt ja johtanut myös fyysiseen kanssakäymiseen. Yhteen kertaan. En koskaan aiemmin ole pettänyt kumppaniani, enkä koskaan sellaista suunnitellut, en edes uskonut kykeneväni sellaiseen. Nyt tunteet kuitenkin veivät mukaan, ja mikä pahinta: en koe tehneeni mitään väärää. Olemme miehen kanssa viikoittain yhteydessä, itse olen yrittänyt hänet saada pois mielestäni, mutta ivan turhaan. Tunteeni häntä kohtaan ovat liian voimakkaat.
Suhteessani olin onneton ennen hänen tapaamistaan, mutta nyt olen entistä onnettomampi.
Tämän toisen miehen kanssa sovimme, että yritämme jäähdyttää tilannetta, mutta aika ajoin kumpikin keksii syitä ottaa yhteyttä toiseen. Tämä on riittänyt minulle. Se on ollut kuin happipullo josta olen saanut hengittää, ja tuntea olevani elossa.
En tarkkaan tiedä mitä tämä mies tuntee minua kohtaan ja mitä hän haluaa.
Odotan ja pelkään mitä taas huominen tuo tullessaan.
Koen, että suhteeni omaan mieheeni on kuollut, eikä voi enää jatkua ennallaan. Lapsikin kärsii tilanteesta. Varmaan meistä kaikkein eniten.
Tänne kirjoittamisen toivon sytyttävän keskustelua ja myös neuvot ovat erittäin tervetulleita. Toivon, ettei kukaan kivitä minua tekojeni ja ajatusteni vuoksi.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Miten saan varmuuden toisen miehen minua kohtaan tuntemista tunteista?
Olenko itsekäs jos päätän oman suhteeni ja jatkan elämääni?
Hei! Tilanteesi muistuttaa jossain määrin omaani, vaikka minulla ei olekaan lapsia, eikä päättyneeseen suhteeseeni liittynyt pettämistä. Suhde kuitenkin kylmeni, minä kriiseilin, sitten ihastuin epätoivoisesti toiseen ja lopulta päätin lähteä. Ihastuminen ei kuitenkaan johtanut mihinkään ja jälkikäteen olen pohtinut, että se saattoi olla vain pakokeino pois ahdistavasta arjesta. Uuden romanssin varaan ei siis kannata laskea mitään, sillä se saattaa kuihtua pois hetkessä.
Jos eropäätöstä tehdessäni olisin tiennyt mitä tuleman pitää niin olisin tehnyt kaikkeni vanhan parisuhteen pelastamiseksi. Voin sanoa että elämä eron jälkeen on tuskallista kamppailua omien kaikkein mustimpien tunteiden kanssa. Jos vanhassa suhteessa ei ole perustavanlaatuista vikaa, ainoastaan läheisyyden puutetta, niin ehkä tuo ongelma olisi vielä ratkaistavissa esimerkiksi pariterapian avulla. Muutos lähtee itsestä, toista ei voi muuttaa. Tavallaan toiseen pitäisi rakastua uudelleen, ja jos se tuntuu saman katon alla mahdottomalta, niin kyseeseen voisi tulla muutaman kuukauden asumusero, eräänlainen aikalisä. Joskus lopullinen ero on tietysti ainoa ratkaisu, mutta koska teillä selvästi on vielä sitä rakkauttakin, niin kannattaa yrittää vielä. Ongelmat voivat todellisuudessa olla jossain ihan muualla kuin parisuhteessa, joten itseään kannattaa tutkiskella ihan rauhassa.
Ennen sinulla oli yksi huono suhde, nyt sinulla on kaksi huonoa miessuhdetta. Oma valinta. Sen sijaan, että elät tunteella, kuuntele mitä järkesi sanoo. Kun on lapsi, elämä pitää luoda hänen parhaakseen, ei omaksi parhaaksi, se aika, kun lapsi on alaikäinen. Se on sitäkin, että lapsen hyvä isää ei saisi loukata, ei ennen eroa, erossa tai eron jälkeen erohuoltajanakaan. Moni ottaa lusikan kauniiseen käteen ja tunnustaa avoimesti tapahtuneet aviomiehelleen. Se voi johtaa parisuhteen paranemiseen tai eroon. Aika outoa, että viriilissä iässä oleva aviomiehesi ei haluaisi seksiä. Tiedätkö, miksi? Oletteko jutelleet, miksi? Näitä asioita pohditaan pariterapiassa tai seksiterapiassa, itsestäkin.
