Olen kirjoittanut aiheesta jollakin keskustelupalstalla ja saanut vain tyrmääviä ja rumia vastauksia. Eli jos olet sitä mieltä, ei tarvitse enää vastata, tiedän jo ne mielipiteet. Mutta eikö ole ketään, joka ymmärtäisi minua? Tai jolla olisi samoja kokemuksia? Jos kuulut tähän ryhmään, kuulisin mielelläni ajatuksesi.

Siis:
Olin lyhyen hetken nuoruudessani yhdessä erään pojan/nuoren miehen kanssa. Siitä on nyt runsas kolmisenkymmentä vuotta. Hän oli todellinen ensirakkauteni. Hän halusi kuitenkin äkkiä päättää yhdessäolon. Hän sanoi, ettei se johtunut minusta. En silloin osannut kysyä mitään enempää. Asia on jäänyt minua vaivaamaan. Mikään elemässäni ei sen jälkeen ole tuntunut yhtä pahalta kuin se, että suhteemme päättyi.

Näimme toisiamme myöhemmin ja mies vaikutti olevan minusta edelleen kiinnostunut; hän hakeutui paikkoihin, joissa tiesi minun olevan ym. Moikkailimme, mutta hän ei tullut luokseni. Minä puolestani en uskaltanut lähestyä häntä, kun pelkäsin tulevani uudestaan torjutuksi. Tätä jatkui muutamia vuosia eromme jälkeen.

Paljon myöhemmin yritin ottaa häneen yhteyttä. Hän otti minuun yhteyttä kerran, mutta ei enää sen jälkeen. Hänellä on nykyään perhe.

Itsellänikin on kumppani. Rakastan häntä. Kuitenkin samaan aikaan ajattelen usein tuota ensirakkauttani. Kaipaan häntä. Olikohan Tommy Hellsten vai kuka, joka kirjoitti jossakin rakkaus-rakkaudesta. Koen, että tunteeni ensirakkauttani kohtaan on juuri tuota rakkaus-rakkautta.

Olen miettinyt, että haluaisin kertoa hänelle tunteeni ja ajatukseni. Vaikka meillä ei enää olisikaan mitään mahdollisuuksia. Tuntuu, että elämässäni jää jotain tärkeää tekemättä, jos hän ei saa tietää tätä. Pelkään kuitenkin yhteydenottoa; jos hän ei haluakaan enää muistaa tai tuntea minua ja tulen uudestaan torjutuksi? Jos hän on vihainen tai vihaa minua?

Olen saanut mielipiteitä, että olen vaan rakastunut siihen ensirakkauden huumaan, että ei tässä muusta ole kyse. Olen itsekin välillä yrittänyt ajatella niin, mutta tunteeni ei siitä viilene. Enkä oikein itse usko tuohon väitteeseen. Eikö muka voi olla niin, että rakkaus säilyisi vuosikymmeniä, vaikka siihen ei saakaan vastausta?

Ajattelen, että maailmassa ei ole yhtään liikaa rakkautta. Miten voisi olla väärin, jos haluaisin ilmaista tunteeni ensirakkaudelleni, vaikka en saisikaan vastarakkautta? Eikö tieto siitä, että rakastan häntä edelleen, ole arvokas hänelle? En halua särkeä perheitä tms., haluaisin vain hänen tietävän.

Onko kenelläkään mitään ymmärtävää sanottavaa tällaiseen? Ne p*ka-puheet ja muut olen tosiaan jo kuullut.