En usko että perheellinen mies aikoo erota lyhyen salasuhteen vuoksi, jos hänkin ajattelee oman perheensä parasta. Hänellä on voinut olla muita vieraita naisia, sinun lisäksesi, aiemminkin. Oletko kysynyt siitä häneltä? Oikeaa vastausta et ehkä saa. Tuollaisen kortin varaan uuden elämän haaveilu ei ole järkiajattelua, minusta. Monet pettävät eniten seksin vuoksi, eivät ihastumisen vuoksi.
Tilanteesi on riski lapsille molemmissa perheissä. Voitte kärytä, se voi johtaa hallitsemattomaan eroon ja riitoihin, joista lapset voivat saada kärsimyksiä. Perheellisen pitäisi pohtia, mitä valintoja hän tekee.
Opaque kirjoitti 16.5.2015 0:12
Hei! Tilanteesi muistuttaa jossain määrin omaani, vaikka minulla ei olekaan lapsia, eikä päättyneeseen suhteeseeni liittynyt pettämistä. Suhde kuitenkin kylmeni, minä kriiseilin, sitten ihastuin epätoivoisesti toiseen ja lopulta päätin lähteä. Ihastuminen ei kuitenkaan johtanut mihinkään ja jälkikäteen olen pohtinut, että se saattoi olla vain pakokeino pois ahdistavasta arjesta. Uuden romanssin varaan ei siis kannata laskea mitään, sillä se saattaa kuihtua pois hetkessä.
Jos eropäätöstä tehdessäni olisin tiennyt mitä tuleman pitää niin olisin tehnyt kaikkeni vanhan parisuhteen pelastamiseksi. Voin sanoa että elämä eron jälkeen on tuskallista kamppailua omien kaikkein mustimpien tunteiden kanssa. Jos vanhassa suhteessa ei ole perustavanlaatuista vikaa, ainoastaan läheisyyden puutetta, niin ehkä tuo ongelma olisi vielä ratkaistavissa esimerkiksi pariterapian avulla. Muutos lähtee itsestä, toista ei voi muuttaa. Tavallaan toiseen pitäisi rakastua uudelleen, ja jos se tuntuu saman katon alla mahdottomalta, niin kyseeseen voisi tulla muutaman kuukauden asumusero, eräänlainen aikalisä. Joskus lopullinen ero on tietysti ainoa ratkaisu, mutta koska teillä selvästi on vielä sitä rakkauttakin, niin kannattaa yrittää vielä. Ongelmat voivat todellisuudessa olla jossain ihan muualla kuin parisuhteessa, joten itseään kannattaa tutkiskella ihan rauhassa.
Kiitos Opaque vastauksestasi.
Suhteeni mieheni kanssa on laimentunut pikku hiljaa. Hitaasti, mutta varmasti. Olen yrittänyt kovasti antaa sille aikaa, mutta mikään ei enää tunnu miltään. Välitän hänestä valtavasti, ja kuten jo aiemminkin sanoin, hän on hyvä mies ja hyvä isä. Mutta jotain tärkeää puuttuu. Se miehen ja naisen välinen halu ja intohimo. Toisen huomioiminen ja välittäminen.
Hairahduksestani huolimatta, en harkitse eroa tämän toisen miehen takia. Olen toki ihastunut, mutta olen realistinen, joten yritän olla rakentamatta pilvilinnoja minkään tai kenennkään varaan.
Toki mielessäni on paljon unelmia ja haaveita, mutta ne vain antavat minulle voimaa arjen keskelle.
Lapsemme vuoksi olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta nyt tuntuu, että seinä on noussut pystyyn eikä mitään ole enää tehtävissä. Välillä tuntuu, etten enää edes jaksa tai halua yrittää.
Yksi suurista peloistani on, että elämä vain lipuu sormieni välistä ja katkeroidun. Olen mielestäni elämäni voimissa ja haluaisin olla onnellinen. Nauttia elämästä. Rakastaa sydämeni kipeäksi.
Tällä hetkellä elämässäni ei juuri näitä edellä mainittuja asioita ole. Olen varovainen, hiljainen, mietteliäs, surullinenkin.
Aika näyttää minne polkuni johtaa ja millainen matkastani tulee.
Mielelläni kuulisin muidenkin tarinoita, ja kommentteja omasta tarinastani. Myöskin hyvät neuvot ovat tervetulleita.
Hei
Kirjoitit, että haluaisit saada selvää tuon toisen miehen tunteista/ajatuksista sinua kohtaan.
Mielestäni sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Ajattele tarkkaan ja vastaa itsellesi rehellisesti: Jos tuota toista miestä ei olisi, niin olisitko silloin eroamassa vai tyytyisitkö olemassa olevaan suhteeseen?
En tarkoita, että sinun pitäisi väkisin olla miehesi kanssa, jos et sitä halua. Itsesi vuoksi voisit pohtia, oletko siirtymässä uuteen suhteeseen, toiseksi naiseksi varatulle miehelle?
Ero, salasuhde, lapsen huoltajuuskuviot = tulet rikkomaan itsesi ja loukkaat läheisiäsi pahasti.
Pystytkö eroamaan yksin, ilman toista miestä?
Jos ero on oma tavoite, siltikin rohkea puhe omalle puolisolle on tarpeen. Lapsiperheellisen pitää hoitaa sekin ajalla. Ottaen (kirjallisuudesta) selvää, miten ero tulee hoidettua parhaaksi erolapselle. Juellen etukäteen, ajalla asioissa ja tulevasta huoltajuudesta isän kanssa.
Yksin eroa ajattelevat ,toisen löytäneet naiset järjeestävät ex-puolisolle yllätyksiä, salamaeroja, Se ei ole hyvä, Lue tästä:
http://yle.fi/uutiset/salamaerot_yleistyvat_tapahtuu_paljon_lappu_poydalla_-tyyppisia_eroja/7818804
EronnutNainen kirjoitti 17.5.2015 0:2
Ennen sinulla oli yksi huono suhde, nyt sinulla on kaksi huonoa miessuhdetta. Oma valinta. Sen sijaan, että elät tunteella, kuuntele mitä järkesi sanoo. Kun on lapsi, elämä pitää luoda hänen parhaakseen, ei omaksi parhaaksi, se aika, kun lapsi on alaikäinen. Se on sitäkin, että lapsen hyvä isää ei saisi loukata, ei ennen eroa, erossa tai eron jälkeen erohuoltajanakaan. Moni ottaa lusikan kauniiseen käteen ja tunnustaa avoimesti tapahtuneet aviomiehelleen. Se voi johtaa parisuhteen paranemiseen tai eroon. Aika outoa, että viriilissä iässä oleva aviomiehesi ei haluaisi seksiä. Tiedätkö, miksi? Oletteko jutelleet, miksi? Näitä asioita pohditaan pariterapiassa tai seksiterapiassa, itsestäkin.
En usko että perheellinen mies aikoo erota lyhyen salasuhteen vuoksi, jos hänkin ajattelee oman perheensä parasta. Hänellä on voinut olla muita vieraita naisia, sinun lisäksesi, aiemminkin. Oletko kysynyt siitä häneltä? Oikeaa vastausta et ehkä saa. Tuollaisen kortin varaan uuden elämän haaveilu ei ole järkiajattelua, minusta. Monet pettävät eniten seksin vuoksi, eivät ihastumisen vuoksi.
Tilanteesi on riski lapsille molemmissa perheissä. Voitte kärytä, se voi johtaa hallitsemattomaan eroon ja riitoihin, joista lapset voivat saada kärsimyksiä. Perheellisen pitäisi pohtia, mitä valintoja hän tekee.
EronnutNainen, kiitos myös sinulle vastausksestasi. Sait ajatuksiini hyviä eri näkökulmia.
Lapsen parasta olen tilanteessa pyrkinytkin aina ajattelemaan, hairahdukseni ei sitä tosi asiaa muuta miksikään. Juuri lapsen vuoksi olen yrittänyt jatkaa väljähtänyttä suhdetta mieheni kanssa, mutta tästäkin tilanteesta lapsi kärsii. Vaikka hän on vielä pieni, aistii hän paljon asioita. Tunnelma kotona on kireä ja hiljainen. Kumpikin elää niin sanotusti omaa elämäänsä, jossa kumpainenkin tekee kaikkensa lapsen eteen, mutta ei toisen eteen. Onnellinen vanhempi on mielestäni kykeneväisempi luomaan vakaan pohjan lapsen elämälle kuin onneton vanhempi. Se, että tavoittelen myös omaa onnellisuuttani ei ole lapseltani pois, vaan päinvastoin. Kirjoituksestasi sai sellaisen kuvan, ettei vanhemmalla ole oikeutta onnellisuuteen, vaan vanhemman tulisi unohtaa itsensä ja keskittyä vain lapsen parhaaseen. Tästä olen vahvasti eri mieltä.
Parisuhdeongelmat eivät ole siis alkaneet tämän toisen miehen mytöä, vaan ovat olleet olemassa jo pitkään ennen hänen tapaamista. Eroajatukseni eivät myöskään ole tulleet vasta nyt mieleeni, vaan sitäkin olen pohtinut pidempään.
Olemme yrittäneet keskustella mieheni kanssa, mutta tilanne ei ole edennyt mihinkään. Olemme myös keskustelleet seksittömyydestä, mutta silti tilanne on tämä.
Tiedän tämän toisen miehen pettäneen vaimoaan ennenkin, enkä oleta/odota hänen ottavan eroa vaimostaan minun vuokseni. En minäkään pohjaa eropäätöstäni - mikäli sellaiseen päädyn - toisen ihmisen varaan.
Apolloperhonen kirjoitti 17.5.2015 8:30
Hei
Kirjoitit, että haluaisit saada selvää tuon toisen miehen tunteista/ajatuksista sinua kohtaan.
Mielestäni sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä.Ajattele tarkkaan ja vastaa itsellesi rehellisesti: Jos tuota toista miestä ei olisi, niin olisitko silloin eroamassa vai tyytyisitkö olemassa olevaan suhteeseen?
En tarkoita, että sinun pitäisi väkisin olla miehesi kanssa, jos et sitä halua. Itsesi vuoksi voisit pohtia, oletko siirtymässä uuteen suhteeseen, toiseksi naiseksi varatulle miehelle?
Ero, salasuhde, lapsen huoltajuuskuviot = tulet rikkomaan itsesi ja loukkaat läheisiäsi pahasti.Pystytkö eroamaan yksin, ilman toista miestä?
Hei Apolloperhonen ja kiitos kirjoituksestasi.
Ihminen on luonnostaan utelias. Siihen pohjaan kiinnostukseni tietää myös tämän toisen miehen tunteista ja ajatuksista minua kohtaan. Hän oli meistä kahdesta se joka sanoi ensi kertaa ääneen sen, että välillämme oli kova vetovoima ensi tapaamisesta asti.
Olen miettinyt asiaa paljon, ja rehellisesti vastattuna mikäli eropäätöksen tulen tekemään, perustuu se ainoastaan omaan päätökseeni. En tee sitä toista miestä ajatellen, enkä ole siirtymässä toiseen suhteeseen, varsinkaan salasuhteeseen. Missään nimessä en halua myöskään toiseksi naiseksi kenenkään elämään.
Kuusoppa kirjoitti 17.5.2015 13:1
Hei Apolloperhonen ja kiitos kirjoituksestasi.
Ihminen on luonnostaan utelias. Siihen pohjaan kiinnostukseni tietää myös tämän toisen miehen tunteista ja ajatuksista minua kohtaan. Hän oli meistä kahdesta se joka sanoi ensi kertaa ääneen sen, että välillämme oli kova vetovoima ensi tapaamisesta asti.
Olen miettinyt asiaa paljon, ja rehellisesti vastattuna mikäli eropäätöksen tulen tekemään, perustuu se ainoastaan omaan päätökseeni. En tee sitä toista miestä ajatellen, enkä ole siirtymässä toiseen suhteeseen, varsinkaan salasuhteeseen. Missään nimessä en halua myöskään toiseksi naiseksi kenenkään elämään.
Suosittelen, että heivaat sen uuden ihastuksesi ns. mäkeen elämästäsi ja eroat ilman häntä. Hän ei ole sopiva henkilö tukemaan sinua erossasi. Uskallan väittää, että vaikka kuinka muuta itsellesi sanot, tuo mies sekoittaa ajatuksesi ja vie ne väärille urille.
Selvästi haluat eron.
Ymmärrän, tai ainakin oletan ymmärtäväni, ettei se ole helppoa. Itse painin saman asian kanssa. Toisaalta voisi jäädä tähän "tuttuun ja turvalliseen", mutta en enää jaksa joutua tuntemaan niitä samoja ahdistuksen tunteita. Kaveruus meiltä sujuu miehen kanssa, mutta parisuhde ei. Liikaa mustasukkaisuutta, erilaisia odotuksia ja liikaa pettymyksiä puolin ja toisin.
Minä aloitin terapian, josta saan sen tuen käsitellä ajatuksiani. Terapeutti on ulkopuolinen ja ammattilainen. Hän kyselee, mutta ei tyrkytä mielipiteitään. Siellä minä olen tärkein, eikä minun tarvitse kaunistella ja asetella sanojani loukkaamisen pelossa.
Kun vielä pääsisin eroon siitä yleisestä ajatuksesta, että eroon pitäisi olla riittävän pätevä syy. Siis sellainen, joka kelpaisi lähipiirille. Yritän päästä sille tasolle, jossa en koita miellyttää muita ja tehdä muiden mielestä "järkeviä ja oikeita" valintoja.
Apolloperhonen kirjoitti 17.5.2015 15:25
Kuusoppa kirjoitti 17.5.2015 13:1
Hei Apolloperhonen ja kiitos kirjoituksestasi.
Ihminen on luonnostaan utelias. Siihen pohjaan kiinnostukseni tietää myös tämän toisen miehen tunteista ja ajatuksista minua kohtaan. Hän oli meistä kahdesta se joka sanoi ensi kertaa ääneen sen, että välillämme oli kova vetovoima ensi tapaamisesta asti.
Olen miettinyt asiaa paljon, ja rehellisesti vastattuna mikäli eropäätöksen tulen tekemään, perustuu se ainoastaan omaan päätökseeni. En tee sitä toista miestä ajatellen, enkä ole siirtymässä toiseen suhteeseen, varsinkaan salasuhteeseen. Missään nimessä en halua myöskään toiseksi naiseksi kenenkään elämään.
Suosittelen, että heivaat sen uuden ihastuksesi ns. mäkeen elämästäsi ja eroat ilman häntä. Hän ei ole sopiva henkilö tukemaan sinua erossasi. Uskallan väittää, että vaikka kuinka muuta itsellesi sanot, tuo mies sekoittaa ajatuksesi ja vie ne väärille urille.
Selvästi haluat eron.
Ymmärrän, tai ainakin oletan ymmärtäväni, ettei se ole helppoa. Itse painin saman asian kanssa. Toisaalta voisi jäädä tähän "tuttuun ja turvalliseen", mutta en enää jaksa joutua tuntemaan niitä samoja ahdistuksen tunteita. Kaveruus meiltä sujuu miehen kanssa, mutta parisuhde ei. Liikaa mustasukkaisuutta, erilaisia odotuksia ja liikaa pettymyksiä puolin ja toisin.Minä aloitin terapian, josta saan sen tuen käsitellä ajatuksiani. Terapeutti on ulkopuolinen ja ammattilainen. Hän kyselee, mutta ei tyrkytä mielipiteitään. Siellä minä olen tärkein, eikä minun tarvitse kaunistella ja asetella sanojani loukkaamisen pelossa.
Kun vielä pääsisin eroon siitä yleisestä ajatuksesta, että eroon pitäisi olla riittävän pätevä syy. Siis sellainen, joka kelpaisi lähipiirille. Yritän päästä sille tasolle, jossa en koita miellyttää muita ja tehdä muiden mielestä "järkeviä ja oikeita" valintoja.
Kiitos sinulle Apolloperhonen.
Olet aivan oikeassa, että tämä toinen mies kyllä sekoittaa ajatuksiani. En kiellä sitä. Järki sanoo, että hänet pitää unohtaa. Tunne haluaa pitää ihastuksen hengissä.
Kun tunteet voisikin kääntää off-asentoon, kuten sähkölaitteen.
Järki on kuitenkin sen verran mukana, että en ole mitään tehnyt ihastukseni eteen, tuon yhden kerran jälkeen. Tietyistä syistä joudumme pitämään yhteyttä, mutta asialinjalla ollaan pysytty. Lukuunottamatta rivien välisiä lauseita.
Tuttuun ja turvalliseen on helppo jäädä ja tyytyä, mutta onko oikein vain tyytyä johonkin, ja kenties vuosien kuluttua havahtua siihen että elämä on lipunut ohitse, eikä jäljellä ole muuta kuin katkeruutta ja katumusta?
Kamppailet nähtävästi hyvin samanlaisten asioiden parissa. Toivottavasti terapiasta on sinulle hyötyä, ja saat tehtyä päätöksen johon olet tyytyväinen.
Ymmärrän ihan täysin nuo tunteesi, koska olen käynyt samat ajatukset läpi. Tällainen kriisi voi liittyä omaan muuttumiseen ja ymmärrykseen siitä, että elämä on tässä ja nyt, eikä aikaa ole rajattomasti. En oikein osaa auttaa, koska omat asiani menivät eron myötä täysin solmuun. Onnellisuus ei siis lisääntynyt, mutta tiedän kyllä nyt aika hyvin, mitä elämältäni haluan. Voimia sinullekin näihin vaikeisiin pohdintoihin!
Opaque kirjoitti 17.5.2015 23:38
Ymmärrän ihan täysin nuo tunteesi, koska olen käynyt samat ajatukset läpi. Tällainen kriisi voi liittyä omaan muuttumiseen ja ymmärrykseen siitä, että elämä on tässä ja nyt, eikä aikaa ole rajattomasti. En oikein osaa auttaa, koska omat asiani menivät eron myötä täysin solmuun. Onnellisuus ei siis lisääntynyt, mutta tiedän kyllä nyt aika hyvin, mitä elämältäni haluan. Voimia sinullekin näihin vaikeisiin pohdintoihin!
Kiitos Opaque kannustavasta tekstistäsi.
Voit hyvinkin olla oikeassa, että olen itse muuttunut. Olen todellakin viime aikoina pohtinut elämän rajallisuutta, ja sitä miten täällä elettävä aika olisi käytettävä siten, että rakentaa omasta ja lasten maailmasta mahdollisimman onnellisen. Kuten jo aiemmassa tekstissä kirjoitin, uskon siihen, että lapsenikin voi paremmin kun olen itse onnellinen ja tasapainoinen.
Toki itsekin toivoisin, että se onnellisuus rakentuisi ehjään perheeseen, mutta mikäli se ei yksinkertaisesti tule onnistumaan, täytyy onnellisuus rakentaa kahdessa erillisessä kodissa.
Voimia sinullekin.
Hei
Palaan vielä tähän.
Kirjoitit, että olette yrittäneet keskustella ja olet yrittänyt saada suhdettanne toimimaan. Lapsenne on vasta muutaman vuoden ikäinen ja elämänne on varmasti pyörinyt pitkään lapsen ympärillä.
Oletteko kokeilleet pariterapiaa? Käyneet yhdessä keskustelemassa ammattilaisen avustamana?
Jotenkin pelkään, että tämä ihastumisesi ohjaa nyt tekemisiäsi, vaikka sanotkin muuta.
Tylsä, arkipäiväinen suhde oman miehen kanssa vs jännittävä suhde ihastuksen kanssa. Vetäähän sellainen puoleensa ja se saa oman miehen näyttämään entistä tylsemmältä.
Oletko sanonut miehellesi ääneen, mitä ajattelet? Tietääkö hän, että suunnittelet eroa?
Hänellä olisi oikeus tietää, missä mennään. Niin ettet vain mieti kaikkea omassa päässäsi valmiiksi ja sitten paukauta sitä miehelle.
Pariterapiassa voisitte keskustella vaikka tuosta avioeron mahdollisuudesta.
Apolloperhonen kirjoitti 18.5.2015 12:42
Hei
Palaan vielä tähän.
Kirjoitit, että olette yrittäneet keskustella ja olet yrittänyt saada suhdettanne toimimaan. Lapsenne on vasta muutaman vuoden ikäinen ja elämänne on varmasti pyörinyt pitkään lapsen ympärillä.
Oletteko kokeilleet pariterapiaa? Käyneet yhdessä keskustelemassa ammattilaisen avustamana?Jotenkin pelkään, että tämä ihastumisesi ohjaa nyt tekemisiäsi, vaikka sanotkin muuta.
Tylsä, arkipäiväinen suhde oman miehen kanssa vs jännittävä suhde ihastuksen kanssa. Vetäähän sellainen puoleensa ja se saa oman miehen näyttämään entistä tylsemmältä.Oletko sanonut miehellesi ääneen, mitä ajattelet? Tietääkö hän, että suunnittelet eroa?
Hänellä olisi oikeus tietää, missä mennään. Niin ettet vain mieti kaikkea omassa päässäsi valmiiksi ja sitten paukauta sitä miehelle.Pariterapiassa voisitte keskustella vaikka tuosta avioeron mahdollisuudesta.
Olemme yrittäneet keskustella, ja myös mahdollisesta terapiasta on ollut puhetta. Mies myös tietää eroajatuksistani.
Olen nyt vähän saanut tarvitsemaani tilaa ajatuksilleni. En aio tehdä hätiköityä päätöstä asian suhteen.
Olet varmasti oikeassa, että ihastukseni vaikuttaa (ainakin jollakin tasolla) tekemisiini, mutta yritän ainakin kovasti tehdä päätöksen ilman hänen vaikutusta.
Teidän kaikkien kommentit ovat saaneet hienosti uusia näkökulmia ajatuksiini, enkä enää ole niin mustavalkoinen asian suhteen. Olin aiemmin tehnyt lähes lopullisen päätöksen erosta. Olin kyllästynyt. Nyt olen yrittänyt olla ajattelematta ihastustani. Toki hänkin kummittelee mielessäni vähän väliä, mutta pyrin siirtämään ajatukset ihan toisaalle.
En ole nyt ikävöinyt häntä niin, enkä ole itse ottanut lainkaan yhteyttä.
Jouduin tänään ottamaan yhteyttä tuohon toiseen mieheen. Taisin jo aiemmin mainitakin, että pyrkimykseni on pysyä asialilnjalla ja yritän saada etäisyyttä häneen ja koko asiaan.
Yhteydenotto jännitti ja samalla (tahtomattani) kutkutti, mutta selvisin kunnialla! Käyttäisin ehkä jopa sanaa etäinen, nimenomaan omasta käytöksestäni.
Tämä on pieni, iso askel minulle. Toivon mukaan sama linja jatkuu edelleen. Miten sitä osaisikin enemmän elää järjen mukaisesti eikä antaisi tunteiden sumentaa mieltään?
Pelkään myös omaa reaktiotani ja vastaustani mikäli mies ehdottaa tapaamista. Eniten ehkä pelkään sitä etten osaa sanoa ei.
Täällä taas.
Nyt kun on saanut hieman etäisyyttä toiseen mieheen, on ollut aikaa ja mahdollisuuksia tarkastella omaa parisuhdetta hiukan eri kantilta. Omia ajatuksia kun ei ohjaa samalla tavoin nuo ihastumisen tunteet toista henkilöä kohtaan.
Surullista, mutta totta: parisuhteemme taitaa olla vielä huonommassa kunnossa kuin ajattelin. Ilmapiiri on kireä, hiljainen, ahdistava.
Ainoat asiat mistä puhutaan liittyy lapseen ja hänen hoitamiseen.
Miten hiljaisuus voikin olla näin äänekästä? Se sattuu korviin enemmän kuin yksikään ääni. Se nakertaa sydäntä sisältä vaikka ulos näyttääkin ehjältä. Irinakln laulaa, että tää hiljaisuus taitaa meidät tappaa.
Siltä minusta tuntuu. Elävä kuollut. Tyhjä kuori. Näkymätön. Hajuton. Mauton.
Edelleenkin pohdin onko tässä mitään järkeä. Lähteä? Vai jäädä? Jos päätöksen pohjaisi täysin lapsia ajatellen, niin kokonainen perhe on kokonainen perhe. Mutta onko lapsen edun mukaista kasvaa perheessä, jossa vanhemmat ovat kuin vieraita toisilleen? Kaupan kassankin kanssa vaihdetaan enemmän kuulumisia ja hymyjä.
Raastavan raskasta.